Synnytysraiskaus!!!

Toisaalta tuollaiselta foorumilta puuttuu kokonaan se vastapuolen ääni. Jos itse olisin menossa synnyttämään niin kyllä minua enemmän helpottaisi ihan faktatieto siitä mitä voidaan joutua tekemään ja rohkaisua siihen että vähintään synnytyksen jälkeen sitten reippaasti pyytäisi keskustella synnytystapahtumasta (jos tätä mahdollisuutta ei siis jo muutenkin tarjottaisi, minulta ainakin molemmissa synnytyksissä kysyttiin jäikö jotain vaivaamaan). Tuolta foorumilta ennemmin paistaa sellainen marttyyriasenne jonka mukaan nainen on siellä synnärillä ihan henkilökunnan armoilla ja häntä ihan huvin vuoksi siellä kiusataan ja kaikkien muidenkin mammojen pitäisi suunnilleen jo katsoa terapeutin puhelinnumero valmiiksi jos synnyttää aikovat.

 

[QUOTE="Kifa";28249400]Toisaalta tuollaiselta foorumilta puuttuu kokonaan se vastapuolen ääni. Jos itse olisin menossa synnyttämään niin kyllä minua enemmän helpottaisi ihan faktatieto siitä mitä voidaan joutua tekemään ja rohkaisua siihen että vähintään synnytyksen jälkeen sitten reippaasti pyytäisi keskustella synnytystapahtumasta (jos tätä mahdollisuutta ei siis jo muutenkin tarjottaisi, minulta ainakin molemmissa synnytyksissä kysyttiin jäikö jotain vaivaamaan). Tuolta foorumilta ennemmin paistaa sellainen marttyyriasenne jonka mukaan nainen on siellä synnärillä ihan henkilökunnan armoilla ja häntä ihan huvin vuoksi siellä kiusataan ja kaikkien muidenkin mammojen pitäisi suunnilleen jo katsoa terapeutin puhelinnumero valmiiksi jos synnyttää aikovat.[/QUOTE]

Onpa kyllä harmi, että hyvän asian puolesta puhuminen vesittyy sillä, jos ihmiset eivät osaa asiallisesti puhua kokemuksistaan

 

Minä itse olen pyrkinyt hakemaan tietoa synnytyksestä tietokirjoista ja asiallisilta sivustoilta netistä. Kyllähän asiallinen arvovapaa faktatietokin voidaan nähdä syyllistävänä, jos niin halutaan, saati sitten tarinat, jotka ovat arvoasetelmilla ja tunnelatauksilla värittyneet. Siksi olisi hyvä, että kyseistenkaltaiset kertomukset tuotaisiin julki niin asiallisesti, kuin mahdollista, jotta varsinainen idea, pointti tarinoiden takana, ei häviäisi turhanpäiväisyyksien vatvomiseen.

 

Vaimoni synnytys oli kieltämättä kummallinen... Kätilö oli erittäin mukava siihen asti kunnes todettiin ettei puudutus toiminut.Tökki piikillä ja vaimoni huusi että sattuu!Kätilö hermostui kun ei puutunut... Aivan kuin se olisi ollut vaimoni vika... Toisaalta hänen mielestään kätilön vittumaisuus sai häneen sellaiset kiukut että synnytys sujui paremmin.

 

raskaus puolessa välissä... ensimmäinen synnytys eikä todellakaan olisi pitänyt lukea näitä juttuja. Tuo sana leikkuri on ehkä pahin. Kamalaa mitä jotkut ovat joutuneet kokemaan..

 

Ylläoleva kommentti kuvastaakin oikeastaan sitä miksi kyseinen sivusto mielestäni on huono juttu. Kun ne samat tarinat olisi mahdollista kertoa niinkin ettei niistä syntyisi turhia pelkoja tuleville synnyttäjille.

 

[QUOTE="Kifa";28249608]Ylläoleva kommentti kuvastaakin oikeastaan sitä miksi kyseinen sivusto mielestäni on huono juttu. Kun ne samat tarinat olisi mahdollista kertoa niinkin ettei niistä syntyisi turhia pelkoja tuleville synnyttäjille.[/QUOTE]

Se että asioista ei puhuta ei poista sitä että asioita tapahtuu. Se, että ensisynnyttäjä on kuullut vain yhdenlaisen synntystarinan (sen joka oppikirjassa lukee ja joka valmennuksessa kerrotaan) ei ehkäise sitä, että kyseisen ensisynnyttäjän synnytyksessä voi mennä jotain odotusten vastaisesti.

Netti on kamalia synnytystarinoita pullollaan, linkin jutuissa ei ollut mitään järkyttävää muihin synnytystarinat -palstoihin verrattuna. Vaikka rajut synnytyskertomukset järkyttävät ensisynnyttäjää (ja saattavat järkyttää myös uudelleensynnyttäjää) ei niitä mielestäni pidä jättää kertomatta.

Ainoa keino lievittää ensisynnyttäjän pelkoa tuntematonta kohtaan on antaa infoa oikeita kanavia pitkin. Eli neuvolan - valmennuksen - mahdollisesti pelkopolin kautta. Unohtamatta vertaistukea.

 

Tarkoitin nimenomaan sitä niiden kirjoitusten asennetta. Kun se sama tapahtuma voisi näyttäytyä ihan erilaisena jos henkilö olisi tosiaan ottanut selvää miksi toimittiin tietyllä tavalla. Vaikka nyt se että lapsi viedään virvoitteluun eikä äiti tiedä miten lapsi voi - onhan se pelottavaa ja raskasta äidille mutta iso ero on odottajan kannalta siinä kerrotaanko juttu sävyyn "mitään siellä ei kerrota eikä pääse lasta katsomaankaan" vai "jos vauvalla on hätä niin lääkärit ja hoitajat huolehtivat ensin että vauvan tila on vakaa ja sitten ilmoitetaan koska pääsee katsomaan ja sitä pitää vain jaksaa odottaa vaikka se tietysti ahdistavaa onkin"

 

Tai ehkä ne eivät oikeasti tiuskineet, mutta väsynyt hormonihöyryissä oleva mamma on niin herkkänä että kuulee kaiken tiuskimisena ja töykeytenä? Kumpi on todennäköisempää, tiuskivat terveydenhuollon ammattilaiset vai mamma joka tulkitsee väärin, eikä ole muutenkaan täysissä järjenvoimissa kesken synnytyksen?

Jatkuvasti joka paikassa saa kuulla ja lukea, että hoitajat ja lääkärit puhuttelevat uhrejaan törkeästi - niin törkeästi, että se ei voi olla ensimmäinen hävyttömyys, jonka suustaan suoltavat. Päinvastoin, heidän on täytynyt harjoitella pitkään kehittyäkseen sellaiselle ilkeyden tasolle. Näitä kertomuksia tulee kaikenikäisiltä potilailta ja heidän omaisiltaan.

Sekin on toisaalta totta, että on olemassa ihmistyyppi, jonka kateellinen raivo kohdistuu nimenomaan heikkoja kohtaan. Osa näistä kuuluu hoitohenkilöstöön, osa kirjoittelee täällä. Tällainen ihminen ei siedä sitä, että kukaan häntä huonompi saisi haluta sellaisia oikeuksia, joista hän on itse kieltänyt koskaan tarvinneensa.

Tokikaan kaikki ammattilaiset eivät tähän koskaan syyllisty, mutta ei ole mitään väärää tai kummallista siinä, että mätämunat pilaavat koko korin maineen.

 

Tähän on nyt kyllä pakko vastata, vaikka kirjoittelu onkin ollut sävyltään uskomattoman ilkeää niitä kohtaan, joilla on huonoja kokemuksia synnytyksestä.

Minut on raiskattu enkä koe tämän erikoisen termin synnytysraiskaus loukkaavan minua. Parempikin nimitys varmaan olisi, mutta toisaalta tietyntyyppiset tilanteet odotusaikana ja synnytyksessä voivat tuntua raiskaukselta häpäisyn lisäksi. Miksi sanon näin? Siksi, että olen kokenut ns oikean raiskauksen, mutta myös tuntenut tulleeni henkisesti raiskatuksi odotusaikana ja synnytyksessä. Minut on fyysisesti häpäisty ja alistettu. Minulta on viety oikeus päättää kehostani ja kohdeltu objektina.

Ensimmäisen synnytyksen jälkeen lopputulos oli toivottu, lapsi ja äiti elossa. Minä kuitenkin koin tulleeni tallotuksi mennen tullen ja palatessa. Olisi pitänyt pitää puolensa paremmin. Olin kyllä perehtynyt synnytykseen ja luotin synnyttämään mennessä, että kyllä minusta huoli pidetään. Jos en jotain tiedä, voin kysyä ja saan vastauksen. Hätätilanteessa asiat tapahtuvat nopeasti ja silloin voi jäädä ilman vastausta, mutta kuvittelin tavallisen säännöllisen synnytyksen olevan jotain muuta. Minut nujerrettiin synnytyssalissa niin perusteellisesti, että en alkuun uskaltanut ottaa lastani syliin osastolla ilman lupaa. Väitän olevani monissa haasteissa keitetty voimakasluonteinen nainen, mutta esikoisen synnytyksessä minulta otettiin luulot pois. Ruodin pieleen menneitä asioita ja syitä yksin. Minkäänlaista synnytyskeskustelua sairaalassa ei käyty. Neuvolassa odotti sellainen hirviö, ettei sitäkään kautta apuja asiaan tullut. Paska mäihä, mutta opetti paljon. Olo oli alistettu, häväisty, nöyryytetty, henkisesti raiskattu pitkän tovin. Tämä toki vaikutti parisuhteeseen ja minäkuvaan. Asiasta päästiin kuitenkin yli.

Kuopuksen odotusaikana päätin, ettei minun yli enää kävellä. Sanoin asian myös miehelle ja käskin hänen pitää huolta minusta myös tilanteessa, jossa itse en siihen ehkä pystyisi. Toinen synnytys oli nopea. Kerroin kätilölle heti alkuun haluavani tietää mitä minulle tehdään ja miksi. Jos ei ole hätätilanne, toimenpiteistä on varoitettava ja lääkkeitä ei laiteta ilman lupaa. En ehtinyt saada kivunlievitystä ja olin "hankala" sillä en suostunut olemaan hiljaa, makaamaan selälläni ponnistaessani, kielsin koskemasta ja tekemästä turhia sisätutkimuksia jne. Paikalla oli kolme kätilöä joista yksi kirjasi ylös, toinen avusti ja kolmas vastasi tilanteesta. Päävastuussa oleva kätilö ymmärsi parista karjaisusta olla sörkkimättä persettäni, mutta nuorella avustavalla kätilöllä oli yllättävän aggressiivinen lähestymistapa. Hän kuitenkin pysyi ruodussa koska sitä vaadin. Mies teki kuten pyysin ja antoi myös ymmärtää minun olevan tosissaan. Ponnistuttaa yrittivät liian aikaisin, vaikka itse koin ettei ole vielä sen aika. Loppujen lopuksi kokemus oli rikastuttava sekä minulle että kätilöille. Kokenut kätilö oli iloisesti yllättynyt siitä miten asiat sujuivat. Hän ymmärsi miksi halusin tilaa ja paria mokaa lukuunottamatta antoi sitä ajoissa. Vaikka äänitehosteet olivat massiiviset, minä selvisin synnytyksestä "itse" ja se oli positiivista vaihtelua myös kätilölle. Synnytyksen rajuudesta huolimatta mitään toimenpiteitä ei tarvittu, ei tullut repeämiä tai edes sanottavasti nirhaumia ja vauvalla oli kuitenkin ihan reippaasti kokoa. Toipuminen oli nopea ja mikä parasta, ensimmäisen synnytyksen haavat paranivat niin hyvin kun se on mahdollista.

Ihmisarvoisesta ja kunnioittavasta kohtelusta pitää voida keskustella. Siihen on oikeus.

 

Lisäyksenä edelliseen, jokaisen kannattaa pyytää kaikki tiedot synnytyksestä paperilla. Kätilöt kirjaavat ylös aika mielenkiintoisiakin yksityiskohtia synnytyksen kulusta. Esikoisen kohdalla papereistä löytyi selkeitä virheitä toimintatavoissa. Papereista oli apua minulle kun käsittelin yksin tapahtumia. Kuopuksen kohdalla lapuista nousee esiin pieni negatiivinen sävy minun hallitsevuuteen liittyen, mutta lopulta myös oivallus, joka kätilöille kokemuksesta tuli. Toivottavasti se on kantanut hyvää hedelmää muidenkin synnytyksissä, joita paikalla olleet ovat hoitaneet!

 

Sähän oot maailman paras hoitsu kun ajatuksiakin osaat lukea. :flower:

Joskus kemiat ei vaan toimi, joskus ihmiset lukee toisiaan väärin. Sekä synnyttäjät että kätilöt. Se kätilö Sirpa ketä synnyttäjä Mari haukkuu voi oikeasti olla erittäin empaattinen ja hyvä hoitaja, mutta kemiat ei vaan ole toimineet.
En väitä ettei huonoja hoitajia/kätilöitä olisi olemassa, mutta väitän että joka ikinen noista "synnytysraiskauksista" on enemmän ja vähemmän yliherkän mamman ylitulkintaa vaikeassa tilanteessa.

Hmm, missäköhän puhuin ajatuksien lukemisesta? Nimenomaan siksi potilaalta asioiden kysyminen on jees, niin ei tarvitse katsos lukea ajatuksia. Ihmistuntemus ja toisen käytöksen tulkitseminen ei ei tarkoita ajatusten lukemista. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä että jos toinen makaa siinä hoitopöydällä kenties valkosena itku kurkussa pelokkaan näköisenä, niin se ei tarkoita että sillä on kaikki hyvin kun se ei sano itse mitään, tai että omapa on asiansa jos ei saa suutaan auki. Sellainen asenne ei kuulu tähän työhön, ja jos sellaisen omaa, on valitettavasti väärällä alalla. Eikä se tökerö hoitsu valitettavasti ole mikään harvinaisuus... tiedätkö esim. kuinka yleistä on työpaikkakiusaaminen naisvaltaisilla hoitaja-aloilla? Se on järkyttävän yleistä.

Sähän voit väittää mitä haluat, mutta ei se tee siitä totuutta. Vähän huvittavaa, jos sä kuvittelet tietäväsi muiden tuntemuksia paremmin. Olitko sä kenties tilanteissa paikalla kärpäsenä katossa, ja vielä luit niiden äitien ajatuksia?

 

Tästä varmaan joku repii peliverkkarinsa, mutta pakko sanoa että *ittu mitä kuraa toi sivusto. Aloittaja hyvin sanoikin, ammattimielensäpahoittajat liikkeellä. Jutut tasoa "yhyy se katsoi mua väärin"

Ja joo, mulla on ollut "traumaattinen" synnytys, ei vaan käynyt mielessä alkaa siitä hoitohenkilökuntaa syyttelemään. Toisinaan ei mee niinkö strömsöössä. Pelot on jäänyt ja tulevassa raskaudessa suuntaan pelkopolille, ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin että synnytys voi jättää jälkensä äitiin. Sen sijaan että syyteltäsiin näitä teuraaksi viejiä D ) niin voitaisiin hyväksyä myös se tosiasia että siellä yritetään pelastaa sen vauvan henki ja silloin voi olla hoitohenkilökunnalla (valitettavasti) viimeisenä mielessä alkaa jutella henkeviä.

 

Hoitohenkilökunnan puolelta varmasti osalla olisi tarvetta asennemuutokseen ja jo se auttaisi, että henkilökuntaa olisi enemmän.

Mutta kyllä sitä asennemuutosta tarvitaan myös synnyttäjien puolelta. Vaikka saat vaihtaa kätilöä, niin ei se välttämättä vaihtamalla parane. Jos synnyttäjä on etukäteen jo mielessään ajatellut, millainen se täydellinen kätilö on, niin ei sellaista välttämättä löydy. Osassa huokuu myös se, että ei oikeasti tajuta, ettei se kätilö yksinkertaisesti kykene olemaan joka ikistä sekunttia vierellä. Meidän yhteiskunnalla ei yksinkertaisesti ole varaa siihen. Eikä minusta tule olla. Jokainen kuitenkin saa ottaa mahdollisesti jopa sen kaksi tukihenkilöä. Kannattaisi ehkä valmistaa nämä mahdollisimman hyvin. Jotta he voivat tuoda synnyttäjän ajatuksen paremmin esille, jos synnyttäjä ei siihen itse kykene.

 

Itse melkoisen töykeän ja välinpitämättömän kätilön saaneena ymmärrän monet noista kirjoituksista. Synnytykseni eteni vauhdilla ja kivut olivat sen mukaiset. Ilokaasu sekoitti pääni mutta kätilöllä ei ollut antaa mitään muuta kivunlievitystä - paitsi spinaali jota en enää ponnistaessa tarvinnut koska kipua ei silloin ollut. Mutta huono mieli jäi synnytyksestä jossa äitiä eli minua ei kuunneltu laisinkaan eikä minua huomattu. Kätilö mm:
- istui itse keinutuolissa jauhamassa purkkaa ja valittamassa että jätnän ponnistuksen kesken
- valitti kun lapsivettä oli lattialla
- valitti kun mahan ympärillä oleva anturi ei pysynyt paikoillaan
- ei ymmärtänyt kun sanoin etten pysty - halua synnyttää puolistuvassa
- ei huomannut et vauva on jumissa vaikka yritin sanoa et kaikki ei ole hyvin
yms yms. kun lääkäri tuli imukupin kanssa paikalle ja sanoi et eihän vauva ulos edes tule ilman apua ni kätilön asenne muuttui ja alkoi kehua et oletpas hienosti jaksanut. ponnistusvaihe kesti 3 tuntia!!!
tiedän et kätilöntyö on kiireistä ja jokaista oikkua on mahdoton täyttää ja välillä tulee kiire yms mutta asiakkaan kohtaaminen ja ystävällisyys herkällä hetkellä on tärkeintä.

 

asennemuutos, totta. Minä näkisin, että fiksu ihminen ymmärtää, etteivät kemiat aina kohtaa. Ei tarvitse olla bestiksiä tai sieluntovereita hoitohenkilökunnan kanssa, että synnytyskokemus voi silti olla hyvä. Eikä kätilön tarvitse vieressä töröttää koko aikaa, mutta asiallinen, kunnioittava ja fiksu kohtelu on kuitenkin aika suotavaa ja sitä mä ainakin tässä penään Siihen on kyllä jokaisella kätilöllä ja lääkärillä aikaa

 

raskaus puolessa välissä... ensimmäinen synnytys eikä todellakaan olisi pitänyt lukea näitä juttuja. Tuo sana leikkuri on ehkä pahin. Kamalaa mitä jotkut ovat joutuneet kokemaan..

sinuna ottaisin selvää synnytyksestä, kivunlievityksestä ja miettisin mitä itse haluat, mikä tuntuu sinusta ajatuksena hyvältä. suurin osa synnytyksistä menee hienosti ja niistä jää hyvä mieli mutta täytyy muistaa että aina kaikki ei mene kuten pitäisi. itse opin omasta synnytyksestäni että kätilöä voi vaihtaa. silloin olin niin pihalla kivun ja ilokaasun takia etten pystynyt tähän päätökseen mutta toivotaan että ensikerralla homma menee paremmin. kun tiedät kivunlievityskeinot, lääkkeelliset ja lääkkeettömät, tunnet asennot, olet henkisesti motivoitunut, ymmärrät että kipu tulee olemaan jotain käsittämätöntä, niin synnytys sujuu varmasti hienosti. jos taas ajattelet ettei sinun tartte mitään tietää kyllä hoitohenkilökunta sitten auttaa ja neuvooaa niin varmasti tulee pettynyt olo. kätilä tai hoitaja ei todellakaan ole kokoaikaa huoneessa vaan siellä tulee pärjätä yksin tai puolison kanssa.

 

Minulle sattui mukavat ja ystävälliset kätilöt, ja aina kerrottiin mitä toimenpidettä oltiin tekemässä, ja tuleeko toimenpide aiheittamaan kipua. Ja todellakin ymmärrän että jollekkin tulee loukattu olo, jos vaan joka puolelta ronklataan, eikä kerrota synnyttäjälle mitä tehdään ja miksi. Hätätilanteet sitten erikseen.

Siltin aijon seuraavassa synnytyksessä olla jämäkämpi ja pitää omista toiveistani kiinni, jos se vain vauvan hyvinvoinnin kannalta on mahdollista. En oikein ymmärrä sitä ohjetta, että ensisynnyttäjän ei kannata ottaa synnytyksestä mitään selvää, vaan mennä synnyttymään "avoimin mielin." Koska vaikka kätilöni olivat ystävällisiä, niin minulle jäi tunne että silloin olin heille miellyttävä synnyttyjä, kun vain makasin sängyssä hiljaa paikallani. Kun kerroin toiveestani ponnistaa jakkaralle alkoi kova saarnaaminen siitä kuinka ehdottoman huono vaihtoehto se on, ja tuntui että jakkaralla ponnistaminen oli heidän mielestään vain ihme kikkailua. Tietenkin epävarmuuksissani sitten luovuin toiveestani, mutta täytyy sanoa, että itsestä se puolimakaava asento oli jotenkin luonnoton.

Minusta jokaisen synnyttävän naisen kannattaisi itse ottaa selvää synnytyksestä, ja erilaisista kivunlievitys menetelmistä. Ja tietenkin huomioida myös se että synnytys on ennelta arvaamaton tilanne, jossa kaikki ei välttämättä mene käsikirjoituksen mukaan.

 

Sitä jäin miettimään, että oletteko te olleet tilanteessa, jossa jalkanne olisi sidottu telineeseen kiinni, kun makaatte römpsä paljaana? Itse en ole keraakaan vaa olen aina niin gynellä kuin synnytyssalissakin voinut halutessani aina ottaa jalat kiinni, jos esim. saliin olisi tullut vieraita ihmisiä.

Itselläni on 3 kertaa ollut ihanat kätilöt ja 2 kertaa sellaise , joille olen ollut liukuhihnaa ja mahdollisimman nopeasti tehneet toimenpiteet ja poistuneet pikaisesti paikalta. Pystyn ymmärtämään, että tällaisten kätilöiden kanssa voi helposti tulla hylätty olo ja jos vielä synnytys ei suju mallikkaasti, jää helposti paha olo tapahtuneesta, mutta mielestäni siihen sana "synnytysraiskaus" ei sovi.

Muuten tietenkin hoitohenkilökunta rauhoittelee ja kertoo komplikaatioista vain sen verran kuin on pakko. Mielestäni on hölmöä valittaa ettei ole selvästi kerrottu mikä on tilanne, jos tilanteen rauhoittamiseksi asioista ei puhuta.

Oli linkissä muutama teksti, joissa oli selvästi kätilö toiminut väärin ja epäempaattiseti. Äidit on kuitenkin herkimmillään synnyttämässä ollessaa ja lapsivuodeaikana, joten silloin jos milloin pitää heille olla hienovaraisia.

 

Ymmärrän että synnytys voi olla traumatisoiva. Kyllä jo siitä että pukkaa vaginasta ulos 2-5 kiloisen ihmisvauvan saa minun mielestä järkyttyä! Vaikka se on ihan luonnollista, nii ei se ole kuitenkaan mikään jokapäiväinen ruumiintoiminto joka suoriutuu kuin itsestään.

Mutta tuo raiskaus sana on kyllä minusta todella loukkaava. Ei se hoitohenkilökunta siellä oikeen kärky odottamassa ketä pääsisivät seuraavaksi kiusaamaan. Vaikka kaikki eivät hoksaa keskustella ja kertoa kaikkia tapahtumia, nii yrittävät he silti varmaan parhaansa. Heillä päätavoite on saada vauva terveenä mailmaan ja pitää äiti terveenä synnytyksen ajan. Olisi tottakai fiksua ilmoittaa, että nyt tehdään joku tutkimus tai että pistän nyt tämän piikin, mutta vaikka siitä ei hoksaa hoitajat varoittaa nii ei ne sitä toimenpidettä huvikseen tai kiusakseen tee. Ne yrittää tehdä työtään ja auttaa synnyttäjää, vaikka tämä ei sitä avuksi kokisi. Ne ei raiskaa.

Jollaikin ihmisillä on kova tarve kontrolloida kaikkea mitä elämässä tapahtuu. Onhan se pelottavaa menettää se kontrolli noin isossa tilanteessa, mutta kyllä se monesti on fiksua luottaa niihin hoitajiin ja antaa heidän viedä synnytystä eteenpäin. Se ei monesti mene niinkuin on itse suunnitellut ja sit pitää osata luottaa niihin ihmisiin jotka ovat sielä synnyttäjiä varten auttamassa.

 

[QUOTE="viima";28250106]sinuna ottaisin selvää synnytyksestä, kivunlievityksestä ja miettisin mitä itse haluat[/QUOTE]

No ja nimenomaan ei noin, toki on hyvä etukäteen ottaa selvää (asiallisista lähteistä, ei mistään synnytysraiskattujen sivuilta) mitä synnytyksessä voi tapahtua ja minkä takia asioita tehdään, mutta mä suosittelisin että sinne synnyttämään mennään ihan ilman mitään ennakko-odotuksia/suunnitelmia että "haluan sit epiduraalin, ja synnyttää kontallaan ja heti ottaa vauvan rinnoille ku se tulee ulos" koska sitten kun hommat ei meekkään niin kuin on suunnitellut niin tulee just näitä kokemuksia siitä että ei kuunnella haluja tai kohdellaan huonosti.

 

Musta tuon sivuston idea on hyvä, mutta en tajua minäkään tuota termiä.

Itselläni oli melko tapahtumarikas synnytys, joka ei tosiaan mennyt niin kuin olisin halunnut. Olin valmistautunut synnytykseen paljon ja lukenut kirjoja ja kirjoituksia eri näkökulmista. Olisin halunnut luonnollisen synnytyksen ja ponnistaa muussa asennossa kuin selälläni. En olisi halunnut epiduraalia, koska pelkäsin että se vie tunnon ja ponnistamisen tarpeen ja saan suuret repeämät(kaikki kolme kävivätkin toteen). Synnytys etene hitaasti ja koska olin valvonut jo vajaat kolme vuorokautta, epiduraali laitettiin että sain nukkua(olen epileptikko, joten valvominen uhkasi jo vauvaakin). Kun olin kymmenen senttiä auki odoteltiin vielä kolme tuntia että vauva laskeutuu alemmas koska kätilö oli sitä mieltä etten jaksa sitä ponnistaa niin ylhäältä. Ponnistamisen tarvetta ei missään vaiheessa sitten tullut ja ponnistin tuijottaen monitoria. Tunsin kai supistukset jotenkin, mutta en muista yhtään miltä ne tuntuivat. Jossain vaiheessa repesin ja näin sen kätilön ilmeestä. Kun kysyin mitä nyt, hän sanoi vain että tulee vähän verta(papereissa lukee että kohdassa x "kätilö havaitsi pulputtavan verenvuodon emättimessä). Jatkoin kuitenkin ponnistamista ja kätilö vuorotellen kehui ja oli sitä mieltä että nyt haetaan lääkäri ja imukuppi.(ilmeisesti olisi halunnut että vauva syntyy nopeampaa koska vuosin paljon). Sain kuitenkin vauvan ponnistettua ulos ja seuraava minkä muistan on ensi-imetys joka kesti noin minuutin, koska piti lähteä leikkaussaliin ommeltavaksi, siellä olin 1,5 tuntia.

Ainoat ikävät muistot ovat tunne siitä että kätilö epäili minun kykyäni synnyttää("uhkaili" imukupilla vaikka olin ponnistanut vasta alle puoli tuntia ja vauvalla kaikki hyvin), leikkaussali, jossa todella koin olevani kuin joku elukka. Olin hereillä, mutta kukaan ei siellä huomioinut minua mitenkään, eikä kysellyt tai jutellut mitään, vaikka huoneessa seisoskeli ihmisiä(varmaan jotain tekivät, mutta ei heillä ainakaan kiire ollut). Leikkaussalissa tuntui että menen shokkiin. Palelin aivan tolkuttomasti, janotti ja olo oli todella epätodellinen, ihan kuin olisin irtaantunut ruumiistani, olisi ollut mukava jos joku olisi jotenkin huomioinut.

Kuitenkaan mulla ei ole raiskattu olo. He tekivät vain työtään ja esimerkiksi tuo imukupilla "uhkailu" tuntui tosi karmeelta siellä synnytyssalissa ja jopa tahallisesta ahdistelulta, niin ne paperit luettuani se käy järkeen, koska vuosin paljon enemmän mitä itse tiesin ja kätilö varmasti joutui miettimään nopeasti mikä olisi paras ratkaisu ja oli ehkä itsekin hermostunut tilanteesta.

Multa kyllä kysyttiin kaikista toimenpiteistä saako tehdä, jopa sellaisista jotka olis varmaan tehty joka tapauksessa. Ja itse kun kysyin esim. lääkkeistä ja tiputuksista mitä mulle laittetiin niin asiallisesti vastattiin mitä ne on ja sivuoireet kerrottiin. Mut myös katetroitiin, koska en saanut itse enää pissattua ja rakko oli aivan täynnä.

Osa noista teksteistä kyllä tuntui turhan valitukselta, esim. se missä ongelma oli yksi kivulias sisätutkimus. Mulla sattuu sisätutkimukset aina todella paljon, ja myös synnytyksen aikana. En silti osaa ajatelle että mut olis kerta toisensa jälkeen raiskattu lapsettomuus- ja raskausaikana.

 

Jotkut naiset taas ovat kovin puusilmäisiä eivätkä tajua katsoa asiaa kuin omasta kapeasta näkökulmastaan. Ja mikäs sen parempi näkökulma kuin syyttää kaikesta pieleen menneestä toista ihmistä. JONKUN on aina pakko olla syyllinen.

Sama asenne valitettavasti näkyy tässä keskustelussa. Onhan se selvä, että jotkut naiset ovat dramaattisia ammattivalittajia, toiset taas sitkeitä sotahevosia. Meitä nyt vain on moneen junaan, ja se perusluonne taitaa paljastua kirkkaimmin juuri kivun ja pelon äärellä.

Totta kai on syitä, joiden takia synnytysraiskauksesta puhuminen ei ole oikein kiva valinta. Sekin on selvä, että äänekkäimpään joukkoon helposti kertyy turhanrutisijoita ylen määrin, mutta jos tämä sivuutetaan ja mietitään itse asiaa, niin:

- raiskausvertaus toimi hyvin, koska se herätti keskustelua. Synnyttäjä tarvitsee ymmärtäjää olisi voinut olla tarkempi otsikko, mutta juuri kukaan ei olisi pysähtynyt edes lukemaan
- oikeasti raiskattujen kärsimyksellä ratsastaminen tähän toiseenkaan suuntaan ei välttämättä ole hyvä sekään, koska voihan raiskauksen kokeneelle synnyttäjän kova kohtelu olla traumaa pahentava kokemus.

Miksi pitäisi ajatella, että se loukkaa raiskattuja, että pienempikin huono kohtelu julistetaisiin pahaksi asiaksi. Ei sen tarvitse vähätellä heidän kokemustaan, tai leimata ammattiryhmää. Jokainen ammattilainen varmasti tietää, että on olemassa hellempiä ja äksympiä lähestymistapoja, ja jälkimmäisestä on voitava pitää meteliä. Päinvastoin, jos näin ei saa tehdä, niin raiskatuille tai muuten seksuaalisesti kaltoin kohdelluille naisille synnyttäminen on tarpeettoman pelottava tilanne.

Oikeasti, miettikää. Mikä ihmeen asenne sellainen on, että koska minun synnytys oli aivan kauhea, mutta minä sankarina en jäänyt traumoja potemaan, niin ei muidenkaan kuulu. Jos kätilöllä on tämä sama asenne, niin kyllähän siinä sadismia lähestytään. Mikä sivumennen sanoen on raiskaajienkin motiivi...

 

No luinpa ajan kuluksi kaikki tarinat. Ainoa, jossa kohtelu mielestäni on ollut todella epäasiallista, on tuo TAYS 2012 -kertomus. Yksi huvittavimmista on se Jorvi-kertomus melko lopussa, jossa nainen kitisee, kun kätilö on laittanut sormet hänen sisäänsä ponnistusvaiheessa. Voi tsiisus...