SYYSKUUN SYKKIVÄT SYDÄMET *toukokuu*

Täällä ei ole enää päikkäreistä tietoakaan! Onneksi äidille liikenee omia hetkiä, kun lapset leikkivät keskenään ;) Oikein muistit Minea, poikiahan nuo ovat. Mulla kans hiukan tyttöolo nyt, tai sitten toiveajattelua. Rakenneultrassa vauveli oli niin jalat ristissä, ettei mitään veikkausta saatu. Pienellä ikäerolla mekin kaksi ensimmäistä halusimme ja saimme. Kahteen piti jäädä, mutta mieli muuttui ja siksi tulee nyt lähemmäs neljä vuotta ikäeroa tän hetkisen kuopuksen ja tulokkaan välille.

MM-lätkää seuraan, enimmäkseen vain Suomen pelejä.

Nytkö ne sydämen muljahtelut alkoivat taas mullakin?! Tänään verenpaine on ollut ihan kohillaan, mutta pulssi koholla, levossakin yli 80, kun yleensä on alle 70.

Onneksi ei tarvitse muuttaa! Kuopusta kun odotin, niin suunnilleen näillä samoilla raskausviikoilla muutettiin ja kyllä se oli jotenkin ihan erilailla rankkaa.

Viikon päästä neuvolaan, onkin jo kuukausi edellisestä käynnistä.

M :heart: 20+6
 
Moooikkiks

( * ) Täällä olo on turpea ja närästäväinen. Vatsalaukku ei vedä entiseen malliin mut sitä ei oikein aina jaksa muistaa just silloin kun lautanen on edessä :D Kumma kyllä ;) Sitten jos ruuan jälkeen erehtyy kumartumaan niin tulee lusikallinen takas suuhun, yöks.

Tytär sairasti juuri aika rajun oksennustaudin. Toivottavasti se ei ole tarttunut. Vieläkin yskin edellisen flunssan jäljiltä. Pariksi päiväksi sain tytön mummon luokse sairastamaan että pääsin töihin mutta huominen menee mulla sitten kotona kun mummo ei voi ottaa.

Muuten vointi on ollut hyvä ja selkäkivut taas joksikin aikaa vähän helpottaneet. Muksu liikkuu vatsassa kovasti ja vaikka istukka onkin aivan edessä tyynynä niin kyllä ne ulospäin näkyy ja tuntuu. Tytär sai pyydystettyä eilen illalla potkun kämmeneensä. Tuleva iskä ei sitä vielä ole kokenut :) Ehtiihän tuon vielä.

Jos on teitä joilla niitä kestovaippoja pyörii käyttämättömänä tai jotka ne äippäpakkauksesta haluaisivat antaa pois niin voin ne ottaa vastaan ja jotain pientä maksaakin jos ootte vaivanpalkkaa vailla :) Voin laittaa yksityisviestinä osoitetta yms. jos vinkkaatte täällä :)

Karvoitus
ei ole oikeastaan muuttunut suuntaan eikä toiseen. Linea negra tuli ihan alussa mut on niin haalea että mä taidan olla ainoo joka sen näkee :D Kesällä ku ottaa aurinkoa niin se saattaa tuosta vähän tummua.

Vakuutus otetaan ennen syntymää. Esikoisen korvatulehduskierre opetti :)

Lapsi kastetaan ja ristiäiset pidetään varmaan mun vanhempien luona kun niillä on iso talo mihin mahtuu paremmin kaikki :)

Ruutinen ja Leo 21+5
 
Minea Tervetuloa:flower:!!!!!on sinulla ollut koettelemus alku mutta toivotaan että nyt kaikki menee hyvin loppuun saakka,onnea! =)

Santtu olipa vain herkistyttävä laulunpätkä:':)heart:

Linea negraa ei näkyny esikoisesta eikä näy nytkää
Karvoitusta hieman enemmän mahassa,muuten en ole niin huomannu kasvua =)
Äitienpäivä lauantaina mennään anopin luo syömään,oma äitini ei asu samalla paikkakunnalla...sit ihan äitienpv ollaan kotosalla:heart:

(.) Soittelin aamulla hoitoon(poika ku nyt isällään tän vkn) ja hoitotäti sit alkoi kertomaan kuinka poikamme on aallon pohjalla käyttäytymisen takia.....jooh.... No oli tätä tätiä sylkäissyt kasvoihin ja mitäpä täti siihen ,sylkäissy takasi!!!!!!poika oli suu auki tuijottanu.ei ihan oikein toimittu!kysyinki et mitäs sitte ku poika motasee jotaki niin motaseeko takas??laitoin palautetta menemään johtajalle että mun mielestä tuo ei ole aikuismaista eikä opettavaista toimintaa. Ja poika saanu hyvää palautetta kk nyt,on ilmeisesti joku silmätikku tämän tädin edessä ku ollaan erottu(kylläki 2,5v sitte),mutta tänään hän on yhtä äkkiä "aallon pohjalla" muutaman pvn takia.
Eilen oli alkanu nukkarissa mölyään ja hoitaja ku oli ollu siinä selän takana niin oli motassu tahallaan nyrkillä silmään(tuon tätin mukaan...),isälleen oli kyllä eilen itse tämä hoitaja sanonu jota oli motassu et poika oli VAHINGOSSA osunu...ärsyttää tollanen:kieh:,toivottavasti sieltä otetaan yhteyttä tai sit vien asian vielä eteenpäin.
Niiiiin joo ja isänsä menny hakee poikaa hoidosta kun tämä samainen hoitajatäti on sanonu pojille et heittäkää kiviä aitaan,isänsä tietty siihen et **ei saa heitellä.ja ku olleet lähdössä ,täti sanonut et ota ** kourallinen kiviä taskuun ,isänsä sanonu tietty et ei oteta autoon mitään kiviä johon täti et kyllä minunkin pojat tulivat aina kotiin taskut pullollaan kiviä!!siinä nähdään vanhempien kasvatuksen kunnioitus ja hänen poikansa ja kasvatuksensa ovat mahtavia ja juuri oikeita. ARGH!:stick:

Mutta nyt unille,jaksaa huomenna siivota hieman. Vklopulle toivoisin niin jotain ihmettä,ma olis takaisin töihin saikulta,mut jos tää selkä on näin paskana niin ei voi mennä,siis tää kipu on vain pahentunu ja siirtyny enemmän alakeskiselkään...EIIII KIVA!!

JiiMii&poju 22+4
 
hei

äitienpäivää täällä vietetään ihan normisti ei kummempia. aamulla herkutellaa kakulla ja lauantaina käydään molempien äitien luona.

karvoitusta en oo huomannu tai en oo tarkkaillu

eilen sain potkuja tuntuu jo kädelle
 
Linea negra ei esikoisen jälkeen täysin hävinnytkään, joten tuossa se hentona kummittelee En sitten osaa sanoa, onko vahvistunut… Navan kohdalle tuli silloin pari pientä raskausarpea, ja ne ovat näemmä taas löytäneet tiensä esille :kieh:

Javelia olen ymmärtänyt, että tuplaistukka olisi ihan normaali juttu, joillakin merkki alkuvaiheessa keskenmenneestä kaksosesta, mutta yleensä vaan normaaliksi katsottava ”luonnonoikku” siinä missä esim. sydämenmalliset istukatkin :) Esikoisesta minulla oli takaseinällä marginaalisesti etinen istukka eli istukan reuna sijaitsi ihan kohdunsuulla. Rakenneultrassa todettiin, että oli noussut kohdunsuulta ja sain synnyttää alakautta. Tosiaan vaan hyvin pienellä osalla se jääkin etiseksi.

Turvavyönalentimen kävin eilen ostamassa alennusmyynnistä, ja lähiviikkoina olisi tarkoitus testata sitä useampaankin otteeseen. Kiitos vinkeistä :)

Muutoista aikanaan muutin 39+1, nyt tästä toisesta on rakenneultran jälkeen muutto omaan. Josko sitten ei tarvitsisikaan muutella :)

JiiMii huh, mikä hoitotäti :kieh:

Branwen ja sissi 19+1
 
Jiimiillä kamala hoitotäti :O

Äitienpäivän vietto aloitetaan huomenna ja käydään mun äitin/vanhempien luona, ja jos ehditään, niin miehen äidin luona myös, jos ei ehditä, niin käydään siellä sunnuntaina, kun asuu 15km päässä. Sunnuntaina olis kiva olla vaan oman perheen kanssa, käydä ehkä syömässä jossain... saattaapi kyllä olla ruuhkaa...

Linea negraa ei vielä ola havaittavissa, esikoisen aikana tuli kyllä selvästi näkyviin navasta alaspäin.

Saako udella Branwen ootteko mahdollisesti soukallejoelle muuttamassa? Sitten meinaa ollaanki pian naapureita! :LOL: Eikä tarvi vastata, ymmärrän jos haluat pysytellä "tuntemattomana".

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille ja tuleville äideille! :flower:

eleana + seppo 20+3 :heart:
 
R-M
Huldis, mua jännää sun puolesta! :)

Äitienpäivänä minä meen oman äitini luokse syömään ja mies menee vanhemmilleen, jos ei sitten tehdä niin että ekaksi käyään miehen porukoilla ja mennään sitten yhdessä mun äitin luo. Saas nähä. Odottelen mieheltä bola-korua lahjaksi, mutta tuntuu että se jää haaveeksi vaikka hyvin selkeesti olen toiveeni hälle kertonu.. : / Ainakin siltä tuntuu ettei oo tehny asian eteen mitään. :headwall:

Eilen ostettiin pojalle vaunut! Crescentin Comfortit, mustana tietenkin. Vaikuttivat vallan hyviltä, mutta tiedä sitten minkämoisiksi käytössä ilmenevät, kun ei oikein mistään ole saanut muiden kokemuksia niistä. Ei kovin kalliitkaan ollu, 499e ja siihen kolmellakympillä vielä toiset, ilmakumirenkaat, lisäks. Muuten siis ovat kennorenkailla.

Tänään isukin tykö yöksi, mies viettää poikien saunailtaa joten nään parhaimmaksi poistua pois jaloista.. :D Ihanaa päästä touhuamaan pikkusisko(puole)n kanssa taas, ihan huippu likka! Täyttää kesällä 2v, isosiskon silmäterä. :heart:

R-M & Eemeli 22+4.
 
Tervetuloa Minea :wave:

Javelia
Onpa jännä tommonen tuplaistukka. En oo ikinä kuullukkaan että tommostaki voi olla!

Huldasharksille onnea ultraan, toivottavasti saat hyviä uutisia :)


Täälläki ollaan vihdoin puolessa välissä! Laitanki tännekki masukuvaa tältä päivältä :)



Talvicci ja Torsti rv.20+0 :heart:
 
Talvicci IHANA MAHA :) Pitäis saada omastaki kuvanen tänne pikkuhiljaa. :)

Tänään soitin terveyskeskukseen ainaisten selkäkipujen takia, enkä tahdo enää kävelemään päästä. Eivät ottaneet tosissaan, en saanu lääkäriaikaa ja s-hoitajakin sanoi, että haluan vaan olla laiska ja vahvempia särkylääkkeitä. :O Miten joku ton alan ammattilainen voi käyttäytyä noin?! :O

Jave + Jalmari 20+5
 
Javelia siis TÄ?!?! no jo on markkinat,että noin käyttäydytään,ja tuo on normaali vaiva raskauden aikana,ei laiskuudesta johtuvaa!!!!!:stick: otahan neuvolaan yhteyttä,kait siellä lääkäri on niin eiköhän se ymmärrä!!!
 
Ihan uskomatonta käytöstä terveyskeskuksesta Javelia! Ite oon tässä sitkutellut töissä selkäkipujen kanssa ilman lääkäriä ihan sen takia, kun tiesin, että tänään alkaa viikon loma ja pääsen lepäilemään. Vähän on hirvittänyt ajatus saikulle jo tässä vaiheessa jäämisestä.

Äitienpäivää mennään viettämään yhteisruokailun merkeissä mun vanhempien luo. Vähän olin odottavissa fiiliksissä tuon ukkokullan osalta, että joko laskee mut juhlimisen arvoiseksi äidiksi, mutta kuulemma pitää olla lapsi massun ulkopuolella ennen kuin äitienpäivää meillä vietetään. :whistle: Yritys hyvä :) Mitenkäs muut esikoista odottavat, joko teitä tänä äitienpäivänä juhlitaan?

Täällä tosiaan alkoi nyt viikon loma, ihanaa! On ollu tosi tiukka kuukausi töissä ja kesälomaan on vielä aikaa, joten tosi hyvään saumaan loma kyllä tulee. Ja levon kannalta aion loman ottaa. Varailin itelleni pientä hemmotteluhoitoa perjantaiksi ja luvassa on myös kaynti Helsingissä kaverin luona ja ehkä vähän shoppailemassakin.:p

Tänään saapui postista Huutonetistä huudettu sitteri, joka oli kyllä tosi hyvässä kunnossa, ihan uudesta kyllä menis. Ainoastaan aion perstä siitä sen päällisen, kun se haisee sellaiselta vähän tunkkaiselta. Eihän sitä nyt heti ensimmäisinä kuukausina tarvita, kun ajattelin sitten ottaa käyttöön, kun pieni alkaa kiinteää jo maistelemaan, mutta onhan jo olemassa, kun edullisesti sain.

Neuvola oli maanantaina ja lisärautaa alettiin täällä syömään. Raskaustodistuksen sain ja ensi viikolla voisin yrittää kiikuttaa sen kelaan. Painoa oli lähtöpainoon tullut n. 0,5kg :) Kaikki oli ok. Ihmettelin vain, kun kysyin perhevalmennuksesta niin sanoi sen tulevan sitten heinäkuussa. Minusta tuntui aika myöhäiseltä. Ja täällähän jo jotkut kai ovat parhaillaan siellä käyneet?! Vai muistanko väärin?

Heinäneito ja papunen 23+2
 
Viimeksi muokattu:
JiiMii Onpa totisesti erikoinen täti :kieh:

Huomasin tuossa, että mulle on tullut hirveesti pieniä luomia selkään ja käsivärsiin: / Onko kukaan huomannut samallaista?

Kyllä tää raskaus aika vaan menee nopeeta :) Tuntuu että just vasta tuskailtiin jollain 8 rv:p Heinäkuisiinkin oli syntynyt jo eka vauva=) Kohta se on meidän vuoro:whistle:

muffi & nappula 21+5:heart:
 
:wave: pitkästä aikaa!

Pahoittelen pitkää hiljaisuuttani :ashamed: en vaan ole saanut aikaiseksi kirjoitella kuulumisia, väsymys ja paha olo on vaivannut, nyt tuntuu et pikkuhiljaa on alkanu helpottaa.

Oltiin myös koko sakki tosi rajussa mahataudissa, painokin tippui pari kiloa siinä rytäkässä, ja monta päivää sen jälkeen oli voimat pois. En suosittele kenellekkään!

Käytiin eilen rakenneultrassa ja siellä näkyi pieni poika :heart:
kyllä oli helpottunut ja iloinen fiilis kun kaikki oli kunnossa :)

miau! 21+6
 
Viimeksi muokattu:
Iltaa...

Mulle voisi laittaa listaan tyttölupaus :heart: Kolmas prinsessa meidän perheeseen (äidin lisäksi tietty... )

Vauvalla kaikki oikein hyvin, ihan isänsä näköinen tyttö tulossa. Edellinenkin on aivan isänsä näköinen, mutta tää näyttää aivan kopiolta :D

Itselleni huonoja uutisia... Etinen istukkani on niin etinen (6,5cm yli kohdunsuun), ettei lääkäri antanut toivoa sen siirtymisestä. Sanoi, että lähes 100% varmasti synnytystapa tulee olemaan sektio. Ja kaikki seuraavatkin lapset leikataan automaattisesti (tuskin siis lisää on tulossa, mutta sanoi silti). Vituttaa ihan suunnattomasti. Lapsen parashan tuo on ja itsenikin, kumpikin todennäköisesti kuoltais, jos ei leikata ja istukka on kohdunsuun päällä. No ei auta kun vaan odotella ja kuulemma pitäis ottaa rauhallisesti ainakin rv 30 saakka. Helpommin sanottu kuin tehty työssäkäyvältä alle 2 v lapsen äidiltä. Mies on onneksi ihana ja tekee enemmän kuin monen miehet yhteensä.

Sellaista....

Huldis ja pikkusisko 22+5
 
Hyvää viikonloppua ja äitienpäivää kaikille! :flower:

Heinäneito Meillä sitteri otettiin käyttöön hetimiten (tietysti johtuu sitteristä että käykö kuin pienelle) ja jo 3-kuisena tyttö "punki" itteensä pois siitä heti jos ei ollu vyöt tiukasti kiinni ;) Ja tosiaan se on kätevä kun ekoja soseita aletaan syömään eikä vielä osata istua.

JiiMii Aivan kamala hoitotäti teille osunut! Ja tosi kurjaa lapselle että on joutunut silmätikuksi, siitä "leimasta" on vaikea päästä eroon : / Tsemppiä!

Talvicin Maha on superhieno! Mallia potkupallo :) Mulla se on lähinnä rantapalloa, heh.

Onko muilla maha kipeä? Siis mulla on kohtu/maha jotenkin ihan kosketusarka välillä, kai se johtuu kasvusta? En muista et olis ollu ekassa raskaudessa näin, tosin ei mulla ollu liitos/repäisykipujakaan ja nyt on. Tilasin sen Carriwellin tuubi-mallisen tukivyön, kun ei se kovin kallis ollut eli tuleepahan testattua sekin. Välillä toi tyyppi selkeesti punkee ittensä toooosi alas ja se tuntuu inhottavalta, melkein ottaa kipeesti välillä!

Nyt tuntuu potkut hyvin jo vatsanahan läpi, vaikka istukka onkin edessä. Silti mies on onnistunut missaamaan sen joka kerta -kaveri vaihtaa potkujen paikkaa heti ;) Mies on tässä jo useamman kerran tuskaillut että koska ne potkut tuntuu hänellekin, ehkäpä se päivä vielä koittaa :) Ihana kun se on nyt niin mukana tässä vauvan odotuksessa, kyselee joka päivä onko liikkeitä tuntunut eikä anna mun kantaa mitään enää <3

Me jo päätettiin että ostetaan Emmaljungan Nitro City -rattaat Quadrolift -kopalla, väri on vielä mietinnän alla. Mutta ekana mulle se ajokortti ja auto eli rattaat ostetaan vasta loppukesällä. Koitin varata tänään aikaa ensi viikolle kirjallisiin, mutta autokoulun toimisto onkin auki ma-to, höh.

Meillä flunssakierre vaan jatkuu... Nyt vuorossa pieni prinsessa, jolla kova kova yskä ja molemmissa korvissa tulehdus, mun pieni reppana :'( Ollaan oltu eilinen ja tämä päivä kotosalla ja kateltu urakalla disneyn dvd-leffoja (mun työnantaja varmaan repii pelihousunsa kun eka itse olin viikon saikulla ja nyt tällä viikolla lapsen takia).

Jänskättää mitä tyttö on tehnyt päiväkodissa äitienpäiväksi, eka vuosi niin että tyttö on hoidossa ja tulee siis ihan yllärinä mitä ovat tehneet! Ja onkohan mies kekannu jotain kivaa, sillä on ollut tapana muistaa mua, vaikka en sen äiti olekaan niin kuitenkin sen lapsen äiti.

miirikki ja pööpö 21+2
 
Onnea Huldasharks tyttölupauksesta ja Miau poika lupauksesta! Ja muille myös joita en ole ehtinyt onnittelemaan loma reissun aikana!!! Toivotaan Huldasharks, että istukka vielä siirtyisi. Onneksi näin huomataan hyvissä ajoin, että voidaan seurata.

Lineanegra: edellisissä odotuksissa tuli ja nyt näyttää pikku hiljaa hiipivän taas esiin. Raskausarvilta olen tähän mennessä säästynyt. Katsotaan miten nyt käy.

Äitienpäivä: Alun perin piti olla aamu töissä, mutta suunnitelmat muuttui hieman. Kerron kohta lisää. Aamu ollaan kotona oman perheen kesken ja sitten käydään vielä mun kotona, miehen kotona ja luultavasti miehen mummalla. Rauhallista yhdessäoloa lähipiirissä kuitenkin.

(.) Täällä vähän huolettaa tällä hetkellä. Loma reissulla normaalit masun kiristelyt muuttui kivuliaiks muutamana peräkkäisenä iltana ja yhtenä iltana bongasin vähän haalean punaista vuotoa pikkuhousn suojalla. En sen kummemmin siitä huolestunut. Sitten alkoikin ripulointi aika ajoin joka siis ilmeisesti ruoasta johtuvaa turisti ripulia ja eilen illalla sitten yhden ripulitoman päivän jälkeen supisteli taas ilkeästikin. TUntui, että lorahti aivastaessa pissaa vähän ja kun vasta hieman myöhemmin pääsin vessaan huomasin taas sitä haaleanpunaista vuotoa pikkuhousun suojalla. TÄnään kävin sitten lääkärillä. Ultrattiin ja tehtin sisätutkimus ja kohdunsuun tilanne näyttää ihan hyvältä, vauva voi hyvin ja kuulemma ison näköinen kaveri...:heart:. Sairaslomalle jouduin nyt reiluksi viikoksi ja seuraillaan tilannetta. Pissanäyte oli alustavassa tutkimuksesa puhdas, viljelyn vastaus tulee maanantaina. PArempi levätä nyt, kuin maata sitten koko kesä jossain osastolla. Itse pelkään enemmän että jostain tihkuttaa lapsivettä, mutta sitä ei vielä tutkittu, jos tulee lisää niin sitten enemmän tutkimuksia. Supisteluja varmasti lisäili tuo ripuli joten toivotaan, että menee ohi tältä erää. Onhan niitä harjoitus supistuksia ollut jo useampana viikkona vähän ehkä turhan paljon, mutta ei aikaisemmin kipeitä. Lääkäri oli todella miellyttävä ja en tuntenut oloa yhtään ylireagoivaksi, vaikka ennen sinne menoa siltä tuntuikin. En tiedä miksi on niin vaikea jäädä sairaslomalle, kai se, että jo tässä vaiheessa tulee ongelmia. Mitä on vielä edessä. Toivotaan, että loppuu lyhyeen nämä vaivat ja sitä vuotoa ei enää näy. Joten lepovaihde täällä nyt hetkeksi.

Leo rv 23+3

JiiMii: No jo on kauhea hoitaja!!!! :mad:

Javelia: Ja siellä kans kiva vastaanotto hoitajalta. Miten joku ees kehtaa! :O
 
jeeni
heinäneito täällä myös synnytysvalmennus heinäkuussa, sain neuvolasta lapun missä kaikki heidän järjestämänsä päivät ja suositus 1-2 kk ennen laskettua. vaihtoehtoja ois viikon päästä tai heinäkuussa - niin heinäkuussa sitten. kesäkuussa on joku fysioterapeutin pitämä luento loppuraskaudesta ja synnytyksestä.

onko muiden vauvoilla jo selkeä rytmi? täällä huomaa iltaisin aina 21-22 välillä, että potkitaan ja jos ei potkita niin sitten täytyy herätellä, kun muuten rupeaa huolestuttamaan :D muuten ei ihan noin kellontarkasti mene liikkeet tai sitten en vaan oo kiinnittäny huomiota.

JiiMii
terveys...eiku...arvauskeskuksien toiminta on minusta aina ollut tuollaista, sitten saa apua jos menee pääkainalossa, muuteen sanotaan, että syö särkylääkettä, laita mobilaattia, lepää tms... ihan kuin ei tuollaisia asioita olisi jo kokeillut ja siksi sinne lääkäriin haluaisi, kun ei toimi. sitten jos sinne sattuu pääsemään niin lääkäri sanoo, että seuraillaan nyt pari viikkoa, tuu sit takasin jos ei helpota. raskauteen liittyvissä asioissa oon aina soittanut neuvolaan tai sitten suoraan äitipolille, kun en usko, että tk:sta olisi mitään apua nytkään.

jeeni ja kaveri 22+5
 
Äitienpäivän iltaa kaikille!!!

Perjantaina käynnistyi uusi viikko ja eilen aamusta nappasin taasen uudet masukuvat. Tässä siis päivitystä niihin ;)



Rakenneultra on torstaina ja kovasti jo odotellaan. Toivottavasti saadaan tieto kumpiko tulossa, molemmat halutaan tietää ja kovasti sitäkin tietoa odotellaan. Voi sitten kunnolla nimen mietinnät käynnistyä. Mulla omat tuntemukseni asiasta (aika vahvna vielä), joten katsotaan osuuko oikeaan :D

-Santtu ja Tirppis 19+2
 
Ihanaa äitienpäiväiltaa kaikille äideille sekä myös tuleville äideille :heart: Täällä äitienpäivä on kulunut lähinnä huomista rakenneultraa jännitellen!! IIIIK :) Tulen sitten huomenna kertomaan lisää.
 
Ihana loma takana ja arkikin alkoi ryminällä. Vaikeuksia oli auringonoton kanssa, kun aina jos oli seliltään, niin kiinnikkeet rupes kramppaan ja vatsallaanolo rupeaa olemaan hankalaa kovaa vasten :(

Ihana yllätys isommille lapsille oli, että neitokainen rupesi potkimaan reissun aikana niin, että lapsukaiset näkivät vauvan potkivan kun kotio saavuttiin.

Kotona vartosi kirje sairaalasta, missä hausakasti oli laitettu, että sinulle on varattu aika KÄTILÖLLE/DIABETESHOITAJALLE/GYNEKOLOGILLE... MITÄKÖHÄN MEINASI PISTEIDEN KANSSA:D

Ongelmana nyt vaan on, että 5 pvää pitäisi sokereita mitata niin, että yksipäivä pitäisi olla vapaapvä. Niistä 3 päivänä pidettävä ruokapäiväkirjaa ja punnita itsensä 1 ja 4 päivänä. Saattupa niin, että minulla on 5 yövuoron putki juuri tohon saumaan ja en tiedä miten saan muka ateriarytmin pidettyä?

Ristiäisistä, että meillä on kaikki lapset kastettu, vaikka mies ei kirkkoon ole kuulunutkaan, eikä koko heidän puolen sukunsa. Viimesyksynä sitten menin itse ja erosin kirkosta ja nyt sitten kuumeinen pohdinta, että mitä tehdään?? Liitynkö takaisin kirkkoon vai pidämmekö tälle nimiäiset ainoastaan?

Torstaina 4D rakenneultraan sitten ja vanhin tyttäreni tulee mukaan, kun mies on työmatkoilla :)

Marja76 ja neiti 19+4
 
Huomenta ja ihanaa äitienpäivää tuleville ja oleville äidielle tasapuolisesti näin päivän myöhässä :flower:
Täällä kaikki mukavasti. Viikkotolkulla vaivanneet reippaat supistukset ihanasti helpottaneet ja olo melko seesteinen. Kovasti odottelen Phil&Tedsin rattaita kotiin saapuviksi...
Nyt aamupuuhiin ja pihalle nauttimaan aivan upeasta säästä näin vapaa päivänä :)

Verus ja masu 22+
 

Yhteistyössä