SYYSMASSUT '07 lokakuussa
- Viestiketjun aloittaja venlae
- Ensimmäinen viesti
Onko kaikki syysmassut nyt saaneet vauvansa? Tänään on 12.10. eli ihan viimeisiä päiviä nyt kyllä vietellään, jos joku on yhtenä kappaleena..
Tulkaapa kaikki kerhon puolelle niin saadaan sinne vähän vipinää! Jotenkin hiljaiselta on näyttänyt, kaikki taitaa hoidella kuumeisesti vauveleitaan.
Vihdoin aurinkoista perjantaita kaikille!
Tulkaapa kaikki kerhon puolelle niin saadaan sinne vähän vipinää! Jotenkin hiljaiselta on näyttänyt, kaikki taitaa hoidella kuumeisesti vauveleitaan.
Vihdoin aurinkoista perjantaita kaikille!
Heipparallaa kaikille! :wave:
Kyläiltiin tänään PippuriMamman luona ja oikein hyvää heille kuuluu!
Lähetti sellaisia terveisiä, että ovat kolmisen viikkoa vielä nettipimennossa, joten jos joku on viime aikoina kerhoon hakenut jäsenyyttä, niin ei pysty hakemuksia vielä hyväksymään :wave:
Onnittelut uusille vauvautuneille! :flower:
Kyläiltiin tänään PippuriMamman luona ja oikein hyvää heille kuuluu!
Lähetti sellaisia terveisiä, että ovat kolmisen viikkoa vielä nettipimennossa, joten jos joku on viime aikoina kerhoon hakenut jäsenyyttä, niin ei pysty hakemuksia vielä hyväksymään :wave: Onnittelut uusille vauvautuneille! :flower:
Varoitus, sisältää holtitonta vuodatusta:
10.10. Lähdin rv 42+0 äitipolille käynnistykseen. Yhden maissa sain Cytotecin kohdunsuuta kypsyttämään. Mieheni lähti käymään syömässä tarkoituksenaan palata tunnin kuluttua takaisin, jolloin saisin nousta sängystä. Vähän ennen tunnin umpeutumista alettiin ottaa vauvasta sydänkäyrää. Juuri, kun kätilö tuli ottamaan laitetta irti, huomasi hän jotain outoa käyrässä. Hän pyysi minua vaihtelemaan asentoa ja vaikutti huolestuneelta. Olin itsekin huolissani, mutten uskonut mitään olevan vialla. Kätilö pyysi huonekaveriani (jota myös kypsyteltiin samaan aikaan) painamaan hälytysnappia ja samassa syöksyi itse käytävän ovelle huutamaan apujoukkoja ja lääkäriä. Hetkessä ympärilläni oli ihmisiä, jotka puhuivat keskenään sydänäänistä ja hätäsektiosta. Olin ihan turta.
Makasin sängyssäni ja minua lähdettiin työntämään kovaa vauhtia pitkin käytävää. Lääkäri ja kätilöt huusivat hätäsektiota ja käskivät ihmisien tehdä tilaa käytävässä. Näin matkalla aulan läpi vauvoja sairaalasängyissään, mikä sai minut lopullisesti ihan pois tolaltani. Olin ihan totaalisessa paniikissa ja täysin varma siitä, että vauvani on kuollut. Leikkaussalissa henkilökunta oli kiihtyneen ja määrätietoisen oloisia. Olin niin järkyttynyt, että toivoin vaan heidän nukuttavan minut mahdollisimman nopeasti. Mielentila oli jotain sellaista, että olisin voinut hypätä jyrkänteeltä.
Minut nukutettiin klo 14.19 ja Ensio syntyi klo 14.22. Pituus 51cm, paino 3280kg. Terve 9 pisteen poika :heart:
Heräsin neljän jälkeen koviin kipuihin ja siihen samaan paniikkiin, mihin nukahdin. Itkin enkä suostunut uskomaan vauvani olevan elossa ennen kuin mieheni ja poikani tulivat käymään sängyn vieressä. Seuraavan kerran herätessäni aloin vaatia osastolle pääsyä. Olin henkisesti ihan sekaisin (johtuen varmasti myös kaikista niistä lääkkeistä, joita olin saanut) siihen asti kun pääsin mieheni ja vauvani luokse. En ikinä unohda sitä tunnetta :flower:
Pari ensimmäistä päivää oli tuskaisia, mutta yllättävän nopeasti pääsin jaloilleni sektion jälkeen. Maito nousi tosi hyvin kolmantena sairaalapäivänä, vauva vaan ei meinannut hoksata imemistä. Neljäntenä päivänä imetys lähti sujumaan ja olin ihan valmis lähtemään kotiin. Puolisoni kuitenkin suostutteli minut jäämään vielä yhdeksi yöksi. Viimeiseksi yöksi annoin vauvan hoitajille, heidän oli tarkoitus tuoda hänet rinnalle. Olimme päivällä ihmetelleet vauvassa "vaippa-alueella" olevia pilkkuja ja nuhaa, mutta hoitajat pitivät niitä normaaleina.
Yöllä kahdelta minut tultiin herättämään. Sängyn vieressä seisoi kätilö ja joku lääkäri, jotka selittivät jotain iho-oireista ja ärtyisyydestä. Olin ihan pihalla, sen verran ymmärsin että vauvani oli viety vastasyntyneiden teho-osastolle ja tilanne oli vakava. Soitin mieheni paikalle ja syöksyimme katsomaan Ensiota. Hänet oli laitettu kaappiin. Lisähappea, tippaletkua, johtoa riitti. Laikkuja, joista osa mäti, oli joka puolella vauvan kehoa ja kasvoissa. Niitä oli paljon enemmän ja laajemmalla alueella, kuin nukkumaan mennessäni. Lääkäri epäili kyseessä olevan jokin vakava infektio, tilanne oli vaikea ja vauvan tilanne erittäin vakava. Helsingistä oli tilattu verihiutaleita, ne tulisivat aamulla. Seuraava vuorokausi olisi ratkaiseva.
Olimme ihan suunniltamme. Onneksi huoneessani ei ollut muita ja mieheni sai jäädä loppuyöksi luokseni. Aamupäivällä kävimme teholla vauvan luona. Olimme niin hysteerisiä ja puhkiväsyneitä, että päätimme lähteä kotiin hetkeksi lepäämään. Minua suorastaan kehoitettiin jäämään vielä pariksi päiväksi synnytysosastolle järkytyksen vuoksi, mutta ainut oikea vaihtoehto meille oli yhdistää voimamme ja olla toistemme rinnalla. Mitä minä olisin synnytysosastolla tehnyt ilman vauvaa?
Pari ensimmäistä päivää oli kamalia. Toisena päivänä tilanne alkoi kuitenkin näyttää varovaisen lupaavalta. Laikut olivat verenpurkaumia, jotka rupesivat parantumaan melkein yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Vaarana oli, että verenpurkaumia olisi tullut myös esim. aivoihin. Aivot ultrattiin, eikä mitään löytynyt. Nyt viidentenä päivänä tiedämme, että infektio oli kahden eri bakteerin aiheuttama. Tilanne oli erittäin vakava, onneksi hoito alkoi riittävän ajoissa ja antibiootteja alettiin antaa heti maksimiannostuksella.
Tällä hetkellä Enska voi tosi hyvin. Tehoseuranta on lopetettu ja vauva on nyt normaalisängyssä. Olemme kaikki päivät sairaalalla häntä hoitamassa. Nyt ollaan pari päivää saatu hoitaa Ensiota ihan vapaasti; Olen antanut rintaa, olemme viettäneet kolmisin aikaa osaston oleskeluhuoneessa, vaihtaneet vaippoja =) Vauva on pirteä, syö hyvin, iho on parantunut (muutamia haaleita arpia lukuunottamatta). Kaikki piuhat on irrotettu, päässä ja kämmenselässä on kanyylit lääkityksen vuoksi. Lääkekuuri jatkuu ensi viikon keskiviikkoon, jolloin kaiken jatkuessa hyvin saamme rakkaan poikamme kotiin!
Nyt mieli on levollinen. Kovin todennäköisesti tauti ei ole aiheuttanut vaurioita lapseemme. Lääkitys näyttäisi myös purreen ja tauti parantuneen. Jäljellä on vaan suuri ikävä ja harmi poikamme puolesta. Ei ole kiva, että hän on sairaalassa pisteltävänä vieraiden ihmisten ympäröimänä kun me lähdemme illalla kotiin. Suurta myötätuntoa tunnen niitä vanhempia kohtaan, joiden lapsi joutuu olemaan sairaalassa jopa useita viikkoja; Me todennäköisesti selviämme vain 10 päivällä joista pari päivää saimme olla epätietoisia lapsemme selviämisestä.
Anteeksi vuodatukseni, jaksan tätä tarinaa selittää kaikille jotka uskaltavat kysyä kuulumisia :ashamed:
Martta B ja Ensio 9 päivää
10.10. Lähdin rv 42+0 äitipolille käynnistykseen. Yhden maissa sain Cytotecin kohdunsuuta kypsyttämään. Mieheni lähti käymään syömässä tarkoituksenaan palata tunnin kuluttua takaisin, jolloin saisin nousta sängystä. Vähän ennen tunnin umpeutumista alettiin ottaa vauvasta sydänkäyrää. Juuri, kun kätilö tuli ottamaan laitetta irti, huomasi hän jotain outoa käyrässä. Hän pyysi minua vaihtelemaan asentoa ja vaikutti huolestuneelta. Olin itsekin huolissani, mutten uskonut mitään olevan vialla. Kätilö pyysi huonekaveriani (jota myös kypsyteltiin samaan aikaan) painamaan hälytysnappia ja samassa syöksyi itse käytävän ovelle huutamaan apujoukkoja ja lääkäriä. Hetkessä ympärilläni oli ihmisiä, jotka puhuivat keskenään sydänäänistä ja hätäsektiosta. Olin ihan turta.
Makasin sängyssäni ja minua lähdettiin työntämään kovaa vauhtia pitkin käytävää. Lääkäri ja kätilöt huusivat hätäsektiota ja käskivät ihmisien tehdä tilaa käytävässä. Näin matkalla aulan läpi vauvoja sairaalasängyissään, mikä sai minut lopullisesti ihan pois tolaltani. Olin ihan totaalisessa paniikissa ja täysin varma siitä, että vauvani on kuollut. Leikkaussalissa henkilökunta oli kiihtyneen ja määrätietoisen oloisia. Olin niin järkyttynyt, että toivoin vaan heidän nukuttavan minut mahdollisimman nopeasti. Mielentila oli jotain sellaista, että olisin voinut hypätä jyrkänteeltä.
Minut nukutettiin klo 14.19 ja Ensio syntyi klo 14.22. Pituus 51cm, paino 3280kg. Terve 9 pisteen poika :heart:
Heräsin neljän jälkeen koviin kipuihin ja siihen samaan paniikkiin, mihin nukahdin. Itkin enkä suostunut uskomaan vauvani olevan elossa ennen kuin mieheni ja poikani tulivat käymään sängyn vieressä. Seuraavan kerran herätessäni aloin vaatia osastolle pääsyä. Olin henkisesti ihan sekaisin (johtuen varmasti myös kaikista niistä lääkkeistä, joita olin saanut) siihen asti kun pääsin mieheni ja vauvani luokse. En ikinä unohda sitä tunnetta :flower:
Pari ensimmäistä päivää oli tuskaisia, mutta yllättävän nopeasti pääsin jaloilleni sektion jälkeen. Maito nousi tosi hyvin kolmantena sairaalapäivänä, vauva vaan ei meinannut hoksata imemistä. Neljäntenä päivänä imetys lähti sujumaan ja olin ihan valmis lähtemään kotiin. Puolisoni kuitenkin suostutteli minut jäämään vielä yhdeksi yöksi. Viimeiseksi yöksi annoin vauvan hoitajille, heidän oli tarkoitus tuoda hänet rinnalle. Olimme päivällä ihmetelleet vauvassa "vaippa-alueella" olevia pilkkuja ja nuhaa, mutta hoitajat pitivät niitä normaaleina.
Yöllä kahdelta minut tultiin herättämään. Sängyn vieressä seisoi kätilö ja joku lääkäri, jotka selittivät jotain iho-oireista ja ärtyisyydestä. Olin ihan pihalla, sen verran ymmärsin että vauvani oli viety vastasyntyneiden teho-osastolle ja tilanne oli vakava. Soitin mieheni paikalle ja syöksyimme katsomaan Ensiota. Hänet oli laitettu kaappiin. Lisähappea, tippaletkua, johtoa riitti. Laikkuja, joista osa mäti, oli joka puolella vauvan kehoa ja kasvoissa. Niitä oli paljon enemmän ja laajemmalla alueella, kuin nukkumaan mennessäni. Lääkäri epäili kyseessä olevan jokin vakava infektio, tilanne oli vaikea ja vauvan tilanne erittäin vakava. Helsingistä oli tilattu verihiutaleita, ne tulisivat aamulla. Seuraava vuorokausi olisi ratkaiseva.
Olimme ihan suunniltamme. Onneksi huoneessani ei ollut muita ja mieheni sai jäädä loppuyöksi luokseni. Aamupäivällä kävimme teholla vauvan luona. Olimme niin hysteerisiä ja puhkiväsyneitä, että päätimme lähteä kotiin hetkeksi lepäämään. Minua suorastaan kehoitettiin jäämään vielä pariksi päiväksi synnytysosastolle järkytyksen vuoksi, mutta ainut oikea vaihtoehto meille oli yhdistää voimamme ja olla toistemme rinnalla. Mitä minä olisin synnytysosastolla tehnyt ilman vauvaa?
Pari ensimmäistä päivää oli kamalia. Toisena päivänä tilanne alkoi kuitenkin näyttää varovaisen lupaavalta. Laikut olivat verenpurkaumia, jotka rupesivat parantumaan melkein yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Vaarana oli, että verenpurkaumia olisi tullut myös esim. aivoihin. Aivot ultrattiin, eikä mitään löytynyt. Nyt viidentenä päivänä tiedämme, että infektio oli kahden eri bakteerin aiheuttama. Tilanne oli erittäin vakava, onneksi hoito alkoi riittävän ajoissa ja antibiootteja alettiin antaa heti maksimiannostuksella.
Tällä hetkellä Enska voi tosi hyvin. Tehoseuranta on lopetettu ja vauva on nyt normaalisängyssä. Olemme kaikki päivät sairaalalla häntä hoitamassa. Nyt ollaan pari päivää saatu hoitaa Ensiota ihan vapaasti; Olen antanut rintaa, olemme viettäneet kolmisin aikaa osaston oleskeluhuoneessa, vaihtaneet vaippoja =) Vauva on pirteä, syö hyvin, iho on parantunut (muutamia haaleita arpia lukuunottamatta). Kaikki piuhat on irrotettu, päässä ja kämmenselässä on kanyylit lääkityksen vuoksi. Lääkekuuri jatkuu ensi viikon keskiviikkoon, jolloin kaiken jatkuessa hyvin saamme rakkaan poikamme kotiin!
Nyt mieli on levollinen. Kovin todennäköisesti tauti ei ole aiheuttanut vaurioita lapseemme. Lääkitys näyttäisi myös purreen ja tauti parantuneen. Jäljellä on vaan suuri ikävä ja harmi poikamme puolesta. Ei ole kiva, että hän on sairaalassa pisteltävänä vieraiden ihmisten ympäröimänä kun me lähdemme illalla kotiin. Suurta myötätuntoa tunnen niitä vanhempia kohtaan, joiden lapsi joutuu olemaan sairaalassa jopa useita viikkoja; Me todennäköisesti selviämme vain 10 päivällä joista pari päivää saimme olla epätietoisia lapsemme selviämisestä.
Anteeksi vuodatukseni, jaksan tätä tarinaa selittää kaikille jotka uskaltavat kysyä kuulumisia :ashamed:
Martta B ja Ensio 9 päivää
Martta B: :hug: :hug: :hug: ja jaksamista! Toivottavasti Ensio pian pääsisi kotiin, eikä uusia vastoinkäymisiä enää tulisi!
baabaa
Hoh, en ole muistanut täällä käydä ilmoittamassa (kun en paljoa koneelle kerkeä). Tyttö syntyi rv:lla 41+3 28.09.2007 klo 12.48. 3500g ja 50cm, 10pisteen vauva. :heart: