pilkku
Löytyykö?
Olen itse (ex)-syömishäiriöinen eli sairastanut TODELLA kauan, mutta ollut nyt "terveen" kirjoissa noin 7 vuotta. Kuitenkin ruokavalioni on kieroutunut edelleen ja on paljon mitä en kertakaikkiaan PYSTY syömään. Mulla on nyt ongelmana se, että lapset on sen verran isoja jo, että he huomaavat sen etten syö samaa ruokaa kuin he. Että miten kuuluu se heille selittää? Haluaisin että lapsistani tulisi kaikkiruokaisia terveitä aikuisia ja ettei he turhaan huolestuisi minun syömisistäni. Painoni on pysynyt nyt 7 vuotta samoissa lukemissa samoilla syömisillä. Minua huolettaa annanko nyt aivan väärää esimerkkiä tahtomattani ja miten voisin toimia. Kiitos ei mitään syyllistäviä vastauksia, mulla on tarpeeksi syyllinen olo koko ajan.