Perjantaina päivää ennen laskettua-aikaa kävin neuvolassa eikä merkkiäkään tulevasta synnytyksestä ollut vielä ja uusi aika varattiin heti maanantaille.
Illansuussa supistukset sitten alkoivat ensin heikkoina ja lyhyinä, mutta heti 5-10min välein. Ilta sujui normaalisti kotosalla vaikka olisin halunnut lähteä jo sairaalaan varmuudenvuoksi...
Ilta pimeni ja mies meni nukkumaan. Minä en osannut nukkua hetkeäkään. Yöllä kahden maissa soitin sairaalaan ja kerroin että on supistellut neljästä asti 5-10min välein enkä pysty käymään nukkumaan. Pyysivät tulemaan sinne kun kipu yltyy :kieh:
Neljän maissa herätin mieheni ja lähdettiin sairaalaan. En ollut nukkunut edellenkään minuuttiakaan, mutta ei väsyttänytkään.
Sairaalaan tultuamme makasin aikani piuhoissa kun otettiin käyriä..kätilö tutki alapään ja olin vasta 2cm auki. Mielessäni mietin, että tuleeko tästä loppua ikinä, kun 12 tuntia on jo supistellut eikä juurikaan mitään vielä tapahtunut.
Pääsin "odottelu"huoneeseen. Mies istuskeli keinutuolissa hermostuneen oloisena ja minä makasin sängyllä ja yritin nukkua. Supistelut tuntui kuitenkin niin, etten saanut unenpäästä kiinni. Sain jonkun pistoksen käsivarteen ja siitä meni melkein taju
Tuli siis tokkurainen olo ja unikin maistui sitten aamuun asti.
Aamulla juuri työvuoroon tullut kätilö tutki minut ja totesi olevani 2-3cm auki. Teki mieli huutaa!!!!
Odoteltiin ja odoteltiin...siinä meni sitten lauantai päivä mukavasti
Illalla mies lähti kotiin nukkumaan ja lupasi tulla aamulla, mikäli kätilöt eivät jo yöllä hälytä paikalle. Sunnuntai aamu valkeni ja paikat auenneet 3-4cm. Hitaasti ja varmasti, totesi eräs kätilö. Kävin ulkona kävelemässä ja puuskuttelin matkanvarrella tiuhaan...supistukset kovenivat. Iltapäivällä lääkäri päätti käynnistää hitaasti etenevän synnytyksen ja samalla laitettiin epiduraali.
Kuuden tunnin päästä päästiinkin jo tositoimiin. Sain vielä pudenduspuudutuksen ennen ponnistamista, joka oli ah, niin ihana helpotus!!! 54minuutin ponnistuksen jälkeen terve tyttö syntyi ja olin maailman onnellisin. Esikoinen syntyi vkolla 40+1.
:heart: :heart: :heart:
Kuopus....vuosi ja 4 kuukautta myöhemmin...
Supistuksia oli kestänyt jo pari kuukautta melkein päivittäin. Pieniä ja kivuttomia sellaisia. Viimeisellä lääkärikäynnillä vkolla 37 lääkäri totesi että kohdunkaula on pehmennyt ja lyhentynyt 3cm:stä 1cm:n ja sanoi että lapsi voi syntyi päivänä minä hyvänsä.
Minä hihkuin jo innolla että kohta se lapsi syntyy ja odotin niin tapahtuvankin viimeistään parin viikon sisällä.
Laskettupäivä oli maanantaina...ja elettiin tiistai-iltaa kun mielessäni ajattelin, että ensi yönä tulee lähtö. En edes uskaltanut sanoa sitä ääneen miehelleni, koska mies oli sanonut jo viikon niin joka ilta.
Kävin nukkumaan ja yöllä heräsin normaalille vessareissulle. Kömmin takasin sänkyyn ja etsin hyvää asentoa. Jalkovälistä valui jotakin..ajattelin mielessäni että enhän mä nyt voi ku***a housuun!!! Juoksin vessaan ja märkä vana seurasi perässä
Menin herättämään mieheni ja sanoin, että nyt se lähtö sitten tuli. Mies soitti siskolleen joka tuli meille esikoista vahtimaan ja me kruisailtiin sairaalaan. Mies oli hermostunut ja minä tyynen rauhallinen.
Sairaalassa kätilö tuli vastaan ovella ja muistan sanoneeni sille, että taitaa olla synnytys käynnissä. Kätilö katsoi markiä housujani ja totesi, että siltä näyttää. Käyriä otettiin hetkisen aikaa ja siirryttiin synnytyssaliin.
Kello oli kaksi yöllä. Mies kömmähti salin nurkassa olevalle sängylle ja minä istuskelin nojatuolissa ja puuskutin. Mies nukahti ja minä pyysin viiden aikaan ilokaasua. Hengittelin sitä aamuun seitsemään asti ja pyysin saada jotain "vahvempaa". Kätilö passitti minut suihkuun ja lotrasinkin melkein tunnin
Kahdeksan aikaan pyysin epiduraalin, mutta anestesialääkärit oli kaikki varattuja kun aamun leikkaukset oli alkanut joten lääkäri laittoi kohdunkaulanpuudutuksen, joka sattui pirusti! Lääkäri totesi vaan tylysti, että "ei tämä niin paljon luulis sattuvan kun synnytys"...
Puudutus ei auttanut yhtään ja ysiltä hoonosoomi-anestesialääkäri tuli ja laittoi epiduraalin. Käskin mieheni aamukahville, että ei täällä kuitenkaan mitään ennen iltapäivä kolmea tapahdu. Sanoin, että istu ihan rauhassa, ei tarvitse kiirehtiä.
Jäin yksin saliin ja tasan kello 10 soitin kelloa ja kätilö tuli mieheni kanssa samalla oven avauksella. Sanoin, että taitaa tulla kakka
ja nauroin...
Kätilö tutki alapään ja sanoi, että lapsi sieltä tulee, eikä kakka
Sain luvan ponnistaa, mutta eipä ponnistuttanutkaan enää! Puolituntia odoteltiin ja sitten tuli tunne, että nyt se lapsi tulee. Ponnistin...ja ponnistin...ja ponnistin...ja 7min ponnituksen jälkeen syntyi terve tyttö :heart:
Kylläpä se kävi helposti, ajattelin! Kuopus syntyi vko:lla 40+2