Birgitta ja Rauno Juntumaa (1984, 18) kirjoittavat kirjassaan, että vauva tajuaa äidin ja isän rakastuneet ilmeet jo ensimmäisestä katseesta. Sen vuoksi on tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät vauvan odottavan ja tarvitsevan heidän katsettaan ja kosketustaan heti syntymän jälkeen. Juntumaat kuvaavat vauvan kiintymyssuhteen muodostumisen hieman eri tavalla kuin Takalat. Juntumaiden (1984) mukaan vauvan ja äidin välillä alkaa heti syntymän jälkeen ns. symbioosivaihe, joka kestää noin 4 kk:n ikään saakka. Tässä vaiheessa lapsi ei tee eroa itsensä ja hoitajansa välillä, minkä vuoksi hoitajan läsnäolo on erittäin tärkeää vauvan joutuessa fyysisten tarpeidensa puristukseen. Jos vauvan tarpeisiin vastataan tässä vaiheessa välittömästi, alkaa vauva suhtautua luottavaisesti hoitajaansa ja sitä kautta itseensä. (vrt. esim Erikson 1950) Eriytymisvaiheessa symbioosi hellittää vähitellen n. 4-8 kk:n iässä, jolloin vauva tiedostaa erillisyytensä. Juuri sen vuoksi, että vauva tajuaa olevansa erillinen yksilö, on ensiarvoisen tärkeää, että hoitaja on saatavilla turvallisuuden tankkausta varten. Kun lapsi on fyysisessä kosketuksessa äitinsä kanssa, tuntee hän itsensä kaikkivoipaiseksi ja rakastetuksi. Näiden mielikuvien käyttö on myöhemmässäkin elämässä yleistä ja välttämätön konkreettinen perusta niille luodaan juuri varhaislapsuudessa. On käytävä ja oleskeltava riittävästi paratiisissa saadakseen sen elämään myöhemmin muualla uudessa muodossa. (Juntumaa & Juntumaa 1984, 34) Noin 2,5-5 vuotiaana lapsi joutuu kohtaamaan psykoanalyysissa keskeisessä asemassa olevan oidipaaliongelman. Juntumaat kritisoivat Freudin ajatusta, jonka mukaan tyttö siirtäisi tässä vaiheessa rakkautensa pois äidistään kohdistaakseen sen sitten isäänsä. Lapsen ei heidän mukaansa tarvitse siirtää rakkauttaan mihinkään; lapsi rakastaa edelleen äitiänsä yhtä paljon kuin ennenkin. Mitä oidipaalivaiheessa tapahtuu, on lapsen riippuvuuden väheneminen. Tyttö alkaa uudella tavalla rakastaa myös isäänsä, minkä seurauksena hänen henkinen liikkumavaransa kasvaa. Poika kehittää vastaavasti riippumattomuuttaan rakastaessaan molempia vanhempiaan. Tätä suhdetta, missä lapsi kykenee jakamaan rakkauttaan useampien ihmisten kesken, kutsutaan kolmiosuhteeksi. Kolmiosuhde on normaali seuraus rakastavista suhteista vanhempien ja lapsen välillä. Aikuisten rakkaussuhteissa epäonnistunut kolmiosuhteen muodostuminen näkyy mm. mustasukkaisuutena ja takertumisena symbioottisiin suhteisiin. (Juntumaa & Juntumaa 1984, 17-40)
1.3. Miksi ensimmäinen rakkaussuhde syntyy?
Annika ja Martti Takala (1980) ovat erottaneet neljä eri selitystä kiintymyksen muodostumiseen. Etologisessa teoriassa selitetään äidillä olevan valmiita reagointitapoja, jotka lapsi herättää tietyillä toiminnoilla. Äiti siis käyttäytyisi hoivaavasti lastaan kohtaan vaistomaisten toimintamallien herättyä tiettyjen avainärsykkeiden ilmetessä. Tutkittaessa eläinten käyttäytymistä, teoria on toimiva, mutta monimutkaisia ihmissuhteita se ei pysty selittämään. Sosiaalisen oppimisen teoriassa vauvan käyttäytymistä selitetään vahvistamisteorian avulla: ne reaktiot mitä vahvistetaan säilyvät ja yleistyvät. Joskus oppimisteorian yhteydessä kielletään äitiä ottamasta itkevää vauvaa syliinsä, koska itkeminen vain lisääntyisi vahvistamisen myötä. Tätä näkemystä on kuitenkin aiheellisesti kritisoitu (ks. esim. Winnicott 1981, 63). Myöhemmin lapsi oppii teorian mukaan havainnoimalla ympäristöään. Kognitiivisten teorioiden yhteydessä ei ole paljoakaan käsitelty emotionaalista kehitystä. Näiden teorioiden mukaan lapsen kiintymyssuhteen muodostumisajankohtaan vaikuttavat hänen kognitiiviset valmiutensa, kuten diskriminointikyky eri henkilöiden välillä. Freudin psykoanalyyttisessä teoriassa libidon merkitys kehityksessä on keskeisellä sijalla. Seksuaalienergia kohdistuu eri ikävaiheissa kehon eri osiin ja sen seurauksena persoonallisuuden kehityksessäkin on havaittavissa eri vaiheita. Syvyyspsykologisten näkökulmien mukaan perheen sisäiset ihmissuhteet toimivat myöhemmin elämässä ihmissuhteiden perusmalleina. Koska perheen sisäiset ihmissuhteet sisäiset ihmissuhteet sisäistetään jo vauvana ennen kielen omaksumista, on niitä myöhemmin vaikea tuoda tietoisuuteen (paljastavien terapioiden ongelma). (Takala & Takala 1980)
1.4. Vauvan ja äidin välisen rakkaussuhteen merkitys
Vastasyntynyt pelkää aluksi kehonsa tuntemuksia, nälkää, kylmyyttä ym. mikä aiheuttaa tension nousua. Hyvässä, rakastavassa hoitosuhteessa äiti ymmärtää usein intuitiivisesti mikä lapsella on hätänä ja pyrkii hellästi poistamaan vauvaa vaivaavan epämieluisan tilan. Tämän vuorovaikutussuhteen seurauksena vauva alkaa luottaa hoitajaansa ja pystyy sen luottamuksen perusteella hallitsemaan myöhemmin tunteitaan. (Winnicott 1981) Yleisesti ottaen äidit ottavat luonnostaan huomioon lapsen reaktiot ja sopeuttavat omat reaktionsa niihin. Margaret Mead (1935) on kuvannut lasten kasvatuksen kulttuurista vaihtelua. Esimerkiksi Mundugumour-yhteisössä lapsi torjutaan äidin taholta vihamielisesti jo ennen syntymää, minkä seurauksena (ja varmasti syynäkin tähän toimintaan) vallitsee heimon jäsenten välillä vihamielisyys kaikessa kanssakäymisessä. Balilla taas lapsista kasvaa tunteettomia aikuisia, koska äiti kiusaa lapsiaan lakkaamatta. Nämä esimerkit kuvaavat hyvin kulttuurin valtavaa vaikutusta kasvatustraditioihin ja niiden seurauksena kulttuurissa kasvavien yksilöiden kehittymiseen.(Schaffer & Crook 1982) Vaikka lapselle olisi taattu kuinka hyvät fyysiset olot tahansa, ei tunneköyhässä ympäristössä kasvanut lapsi kehity koskaan emotionaalisesti normaalisti. Tästä on raportoitu useita esimerkkejä, joista kerron tarkemmin seuraavassa luvussa.
Anna Freudin ja Dorothy Burlinghamin (1980) mukaan varhaislapsuuden tunnekontaktien merkitys on keskeinen myöhempien elämänvaiheiden kannalta esimerkiksi sen kautta, että imetyksen ja muiden fyysisten kontaktien aikana lapsi alkaa ensimmäistä kertaa kohdistaa rakkauttaan itsensä ulkopuoliseen kohteeseen. Jos lapsi jää ilman näitä kokemuksia, hän kehittää itselleen oman lohduttavan maailmansa, eikä kiinnostu enää normaalisti ympäristöstään. Tavallisissa perheolosuhteissa kasvaneen lapsen ympäristöstä on vaikea erottaa mitkä tekijät ovat välttämättömiä normaalin kehityksen takaamiseksi. Seuraavassa luvussa tarkastelenkin tilannetta, jossa ensimmäinen rakkaussuhde ei ole jostain syystä päässyt muodostumaan tai jossa jo syntynyt suhde katkeaa.
1.5. Ensimmäisen rakkaussuhteen epäonnistuminen
Eri tutkijat ovat saaneet samankaltaisia, hyvinkin dramaattisia tuloksia havainnoidessaan äidistään eroon joutuneita lapsia. Eri ikäisillä vaikutukset ovat hieman eritasoisia. Sillä on myös vaikutusta, onko lapsi ehtinyt lainkaan solmia äitiinsä tunnesidettä ennen eroon joutumista. Kaikissa tapauksissa on silti sama lopputulos: äidistä (tai vakituisesta hoitajasta) eroon joutumiseen lapsi reagoi aina kielteisesti, lievästä masennuksesta aina täydelliseen elämänhalun menetykseen.
John Bowlby (1957) kuvaa kirjassaan tapauksen, jossa kaksivuotiaan pojan tila huononi nopeasti äidin lakattua käymästä poikansa luona.
"Hän muuttui tylsäksi ja istui nurkassa haaveksien ja sormeaan imeskellen; toisinaan hän oli erittäin riidanhaluinen. Hän tahri ja kasteli itsensä jatkuvasti." (ibid, 28)
Tähän aikaan pojasta huolehti vakituinen hoitaja. Kun tämä hoitaja sairastui, Bobby sai nielurisatulehduksen, joutui sairaalaan ja sieltä palatessaan oli hyvin onneton, kadottanut ruumiintoimintojensa hallinnen täydellisesti, eikä hän mitenkään osoittanut tuntevansa hoitajaa, joka oli hänestä ennen huolehtinut. Yleinen havainto onkin, että 1,5-2 -vuotiaat lapset taantuvat kauan kestävissä eroissa aikaisemmille kehitysvaiheille. Bobbyn tapauksessa on muitakin tyypillisiä tapoja reagoida eroon: ensimmäinen reaktio on yleensä juuri masennus ja apaattisuus. Seuraamuksiin kuuluu myös tavallisesti pelko solmia uusia kiintymyssuhteita tai päinvastainen, takertuva käyttäytyminen. Bowlbyn mukaan on parempi, jos lapsi reagoi eroon häiriökäyttäytymisellä, itkuisuudella ja ärtyvyydellä, kuin jos hän sulkeutuu itseensä tai on pintapuolisen ystävällinen. Jälkimmäisten reaktioiden hän sanoo olevan psykopatian edeltäjiä. (Bowlby 1957) Annika ja Martti Takala kirjoittavat äidistä eroon joutumisen olleen aikaisemmin keskeisimmän huomion kohteena tutkittaessa eri tavoin häiriintyneitä lapsia. Heidän mukaansa ero aiheuttaa Bowlbyn kuvaamia vaikutuksia, mutta vaikutusten pitkäaikaisseuraamuksia ei ole vielä pystytty selvästi osoittamaan. Sekä Bowlby (ibid) että Takalat (1980) korostavat sitä, että ensiarvoisen tärkeää lapselle on kiintymyssuhteen muodostuminen. Suhteen katkeamisen haittavaikutukset pystytään jossain määrin ehkäisemään sijaisäidin avulla, mutta tunnekohteen puuttuminen varhaislapsuudessa ..luo perustaa myöhemmille vaikeuksille muodostaa läheisiä ja kestäviä ihmissuhteita. (Takala & Takala 1980, 63)
Anna Freud ja Dorothy Burlingham (1943) kuvaavat teoksessaan Hampstead Nurseries -nimisen lapsiyhteisön orpoja ja vanhemmistaan eroon joutuneita lapsia, sekä heidän käyttäytymisestään tekemiään päätelmiä. 5-12 kuukauden ikäisillä lapsilla erot perheissä ja hoitokodeissa elävien lasten välillä alkavat näkyä (nuoremmilla ei vielä ilmene merkittäviä kasvupaikasta johtuvia eroja). Kotona asuvat lapset ovat tässä vaiheessa tarkkaavaisempia ja helpommin ihmisiin reagoivia, mikä johtuu lukuisimmista kommunikointimahdollisuuksista aikuisten kanssa. Koska hoitokodissa emotionaalisten tarpeiden tyydytys jää heikoksi, havaitaan lapsilla tunne-elämän ja älykkyyden jälkeenjääneisyyttä. 1-2 vuoden ikäisillä lapsilla todetaan tunne-elämän olevan keskeisessä asemassa myös puheen ja siisteyden oppimisessa: sanavarasto on hoitokotien asukeilla keskimäärin pienempi ja siisteyden oppiminen voi olla huomattavan vaikeaa. Näitä hoitokodeissa yleisesti ilmeneviä ongelmia voidaan vähentää sijaisäitisuhteiden avulla. Freud ja Burlingham kirjoittavat, että järjestämällä hoitokotiin ryhmiä, joissa on 3-5 lasta ja yksi hoitaja, muuttuvat lasten ryhmäreaktiot nopeasti vastaamaan normaaleja perheessä esiintyviä toimintamalleja. Lapsissa näyttäisikin olevan piilevänä valmius äiti-lapsi -rakkaussuhteen muodostamiseen kenen tahansa häntä vakituisesti hoitavan aikuisen kanssa. Jos lapsella ei ole mahdollisuutta muodostaa tunnesidettä äitiin (tai äidin sijaiseen) ..lapsi lakkaa jonkin ajan kuluttua hakemasta sijaisäitiä ja hänessä jäävät kehittymättä kaikki rakkauden järjestyneemmät muodot. (ibid, 13) Lapsi saattaa reagoida tunnetyhjiöön myös päinvastaisesti hakemalla itselleen lakkaamatta uutta äitiä. Vaikka hän tämän etsinnän seurauksena löytäisikin kiintymyksen kohteen, ei hän ole kauaa tyytyväinen, vaan kiintyy taas pian uuteen tuttavuuteen. (ibid)
Sekä Bowlby (1957) että Freud ja Burlingham (1943) ovat teoksissaan löytäneet todistusaineistoa päätelmään, jonka mukaan ensimmäisten ikävuosien tunnesuhteiden puuttuminen johtaa hyvin usein rikoksiin ja epäsosiaaliseen elämäntapaan. Takalat (1980) sen sijaan etsivät näihin ongelmiin syitä hieman vanhemman lapsen (lähellä kouluikää tai kouluikäisen) kokemuksista. Tällöin mallien merkitys lapsen toiminnassa korostuu: lapsi omaksuu tässä iässä sekä positiivisia että negatiivisia käyttäytymismalleja helposti juuri vanhemmiltaan (tai hoitajiltaan). Myös lapsen ei-toivotun käyttäytymisen johdonmukainen kontrollointi on tärkeää oikean ja väärän eron oppimiseksi.
1.6. Isän rooli kasvatuksessa
Vauvaikäisillä äidin merkitys kehittymiseen näyttäisi olevan huomattavasti tärkeämpi kuin isän. Freud ja Burlingham (1943) kertovatkin pikkulasten itkiessään kaipaavaan lähes poikkeuksetta äitiään. Myöhemmin lapsuudessa isänkin merkitys on keskeinen normaalin emotionaalisen kehityksen turvaamiseksi. Aikaisemmin isän rooli perheessä oli perheen elättäjän, lapselle aika etäisen henkilön rooli. Näissä olosuhteissa lapsi kohdisti isäänsä lähes yksinomaan varauksetonta ihailua, hän halusi tulla isän kaltaiseksi. Psykoanalyyttisen teorian mukaan isästä tulee oidipuskompleksin aikana pojan kilpailun ja tytön rakkauden kohde. Tämän vaiheen onnistunut läpikäyminen johtaa jo aiemmin mainitun kolmiosuhteen syntymiseen, jossa lapsi kokee rakkauden olevan jaettavissa useammalle henkilölle ilman rakkauden vähenemistä. (Juntumaa & Juntumaa 1984) Tämä kyky on tärkeä aikuisen rakkaussuhteessa, jotta suhde voisi olla tasapuolinen ja oikeudenmukainen ilman turhaa mustasukkaisuutta. Winnicott (1981) korostaa isän merkitystä myös äidin kannalta katsottuna: isän tärkeä tehtävä on tukea äitiä raskaudenajasta lähtien ja näin mahdollistaa tulevalle äidille onnellinen raskausaika ja myönteinen suhtautuminen tulevaan perheenjäseneen.
1.7. Toinen rakkaussuhde
Lapsuudessa rakkaussuhteen kehittymisen kannalta merkittävät vaiheet päättyvät oidipuskompleksin jälkeen noin viisivuotiaana. Sen jälkeen lapsi keskittyy lähinnä kavereidensa kanssa touhuamiseen, leikkiin ja kouluun. Seuraava merkittävä ikävaihe rakkauden kannalta sijoittuu murrosiän alkuun, noin 12. ikävuoteen. Birgitta ja Rauno Juntumaan (1984) mukaan murrosikä on lapsuuden ohella toinen ehdoton edellytys aikuisen rakkaussuhteen muodostumiselle myöhemmin.
Nuoruusiän rakkaussuhteessa nuori irrottautuu asteittain lapsuuden rakkaudesta vanhempiinsa. Kavereiden merkitys on tässä vaikeassa tehtävässä suuri: nuori saattaa viettää kavereiden kanssa kaiken vapaa-aikansa tarkoituksenaan estää tyhjyyden tunnetta vanhempiin kohdistuvan täydellisen rakkaussuhteen jäädessä taakse. (Juntumaa & Juntumaa 1984) Lennéer-Axelson (1980) kirjoittaa kirjassaan, että psyykkisesti kehittyneemmät nuoret rakastuvat harvemmin ja vähemmän kiihkeästi kuin psyykkisistä häiriöistä kärsivät nuoret. Häiriintyneet nuoret käyttävät hänen mielestään rakastumista pakotienä ankeasta todellisuudesta. Etenkin nuorille tytöille on tyypillistä eräänlainen ryhmärakastuminen: useat tytöt rakastuvat kiihkeästi samaan henkilöön. Tämä rakkauden muoto on siinä mielessä erikoinen, että tytöt eivät tavallisesti tunne mustasukkaisuutta toisiaan kohtaan. (ibid 1980)
Nuoruusiän rakkaussuhteissa nuori on vielä kärsimätön, täydellisen rakkauden tulisi löytyä välittömästi. Vaikka nuori löytäisikin itselleen rakastetun, estävät mielikuvat lapsuuden täydellisestä rakkaussuhteesta nuorta olemasta onnellinen nykyisessä suhteessa. Tämä selittää osaltaan sitä, miksi useimmilla nuorilla on takanaan monta aluksi täydelliseltä tuntuvaa rakkaussuhdetta, jotka kuitenkin päättyvät lyhyeen. Nuoren heikko itsetunto ei myöskään kestä läheistä suhdetta toiseen ihmiseen; sulautumisen tunne vahingoittaa vielä haurasta minuutta. (Juntumaa & Juntumaa 1984)
1.8. Yhteenvetoa
Etenkin lapsuuden vaikutuksista ihmisen myöhempään elämään on julkaistu lukemattomia teoksia Osat kirjoituksista ovat keskenään ristiriitaisia, sen lisäksi äiti saa vielä tuttaviltaan ja satunnaisilta ohikulkijoilta mitä erilaisempia ohjeita siitä, mitä ehdottomasti täytyy tai mitä ei missään tapauksessa saa tehdä lapsen normaalin kehityksen takaamiseksi. Näiden ohjeiden seasta äidin pitäisi osata valita juuri oikeat, mikä voi tuntua täysin ylivoimaiselta. D.W. Winnicott haluaa kuitenkin lohduttaa äitejä:
Hyvää matkaa sinulle, nauti!
