Syyskuiset 2024

Täällä nyt tulevana torstaina eka neuvola. 😊 sainkin vielä yllätykseksi yhden ylimääräisen ultran, kun kunta sen tarjoaa ja ilomielin otin vastaan! Eli viikolla 10 pääsee vielä näkemään pikkuisen, kun aikaisemmin ei ollut aikoja.

Vaihteleeko teillä muilla oireet? Täällä jatkuvasti rinnat kipeät, mutta pahoinvointi vaihtelee päivittäin! Joinain päivinä on huonompi olo, joinain semmonen perus etova olo, selviää kuitenkin kaikista askarista, mutta välillä tuntuu että koko pahoinvointi häviää. Silloin mulla ainakin iskee pelko, että nytkö tää loppu. 😖
 
@Sitruunapiirakka wau, oikein ylimääräinen ultra. Helsinki ei kyllä tarjoa mitään... Mun eka neuvolakin on vasta 11+0, kun peruivat sen tältä viikolta.

Mulla oireet on aika tasaiset: etova olo aamusta iltaan ja syödä täytyy 30-60 min välein. Aivan jäätävä väsymys, päiväunia pakko ottaa ja silti olen ihan koomassa. Onneksi on valtaosin etätöitä, eilenkin nukuin 3 päiväunet. Oon siis sopinut pomon kanssa että ennemmin nukun kesken päivän kuin että olen sen takia saikulla että en jaksa koko päivää. Mutta edelleenkään en ole oksentanut, ja se koko ajan hermostuttaa.
 
Mä en ole vielä töissä kertonut ja ärsyttää "valehdella" kaikista menoista mitä nyt tämän raskauden aikana tulee. Ilmoittelen varmaankin suhteellisen pian, niin ei tarvitse jatkaa. 😊 ihanaa, että sulla on onnistunut tuommoinen että saa levätä kun väsyttää. 🥰
 
Minulle kävi nyt niin, että ma illalla alkoi alavatsakivut ja vuoto ja pääsin tänään aamulla Naistenklinikalle lääkärille, joka totesi raskauden menneen kesken saattoi kuulemma olla mennyt jo aiemmin ja vasta nyt alkoi oireet. Toivottavasti olen nyt ainoa tapaus tässä joukossa ja teillä muilla menisi kaikki hyvin <3
voi ei! tosi paljon tsemppiä! 💔
 
Minulle kävi nyt niin, että ma illalla alkoi alavatsakivut ja vuoto ja pääsin tänään aamulla Naistenklinikalle lääkärille, joka totesi raskauden menneen kesken :( saattoi kuulemma olla mennyt jo aiemmin ja vasta nyt alkoi oireet. Toivottavasti olen nyt ainoa tapaus tässä joukossa ja teillä muilla menisi kaikki hyvin <3
Kamalasti voimia! 💔 olen todella pahoillani. 😓
 
vierailija
Hei, odotan esikoista. Rv 11+5 ja laskettuaika 1.9. tai oli, kunnes kävin nt ultrassa ja se näyttikin viikkoihin nähden paljon pienemmältä ja jotain outoa siellä oli muutenkin. Nyt jatkotutkimuksiin lähete ja aivan kamala huoli on päällä koko ajan. Saako täällä tämmösiä huolia spekuloida..
 
  • Surullinen
Reactions: Lara83

Ainakin minun puolesta voi huoliakin spekuloida. Toivotaan että raskaus vain saanut alkunsa myöhemmin kuin oletettiin ja siitä johtuu sikiön pieni koko❤ eikä mitään sen vakavampaa löydy.
 
vierailija
Mun viesti ehkä katosi jonnekin. Tai en osannut vastata Mandiksen viestiin. Kutsu tuli äitiyspolille ja istukkanäytteeseen. Ei nyt ainakaan helpottanut omaa oloa. Mutta pidetään peukkuja ❤
 
Täälläkin 11+5 ja nt ultra vasta 13+1. Käytiin kuitenkin maanantaina vielä toisessa vu:ssa ja kaikki oli kunnossa. Toisaalta tuntuu että aika matelee ja toisaalta tuntuu että viikkojahan on jo hyvin kasassa.
Ihana että kaikki näytti hyvältä siellä ❤

Mulla vähän sama fiilis, nyt siis 10+2. Periaatteessa sain "aikalahjan" kun hedelmöitys olikin ollut melkein 2vko aiemmin kuin luulin, eli johan tässä on neljäsosa mennyt! Mutta np-ultra on vasta viikolla 13+ kun mulla on ulkomaan työmatka edellisellä viikolla. Ja ollaan ajateltu että kerrotaan julkisesti vasta sitten raskaudesta, jos siis siellä ultrassa näyttää kaikki olevan ok. 7.3. tuntuu nyt olevan älyttömän kaukana.

Muutenkin kuumottaa toi Belgian työmatka, ulkomaan kollegat jo laittelee viestejä että mikäs ilta lähdetään drinkeille 🙈 Minä oon lähinnä ajatellut että kun vaan jaksaisi tolpillaan sen about 9-16 ja sitten äkkiä hotellille tekemään kuolemaa. Ilmoittautumislomakkeeseenkin laitoin että ruokavalio on vegaaninen, kun muuten siellä olis ihan salettiin jotain medium lihoja ja raakoja kaloja ja ihania juustoja lautaset pullollaan kolme päivää.. ei sillä, voisihan sitä muuten tunnustaakin vanhoille tutuille, mutta en halua kertoa kun en omalle tiimille ole kertonut. Ja kun kaikki vähän niinku tuntee kaikki, niin jostain se sitten vuotaisi ja olisi ikävä fiilis että lähimmät kuulee viimeisenä.
 
Hei, odotan esikoista. Rv 11+5 ja laskettuaika 1.9. tai oli, kunnes kävin nt ultrassa ja se näyttikin viikkoihin nähden paljon pienemmältä ja jotain outoa siellä oli muutenkin. Nyt jatkotutkimuksiin lähete ja aivan kamala huoli on päällä koko ajan. Saako täällä tämmösiä huolia spekuloida..
Onpa huolestuttava tilanne! Toivotaan parasta, että hedelmöitys olisikin ollut vaan myöhemmin kuin olit luullut 🙏
 
Minulla ei ole koskaan ollut klassista "aamupahoinvointia" vaan iltapahoinvointi. Aamuisin olo on oikeastaan ihan hyvä mutta aamupalan jälkeen alkaa velloa ja etova olo lisääntyy vähitellen pitkin päivää huipentuen oksentamiseen juuri ennen nukkumaanmenoa. 🤢 Siksipä olen alkanut syödä iltapalan päälle jätskiä, jota on "kivempi" oksentaa. ✌🏻 Järkyttävä väsymys ja erittäin herkkä hajuaisti ovat myös olleet jo pitkään oireina.

Mutta tänään tapahtui jotain niin odottamatonta ja epätyypillistä, että päättelin senkin olevan raskausoire. 🤭 Aloin nimittäin melkein itkeä rautakaupassa vain sen takia, että myyjä vastasi minulle epäystävällisesti, kun kysyin apua. Koska asia ei kuulemma kuulunut hänelle, jäin kyyneleitä nieleskellen odottamaan, jos joku toinen myyjä voisi auttaa. En ihan täysin ollut saanut koottua itseäni, kun toinen myyjä tuli, joten piipitin asiani kuin olisin ollut purskahtamaisillani itkuun. Vähän hävetti. 😆 En siis ikinä ennen ole ollut noin herkkä, että olisin reagoinut itkemällä jonkun satunnaisen ihmisen sanomisiin kaupassa (tai muutenkaan)! Eikä hän varmaan oikeasti edes vastannut mitenkään erityisen tylysti mutta koin sen vain niin. 😏 Onko muita herkkiksiä?
 
  • Tykkää
Reactions: Lara83
Täällä myös pahoinvointi on iltapainoitteista! Ei onneksi vieläkään oksennus tule, mutta etovaa oloa. Aamut ihan jees, mutta yhtäkkiä illalla saattaa iskeä todella huono olo ja monet hajut ällöttää kovasti eikä tekisi mitään mieli syödä. 😅
 
vierailija
Täälläkin yksi, jonka pahoinvointi ollut lähinnä jatkuvaa, epäsäännöllisen säännöllistä huonovointisuutta, jota erityisesti liian harva syöminen voimisti. Viime viikolla, eli 10. viikolla ja nyt tämän viikon aikana pahoinvointi helpottanut roimasti. Säikähdin jo oireiden helpottamista, mutta muutama päivä sitten varhaisultrassa näkyi erittäin reipas liikkuvainen vauvan alku. Oli aivan mieletöntä nähdä nyt sikiön muistuttavan ihan vauvaa raajoineen ja liikkeineen. Sillä oli ihan meno päällä.

Eli älkää huolestuko, vaikka raskausoireet vähenisivät radikaalistikin! Jossain olikin sanottu osuvasti, että olet lähtökohtaisesti raskaana kunnes joku sinulle toisin kertoo.

Täällä siis ensimmäinen raskaus, eli kaikki on uutta ja ihmeellistä. Yritän nauttia ja iloita siitä, että vointi ollut näinkin hyvä murehtimisen sijasta. Raskausaika saa olla mukavaa ja siitä saa nauttia! Varmasti loppuraskaudesta ehtii sitten tuntea tukalaa oloa ihan riittämiin. 😂

Ehkä uskaltaudun tekemään nimimerkin jossain vaiheessa, mahtavaa että kokemuksia saa jakaa muiden kanssa, niin hyvässä kuin pahassa. ☺
 
Hei, odotan esikoista. Rv 11+5 ja laskettuaika 1.9. tai oli, kunnes kävin nt ultrassa ja se näyttikin viikkoihin nähden paljon pienemmältä ja jotain outoa siellä oli muutenkin. Nyt jatkotutkimuksiin lähete ja aivan kamala huoli on päällä koko ajan. Saako täällä tämmösiä huolia spekuloida..
Joo kyllä mun mielestä saa kaikenlaisia huolia spekuloida. Voi mikä tilanne kyllä, varmasti painaa ajatuksissa. Toivottavasti jatkotutkimusajat tulevat nopeesti!

Mä olen ollu aivn paitsiossa viimeviikot. Väsyttää sairaasti ja kokoajan huono olo ja ruoka tai vesi ei maistu.. nyt eilen ja tänään ollu vähän helpompi olla vaikka pientä päänsärkyä ollu.
Tuntuu et tämä toinen raskaus ollu tähän mennessä pahempioireinen kun ensimmäinen tai sitte johtuu siitä et ei kerkee vaan maata ja potea, kun on taapero viipottamassa. Ensiviikolla alkaa viikko 9 täällä ja kamala jännitys, kun tullu vastaan monta et on menny viikolla 9 kesken 😳 onneksi ait 26.2. eka neuvola ni saa kuulla sydänäänet, jos onnistuu
 
Täälläkin yksi, jonka pahoinvointi ollut lähinnä jatkuvaa, epäsäännöllisen säännöllistä huonovointisuutta, jota erityisesti liian harva syöminen voimisti. Viime viikolla, eli 10. viikolla ja nyt tämän viikon aikana pahoinvointi helpottanut roimasti. Säikähdin jo oireiden helpottamista, mutta muutama päivä sitten varhaisultrassa näkyi erittäin reipas liikkuvainen vauvan alku. Oli aivan mieletöntä nähdä nyt sikiön muistuttavan ihan vauvaa raajoineen ja liikkeineen. Sillä oli ihan meno päällä.

Eli älkää huolestuko, vaikka raskausoireet vähenisivät radikaalistikin! Jossain olikin sanottu osuvasti, että olet lähtökohtaisesti raskaana kunnes joku sinulle toisin kertoo.

Täällä siis ensimmäinen raskaus, eli kaikki on uutta ja ihmeellistä. Yritän nauttia ja iloita siitä, että vointi ollut näinkin hyvä murehtimisen sijasta. Raskausaika saa olla mukavaa ja siitä saa nauttia! Varmasti loppuraskaudesta ehtii sitten tuntea tukalaa oloa ihan riittämiin. 😂

Ehkä uskaltaudun tekemään nimimerkin jossain vaiheessa, mahtavaa että kokemuksia saa jakaa muiden kanssa, niin hyvässä kuin pahassa. ☺
Ehdottomasti nautit nyt juu ja saa nauttia 😂 vauva arki kun koittaa ni se voi olla hetken aikaa aivan oksat pois ja tosiaan loppuraskaudestakin voi tulla jo kaikkea kremppaa ja nukkumisongelmia 😁 kaikesta sitä aina kyl selviää ja aika auttaa
 
Täällä eletty taas hiljaiseloa, kun kaikki energiat on mennyt jatkuvaan oksentamiseen ja pahaan oloon. Nyt 3 vähän parempaa päivää takana, joten olo kuin uudella ihmisellä.🤩 Luojan kiitos vähän helpottanut, koska mies lähti taas viikon työreissulle ja pitää pyörittää arki taaperon ja koiran kans päikseen.

Toki samalla hiipii pelot, että miksi nyt jo helpottaa olo, kun viimeksi piti 26 viikolle asti oksentaa päivittäin. Mutta onneksi huomenna neuvola ja toivon mukaan sielä nyt saataisiin mitoista tarkat viikot. Edellisistä varmoista menkoista olisi nyt 9+6, mutta se jälkeen oli niitä vuotoja ja naisten polilla ei otettu mittoja niin en tiedä mihin luottaa.
 
@Frid, täällä kans illat on pahimpia oksetuksen kanssa. En ihme kyllä edelleenkään ole oksentanut, mutta ihan ihmisraunio olen illat ja odotan vaan että pääsisin nukkumaan.

Ja mitä tuohon herkkistelyyn tulee: kuopusta odottaessa aloin itkeä ilosta kun Blind Channel pääsi Euroviisufinaaliin. 🤦🏻‍♀️ Ja siis parasta tässä on vielä että tiesin sen jo etukäteen katsoessa, koska en tietenkään ollut jaksanut valvoa illalla vaan katsoin tallennettua Areenasta. Mutta se oli silti NIIN liikuttavaa 😂 Tässä raskaudessa ei ole ollut mitään noin pahoja, mutta minä yliherkistyn nimenomaan ihanista tai liikuttavista jutuista, en niinkään ikävistä.
 
  • Haha
Reactions: Frid

Yhteistyössä