synnytyskertomus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja RÄPÄTÄTI
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

RÄPÄTÄTI

Vieras
Tässä kertomus minun synnytyksestäni. En ole siitä tarpeeksi saanut puhua niin aattelin kirjottaa.
Sunnuntai ilta, rv 41+2. Vatsalla kiristelyä. Kävimme saunassa mieheni kanssa, katselimme TV.tä. Kävimme nukkumaan, mutta minulla vatsassa vaivaa. Puoliltaöin tajusin että hetkinen, nämähän ovat supistuksia. Vihdoinkin synnytys oli alkanut. Siinä meni yö valvoessa. Supistukset tulivat säännöllisiksi, tiheämiksi ja kivuliaimmiksi. Mies heräsi klo 5 ja lähti töihin. Minä kärvistelin kotona, yritin järjestellä paikkoja. Supistukset tulivat n.5 minuutin välein ja soitin miehelleni, että nyt lähdetään. Sairaalassa olimme klo6.45.
Homma alkoi vaatteiden vaihdolla. Sitten pissanäyte.
Sisätutkimuksessa selvisi että kohdunsuu on n. 1cm auki.
Minut kykettiin ktg:lle. Kätilö vaihtui, aamuvuoro tuli remmiin.
Sitten siirryimme perhehuoneeseen. Minä olin välillä käyrillä, muuten liikuskelin huoneessa. Suihku oli paras kivunlievittäjä.
Supistukset tulivat edelleen n.5min välein ja kipu pysyi samana.
Tätä jatkui koko aamupäivän. Tilanne kohdunsuulla ei juuri edistynyt.
Puoliltapäivin mies lähti käymään kotona ja palasi iltapäivällä. Taas vaihtui kätilö, iltavuoro aloitti hommat.
Tällävälin supistukset olivat muuttuneet kivuliaimmiksi ja nyt oli otettava jo ääni mukaan supistuksen tullessa. Klo 16.30 olin 3 cm auki ja siirryimme synnytyssaliin. Minut kytkettiin heti käyrille. Sain ilokaasua joka helpotti hieman.
Lääkäri tuli tarkistamaan tilannetta, joka edistyi nyt mukavasti.
Kalvot puhkaistiin ja supistukset muuttuivat #&%?$!*.
Sain epiduraalin ja kivut loppuivat siihen. Minulle laitettiin supistusta edistävä tiputus. Vauvan sydänäänissä oli hidastumaa ja niitä kävi lääkärikin ihmettelemässä. Mutta ei asialle mitään tehty, tippaa vaan nopeutettiin. Minä kävin välillä vessassa ja seisoskelin. Tuntui ettei mitään tapahdu. Supistuskivut palasivat ja sain lisäannoksen puudutetta. ja taas odoteltiin ja odoteltiin. Miehellä oli tylsää, eväät oli syöty ja lehdet luettu jo aikaa sitten. Puudutteesta hulimatta tunsin kyllä supistukset ja vauvan liukumisen alaspäin, joka tuntui kuin suuri kakka olisi tulossa.
Klo 21.30 vaihtui taas kätilö, yövuoro oli alkanut. Kätilö tutki minut ja
vauvan pää oli jo "suulla", SINÄHÄN SAAT ALKAA PONNISTAMAAN!
Minut vielä katetroitiin ja väliliha puudutettiin ja klo 21.50 aloin ponnistaa.
Ponnistin ensin sängyllä kyljelläni pari kertaa ja sitten käännyin selälleni ja ponnistin pari kertaa ja vihdoin klo22.00 TYTTÖ OLI MAAILMASSA!
Napanuora oli kiertynyt kaulaan ja jalkaan josta matalat sydänäänet johtuivat. Mies katakaisi napanyoran ja sitten sain tytön syliini.
Maailman kaunein vauva, se oli rakkautta ensisilmäyksellä!
Vielä jälkeiset ja kaikenmaailman ompeleet ja sitten oli ensi imetyksen aika. Tyttö imi hanakasti.
Tämmöinen oli minun synnytykseni, ainutlaatuinen tapahtuma jonka muistan lopun ikäni.
 
  • Tykkää
Reactions: riiskakku

Yhteistyössä