Syyskuiset 2021

Meillä entiset vaunut, emmaljungan duo edge s kääntyvillä etupyörillä. Niillä mennään jatkossakin. Vaunut on hyvin kestänyt kahden lapsen käytössä. Aika paljon kaikkea muutakin on edellisiltä olemassa jo. Itkuhälytin, hoitoalusta, lämpöpussi turvakaukaloon ja tuttipullo+tutit nyt ainakin täytyy hommata. Katsotaan tuleeko vielä sitten muuta mieleen mitä ei nyt vielä ole. Itsellä olisi toiveissa täysimettää taas se 6kk ja sen jälkeen vielä osittaisimettää, tuttipulloja ei siis paljon tulla tarvitsemaan. Tällä kertaa ei oteta äitiyspakkausta, niin paljon on kahden lapsen pakkauksesta tallessa tavaraa.

Kuinka pitkään te töissä käyvät olette ajatelleet olla kotona vauvan kanssa? Onko isät innokkaita jäämään kotiin?
 
Ultrassa oli kaikki oikein mallillaan! Paitsi että pikkuinen olikin pienempi mitä luultiin, viikot vasta 10+3 mittojen mukaan vaikka luultiin että mennään jo 11+5! Sen takia piti sitten siirtää viikon päähän uutta aikaa että saa verikokeetkin otettua samalla (seulonta). Pääseepähän näkemään uudestaan pikkukaverin, joka vilkutteli siellä jo iloisesti

Tuntuu, että pahoinvointi/ällötysolo vähän jo helpottaa. Onko teillä jotain tiettyjä hajuja mitkä ällöttää erityisesti? Esim. oma puoliso?
 
@nobelius mä en varmaan voi olla kuin sen vanhempainrahakauden kotona. Haluaisin olla pidempään, mut en tiedä onko se taloudellisesti mahdollista. Ollaan rakentamassa ja suht iso laina otettu. Riippuu siinä kohtaa puolison tuloista. Puoliso jäi meillä kotiin kahden edellisen kanssa, ihan taloudellisin syin. Mulla on hyvät tulot, puolisolla oli siinä vaiheessa osa-aikainen työ ja hän opiskeli, joten oli järkevämpää jäädä hänen kotiin. Nyt tilanne on muuttunut, joten mies ei varmaan jää kotiin, mut en haluaisi yksivuotiasta laittaa päiväkotiinkaan, vaikka meillä on ihan super mahtava kunnallinen päiväkoti, jossa on todella taitavat, empaattiset, jämäkät ja ihan huikeat ammattilaiset opeina. Mut 1 v on silti pieni. Kaksi-vuotias on musta hyvä ikä mennä päiväkotiin, mutta mun tuttavapiirissä se harvemmin on toteutunut, suurin osa laittaa aika pienenä, monissa ammateissa on hankala jäädä pois pitkäksi aikaa työelämästä. Mun vanhemmat on just eläköityneet ja hyväkuntoisia ja ovat kohta saamassa perusairauksien vuoksi koronarokotteetkin, että ehkäpä he voivat sitten auttaa ja voitaisiin joku systeemi junailla, esim. osa-aikatyökuvioilla. Ja tuskin (toivottavasti) korona ei ole enää siinä vaiheessa esteenä lastenhoidolle...

Meillä ei ole mitään vauvantavaroita :D Laitoin kaikki sillon muutama vuosi sitten pois... Nyt kuitenkin tiedän tasan mitä me tarvitaan ja mitään ylimääräistä en osta. Onneksi kirjoja ja leluja on vielä kaikki tallessa. Tiedän jo millaisen sängyn, mitä haluan vaunuilta, kaukalolta. Mitään ylimääräisiä vempaimia en osta. Paitsi jos tulee koliikkivauva, sit voi kokeilla jotain kiikku-hyssyttely-vempainta :D Käsikäyttöinen pumppu mulla oli ekan kohdalla, tokan kohdalla en tehnyt sillä mitään, laiskuus tuli väliin enkä viitsinyt enää pumpata. Muksu sai korviketta sillon kun olin (harvoin) pois kotona. Nyt mennään varmaan vielä rennommin (toivottavasti). Ja kirppikselta aion katsella vaatteita, pääsis vaan käymään, tämä tappava väsymys ja pahoinvointi ei oikein ota laantuakseen..

@Sillisalaatti kyllä mua ällöttää, jos puoliso on syönyt jotain valkosipulista ruokaa, sillon en mene lähellekkään! Jääkaappi, tupakka ja kala-ruokien haju ellottaa. Oikeastaan mitään ei tee varsinaisesti mieli, mutta oon saanut syötyä aina jotain kuitenkin. Ainoastaan Hesen juustohampparia välillä himottaa, samoin ranskalaisia.

Mä kävin kans tänään nt-ultrassa <3 Siellä oli vilkas pikkuinen, joka heilutteli raajojaan. Koko vastasi nyt 12+0, kokoa 12+1 vartalon osalta ja reisiluu 11+6 eli tulee ihan meidän sukuun, persjalkainen vauva <3 :D Samasta muotista on keskimmäinenkin, esikoisella on pitkät sääret :D Kaikki näytti oikein hyvältä, nenäluu paikoillaan ja riskiluvut 1:100 000 ja 1:38 000. Ei näillä näkymin siis NIPT:n mennä yksityiselle, kun turvotuskin oli 0,9 mm. Onpa sitten jännä nähdä kumpi tulee <3 Ootteko salaisesti toivonut jompaa kumpaa sukupuolta tai onko teillä aavistuksia? Mä tein jo sellasen Gender Prediction kitin, mulle tuli niitä epähuomiossa kaksi ja toinen oli pinkki ja toinen sininen :D Eli vielä ollaan jännityksessä... Mulla on semmonen tunne, että se on poika, mut kaksi aiempaa on tyttöjä, ei millään jaksais oottaa et saa tietää, ois sitten kiva vähän miettiä jo vauvan huoneen värejä ja orientoitua <3
 
@nobelius 2viikkoa! Aika paljon antavat heittää, ennen kuin muuttavat laskettua
Meillä muuttavat jo yhdestä päivästä nykyään.
Tää tuli vähän yllärinä itsellekin :D Muistelen, että viimeksi neljä vuotta sitten puhuttiin, että jos heittää 5 päivää tai enemmän niin laskettuaika muutetaan, mutta nyt näin. Pääasia, että itse tietää missä mennään ja osaan kyllä odotella bebeä syntyväksi jo elokuun puolella :)

@Sillisalaatti minua on etonu paistetun makkaran haju. Pistin miehen makkaranpaisto kieltoon tai vaihtoehtoisesti voi grillata makkaransa grillissä ulkona :ROFLMAO:

Meillä varmaan minä olen kotona kesäkuun alkuun asti, sitten mies ehkä kesä-heinä tai kesä-elokuun ja sitten minä jään taas varmaan loppuvuodeksi. Esikoinen aloittaa ekaluokan -22 syksyllä ja halutaan olla samalla kotona vauvan ja esikoisen takia. Meillä onneksi aika paljon lomia säästössä, ettei tarvita varmaan kuin pari-kolme kuukautta kotihoidon tuella olla.
 
Täällä aamuvirkku. Piti päästä lapsilta salaa kuuntelemaan vauvan sydänääniä (eivät siis tiedä vielä vauvasta)

Ostin käytettynä koti dopplerin ja tosi nopeesti löyty vauvan syke ja kovasti jumpsutti 168-170. Korkea on, mutta tietääkseni laskee hiukan kun viikot nousee.

Nyt taas jotenki helpotti pelkoa onko kaikki hyvin ❤ saa nuita neuvoloita ja muita ootella niin kauan niin nyt voi rauhoittaa mieltään tuon dopplerin avulla.

9+6
 
  • Tykkää
Reactions: rust
vierailija
Moi!

Voiko joku kertoa mulle enemmän tästä niptistä - milloin ja miksi tehdään, yksityinen vai normineuvolassa, miten sen perusteella jo tietää sukupuolen (tässä vaiheessa)?

T. Ihan ekakertalainen ja vielä aika pihalla näistä kaikista testeistä jne
Nipt testi otetaan jos siinä ekassa sikiöseulonnassa seulat hälyttää eli toisinsanoen on korostunut riski kromosomipoikkeavuuteen. Yksityisellä sen voi otattaa myös ihan muuten vaan jos haluaa saada varmuuden niistä kromosomeista. Toki sen sitten joutuu itse maksamaan.
Ja koska siinä tosiaan tutkitaan vauvan kromosomit niin selviää myös samalla onko ne kromosomit tytön vai pojan.
Minulle tehtiin viime lokakuussa geneettinen raskaudenkeskeytys rv 17 vauvan kromosomipoikkeavuuden vuoksi ja nyt olen taas raskaana (odotan lokakuista) ja tuon edellisen raskauden vuoksi saan tällä kertaa halutessani niptin vaikka selonnoissa ei mitään hälyttävää ilmenisikään.
 
  • Tykkää
Reactions: JiiM89
Moi!

Voiko joku kertoa mulle enemmän tästä niptistä - milloin ja miksi tehdään, yksityinen vai normineuvolassa, miten sen perusteella jo tietää sukupuolen (tässä vaiheessa)?

T. Ihan ekakertalainen ja vielä aika pihalla näistä kaikista testeistä jne
Mä en asu Suomessa joten siellä on eri systeemit. Mut multa otettiin NiPT ja normiseulat samaan aikaan ja ihan itse maksoin sen NiPTin. Sitä suositeltiin, koska olen >35 v. Ens viikolla on sit itse np-ultra.

NiPTissä tutkitaan cfDNAta eli soluvapaata DNAta äidin verestä, eli sikiön kromosomit suoraan äidin verinäytteestä. Siitä näkee onko trisomioita eli esim Downin syndrooma ja samalla myös tietty onko kaksi X-kromosomia (tyttö) vai X ja Y (poika). Täällä testattiin myös pari geeniä, mm. kystinen fibroosi joka on täälläpäin yleinen periytyvä tauti.

Ja testi tehdään vkon 10 puolivälissä tai lopussa täällä
 
vierailija
Heippa kaikki. Just vasta bongasin tämän ryhmän. Huomenna alkais viikko 11 (10+0) viikolla 9 viimeksi pikkutyyppi nähty ultrassa ja seuraavaksi oliskin se nt-ultra maaliskuun puolivälissä. Sinne saakin nyt sit odotella. Tekis mieli kans tollanen doppleri hommata, mutta pelkään etten saa sydänääniä kuulumaan ja saan lisä paniikkia itselle. Eipä näillä viikoilla mitään ois tehtävissä jos hän sinne kuolee, ehkä hommaan sen dopplerin vähän myöhemmin.. Kamalaa tää epötieto odottelu tässä alkuraskaudessa kun mistään et voi olla varma ja täytyy vaan odotella seuraavaa ultraa..
 
vierailija
Mäkin "eksyin" tänne keskusteluun. Ihana lukea miten muilla on raskaus mennyt.
Täällä myöskin syyskuussa esikoista odottava. Kovasti jo odottelen maaliskuun puoli väliä, jotta päästäis ultraan näkemään pikkuinen ja kuulemaan onko kaikki niinkuin pitää.
 
Kiva kun on uusia löytäny tänne mukaan :)
Täällä istutaan just sokerirasituskokeessa, onneks on helpolla menny ja tästä meen sitten lounaalle kyllä heti. Mut on tää puuduttavaa odotella, vaikka on ohjelmia puhelimesta jne. Joku mummeli kiilas mun vuorolla tuonne ja tuli vähän nöytteenottajalla kiire sitten, että sai mun tunnin näytteen otettua ajallaan :D Mummelilla oli vähän kiire vissiin...

Nyt on eka ostos tehty vauvalle. Tilasin turvakaukaloon lämpöpussin netistä, semmosen neulotun näköisen palmikkokuvioidun vaaleanharmaan. Tuli eilen postissa ja on aivan ihana! En aiemmille lapsille raaskinu tilata sitä mutta nyt, kun ei oo paljoa hankintoja niin ajattelin nyt toteuttaa näitä hankintahaaveita ;) Nyt on näppärä sujauttaa vauva pussiin pipo päässä ja autoon. Ei tarvii pukea, jos vaikka kauppaan vaan lähtee autolla
 
vierailija
Kiva kun on uusia löytäny tänne mukaan
Täällä istutaan just sokerirasituskokeessa, onneks on helpolla menny ja tästä meen sitten lounaalle kyllä heti. Mut on tää puuduttavaa odotella, vaikka on ohjelmia puhelimesta jne. Joku mummeli kiilas mun vuorolla tuonne ja tuli vähän nöytteenottajalla kiire sitten, että sai mun tunnin näytteen otettua ajallaan Mummelilla oli vähän kiire vissiin...

Nyt on eka ostos tehty vauvalle. Tilasin turvakaukaloon lämpöpussin netistä, semmosen neulotun näköisen palmikkokuvioidun vaaleanharmaan. Tuli eilen postissa ja on aivan ihana! En aiemmille lapsille raaskinu tilata sitä mutta nyt, kun ei oo paljoa hankintoja niin ajattelin nyt toteuttaa näitä hankintahaaveita Nyt on näppärä sujauttaa vauva pussiin pipo päässä ja autoon. Ei tarvii pukea, jos vaikka kauppaan vaan lähtee autolla
 
vierailija
Oho, yritin nobelius tohon sun aikasempaan kommenttiin laittaa kysymyksen, mutta onnistuin sähläämäään.. .
Piti siis kysellä tosta sokerirasituksesta. Oliko paha? Kuinka usein siinä otettiin labrat?
 
Moikka pitkästä aikaa ja tervetuloa uusille. Lamaannuttava pahoinvointi & väsymys on vienyt voimat niin etten ole jaksanut kirjoitella. Tänään 13+0 ja olo vaan pahentunut vaikka rv 12 tuli täyteen ja toiveikkaana ajattelin pahoinvoinnin loppuvan.

Jos jaksan tänään niin käyn jo vaunuja ja muita vauvatavaroita katselemassa, en osta ennen rakenneultraa, mutta pakko saada jotain iloa ja toivoa tähän hommaan. Yhden villatakin jo tilasin, siinä hankinnat tähän asti.
 
  • Tykkää
Reactions: Huuma40+ ja Tupsuli
Oho, yritin nobelius tohon sun aikasempaan kommenttiin laittaa kysymyksen, mutta onnistuin sähläämäään.. .
Piti siis kysellä tosta sokerirasituksesta. Oliko paha? Kuinka usein siinä otettiin labrat?
Ei ollu ollenkaan paha ainakaan mulle. Söin ilta ruoaksi ihan tuhdin iltapalan ja sitten 11h paasto. Aamulla ei ehtiny oikein nälkäkään tulla. Ei tullu huonoa oloa, ehkä se sokerilitkun juominen esti pahan olon, vaikka aika makeetahan se on. Heti mennessä verikoe, sit 1h päästä ja vielä 2h päästä menosta, eli 2h se kestää yhteensä ja täytyy siellä labran aulassa odotella :) Tää oli mun kolmas kerta siis, koska nyt kolmas raskaus eikä mikään näistä oo tuottanut ongelmia
 
  • Tykkää
Reactions: Tupsuli
Onko teillä muillakin ikävää vatsan turvotusta. Mulla tuntuu et ei tarvii kun vähän syödä niin kauhee vatsalaukun turvotus alkaa. Myöskin melkee koko ajan on nälän tunne mutta liikaakaan ei voi syödä tai turvottaa niin pahasti että alkaa oksettava ja ruoka tulee ylös ja silti sama nälkä taas jatkuu.

Kahdessa aikaisemmassa raskaudessa ei ollut mitään vaivoja niin nytkö sitten. Johtunee varmaan myös siitä kun ikää on tullut lisää ja ruoansulatus on jo siitäkin huonompi.

Myös kakkoshätä ollut nyt viikon verran niin kovaa tavaraa, että peräreikään sattuu kun pitää ulostaa :/

Inhottavaa.

Rv 10+2
 
  • Tykkää
Reactions: Sillisalaatti
Kyllä täällä on turvotusta, pahoinvointia, oksentamista ja ihan hirveää väsymystä! 12+4 tänään eikä ainakaan vielä merkkiä että kurjat olot ois vähenemään. Ruokaa ei tee mieli yhtään, ei varsinkaan makeaa ja pitää tosissaan pinnistellä aivonystyröitä että keksii mitä söisi. Töissä tulee oksennettua. Henkisesti vointi silti ihan Ok, kun tiedän että tämä joskus loppuu, mut mielellään jaksaisin jotain muutakin kuin maata kyljellään ja torkkua töissä käymisen lisäksi! Huomenna lääkärineuvola, saa nähdä antaisiko se vähän saikkua, tuntuu että noita oksentelupäiviä töissä ei jaksa montaa peräkkäin... siitä tulee hirveä pääkipu ja vie voimat.
Sitten iloisempia! Onpa kiva että täällä on vilkasta keskustelua, en pidä FB:n keskustelusta niin paljon, kun siellä on paljon aktiivisia ihmisiä ja kommentit lyhyitä ja päiväkohtaisia, jotenkin irtonaista ja sekavaa, täällä tulee tutummaksi
Mä ostin pari bodya viikonloppuna sekä äitiysfarkut. Kapphalista löytyi tosi laadukkaan oloiset ja joustavat kivat farkut. Nyt siellä on farkut alessa. Tuo turvakaukalon pussi näytti kivalta! Niitä näyttäisi olevan torissakin mukavasti. Meillä on muutto tulossa pian ja pitää varmaan odottaa sen yli hankinnoissa.
Joko teillä on alkanut toimelias ja hehkeä keskiraskaus? Täällä sitä odotellaan....
 
  • Tykkää
Reactions: Huuma40+

Yhteistyössä