V
vieraas
Vieras
Havahduin taas kerran vessanpöntöllä ruisleipää ja suklaata oksentaessani. Havahduin, miten älytöntä ja typerää touhua tää on. En oikeasti jaksa elää näin. Joka kerta mä ajattelen, että huomenna mä aloitan uuden elämän ja lopetan tän pelleilyn. Mutta mitä tapahtuu huomenna - mä jatkan samaan paskaan malliin ja lupaan itselleni, että tän yhden kerran enää....
Mulla on ollut bulimia jo useita vuosia. Se on osa mua, se on mun tapa ja mun turva. Jos totta puhutaan, mä parin sekunnin ajan rakastan niitä hetkiä, kun tulen yksin kotiin, kun menen leipäpussille ja teen itselleni ison ruisleivän paksulla oivariini-kerroksella ja vuorellisella juustoviipaleita. Sen jälkeen menen karkkikaapille ja vedän 200-300 g suklaata ja sen jälkeen pakastimelle ja lämmitän muutaman pullan. Sen jälkeen teen uuden ruisleivän ja syön muutaman karkin, ja sitten olenkin valmis vessanpöntölle. Siinä vaiheessa jo vihaan itseäni, mutta nautinto on suuri, kun saan oikein isot yrjöt aikaan. Hyvä tyttö. Tuntuu, että oksennan kaiken, oksennan pahan olon ja turhautumisen, oksennan osan itseäni. Loppuvaiheessa oksennusta alan katua ja vihata tätä typerää sairautta ja sitä, että olen niin sairaan typerä itse. Niin tyhmä, niin ruma, niin lihava. Älykääpiö. Mä voisin oikeasti olla niin hyväkroppainen ja elinvoimainen, ihana, terve. Mutta mä olen huonohampainen, oksentava, vastenmielinen, pömppömahainen, kuivaihoinen ongelmatapaus. Ja hei, mä olen todellisuudessa kolmekymmentä. Kuvaukseni perusteella luulisi, että olen ehkä 15.
Mä syön päivällä ihan ok. Tänään söin aamupalaksi omenan ja raejuustoa, ruuaksi juustosalaatin ja mansikka-proteiinirahkan. Koulun jälkeen söin 2 isoa ruisleipää ja puoli rasiaa suklaata, sitten 3 paahtoleipää ja 10 piparia. Sitten yrjösin. Illalla söin ruisleivän ja puoli levyä suklaata. Nyt en aio syödä enää muuta.
Tämä toistuu nykyään lähes joka päivä. Poikkeus niinä päivinä, kun menen salille. Silloin en syö toista satsia epäterveellistä mättöä, vaan salin jälkeen syön proteiini-jugurttia, banaania ja pähkinöitä.
Mä en enää tiedä mitä mun pitäisi itteni kanssa tehdä. Mulla ei ole keinoja. Mä oon liian monta kertaa nyt epäonnistunut, mä en enää usko itseeni. Mulla ehkä olisi motivaatiota parantua, mutta en tiedä, miten mä siinä onnistun. Mua ei auta mikään ravitsemusterapeutti, sillä mä tiedän kaiken ravitsemuksesta, tiedän, miten mun pitäisi syödä. Mulla on jotain pahasti päässä vialla, mutta mä en pääse siihen käsiksi. Mä olen käynyt psykologilla joskus puhumassa aiheesta, mutta siellä ei nähdäkseni perehdytty oikeisiin asioihin. Mä oon niin hukassa
Mulla on ollut bulimia jo useita vuosia. Se on osa mua, se on mun tapa ja mun turva. Jos totta puhutaan, mä parin sekunnin ajan rakastan niitä hetkiä, kun tulen yksin kotiin, kun menen leipäpussille ja teen itselleni ison ruisleivän paksulla oivariini-kerroksella ja vuorellisella juustoviipaleita. Sen jälkeen menen karkkikaapille ja vedän 200-300 g suklaata ja sen jälkeen pakastimelle ja lämmitän muutaman pullan. Sen jälkeen teen uuden ruisleivän ja syön muutaman karkin, ja sitten olenkin valmis vessanpöntölle. Siinä vaiheessa jo vihaan itseäni, mutta nautinto on suuri, kun saan oikein isot yrjöt aikaan. Hyvä tyttö. Tuntuu, että oksennan kaiken, oksennan pahan olon ja turhautumisen, oksennan osan itseäni. Loppuvaiheessa oksennusta alan katua ja vihata tätä typerää sairautta ja sitä, että olen niin sairaan typerä itse. Niin tyhmä, niin ruma, niin lihava. Älykääpiö. Mä voisin oikeasti olla niin hyväkroppainen ja elinvoimainen, ihana, terve. Mutta mä olen huonohampainen, oksentava, vastenmielinen, pömppömahainen, kuivaihoinen ongelmatapaus. Ja hei, mä olen todellisuudessa kolmekymmentä. Kuvaukseni perusteella luulisi, että olen ehkä 15.
Mä syön päivällä ihan ok. Tänään söin aamupalaksi omenan ja raejuustoa, ruuaksi juustosalaatin ja mansikka-proteiinirahkan. Koulun jälkeen söin 2 isoa ruisleipää ja puoli rasiaa suklaata, sitten 3 paahtoleipää ja 10 piparia. Sitten yrjösin. Illalla söin ruisleivän ja puoli levyä suklaata. Nyt en aio syödä enää muuta.
Tämä toistuu nykyään lähes joka päivä. Poikkeus niinä päivinä, kun menen salille. Silloin en syö toista satsia epäterveellistä mättöä, vaan salin jälkeen syön proteiini-jugurttia, banaania ja pähkinöitä.
Mä en enää tiedä mitä mun pitäisi itteni kanssa tehdä. Mulla ei ole keinoja. Mä oon liian monta kertaa nyt epäonnistunut, mä en enää usko itseeni. Mulla ehkä olisi motivaatiota parantua, mutta en tiedä, miten mä siinä onnistun. Mua ei auta mikään ravitsemusterapeutti, sillä mä tiedän kaiken ravitsemuksesta, tiedän, miten mun pitäisi syödä. Mulla on jotain pahasti päässä vialla, mutta mä en pääse siihen käsiksi. Mä olen käynyt psykologilla joskus puhumassa aiheesta, mutta siellä ei nähdäkseni perehdytty oikeisiin asioihin. Mä oon niin hukassa