Syyskuiset 2019

Mulla mukava neuvolatäti. Kerran käynyt ja sen lisäksi olen käynyt lääkärillä. Sykkeet kuunneltiin lääkärissä. Tuo painonnousu mua hirvittää. Lihoin ensimmäisten viikkojen aikana monta kiloa, kun piti syödä koko ajan ettei pahoinvointi tule pahasti päälle. Mahdoton turvotus mahassa edelleen vaikka itse vauvamasu on vielä pieni. Kahdet housut menevät enää päälle verkkareiden lisäksi. Väsyttää, kun teen niin pitkää päivää töissä ettei meinaa jaksaa illalla lenkille. Liikunta kun auttaisi turvotukseen. Vettä juon riittävästi kyllä. Mistä ostatte äitiysvaatteita? Onko suositella jotain?
 
Hei onko kellään tietoa mistä voisi ostaa sellaisen kokovartalohalityynyn? Kaveri sanoi että auttoi liitoskipuihin kun lonkatkin sai levätä suorassa asennossa nukkuessa. Työkaveri kertoi että Lidlissä niitä välillä nälee, mutta täällä Turussa ainakin valikoimat vaihtelee todella suuresti, keskustan Lidlissä ei ollut mitään äitiysvaatteita kun tänään kävin katsomassa mutta sitten laitakaupungilla oli erilaisia äitiysvaatteita, muttei tuollaista tyynyä.

Kävin tänään neuvolassa ja itse miwtin että olen onnekas kun olen saanut itselleni sopivan terkan. Kokenut eikä mikään lässyttäjä. Katselin kuinka paljon tuollakin neuvolassa oli nuoria terveydenhoitajia (vai liekö osa kätilöitä tuskin) enkä itse kyllä osaisi ottaa ohjeita naiselta, jolla ei ole paljoa kokemusta eikä omia lapsia. En vöitä etteikö he tiedä ja osaa asiaansa, mutta kokeneilla ihmisillä on totta kai enemmän hiljaista tietoa mitä ei kirjasta voi oppia.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Mulla on sellainen pitkulainen tyyny, jonka kans nukun, se on ihan mun paras kaveri sängyssä :p Just auttaa siihen et saa lantion suoraan kyljellään. Nukun ton tyynyn kans aina, raskaana tai en, just siks et kun vyötärö jää muuten ihan eri tasolle ku lantio, joka paljon leveämpi ja nyt raskaana ollessa ei voi pidemmän päälle nukkua ku kyljellään eikä kroppa asetu yhtään hyvin mahan kans ilman tota tyynyä. Mut mistä muualta niitä saa ku Lidlistä, jaa-a, kokeilisin Jyskiä, Sotkaa ja Prismaa vaikka nyt alkuun :)

@Viltti-tossu toki kokemuskin tärkeää :) Ite jotenkin silti niin arvostan sitä nuorten virkaintoa, motivaatiota ja uusinta tietoa et muutaman tylsän tätin jälkeen otan ilolla vastaan nuoret.
 
Mitäpä ei näköjään netistä löytäis :D

https://www.vormu.fi/vartalo-tyyny-16050188g-kotimainen alessa, nyt 24 €

https://teva.fi/kauppa/vartalotyynyt-2/tyynyt-ja-tyynyliinat/vartalotyyny-unite-kingsize/ 16,95 €

https://www.tokmanni.fi/vartalotyyny-40-x-145-cm-6417787114167 24,95 €

Ei ku shoppailee :) Onhan tuo itsellekin hyvä tieto, jos sattuu tuo oma Lidlin löytö menemään entiseksi niin on sit muita paikkoja joista helposti löytyy uus. Mä en oo eläissäni nukkunut yhtä hyvin ku tuon kans joten en vaan pärjää enää ilman!
 
Mulla on jalkojen välissä ollut tyyny useampana yönä. Helpottaa lonkkakipuja ja saa paremman asennon. Täytyy toivoa, että tota vartalotyynyä sais taas pian esim. Lidl. On ne pk:t sellaset mitä välttää ellei tietty saa ilmasiksi niitä , jos tilaa jotain muutakin. Tykään, jos pääsee kokeilee ihan paikan päälle ja miettiä ostaako vai ei :)
 
Moikka kaikki!
Muistakaa, että tänään on viimeinen päivä liittyä salaiseen n.60hlö fb ryhmään. Mikäli haluat mukaan, laita viesti ja kaveripyyntö minulle eli Suvi Lottonen, profiilikuvana hääkuva, niin lisään sinut ryhmään. Enää tämäpäivä aikaa liittyä!

-Suvi
 
Paljonko teillä on paino noussut tähän mennessä? Mulla nyt (rv 15 lopussa) noin 1 kg. Mies huolissaan ja sitä mieltä et olis pitänyt nousta jo enemmän mut no, maanantaina sit neuvola, kaipa ne siellä ottaa kantaa mikäli paino ei oo noussut tarpeeksi.
 
Multa oli lähtenyt pari kiloa pois,joka oli ihan ok terkan mielestä. Painon putoaminen kuulemma ihan ok kuhan ei tuu mitään näläntunnetta sen takia. Ihan normaalisti oon syönyt. Olin itse yllättynyt tästä,että painoa oli lähtenyt. Ehtiihä tuo vielä nousta. Mulla on ihana terveydenhoitaja! Kertoo hyvin asioista ja hänelle on helppo puhua :)
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Mulla on myös käytössä vartalotyyny mallia Lidl ja on kyllä ihan korvaamaton odotusaikana. Ollut laadukkaan oloinen ja pitänyt hyvin muotonsa. (y)

Painoa multa on lähtenyt 4kg viimeksi kun katsoin. Tällä viikolla en ole viittinyt edes punnita. Toivon vain, että lähtee ennen neuvolaa nousuun, kun oli viimeksi huolissaan jo parista pudonneesta kilosta. Nyt siis 14+4.
 
@lillium, onko sulla pahoinvoinnin vuoksi paino pudonnut? Onko alkanut pahoinvointi helpottaa vielä?

En millään malttaisi odottaa että raskaus vähän etenisi, sen verran että tuntuisi selvästi raskaana olevalta. Nyt en tunne liikkeitä eikä maha ole vielä niin selvä joskin makuulla ollessa kohtu tuntuu hyvin ja näkyy se vähän muutenkin... Mut jotenkin kaipaisin jo jotain konkreettista siinä määrin että sais mielenrauhan että raskaus etenee normaalisti. Pahoinvointikin on asteittain vähän taas helpottanut, on sitä mutta vähän vähempi, ei enää joka päivä juuri häiritse. Huomenna on onneks neuvola, nyt luulis sydänääntenkin jo löytyvän!?

Vauvan nimeä mietittiin eilen, tytölle ehkä löytyis, pojalle ei kyl mitään ideaa :D
 
@Lukka Pahoinvoinnin joo. Pari viikkoa aiemmin oksentelin vielä useasti päivässä enkä saanut kunnolla syötyä tai juotua. Nyt on jo vähän parempi enkä oksenna enää kuin ehkä pari kertaa viikossa. Huono olo on edelleen ja tää huippaaminen on kamalaa. :confused: Esikoisen aikana helpotti lähempänä puoltaväliä, että sitä odotellessa. :)
 
@lillium voi kurjuus :sick::( Onneksi vähän helpottanut, toivottavasti menee pian ohi... Tuohan se mullakin piti painon alussa pienenä, nyt sitte helpotti yhtäkkiä. Kahdessa ekassa raskaudessa meni yli puolivälin että loppu mut tää oli alusta asti pahempi pahoinvoinnin puolesta niin en osannut edes odottaa et tää vois helpottaa jo aiemmin. Toivottavasti sullakin pian! Tsemppiä hurjasti!
 
@Ninnu118 jep. Olin pienenä tosi hankala matkustaja kun huono olo tuli helposti. Ja muutenkin mahataudissa oksentelen herkästi (vrt. mun mies oksentanut koko elämänsä aikana yhteensä vain pari kertaa). Laivaan en hinkua ollenkaan. Lisäksi mulla on herkästi migreeni. Ja silloinkin etoo joskaan ihme kyllä en oksentele. Mut kaikki mahdolliset pahoinvointijutut löytyy :D Tiiä sitten liittyykö asiaan mut mulla on myös tosi matala verenpaine, 90-100/55-65.
 
Viimeksi muokattu:
@Ninnu118 Itse asiassa joo. Laivalla tulee huono olo, jos yhtään keinuu, samoin autossa on katsottava tiukasti ulos. Olen muutenkin herkkä vahvoille hajuille ja kirkkaille valoille. Nyt odotusaikana pahentunut ja olen mm. joutunut vaihtamaan kaikki tökötit hajusteettomiin.
 
Mulla tulee huono olo kanssa laivassa ja satunnaisesti autossa. Migreeniä löytyy multa ja sitä ollut nytkin :( raskausaika on pahinta migreenissä. Ekassa mulla oli tosi pahat migreeni kohtaukset. Tuli näköhäiriöitä, puutumisia mm. Kurkkussa . En pystynyt siinä raskaudessa olemaan edes ulkona muuten kuin illalla. Se oli tosi vaikea raskaus tämän migreenin takia. Nytkin särkenyt päätä tasaisesti eikä lääkkeet auta. En ole ottanut migreenilääkkeitä ollenkaan, että yrittänyt pärjätä monipäiväisistä jatkuvista särkyistä huolimatta
 
Alkuviikoilla tuli pahoinvoinnin vuoksi 3-4 kiloa. Sitten siitä oli kuukauden aikana tullut pari kolme sataa grammaa. Aineenvaihdunta on välillä tosi hidasta. Nyt viikonloppuna taas ollut hyvä eikä turvotus kuin vähän. Huomaan sen kun ylävatsa pienentyy ja huomattavasti helpompi liikkua. En ole nyt pitempään aikaan käynyt puntarilla. Edellisissä raskauksissa painonnousu ollut noin 15-16 kiloa.

Pahoinvointia en isommin koe laivassa tai autossa.

Ihanaa, kun kelit alkaa olla kohdillaan kävelyille ja aurinko antaa energiaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Kylläpä alkaa aamut aikaisin ku kelloja taas venksailtiin. Neuvolassakin ehdin jo käydä, siellä ei kauaa mennyt. Verenpaine taas matala 98/56, ihme ettei enempää huimaa :eek: Hemoglobiini 132, vitsit miten hyvällä tasolla se on pysynyt, molemmissa aiemmissa raskauksissa se on tässä kohtaa ollut jo alle 120. Rautalisä (y) Paino +1,6 kg.
Vauvan sykkeet kuului tällä kertaa, joskin huono laite tai liikekannalla oleva vauva haittasi mittausta. Sykkeet 140 luokkaa, voi apua, jos tää onkin poika :D:love: Mun tyttö toivois kauheasti pikkusiskoa ja oon itekin aivan asennoitunut niin et tää on tyttö niin voi hetken kestää totutella ajatukseen että tää onkin poika jos niin osoittautuu :D

Ai niin, rv 14+6 tänään.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: lillium
Kertokaapas joku aiemmin raskaana ollut, että miltä harjoitussupistukset tuntuu? Olen nyt muutamana yönä herätessä huomannut, että vatsa on kohdun kohdalta ihan kova. Mitään kipua ei ole. En tiedä voiko täysi rakko tehdä tälläisen tunteen koska tuo maha on "pehmentynyt" vessassa käynnin myötä. Pari kertaa päivällä olen huomannut myös kohdun alueen kovettumista. Voiko tää olla supistelua? Nyt vasta rv 17 et ei varmaan pitäisi olla mitään :( ens viikolla vasta neuvola lääkäri, siellä aion kyllä kysyä tarkemmin mutta osaako täällä joku sanoa?
 
@tikkunekku90 mulla oli tokassa raskaudessa supistuksia rv 18 alkaen, nyt tässä raskaudessa ne alkoi jo joskus rv 13. Viime raskaudessa eivät avanneet kohdunsuuta tms. niin jospa eivät nytkään. Neuvolasta ohjeistivat ottamaan yhteyttä mikäli ne alkaa enempi vaivata. Harjoitussupistuksia on mulla monta kertaa päivässä, levossa ja liikkuessa. Ja tunnen että kohtu jännittyy enkä saa ite vatsan aluetta rennoksi. Kuulemma veden juonti voi helpottaa et tollanen harkkasupistus menee ohi, en oo ite testannu. Mullakaan ne ei oo kipeitä, vain vähän epämiellyttävän tuntuisia... Käy näytillä jos enempi alkaa vaivata, varmasti tsekkaavat mielellään tilanteen.
 
@Lukka okei, täytyy ottaa ensi viikolla esille asia ja katsokoon lääkäri sitten kohdunsuun tilanteen. Muutenkin vähän näin ensikertalaisena olen ihmetellyt sitä, että rv 17 menossa ja ei ole kukaan kurkannut, että miltä tuolla alakerrassa näyttää. Kai se on sitten ihan normaali käytäntö, että tutkitaan vasta myöhemmillä viikoilla ellei ole tarvetta ja syytä tutkia aiemmin.

Ultrataanko lääkärin toimesta neuvolassa? Kai heillä on mahdollisuus siihen kuitenkin? Vai onko ainoat ultrat vain nt-ultra ja rakenne? Mulla ylimääräisiä ultria on tiedossa rv 28 alkaen, mutta mietin vaan, et ois kiva tietää kasvaako tämä kaveri normaalisti ennen rakenneultraa. Se kun on mulla vasta rv 22.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@tikkunekku90 Täällä päin ei ultrata lääkärineuvolassa eikä kuunnella edes sydänääniä (tai ei ainakaan esikoisen aikana). Sisätutkimuksen teki. Oon ymmärtänyt, että tässä on aika suuria paikkakuntakohtaisia eroja, että hyvinkin voi olla, että teillä ultrataan. Mä en oo vielä edes saanut lääkärineuvola-aikaa. Seuraavassa neuvolassa tehdään vasta laaja terveyskartoitus mulle ja puolisolle.

Noista harjoitussupistuksista, niin ne tuntuu aikalailla tolta, miten kuvailit, että kohtu muuttuu kovaksi. Ei kipua, mutta tuntuu inhottavalta. Niin kuin @Lukka jo sanoikin, että kannattaa soitella neuvolaan, jos yhtään mietityttää. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka

Yhteistyössä