Heipsan!
Mie tahtoisin tuohon fb-ryhmään kommentoida: Hyvä, että on salainen niin ei vahingossa mee asiat niitten tietoon keiden ei vielä haluaisi tietävän vahingossakaan. Mietin myös, kun Kapuhille laitatte nimeä ja kuvailua, että eikö helpompi olisi vain laittaa linkki omaan profiiliin? No, pääasiassa että löydätte toisenne
Ja sitten sulkemisesta, saitte mun ahdistuskertoimet nousemaan. Ainahan näissä eripuria tulee (mitä voi laumalta hormonihuuruisia naisia odottaa
), mutta täällä kaksplussassa ainakin tuli loppuun asti edellisessä ryhmässä uusia odottajia ja miksi he eivät olisi yhtälailla oikeutettuja myös fb-ryhmään? Ei meitä sinne täältä kaksplussan kautta mitään satoja kuitenkaan tule ja kun kaikki eivät kuulu edes koko facebookiin niin musta on turha tuommoisia rajoituksia laittaa. Hyvin mahtuu omasta puolestani joukkoon uusia ihan loppumetreille asti. Sitten kun itsekukin posahtelee ja täällä hiljenee, niin ei niitä pyrkijöitäkään enää ole. Ainakin meidän ryhmä on ollut tiivis vaikka siellä useampi kymmen äiti juttelee kaikki eri lähtökohdista ja eri puolilta Suomea
Tärkeä ryhmä siitä on tullut meille kaikille silti, vertaistuki on verratonta. Sopuisaa yhteishenkeä kaikille ja ei liikaa sääntöjä, pikemminkin maalaisjärkeä jookos :hug:
Mullakin ois sinne kyllä tarkoitus liittyä kunhan kriittisimmät viikot ja np-ultra on ohi.
Pahoittelut taas menetyksen kohdanneille ja tervetuloa uusille! Tarrasukkia matkaan ihan jokaiikalle. Riekonmarjalle erityisen iso sydän
Mulla oli alunperin varattu Kättärille aika Naistenklinikan remontin takia 11.2. mut Naistenklinikka soitti että kuulunkin heidän käsiin niin kuin oletinkin. Aika siirtyi 4.3. ja silloin sitten aamulla np-ultra samaan syssyyn. Kohta pitäis mennä labroihinkin jo, huih. Olo on niin oireeton ettei uskois raskaana olevansakaan, mut menkat on pysyneet poissa ni eiköhän tässä vielä eteenpäin puksuteta. Toivon mukaan :heart:
Onneksi on tuo esikoinen niin ei pysy edes viikoissa mukana ja päivät puksuttavat eteenpäin kauheeta vauhtia. Siitäkin huolimatta, että poika on nyt ekaa kertaa kipeänä ja seinähulluillaan sisätiloissa
VUUTI: Mulla ei uponnu makea edellisessä raskaudessa ja poika tuli