Syyskuiset 2023

vierailija
Minä se jatkan tyhmiä kysymyksiä, kun tosiaan ei tätä lapsen tuloa ole ikinä suunnitellut eläessään tai muutenkaan tutkaillut mitään lapsiin/raskauteen liittyvää.

Itse en siis edes pidä lapsista, mutta vahva usko on, että siihen omaansa varmasti rakastuu kunhan se syntyy, jos ei heti niin hetken eleltyään saman katon alla ❤

Mutta seuraava mieltä askarruttanut asia on äitiyspakkaus. Onko siinä kaikki vaatteet, mitä lapsi välttämättä elääkseen tarvitsee? En ole ikinä välittänyt hankkia itsellenikään vaatteita vain huvinvuoksi ainoastaan aitoon tarpeeseen ja vaatteiden ulkonäkö ei itseä kiinnosta, ainoastaan käytännöllisyys.

Tarkoitan, että jos tämä raskaus etenee loppuun saakka, niin riittääkö, jos hommaa äitiyspakkauksessa olevia vaatekappaleita vain muutamat omasta takaakin (idealla että on aina puhtaat vaihtovaatteet) vai puuttuuko siitä jotain oleellisia vaatekappaleita?
 
vierailija
Yhtään en tiedä minkäkuinen on kyseessä, kun en muista milloin menkat olivat Mutta veikkaan syyskuista.

Esikoinen ja en ole yhtään tutustunut mihinkään raskauteen liittyviin aiheisiin, neuvolaan soitin johon sain puhelinajan ensi viikolle, josta kai neuvotaan lisää? Sen verran tutkin, että ensimmäinen ultra ilmeisesti tehdään vasta viikolla 12, ellei halua erikseen yksityiselle moisesta maksella?

Testi tehty vajaa viikko sitten, pahoinvointi alkoi 5 päivää sitten. Pahoinvoinnistakin luin, että alkaisi viikolla 5-7? Eli sen puolesta veikkaisin jotain tuommoista viikko määrää.
Minun käsittääkseni tässä tilanteessa pääsee kunnalliselle varhaisultraan tsekkaa viikot! Ja ainakin meilläpäin sinne mennään jo siksi, että np-ultraan viikolle 12 ei varailla turhia aikoja jos onkin pienemmät viikot.
Meillä kahdessa edellisessä raskaudessa kunnallisella tehty 3 varhaisultraa koska viikot epäselvät ja ovat halunneet seurata kasvua, no tämä viimeisin päättyi silti keskenmenoon vaikka niin voimakkaasti sydän hakkasi. :(

Täällä ei mitään luottoa koko raskauteen, testejä en oo tehnyt kun ne kaksi ja neuvolaankin pitäisi joskus sitä ultraa soittaa.
Ja joku kirjoittikin ettei halua neuvolaan aikaisin, meillä sama juttu, sitten mennään kun on "pakko". Totta kai arvostan neuvolajärjestelmää vaan koen henkisesti todella raskaiksi ne käynnit ennen np-ultraa.
Jo pelkästään tämä raskaus on suuri ihme, joten sekös vasta ihme olisi jos tämä jatkuisi loppuun asti. 🥺❣

Ja tosiaan, ei oikeen oiretta täällä, ehkä ajoittain tuo väsymys lamaannuttaa ka sukkapuikkokipuja on.
 
Minä se jatkan tyhmiä kysymyksiä, kun tosiaan ei tätä lapsen tuloa ole ikinä suunnitellut eläessään tai muutenkaan tutkaillut mitään lapsiin/raskauteen liittyvää.

Itse en siis edes pidä lapsista, mutta vahva usko on, että siihen omaansa varmasti rakastuu kunhan se syntyy, jos ei heti niin hetken eleltyään saman katon alla

Mutta seuraava mieltä askarruttanut asia on äitiyspakkaus. Onko siinä kaikki vaatteet, mitä lapsi välttämättä elääkseen tarvitsee? En ole ikinä välittänyt hankkia itsellenikään vaatteita vain huvinvuoksi ainoastaan aitoon tarpeeseen ja vaatteiden ulkonäkö ei itseä kiinnosta, ainoastaan käytännöllisyys.

Tarkoitan, että jos tämä raskaus etenee loppuun saakka, niin riittääkö, jos hommaa äitiyspakkauksessa olevia vaatekappaleita vain muutamat omasta takaakin (idealla että on aina puhtaat vaihtovaatteet) vai puuttuuko siitä jotain oleellisia vaatekappaleita?

No ei ne pakkauksen vaatteet kyllä riitä mihinkään, riippuu toki vauvasta mut ite pitäisin miniminä vähintään neljät vaihttovaatteet kun aina tulee jotain puklua tai sinappia yli äyräiden 🙈 yleensä niissä on ollut vaan pari ihan pieniä ja valta osa 68-74 kokoa mitkä menee vasta puoli vuotiaana... Ja toppahaalari on yleensä ollut kokoa 74 niin sekin on todnäk liian iso syysykuiselle tähän ekaan talveen 🙈 googlettamalla löytyy hyviä valmiita listoja mitä kaikkea vauva tarvii ja kuinka paljon, niistä saa hyvin osviittaa.
Ite pidän kolmen talvivauvan jälkeen lämpöpussia sekä vaunuihin että turvakaukaloon melkein välttämättömänä, säästää niin paljon sitä pukemis aikaa kun vaan sujauttaa sinne pussiin 🤣 eikä pakkauksessa ole tuttuja tai tuttipulloja ollenkaan että jos haluaa olla muutakin kun kävelevä meijeri niin niitä pitää hankkia 🤔
Ite en ota pakkausta, sillä vajaalla parilla sadalla saa huomattavasti enemmän kirpparilta vaatetta kun ei vauvan vaatteet samalla tavalla kulu kun isompien niin löytyy ihan uuden verosia pilkurahalla ja on varmasti sitten mieleisiä ja oikean kokoisia 😊
 
Oon pitkälti samaa mieltä kuin @jempppis äitiyspakkauksen riittävyydestä, mutta sitten toisaalta ei niitä vaatteita kannata määrättömästo hamstrata, koska on todella vaikea etukäteen tietää, miten vauva kasvaa. Meidän esikoinen skippasi oikeastaan kokonaan koon 50/56, mutta käytti kokoa 62/68 sitten ikuisuuden. Varmaa on, että syyskuussa syntyvä tarttee lämpimä't talvivaatteet, mutta mulla on lähipiirissä useampi loppusyksyn vauva, joka on pärjännyt ihan hyvin ensimmäisen talvensa äitiyspakkauksen villahaalarilla, ulkohaalarilla, töppösillä, rukkasilla ja makuupussilla. Jos tää raskaus etenee normaalisti, aion itse ostaa sopivassa koossa paksun ulkohaalarin vauvalle, koska me ulkoillaan paljon ja tulen myös kantamaan vauvaa. Siihen tarvitsee sitten ihan omat vaatteensa.

Käytännönläheisyys vauvanvaatteissa on myös tosi hyvä kysymys. :giggle: Monet tykkää kietaisubodeista ensimmäisille kuille, kuten mekin. Vastaavasti rakastettiin myös potkuhousuja, mutta monet vastaavasti vihaa niitä. Vaatteita saa hyvin kirppareilta ja isojakin vaatepaketteja Torista, joten ei näiden kanssa ole kiirettä. Käytännönläheisyyttä on myös se, miten paljon ajattelet jaksavasi, ehtiväsi ja haluavasi pyykätä. Jos vaatteita on vähän, kone pyörii koko ajan. :ROFLMAO:

Googlaamalla törmää kaikenlaisiin hitteihin ja huteihin vauva-ajalle. Oon kuitenkin sitä mieltä, että kokemus kertoo, mikä sopii teille. Oon esimerkiksi itse sitä mieltä, että imetystyyny on yksi elämänlaatuani eniten parantaneista ostoksista, mutta monet pitää niitä turhakkeina.❤

Oon tästä raskaudesta tajunnut, että suunnaton väsymys on mun ainoa raskausoire. Toivottavasti olen suunnattoman väsynyt vielä monta viikkoa.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään ollut kyllä kehnommat olot kuin aikaisemmin. En tiedä onko jotain psykosomaattista, kun tää 6+0 on se millon esikoisesta alkoi järkky olo. 😅 Tai no pahoinvointi ei ole nyt ollut mitenkään sietämätöntä, mutta ei minkäänlaista ruokahalua. Tein lounaaksi itselleni ja esikoiselle kanapastaa, enkä saanut alas kuin ehkä puoli lautasellista. Mut nyt taas kun makoilen nukkuvan lapsen vieressä, niin olo ihan normaali. Kumpa pysyisi tälläsenä, eikä eskaloituisi. Mutta oon kyllä pessimisti. 😂🤢
 
Minä täällä vielä seurailen. Suurinpiirtein samoihin aikoihin LA kuin sulla. Ja tosiaan esikoinen on 14-vuotias. Samoja asioita miettinyt. Toisaalta aika menee hurjaa vauhtia ja pikkuvauva-aika on vaan yks hujaus.
Täällä on kanssa esikoinen 11v, ja nuorimmainen 10v, joten vauva-ajat unohtunut jo aikaa sitten.. toisaalta ihanaa että lapset on jo noin isoja niin tarvitsee oikeastaan vain yhtä hoitaa. Nuo menee ja tulee jo niin itsenäisesti että oikeastaan vain ruoan teen ja läksyt tarkistan. Viime vauva-aika meni ihan sumussa just sen takia kun ikäeroa 1v.. ei oikein mistään ajasta ole voinut nauttia kun kaksi siinä samaan aikaan ollut samassa tilanteessa. Jotenkin kiva että pääsee vauvan kanssa touhuamaan 😊

Jännittää kyllä, miten jaksaa sen, ettei seuraavaan 7 vuoteen sitä voi jättää yksin 😅 nyt tottunut että kauppaan lähtee ilman lapsia ja voi harrastaan iltaisin….

ja otan pakkauksen! Tykkään siitä lootasta. Käytetään sitä kehtona.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Giraffi
Oloja ei ole edelleenkään, eeeehkä vähän hajuaisti herkempi, muuten täysin normaali olo. Leposyke on koholla ja kellon mukaan palautuminen olematonta, mutta siinä ne. Rintojen aristus ja ajoittaiset kuvotukset hävisi viime viikolla, ei kovin optimistiset fiilikset kyllä. 🤷🏻‍♀️ pari kertaa päivässä vähän menkkamaista vihlontaa tms, mutta ei sitäkään oikein voi tietää liittyykö tähän vai johonkin muuhun. Toki tänään vasta 4+6, joten ei ehkä kuuluisikaan mitään sen kummemmin oireilla. Jännä nähdä miten tässä käy. 😃
 
Oloja ei ole edelleenkään, eeeehkä vähän hajuaisti herkempi, muuten täysin normaali olo. Leposyke on koholla ja kellon mukaan palautuminen olematonta, mutta siinä ne. Rintojen aristus ja ajoittaiset kuvotukset hävisi viime viikolla, ei kovin optimistiset fiilikset kyllä. pari kertaa päivässä vähän menkkamaista vihlontaa tms, mutta ei sitäkään oikein voi tietää liittyykö tähän vai johonkin muuhun. Toki tänään vasta 4+6, joten ei ehkä kuuluisikaan mitään sen kummemmin oireilla. Jännä nähdä miten tässä käy.
Minullakaan ei ole muuta kuin rinnat kipeät - mikä on tosi outoa, kun ei kahdesta edellisestä ollut 😅 muuten olo ihan hyvä! Välillä jotain menkkamaisia nippauksia… toivotaan että pysyykin tämmöisenä 😀
 
vierailija
Varasin tänään varhaisultran, se on reilun 2vk päästä. Päästään tosiaan kunnalliselle joka kyllä iso etu. Ihana terkkari ymmärti heti ja muisteli jo viimekerrasta että haluan ensikäynnin neuvolaan vasta myöhemmin, se siis viikolla 10+. 😊 oireita ei oo kun alavatsakipu ja tissien arkuus.
 
  • Tykkää
Reactions: J-Annika
Täällä samat olot jatkuu, yritän väkisin syödä jotain parin tunnin välein vaikka se on yhtä kakomista kun sitten olo ei ihan järkyttäväksi mene mutta ei kyllä ole hyväkään missään välissä... Nyt mukaan tullut myös yöllinen pahoinvointi🥴 ei siis ole yhtäkään ruokaa mikä ei aiheuttaisi kuvotusta, jääkylmä appelsiinimehu ja kivennäisvesi olleet nyt suosiossa 😏
 
vierailija
Kiitos äitiyspakkaus vastauksista. Täytyy sitten lähempänä H-hetkeä, jos sinne asti päästään, käydä jotain nuttua pari kappaletta ostamassa.

Itsellä on pahoinvointi nyt ollut 3 päivää tipotiessään ja vain tuo tyhjästä väsyminen ja rintojen arkuus oireina.

Kärsin ärtyneestä paksusuolesta, joka on ollut lähes oireeton 15 vuotta, oireillut vain noin kerran puolessa vuodessa ja silloinkin on pitänyt syödä jotain todella sopimatonta. Nyt oireillut monta kertaa päivässä kun pahoinvointi jäi pois ja oireilu alkaa terveellisten ja itselle normaalisti sopivien ruokien syönnin jälkeen (esim kaurapuuro). Eli järkyttävät kivut vatsassa ja ripulina kaikki pihalle. Onko muilla kokemusta, voiko raskaus uudelleen aktivoida ärtyvän suolen oireilut?

Toinen on tuo väsymys ja rasitus. Hengästyn ja syke nousee jos esim puhun ääneen. Joudun lopettamaan puhumisen parin minuutin jälkeen ja menemään pitkälleni kun tulee niin voimaton olo, muusta tekemisestä puhumattakaan. Tasaantuuko tämä tyhjästä rasittuminen yleensä kuinka pian?
 
Mulla on Crohnin tauti ja nyt ollut pari kuukautta tosi pahana. Ei oikein mikään pysy sisällä. Aktivoitui juuri viime raskaudessa ja tuli keskenmeno. Että en tiedä onko vain raskaudesta ärtynyt vai ihan muuten vaan… Plääääh. Rasittavaa. Lääkkeitä ei voi ottaa, ainakaan vielä kun neuvolalääkäri ole soittanut, joten pitää vain kestää. Onneksi ei ole paha oloa, muuten olisi ilo kaukana 😅
 
vierailija
Mulla on Crohnin tauti ja nyt ollut pari kuukautta tosi pahana. Ei oikein mikään pysy sisällä. Aktivoitui juuri viime raskaudessa ja tuli keskenmeno. Että en tiedä onko vain raskaudesta ärtynyt vai ihan muuten vaan… Plääääh. Rasittavaa. Lääkkeitä ei voi ottaa, ainakaan vielä kun neuvolalääkäri ole soittanut, joten pitää vain kestää. Onneksi ei ole paha oloa, muuten olisi ilo kaukana
Ikävä kuulla. Jatkuiko oireilu siis raskauksien välissäkin?

Ompa tosi harmillista, jos raskaus saa aisoissa olleet suolisto-oireetkin uudelleen aktivoitua ja vielä ikävempää, jos tekee sen pysyvästi.

Ja kehtaavat sanoa, että raskaus ei ole sairaus 🤣 Kyllä tämän muutaman viikon jälkeen ja muiden oireiluja lukeneena sanoisin, että sairaudesta tämä omalla mittapuulla menee, jos joka päivä on jotain ei terveen ihmisen oiretta 🤣
 
  • Haha
Reactions: J-Annika
Ikävä kuulla. Jatkuiko oireilu siis raskauksien välissäkin?

Ompa tosi harmillista, jos raskaus saa aisoissa olleet suolisto-oireetkin uudelleen aktivoitua ja vielä ikävempää, jos tekee sen pysyvästi.

Ja kehtaavat sanoa, että raskaus ei ole sairaus Kyllä tämän muutaman viikon jälkeen ja muiden oireiluja lukeneena sanoisin, että sairaudesta tämä omalla mittapuulla menee, jos joka päivä on jotain ei terveen ihmisen oiretta
Ei ollut näin pahana. Sanoivat että yleensä pysyy aktiivisena koko raskauden, jos on alussa ollut.. eipähän pääse kiloja kertymään 😅

Joo, tuleehan tässä vaikka ja mitä oiretta. 😅 onneksi yleensä toinen kolmannes on täysin oireeton..
 
Viimeksi muokattu:
Mulla ei normaalisti masussa ole mitään vikaa mut jokainen raskaus on laukaissut jonkun tyhjennys refleksin eli p*ska lentää löysänä ihan aamusta iltaan... Loppua kohti vaan pahenee että aamulla oikeesti on sen mahan kanssa vaikea ehtiä vessaan🤪 yleensä kuulee vaan puhuttavan ummetuksesta mutta mulla vaan päin vastoin ja sitten ku joutuu rautaa alkaa syömään nii bileet vaan paranee🥴
 
Mulla ei normaalisti masussa ole mitään vikaa mut jokainen raskaus on laukaissut jonkun tyhjennys refleksin eli p*ska lentää löysänä ihan aamusta iltaan... Loppua kohti vaan pahenee että aamulla oikeesti on sen mahan kanssa vaikea ehtiä vessaan yleensä kuulee vaan puhuttavan ummetuksesta mutta mulla vaan päin vastoin ja sitten ku joutuu rautaa alkaa syömään nii bileet vaan paranee
Hahahh kaikki siis ollaan samassa veneessä 😅

Esikoisesta oli aivan jäätävä ummetus!! Röörit aukesi vasta viikko synnytyksen jälkeen! Mielummin otan ripulin 😅🤞Se täysi olo oli jotain aivan hirveää…
 
  • Haha
Reactions: jempppis
vierailija
Hahahh kaikki siis ollaan samassa veneessä

Esikoisesta oli aivan jäätävä ummetus!! Röörit aukesi vasta viikko synnytyksen jälkeen! Mielummin otan ripulin Se täysi olo oli jotain aivan hirveää…
Toi ummetuskaan ei kyllä kuulosta kivalta 😬

Itse tosin ottaisin ehkä mielummin sen kuin tämän ärtyneen suolen ripulin, mulla se itse ripulointi ei haittaa, mutta siihen liittyvät kivut - mulle tekee suoli semmoisen krampin ja se aiheuttaa niin kamalaa kipua, että välillä lentää oksennus siitä kivusta ja pari kertaa on elon aikana jopa taju lähtenyt kivusta. Jos olisi ihan vain ripuli ripulina ilman kivuliasta kramppia niin se ei niin paljoa haittaisi 🤣
 
  • Tykkää
Reactions: J-Annika
Joko ootte varanneet ekaa neuvola-aikaa? Mä mietin, että mulla olis kuukautisista jobpian 7 viikkoa täynnä, mutta tosiaan oikeat viikot on varmaan vasta 5+3. Itsestä tuntuu, ettei vielä viitsisi varata, vähän oireettomuus saa miettimään, ettei ehkä vielä kannattaisi. Miksi se tuntuukin niin vaikealta ajatukselta, että varaisi ja joutuisi perumaan 🙈 ja siis oikeasti, eihän oireettomuus tarkoita mitään, mutta silti jälleen löydän itseni pelkäämästä keskenmenoa 😅

Miksi raskauden pitää sekoittaa järkevien ihmisten pää?! 😂
 
  • Haha
Reactions: J-Annika
Joko ootte varanneet ekaa neuvola-aikaa? Mä mietin, että mulla olis kuukautisista jobpian 7 viikkoa täynnä, mutta tosiaan oikeat viikot on varmaan vasta 5+3. Itsestä tuntuu, ettei vielä viitsisi varata, vähän oireettomuus saa miettimään, ettei ehkä vielä kannattaisi. Miksi se tuntuukin niin vaikealta ajatukselta, että varaisi ja joutuisi perumaan ja siis oikeasti, eihän oireettomuus tarkoita mitään, mutta silti jälleen löydän itseni pelkäämästä keskenmenoa

Miksi raskauden pitää sekoittaa järkevien ihmisten pää?!
Mä varasin, mutta meillä neuvola ottaa vastaan vasta 10 vkolla, joten tässä on hyvin aikaan kun on helmikuussa 😊 Viimeksikin varasin ajoissa ja sitten vaan peruin Maisan kautta kun tuli km.

Mulla on ollut kaikki raskaudet melkeinpä töysin oireettomia alussa. Ainoastaan kahvin alkanut tökkimään vkolla 7? Etten itse ihan kauheasti sitä oireettomuutta pelkäisi. Enemmänkin se jos on kauheasti oireita ja ne yhtäkkiä katoaisi 😊
 
Viimeksi muokattu:
Joko ootte varanneet ekaa neuvola-aikaa? Mä mietin, että mulla olis kuukautisista jobpian 7 viikkoa täynnä, mutta tosiaan oikeat viikot on varmaan vasta 5+3. Itsestä tuntuu, ettei vielä viitsisi varata, vähän oireettomuus saa miettimään, ettei ehkä vielä kannattaisi. Miksi se tuntuukin niin vaikealta ajatukselta, että varaisi ja joutuisi perumaan ja siis oikeasti, eihän oireettomuus tarkoita mitään, mutta silti jälleen löydän itseni pelkäämästä keskenmenoa

Miksi raskauden pitää sekoittaa järkevien ihmisten pää?!
Painin täysin samojen ajatusten kanssa, itse vasta 5+0, ja ajattelin parin viikon päästä soitella neuvolaan, että laittavat lähetteen labroihin. 🙈 Mulla on yksi oire: syke, joka on noussut ja hengästyn iiihan kaikesta.. Oli pakko vielä tänä aamuna tehdä r-testi ja kyllä se vaan oli vahva posi vaikka oireet katosi melkein viikko sitten.
 
  • Rakkaus
Reactions: Effis
Mä varasin jo melkeen pari viikkoa sitten neuvolan, se olisi sitten 25.1. 😊 Jotenkin ajattelin, et netistä kun sen saa peruttua niin ei oo niin big deal, soittaminen ois jotenkin kurjempaa. Ja varhaisultra tosiaan varattuna ens viikolle, 19.1.

Pakko olla hormoonit, mut oon kyl kans ihan sekasin ollu nyt tässä pari päivää. Ahdistaa ja huolestuttaa millon mikäkin, oon nähnyt jotain painajaisia ja ihme pelkoja noussut et mitä jos esikoiselle tai miehelle sattuu jotain. 🥴 Oon normaalistikin vähän huolehtija, mut tää on jotenkin nyt nextillä levelillä. Puuh. Raskauteenkin liittyen tuntuu et nään lähinnä uhkia, ja matka siihen syliin saatavaan vauvaan tuntuu ihan absurdin pitkältä.

Aamulla taas oksetti, eikä aamupala mennyt alas ja kahvin jätin kokonaan juomatta, mut onneksi helpotti nopeasti. Lounas taas maistuikin ihan normaalisti. Kumpa tää pysyis tälläsenä aamujen vaivana 🤞🏼
 
Hei mä itkin eilen _koko päivän_ 🙈 kun mua vaan ahdisti, että en mä pärjää nyt kaiken elämässä meneillään olevan kanssa. Sit mies haki mulle halloumihampurilaisen ja rauhoituin 😂

Ei siis oikeasti varmasti ookkaan iso asia perua, en tiedä miks teen tässä muka päässäni tällaisen jutun 😅 ehkä jotain taikauskoa, että heti kun keksii varata ajan niin sit tapahtuu jotain. Siis musta näemmä tulee oikeasti taas ihan seko 8 seuraavan kuukauden ajaksi.

@1984 mä tajuan, varsinkin jos on eka, niin voi olla tosi vaikea hallita huolia. Mut hei, tässäkin kohtaa on jo todennäköisempää raskauden onnistua kuin epäonnistua 🥰
 
  • Haha
Reactions: helmikorvakoru
Hei mä itkin eilen _koko päivän_ kun mua vaan ahdisti, että en mä pärjää nyt kaiken elämässä meneillään olevan kanssa. Sit mies haki mulle halloumihampurilaisen ja rauhoituin

Ei siis oikeasti varmasti ookkaan iso asia perua, en tiedä miks teen tässä muka päässäni tällaisen jutun ehkä jotain taikauskoa, että heti kun keksii varata ajan niin sit tapahtuu jotain. Siis musta näemmä tulee oikeasti taas ihan seko 8 seuraavan kuukauden ajaksi.

@1984 mä tajuan, varsinkin jos on eka, niin voi olla tosi vaikea hallita huolia. Mut hei, tässäkin kohtaa on jo todennäköisempää raskauden onnistua kuin epäonnistua
Jep, on eka, takana kaksi kkm… Se pistää pessimismiin ihan uusia ulottuvuuksia! 🤣 Mutta ei tässä nyt auta kun odotella.

Ja siis tärkeää! Halloumhampurilainen? Onko heseen tullut takaisin? Nam!
 
Yhteistyössä