Jälleen olis tarjolla meiltä sairaskertomusta!!!
Viimeksi kertoilin siitä kuplavolkkarin mallisesta kovamuovisesta uima-altaasta, jossa vietimme hellepäiviä ja siinä saattaakin piillä syy tämänkertaiseen sairaalareissuun... ainakin jos on toissapäiväiseen IL:n juttuun uima-altaiden kolibakteereista uskomista...
Eli viikko sitten torstaina lähdimme ystävän kesämökille Itä-Suomeen ja heti seuraavana iltapäivänä nousi kuume, eka mittaus 38,6 C, annoin panadol-suppoa ja kolmen tunnin unien jälkeen tärisi hampaat kalisten mun sylissä ja mittasin uudellee, tulos 40,2 C, no tiedän ettei noinkaan kova kuume ole kovin kummallista alle vuoden ikäsillä ja äitini puhelimessa ja ystäväni vakuuttivat sen olevan normaalia ja kaikki yhteistuumin epäilivät vauvarokkoa, jossa on 3 päivän kova kuume. Soitin kuitenkin paikalliseen sairaalaan, josta sanottiin että Pronaxenia voi antaa lisäkuumelääkkeenä 2 ml (sitä sattui mökillä olemaan) ja poikaa pidettävä vaippasiltaan. No lääkkeillä kuume laski 38 C ja poikanen virkistyi ja leikkikin innoissaan pari tuntia, sitten nukkumaan, mutta yö oli levoton ja taas klo 04 aikaan mittasin lähes 40 C kuumeen, aamulla ja päivällä poika oli jotenkin itkuisempi ja väsyneempi kuin normaalista, mutta välillä silti jaksoi touhuta normaalisti lääkeen jälkeen. Iltapäiväunien aikana sai yhtäkkiä jonkinlaisen hengenahdistuskohtauksen (tai niin kuvittelin, saattoi olla kipukohtaus) ja päätin, että nyt lähdetään ajamaan 40 km Savonlinna sairaalaan. Aloin hieman epäillä keuhkokuumetta tai sitten sitä sikainfluenssaa tai että putket korvista irti ja uudet tulehdukset.
Päivystyksessä jouduimme odottamaan 3 tuntia, hoitaja mittasi korvamittarilla 36,4 C kuumeeksi ja ihmetteli suurin piirtein, että mitä me siellä tehdään. Onneks sattu oleen oma mittari mukana, kun vaihdoin vaippaa mittasin samalla 39,6 C ja näytin hoitajalle. Sitten kyselin, että eikö CRP:tä kannattis ottaa jo valmiiksi että lääkärillä olis tiedossa, hoitaja sano, että lääkäri päättää kokeista. Sitten kysyin myöhemmin toiselta hoitajalta, hän ihmetteli, että kas kun sitä ei jo ole otettu! No venäläinen lääkärimme ei osannut kovin hyvin suomea, mutta kyseli tarkasti pojan taustan, oireet ja mitä itse epäilen. Hän ei nähnyt putkia korvissa (myöhemmin selvisi, että putket paikoillaan, mutta etsi värikkäitä silikoniputkia ja Jimillä on titaanit). Hän oudoksui, ettei virtsakoetta oltu otettu, no en tajunnut sitä itse vaatia crp:n ohella... ensi kerralla tajuan! Lopulta hän sanoi, ettei yhtään osaa arvata mikä pojalla on, mutta jos haluan jatkotutkimuksiin, mun pitää sanella ja hän kirjoittaa. Ja niin minä sanelin että mm. keuhkokuvat haluamme. Lopuksi hän vielä kysyi (ilmeisesti pakollinen kysymys säästösyistä: että olisimmeko sittenkin valmiita lähtemään kotiin, kun poikaa vaikuttaa noinkin pirteältä, jos hän kirjoittaa antibioottireseptin, sanoin, ettei missään tapauksessa, koska ei tiedetä mihin sairauteen antibiootit edes kirjoitetaan).
Tulehdusarvo oli siis 85 eli melko korkea tuon ikäisellä, alle 10 on normaali.
Sitten jatkopuolella sattui hyvä ja asiallinen sisätautilääkäri, hänkin oli vähän kaatumassa keuhkokuumeen kannella, mutta kuitenkin määräsi myös virtsakokeen. Keuhkokuvassa näkyi varjostuma, joka myöhemmin selvisi virheelliseksi uloshengityksen aikana otetun kuvan syyksi. Kello 01, kun olimme viettäneet päivystyksessä 8 tuntia, meidät lähetettiin lastenosastolle. Siellä sattui olemaan Suomen ainoa lastenkeuhkolääkäri Hgistä päivystämässä! Se oli meidän onni, sillä hän osasi heti sanoa, että ei ole kyse keuhkokuumeesta ja että muutoinkin pojalla esiintyvä kurkunpään krohina ei luultavasti ole missään tekemisissä korvatulehdusten kanssa vaan trakeomafasiaa (tai jotain tällaista nimeltään) eli johtuu siitä, että keuhkoputken rakenne vielä hieman kehittymätön. Samalla hän totesi, että Australiassa jossa hän oli tehnyt tutkimustyötä, tehdään lasten keuhkosairauksia epäiltäessä skopiat, mutta Suomessa on linjapäätös, että niitä ei tehdä (maksaa liikaa). Ja että Suomessa ajatellaan, että lapsilla ei oikeastaan edes voi olla keuhkoputkentulehduksia, joka ei tosin hänen mukaansa pidä paikkaansa... Lottovoittohan se oli syntyä Suomessa...
No joka tapauksessa hän otti piikillä vatsan läpi virstanäytteen rakosta, se oli epäpuhdas ja määräsi veriviljelyn. Antibioottitiputus aloitettiin heti. Seuraavana päivänä ilmeni, että pojalla oli munuaisiin asti edennyt e-koli bakteerin aiheuttama virtsatien tulehdus ja sitä seuraavana päivänä veriviljelyn tuloksista, että tulehdus oli septinen eli hengenvaarallinen verenmyrkytystila ja munuaisaltaan tulehdus! Pari kertaa siinä tuli nielaistua taas ilmaa, ja aivan kuten Lizard epäili, taitaa olla pojalla jumalattoman korkea kipukynnys, kun vaan pienillä itkahteluilla poikkesi normaalista kuumeen lisäksi.
No sielläpä sitten tiputeltiin antibioottiia 5 vrk, oli aika raskasta kun yöt meni tähän malliin: klo 23 kuumelääke, klo 03 antibioottitiputus, klo 06 kipulaastari, ko 07 verikokeet, klo 08 kuumelääke ja hohhoijaa, joka kerta poika heräsi täpöillä kun valot sytytettiin ja nostettiin ylös sängystä. Päivisin kun kuume alkoin parin päivän päästä helpottaan, jaksoi huumorimielellä ottaa piikkikoetukset ja leikkiä normaalisti ja myös syödä pikkuhiljaa tavanomaisesti. Mulla alkoi sitä vastoin huumori huveta ja kolmantena yönä kun olin nukuttanassa poikaa klo 1.30 ja tiesin, että seuraava herätys on 03, niin kysyin yöhoitsulta, että ei teillä satu oleen vauvojen unilääkkeitä, ai niin, mutta eihän me ollakkaan jenkeissä kysyin siis vitsinä, mutta luulen että hän oli kirjannut sen ylös, koska seuraavana päivänä lääkäri tuli sanomaan, että voin antaa Jimin yöhoitajille kun on niin hilajistakin ja päivälläkin pojan hoitajalla on Jimi ainoana potilaana niin voin vähän käydä asioilla ja lounaalla tms. No kävinkin sitten vähän lörtsyillä ja mansikkaostoksilla torilla ja ihmettelemässä turistivilinää ja kiepsahdin aleissakin. Tokavikana päivänä kävin myös ystävien mökillä vielä saunomassa ja uimassa ja grillaamassa eli olin yhteen menoon 5 tuntia poissa sairaalasta, se tuntui about vankilasta vapautumiselta! Kyllä tulin useasti ajatelleeksi esim. syöpälasten vanhempia, että kyllä olis valkoisessa kopissa töröttäminen rankkaa puuhaa viikosta toiseen. Vaikka meilläkin oli oma huone, jossa kph ja tv, niin silti...
Eroahdistusta Jimillä oli ehkä ekoina päivinä, kun oli sairaampikin, mutta toisaalta tuntui olevan onnellinen, että meikä oli pääsääntösesti max 3 metrin päässä hänestä Mutta kyllä hoitajienkin kanssa oli sujunut ihan kivasti ja Jimppa hekotellut ja hörötellyt ja leikkinyt piilosta ym. ihan kuin munkin kanssa. Sitten kun tulin, meni minuutti itkuksi, etten luulis, että on ihan bueno hänet sinne jättää uskosin...
Eilen illalla myöhään sitten ajoimme ihanan 5,5 tunnin matkan Treella ja heitin hänet lapista palanneelle äidilleni ja kiirehdin apteekkiin just ennen puolta yötä, kun se sulkeutui. Ja hoh hoijaa, mun tsäkällä lastenlääkäri oli määrännyt antibioottivalmisteen, joka oli poistunut markkinoilta! No sit hirveä selvittäminen sairaalan kanssa, että mikä olis sopiva kun tulehdus on septinen ja niin monta antibioottikuuria korvien takia takana... Olin sit kotona 0.30, työnsin lääkkeet pojan kurkusta alas ja ajoin PMMP:n keikalle ihan sekopäisenä, mutta oli lippu hankittu etukäteen ja kaveri odotti. No puolet keikasta näin ja klo 3 olin jo kotona nukkumassa, tää päivä on mennyt vaan ihan toipuessa ja nukkuessa univelkoja...
Niin vielä, et Jimin munuaiset ja rakko ultrattiin sairaalassa, ei poikkeavaa, kk:n kuluttua varjoainekuvaukset ja parit virtsakokeet tässä välissä.
Kerroin tämän tarinan näin mammuttikertomuksena, jos siitä olisi jollekulle apua. Itsellä sairaalaan lähtökynnys madaltui entisestään... Jos oltas vielä vuorokausi odotettu ja syötetty kuumelääkettä vaan, olis voinut olla jo liian myöhäistä, et parempi tutkia tarkasti kuin luottaa muiden kommentteihin tai sairaalan neuvontanumeropalvelun hyssyttelyihin ym. Se oli meille tästä opiksi.
Viimeksi kertoilin siitä kuplavolkkarin mallisesta kovamuovisesta uima-altaasta, jossa vietimme hellepäiviä ja siinä saattaakin piillä syy tämänkertaiseen sairaalareissuun... ainakin jos on toissapäiväiseen IL:n juttuun uima-altaiden kolibakteereista uskomista...
Eli viikko sitten torstaina lähdimme ystävän kesämökille Itä-Suomeen ja heti seuraavana iltapäivänä nousi kuume, eka mittaus 38,6 C, annoin panadol-suppoa ja kolmen tunnin unien jälkeen tärisi hampaat kalisten mun sylissä ja mittasin uudellee, tulos 40,2 C, no tiedän ettei noinkaan kova kuume ole kovin kummallista alle vuoden ikäsillä ja äitini puhelimessa ja ystäväni vakuuttivat sen olevan normaalia ja kaikki yhteistuumin epäilivät vauvarokkoa, jossa on 3 päivän kova kuume. Soitin kuitenkin paikalliseen sairaalaan, josta sanottiin että Pronaxenia voi antaa lisäkuumelääkkeenä 2 ml (sitä sattui mökillä olemaan) ja poikaa pidettävä vaippasiltaan. No lääkkeillä kuume laski 38 C ja poikanen virkistyi ja leikkikin innoissaan pari tuntia, sitten nukkumaan, mutta yö oli levoton ja taas klo 04 aikaan mittasin lähes 40 C kuumeen, aamulla ja päivällä poika oli jotenkin itkuisempi ja väsyneempi kuin normaalista, mutta välillä silti jaksoi touhuta normaalisti lääkeen jälkeen. Iltapäiväunien aikana sai yhtäkkiä jonkinlaisen hengenahdistuskohtauksen (tai niin kuvittelin, saattoi olla kipukohtaus) ja päätin, että nyt lähdetään ajamaan 40 km Savonlinna sairaalaan. Aloin hieman epäillä keuhkokuumetta tai sitten sitä sikainfluenssaa tai että putket korvista irti ja uudet tulehdukset.
Päivystyksessä jouduimme odottamaan 3 tuntia, hoitaja mittasi korvamittarilla 36,4 C kuumeeksi ja ihmetteli suurin piirtein, että mitä me siellä tehdään. Onneks sattu oleen oma mittari mukana, kun vaihdoin vaippaa mittasin samalla 39,6 C ja näytin hoitajalle. Sitten kyselin, että eikö CRP:tä kannattis ottaa jo valmiiksi että lääkärillä olis tiedossa, hoitaja sano, että lääkäri päättää kokeista. Sitten kysyin myöhemmin toiselta hoitajalta, hän ihmetteli, että kas kun sitä ei jo ole otettu! No venäläinen lääkärimme ei osannut kovin hyvin suomea, mutta kyseli tarkasti pojan taustan, oireet ja mitä itse epäilen. Hän ei nähnyt putkia korvissa (myöhemmin selvisi, että putket paikoillaan, mutta etsi värikkäitä silikoniputkia ja Jimillä on titaanit). Hän oudoksui, ettei virtsakoetta oltu otettu, no en tajunnut sitä itse vaatia crp:n ohella... ensi kerralla tajuan! Lopulta hän sanoi, ettei yhtään osaa arvata mikä pojalla on, mutta jos haluan jatkotutkimuksiin, mun pitää sanella ja hän kirjoittaa. Ja niin minä sanelin että mm. keuhkokuvat haluamme. Lopuksi hän vielä kysyi (ilmeisesti pakollinen kysymys säästösyistä: että olisimmeko sittenkin valmiita lähtemään kotiin, kun poikaa vaikuttaa noinkin pirteältä, jos hän kirjoittaa antibioottireseptin, sanoin, ettei missään tapauksessa, koska ei tiedetä mihin sairauteen antibiootit edes kirjoitetaan).
Tulehdusarvo oli siis 85 eli melko korkea tuon ikäisellä, alle 10 on normaali.
Sitten jatkopuolella sattui hyvä ja asiallinen sisätautilääkäri, hänkin oli vähän kaatumassa keuhkokuumeen kannella, mutta kuitenkin määräsi myös virtsakokeen. Keuhkokuvassa näkyi varjostuma, joka myöhemmin selvisi virheelliseksi uloshengityksen aikana otetun kuvan syyksi. Kello 01, kun olimme viettäneet päivystyksessä 8 tuntia, meidät lähetettiin lastenosastolle. Siellä sattui olemaan Suomen ainoa lastenkeuhkolääkäri Hgistä päivystämässä! Se oli meidän onni, sillä hän osasi heti sanoa, että ei ole kyse keuhkokuumeesta ja että muutoinkin pojalla esiintyvä kurkunpään krohina ei luultavasti ole missään tekemisissä korvatulehdusten kanssa vaan trakeomafasiaa (tai jotain tällaista nimeltään) eli johtuu siitä, että keuhkoputken rakenne vielä hieman kehittymätön. Samalla hän totesi, että Australiassa jossa hän oli tehnyt tutkimustyötä, tehdään lasten keuhkosairauksia epäiltäessä skopiat, mutta Suomessa on linjapäätös, että niitä ei tehdä (maksaa liikaa). Ja että Suomessa ajatellaan, että lapsilla ei oikeastaan edes voi olla keuhkoputkentulehduksia, joka ei tosin hänen mukaansa pidä paikkaansa... Lottovoittohan se oli syntyä Suomessa...
No joka tapauksessa hän otti piikillä vatsan läpi virstanäytteen rakosta, se oli epäpuhdas ja määräsi veriviljelyn. Antibioottitiputus aloitettiin heti. Seuraavana päivänä ilmeni, että pojalla oli munuaisiin asti edennyt e-koli bakteerin aiheuttama virtsatien tulehdus ja sitä seuraavana päivänä veriviljelyn tuloksista, että tulehdus oli septinen eli hengenvaarallinen verenmyrkytystila ja munuaisaltaan tulehdus! Pari kertaa siinä tuli nielaistua taas ilmaa, ja aivan kuten Lizard epäili, taitaa olla pojalla jumalattoman korkea kipukynnys, kun vaan pienillä itkahteluilla poikkesi normaalista kuumeen lisäksi.
No sielläpä sitten tiputeltiin antibioottiia 5 vrk, oli aika raskasta kun yöt meni tähän malliin: klo 23 kuumelääke, klo 03 antibioottitiputus, klo 06 kipulaastari, ko 07 verikokeet, klo 08 kuumelääke ja hohhoijaa, joka kerta poika heräsi täpöillä kun valot sytytettiin ja nostettiin ylös sängystä. Päivisin kun kuume alkoin parin päivän päästä helpottaan, jaksoi huumorimielellä ottaa piikkikoetukset ja leikkiä normaalisti ja myös syödä pikkuhiljaa tavanomaisesti. Mulla alkoi sitä vastoin huumori huveta ja kolmantena yönä kun olin nukuttanassa poikaa klo 1.30 ja tiesin, että seuraava herätys on 03, niin kysyin yöhoitsulta, että ei teillä satu oleen vauvojen unilääkkeitä, ai niin, mutta eihän me ollakkaan jenkeissä kysyin siis vitsinä, mutta luulen että hän oli kirjannut sen ylös, koska seuraavana päivänä lääkäri tuli sanomaan, että voin antaa Jimin yöhoitajille kun on niin hilajistakin ja päivälläkin pojan hoitajalla on Jimi ainoana potilaana niin voin vähän käydä asioilla ja lounaalla tms. No kävinkin sitten vähän lörtsyillä ja mansikkaostoksilla torilla ja ihmettelemässä turistivilinää ja kiepsahdin aleissakin. Tokavikana päivänä kävin myös ystävien mökillä vielä saunomassa ja uimassa ja grillaamassa eli olin yhteen menoon 5 tuntia poissa sairaalasta, se tuntui about vankilasta vapautumiselta! Kyllä tulin useasti ajatelleeksi esim. syöpälasten vanhempia, että kyllä olis valkoisessa kopissa töröttäminen rankkaa puuhaa viikosta toiseen. Vaikka meilläkin oli oma huone, jossa kph ja tv, niin silti...
Eroahdistusta Jimillä oli ehkä ekoina päivinä, kun oli sairaampikin, mutta toisaalta tuntui olevan onnellinen, että meikä oli pääsääntösesti max 3 metrin päässä hänestä Mutta kyllä hoitajienkin kanssa oli sujunut ihan kivasti ja Jimppa hekotellut ja hörötellyt ja leikkinyt piilosta ym. ihan kuin munkin kanssa. Sitten kun tulin, meni minuutti itkuksi, etten luulis, että on ihan bueno hänet sinne jättää uskosin...
Eilen illalla myöhään sitten ajoimme ihanan 5,5 tunnin matkan Treella ja heitin hänet lapista palanneelle äidilleni ja kiirehdin apteekkiin just ennen puolta yötä, kun se sulkeutui. Ja hoh hoijaa, mun tsäkällä lastenlääkäri oli määrännyt antibioottivalmisteen, joka oli poistunut markkinoilta! No sit hirveä selvittäminen sairaalan kanssa, että mikä olis sopiva kun tulehdus on septinen ja niin monta antibioottikuuria korvien takia takana... Olin sit kotona 0.30, työnsin lääkkeet pojan kurkusta alas ja ajoin PMMP:n keikalle ihan sekopäisenä, mutta oli lippu hankittu etukäteen ja kaveri odotti. No puolet keikasta näin ja klo 3 olin jo kotona nukkumassa, tää päivä on mennyt vaan ihan toipuessa ja nukkuessa univelkoja...
Niin vielä, et Jimin munuaiset ja rakko ultrattiin sairaalassa, ei poikkeavaa, kk:n kuluttua varjoainekuvaukset ja parit virtsakokeet tässä välissä.
Kerroin tämän tarinan näin mammuttikertomuksena, jos siitä olisi jollekulle apua. Itsellä sairaalaan lähtökynnys madaltui entisestään... Jos oltas vielä vuorokausi odotettu ja syötetty kuumelääkettä vaan, olis voinut olla jo liian myöhäistä, et parempi tutkia tarkasti kuin luottaa muiden kommentteihin tai sairaalan neuvontanumeropalvelun hyssyttelyihin ym. Se oli meille tästä opiksi.