Syyskuun söpöläiset <3 - Heinäkuussa

Huomenta!

Nyt tulee kovin omanapaista tekstiä, mutta täällä ollaan jotenkin nyt niin jännittyneissä tunnelmissa, ettei pysty keskittymään mihinkään. Tänne on rantautunut jo pari viikkoa sitten armoton turvotus. Sääriin jää kunnon painaumat pitkäksi aikaa kun sormella vähän painaa ja nilkat on kun norsulla! Ei tunnu auttavan juominen, ei mansikat ja ananas eikä jalkojen ylhäällä pitokaan. Painoa oli tullut kahdessa viikossa 3,2 kiloa. :|

Eilen kävin neuvolalääkäri tarkistuksessa, joka totesi, että vauva voi syntyä hetkenä minä hyvänsä. Kohdun kaulakanava oli hävinnyt, paikat ihan löperön pehmeinä ja lääkäri pystyi sormillaan koskemaan vauvan päätä. Nyt alkoi jo vähän jännittämään... Ei kuulemma enää kannata kovin pitkälle lähteä, koska synnytys voi edetä nopeastikin. Lääkärin mukaan voi mennä päivä tai kaksi viikkoa, mutta missään nimessä hän ei uskonut, että tässä laskettuun aikaan saakka päästäisiin.

Musta tuntuu, että puolet tarpeellisista vauvanhoitotarvikkeistakin puuttuu vielä! Ja sairaalakassiinkin pitäisi varmaan perehtyä... Ja tätä vauvamahaa tulee nyt jo ikävä. Varsinkin kun tiedossa on, että tämä on meidän perheeseen se viimeinen lapsi. :(


Mei* 35 + 2
 
Viimeksi muokattu:
Oi, vähänkö jännää Mei! Nyt tässä elokuun kunniaksi tuntuukin tosiaan ettei enää niin kauan kun ekat vauvat alkaa syntyä! Tosi jännää!
Itse voin vaihtelevasti. Lonkat ja nivuset kipeinä ja mahakramppeja tulee välillä plus supistuksia.Vauva liikkuu hyvin.Miehen vika lomapvä, vähän se ahdistaa..onneksi on ens vkolle mukavaa puuhaa.Ylesesti ottaen päivällä ihan ok fiilikset-paitsi helle ottaa pattiin väliin kovastikin-, mut nukkumaan mennessä ja yöllä alkaa synnytys pyöriä liikaa mielessä.
Velmutar 35*3
 
Moikkelis kaikille!

Melkein uusi ilmottautuu :). Muistelen että jossain vaiheessa alkuraskaudesta kirjailin jotain tähän ryhmään, mutta nyttemmin on tullut enemmän lueskeltua ja silloin tällöin kommentoitua tuonne +40(!) mammoihin.

Mulla menossa rv 35+5. Himppa omaanapaa.. Vaivoja on valitettavasti piisannut ihan mahottomasti :/ - alkuraskaudesta kilpparin vajaatoiminta sekä iskias,refluksi, ummetus, turvotus ja mojova lihoaminen, hempparit nyt 90 ja verenpaineet viimeisen pari kuukautta luokkaa 90-95/50-63..ja rv 25 tää masutyyppi on istunut.
Tällä viikolla oon menossa äitipolille jossa tiedetään miten päin nyt ollaan, oma veikkaus on että istumassa. Ulkokäännöstä en kertakaikkiaan uskalla antaa yrittää, en oikein itekään tiedä miksi :( ?!jotenkin tää maha tuntuu liian aralle/pinkeällekin jaja pelottaa..
Toisaalta mulla on ihan hirveä paniikki miten näillä hemppareilla ja verenpaineilla koko synnytyksen/sektion pärjään :(.

Lohduttavaa lukea että muillakin on vielä vauvakamppeet laittamatta, niin on suurelta osin itellänikin!
Pakko kysyä että miten teillä muilla on ollut gynetutkimuksia nyt raskauden aikana? Minua ei ole tutkittu kertaakaan ja siis nyt mennään vkolla 35.. Lisäksi sf-mitta on otettu kaksi kertaa! Tuli tuossa sitten mieleen että mikähän oma tilanne tuolla alhaalla on..kun joku kirjoitti että kohdunsuu jo hieman auki :O..
 

Yhteistyössä