Syyskuun tulokkaat 2010 **** Syyskuussa **** (Päivityspyynnöt YV:llä, kiitos!) 8 vauvaa syntynyt!

Nopeasti ilmottelen, että vihdoin sunnuntaina klo 15.00 meille syntyi tyttövauva :heart: Kokoa vauvalla oli 3800g ja 50cm. Synnytys meni ihan ok, vauva tosin tuli naama edellä, joka aiheutti pienen repeämän, jota en kyllä juurikaan huomaa. Lisäksi vauvalla oli vähän käynnistysvaikeuksia, hän ei meinannut alkaa hengittää, joka vaikuttikin apgar-pisteisiin (5/9). Osastolle siirryttäessä kaikki vaikutti olevan hyvin, mutta muutaman tunnin päästä vauva joutui keskolaan, koska verensokerit olivat vähän matalat, eikä hän suostunut syömään rintaa eikä pulloa ja oksensi nekin vähät, jota oli aiemmin syönyt. Tähän päivään asti ruokaa on mennyt pääasiassa nenä-mahaletkulla ja vähän rinnasta. Tyttö on alusta asti imenyt rintaa tosi hyvin, mutta yleensä on ollut niin unelias, ettei ole jaksanut syödä. Tänään sitten selvisi, että hänellä on virtsatietulehdus, joka todennäköisesti aiheuttaa noi syömisongelmat. Äsken kävin keskolassa syöttämässä (kotiuduin siis itse tänään) ja iltasyöttö meni jo ihan täydellisesti, osin rinnasta ja osin pullosta :) Antibiotti on siis ilmeisesti alkanut jo vaikuttaa. Näillä näkymin ab-kuuri on viikon, eli kotiutuminen näillä näkymin keskiviikkona, jos syöminen korjaantuu kuurin myötä. On ihan hirveää jättää vauva aina yksin sairaalaan, mutta onneksi hänellä ei ole mitään hätää ja hän on siellä hyvässä hoidossa.

En nyt jaksa lukea muiden kirjoituksia, mutta paljon onnea kaikille vauvan saaneille! :flower: Ja tsemppiä kaikille vielä odottaville, teitä ei kai kovin paljon enää ole!

-dask ja typy 3vrk
 
Leijonaäippä: No varmaan olit viereisessä salissa kun minä, kätilö kun sanoi että viereiseen saliin syntyi vauva samalla minuutilla kun tuo meidän neiti! :D Tosi hauska yhteensattuma! Me oltiin synnytyssalissa nro 4. Onko teidän esikoinen minkä ikäinen?

Meidän esikoista 1v 9kk on ollut hauska seurata miten se suhtautuu tuohon vauvaan. Ei kiinnosta juuri yhtään mutta silti nyt molempina iltoina on halunnut mennä silittämään vauvaa ja sanomaan hyvää yötä! :heart:

minä ja neiti rosinarusina 6vrk
Rosinarusina: Eli me oltiin salissa nro 3 :) Ilmankos!
Meidän esikoispoika on 2 v. ja ihan uteliain mielin myös ottanut perheenjäsenen vastaan.. mutta silmät pitää olla selässäkin, kun ensin saatetaan paijata hellästi ja samassa välissä jo otteet voi vähän koventua. Mutta eihän se voi vielä oikein ymmärtää.
Jos vauva itkee, niin tuntuu muuttuvan myötätuntoiseksi ja lähtee yleensä siinä vaiheessa kauemmaksi vauvasta :D Ei halua kuunnella tai sit luulee aiheuttaneensa itkun.. heh.

Tiesin tämän pinon olemassaolon, mutta seurasin tätä silti ainoastaan parin viimeisen rv:n ajan. Joten en tiedä mitään taustoja oikeastaan kenestäkään enkä muiden raskausvaiheista. Mutta nythän tämäkin pino taitaa painua kohta unholaan, kun kaikki alkaa olla kohtapuolin jakautuneina.

Tsemppiä ja jaksuja jokaiselle oman tiitiäisensä kanssa! :heart:

-Leijonaäippä ja Nestori 1 vko
 
Viimeksi muokattu:
Onnea hyväsetti, dask ja muutkin joita en ole vielä onnitellut!!

Hauska yhteensattuma tuo leijonaäipän ja rosinarusinan synnytysten samanaikaisuus ja vielä vierekkäsissä saleissa. =) Tule leijonaäippä ihmeessä tuonne vauvapuolelle jatkamaan jutustelua. =)

avee laittoikin tuossa linkin sinne.

marza ja onni 1 vko
 
Vihdoin ehdin tänne asti ilmoittelemaan että meille syntyi 1.10 klo: 02.02 ihana poika mitat olivat 4380g ja 52 cm eli ei onneksi mikään kovin jättiläinen ollutkaan vaikka sitä pelkäsin.... synnytys oli kaikkine tuskineen suhteellisen nopea ja lopputulos mitä mahtavin .... vauva joutui 2.10 lastenosastolle tulehdusarvojen vuoksi antibiottiin syy tulehdukseen on arvoitus.... kotiuduin itse tuolloin lauantaina mutta vauva joutui olemaan sairaalassa 6.10 asti... nyt olemme olleet kotona muutaman päivän ja kivasti menee....

Onnea kaikille pienokaisen saaneille ja tsempit vielä odottaville !
unikeiju+sisu 9 pvä :heart:
 
Voi itku Turvottaja, sä olet vieläkin täällä :/ Ootko saanut käynnistyspäivän? Hirmuisesti noita viikkoja jo! Pahimmillaan enää muutama päivä, mutta toivotaan että ei olisi enää niitäkään! Nuo viimeiset päivät oli musta ihan kamalia!

Minä pääsin pinteestä perjantaina, 41+3, synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla koska mulla meni jalka kokonaan alta iskiaksen vuoksi. Synnytys oli tosi nopea, 1h 45min ja tyttö syntyi siis 8.10. klo 16.45. Mitat olivat 3908g ja 52 cm :heart:

Täällä nyt opetellaan elämää kahden pienen kanssa :)

Kvartti ja Myyrä-tyttö 4vrk
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä