Synnytyskertomuksia?

Minulla oli ollut jo viikon pahaolo, tosi kamala olo. En tietenkään antanut periksi, että olisin soittanut neuvolaan.
17.11.06 Menin neuvola käynnille. siellä siten tutkittiin,ja todettiin et valkuaisarvot koholla, kuten verenpaine.Eli minnulla oli raskausmyrkytys. aikansa kyseltyään niin kerroin pahasta olostani. Neuvola täti sanoi et voin soittaa, tai mennä synnärille jos oloni pahenee. Mieheni oli aivan kauhuissaan koko ajan olostani, viimeinen niitti oli neuvola käynti. Onneksi sain hänet yli puhutuksi, et menen lauantaina näyttämään itseni synnärille, en uskonut jääväni sinne, vaikka oloni oli mitä kamalin.
Tutkimusten jälkeen jouduin jäämään naistentautien osastolle tarkkailuun. Oloni oli ed. kamala. sunnuntaina käynnisteltiin suun kautta otettavien tablettien kanssa synnytystä, no mitään ei tapahtunut. Maanantai aamuna sain alapää tabletin. Silloinkin oli sellainen olo ettei mitään tapahtunut. Välillä kävin tarkkailussa, ja lääkärin tutkimuksissa,jossa tutkittiin sydänäänet ja supistukset. Mitään ei ollut minun mielestäni tapahtunut. Toinen lääke kuin annettiin joskus klo 17.00. niin klo 18.00 tuntui etten pääse enään kävelemään, tuli yksi yhtenäinen pitkä supistus joka jäi päälle. Menin klo 21.45 taas laitteeseen tutkittavaksi. Jäin yksin huoneeseen, siinä sitten lapsivedet menivät tasan 22.00. Aloin soittaa itkuisena kelloa, jotta hoitaja tulisi paikalle, sanoin itkuisena et pissasin alle, vaikka tajusinkin lapsiveden menevän. Siinä vain sanoin/hoin haluavani kakkalle, en päässyt, kun oli niin kiire synnyttämään. Alhaalla salissa, sitten kakkasin alleni pari kertaa. lopuksi halusin vessaan, kun hävetti tilanne. Istuin pöntöllä melkein tunnin, kun molemmista päistä tuli. Mieheni ja kätilö saivat pakottaa huoneeseen. Jos olisin odottanut hetkenkin pidempään,niin en olisi saanut puudutusta. Siinä ne supistukset ja ponnistukset alkoivatkin. olin koko ajan vain sängyssä, välillä kyljellään, selällään. Alku supistukset tuntuivat pahalta, ei muuten. Kätilö sanoi minun saavan lapseni maailmaan klo 24.00, sitten hän sanoi et pää näkyy, enään muutama ponnistus ja lapsi on maailmassa viim 00.30. siinä sitten ihmeteltiin,kun kätilö lähti pois hetkeksi. sen jälkeen huone täyttyi ihmistä. imukuppi laitettiin, joka oli maailman kamalin, kivuliain kokemus. Siinä vaiheessa sanoin rumat sanat, meinasin lopettaa hommat kesken. Synnytyksen piti kestää vain kaksi tuntia,kestikin viisi tuntia. Poika päätti jäädä kiinni. imukupin laitto ja tikkien laitto olivat kivuliaita, ikäviä muistoja. Varsinkin kun jouduttiin leikkaamaan peppuun asti auki lihaa, jotta vauva pääsisi maailmaan. neljä viikkoa meni kun pystyin istumaan, kävelemään, sekin oli kamala olo. Vertakaan ei tullut kuin desi minulta.
Viikko oltiin sairaalassa pojan kanssa, keltasuuden takia.
Kävin ennen synnytystä lantiopohja tutkimuksessa, minulle sanottiin että pystyn synnyttämään yli kolme kiloisen. Poikamme syntyi viisi päivää etuajassa, pituus 48cm, ja paino 2740g. siltikin jäi kiinni.
Minua ei edes otettu todesta et on perinnöllistä et on pienet paikat.
Synnytyksen jälk. lääkäri sanoi minulla olevan pienet ahtaat paikat. joten ensi kerralla ei yritetä alatie synnytystä.
En muistellut seuraavana päivänä kauhulla synnytystä. ei ollut kamala kokemus.

 

ESIKOINEN:

Supistukset alkoi heti säännöllisinä (3-5min välein) ja sairaalaan lähdin ambulanssilla(matkaa sairaalaan 80km) noin tunnin kuluttua. Tullessani sairaalaan olin 7 cm auki. Sain spinaalipuudutuksen joka auttoi vähän noin puolen tunnin ajan. Loput avautumisvaiheesta kestin ilokaasun avulla..Ponnistusvaihe kesti 17min ja tarvittiin monta kätilöä avuksi koska poika syntyi nyrkit poskella (oli 3 700g, mutta kätilö sanoi että sama kuin jos olisin synnyttänyt 5kilosen..).Jälkeisvaihe 8min. Koko synnytyksen kesto siis 4h 55min.

KUOPUS:
Supistukset alkoi taas heti säännöllisinä (3min). Toisen supistuksen jälkeen mies soitti ambulanssin, joka tuli kymmenessä minuutissa. Ambulanssissa supistukset oli niin rajuja että luulin kuolevani!! Yhtäkkiä tunsin että jokin painaa TODELLA KOVASTI alapäässä ja samalla tuli lapsivedet. Mulla oli vielä housut jalassa ja ambulanssimies rupesi ottamaan niitä pois kun sanoin vesien menneen, aikoi tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Samalla kun housuja vietiin tuli uusi supistus ja huusin että nyt se syntyy!! Oli setä vähän kalpeena kun housuja laskiessa huomasi että pää näkyi jo ( huusi kuskille että pysäyttää ) ja itse potkin kenkiä jalasta samaan aikaan!! Ponnistusvaihe kesti 2 min. Poika oli 50cm ja 3995g. Jälkeiset tuli noin kymmenessä minuutissa. Synnytyksen kokonaiskesto oli 50min. Ja koomista oli se että ambulanssimies oli juuri soittanut sairaalaan että täällä on nopea synnyttäjä tulossa, olkaa valmiina. Eipäs ehditty sairaalaan asti...

Semmoiset tarinat. Ensimmäisen synnytys oli helpompi, tämä toinen oli aika raju kokemus.

 

:attn: =)

 

Mulla kaksi ihan erilaista tarinaa. Esikoisen syntymästä muistan vaan pääasiat kun olin jo pelkästä synnytyksen ajattelusta ihan sokissa kun oli kauan toivottu lapsi(ivf) ja vihdoin pääsin tositoimiin.

Synnytys käynnistettiin rv40+4 lievän raskausmyrkytyksen takia. Sain cytotec-murun kohdunsuulle. Ei vaikutusta. Joidenkin tuntien päästä toinen murunen ja ei mitään. Seuraavana päivänä uuteen koitokseen ja sekään ei tuottanut tulosta. Vasta kolmantena päivänä alkoi illalla tapahtua. Olin käyrällä ja yskäisin ja samalla jotain lorahti housuun. Pyysin klöä kattomaan, että mitä se oli, mut ei nähnyt mitään(mustat pikkarit oli). Pyysi nousta seisomaan ja silloin valahti vedet. Lattia tulvi ja hoitajan kengät kastui+omani. Menin vessaan ja suihkuun. Limatupppaa valui. Pian alkoi myös supistukset. Soitin miehelle, että alappas tulla sairaalaan. Kohta tapahtuu...Sain tipan(oksitosiini?) ja oksensin miehen päälle. En tiedä oksensinko jännityksestä vai mistä. Saliin seuraavaksi. Aukesin aika nopsaan sinne 4cm:iin, jonka jälkeen alkoi olla tuskaa. Sain epiduraalin joka meni 3 kertaa väärään paikkaan ja oli enää yksi mahdollisuus. Onneksi onnistui. Sain levättyä pari tuntia. Uusi annos puudutetta ja taas nukuin. Kun olin 7cm auki niin kivut alkoi olla jo aikalailla kovat ja epiduraalikaan ei enää kauaa vaikuttanut. Lääkäri tuli katsomaan ja alkoi sitten käsipelillä aukomaan paikkoja ja kylläpä tuntui kivalle. Yritti sanoa jotain rohkaisevaa, mut kipeetä teki. Kätilö käski välillä vaihtaa asentoa, että lääke valuu paremmin oikeaan paikkaan. Oli tuskaa liikkua. Sydänäänetkin romahti välillä, mut kyljenkäännöllä selvittiin. Olin jo 17h ähertänyt kipujeni kanssa ja yhä vaan sen 7cm auki. Olin jo valmis sektioon, mut lääkäri oli toiveikas. Pikkuhiljaa kumminkin avautui ja olin täysin auki. Tuntui, että mulla ei ole enää voimia kun niitä tarvittais ponnistamiseen. Lääkäri laittoi imukupin ja sekin kipu piti vielä kestää. Tuntui kun sisuskaluja vedettäis ulos. Jostain kummasta niitä voimia löytyi kumminkin ja 45min ponnistamisen jälkeen lämmin poika syntyi. Painoa 4070g ja 53cm. Synnytys kesti vajaa 20h. Kamalat pukamat tuli. Verta menetin normimäärän. Yritin nousta seisomaan, mutta pyörryin. Mut vietiin sängyllä omaan huoneeseen. Olo oli ihan kamala. En pystynyt seistä ollenkaan saati pitää poikaa sylissä. Olin kalpea. Olotilani meni pitkän synnytyksen piikkiin. Pari seuraavaa päivää oli ihan sumua. Olin edelleen kalpea ja sitä muutama klö ihmetteli. Joku sit tajusi ottaa multa hempan ja se oli 60. Ottivat kahdella koneella kun ajattelivat ekan koneen olevan rikki ja monikaan ei kuulemma tuollaisella hempalla ole pystyssä. Eikun punasoluja pari pussia ja olo oli ihan toisenlainen. Ei jääny kammoa, mut ihmettelen vaan, että mihin kaikkeen ihmiskroppa pystyykään pakon edessä.

Kuopuksen synnytys

Rv40+3 yöllä alkoi lievät supparit. Mua oli koko raskausajan jännittänyt alkaako spontaanisti vai joudunko käynnistykseen. Olin ihan onnessani suppareista, joita kumminkin tuli tosi harvoin. Menin sänkyyn ja sit kuului se kuuluisa naps-ääni ja vedet meni. Tai pieni määrä vain. Olin tosi iloinen kun alkoi ihan spontaanisti ja en malttanut odottaa sairaalaan pääsyä. Herätin miehen ja hän soitti äidilleen, että tulee poikaa hoitamaan. Muutama napakampi suppari tuli, mut ihan kestettävissä oleva. Kävin pikasuihkussa ja sit mentiin. Matka kesti n.15min ja sinä aikana tuli jo 2 aika kovaa supparia. Jätesäkki oli pyllyn alla vesivahingon varalta. Sairaalassa menin käyrälle, mut sanoin, etten halua maata vaan haluan liikkua. Se auttoi aika pitkälle. Supparit tiheni aika nopeasti ja alkoi olla jo aika tuskaa. Mentiin saliin ja olin 4-5cm auki. Sain epiduraalin. Olin ihan tohkeissani kun olo oli hyvä ja soitin synnytyspöydältä äidillenikin. Epiduraalin vaikutus alkoi loppua ja halusin uutta satsia, mut olinkin jo 9cm auki niin ei voitu enää antaa. Sain alkaa rauhassa ponnistamaan. Sanoin, etten halua vielä kun jännittää niin paljon. Klö sanoi, että ei kiirettä, ihan omaan tahtiin vaan. Kysyin mieheltä, että pitäiskö alkaa hommiin, johon mies, että eiköhän tuo olis aika. Aluksi tuntui ihan pöllöltä ponnistaa, että ei niistä olisi mitään hyötyä, mut pian klö sanoi, että tuntee pään niin siitäkös tuli lisäpuhtia. Pinni irtosi vauvan päästä koko ajan. Pari ponnistusta vielä ja tyttö oli syntynyt. Tukkaa oli todella paljon niin ei ihme, ettei pinni pysynyt päässä. Paino 3714g ja 51cm. Repesin vähän, mut eipä se tuntunut miltään. Olin jonkin aikaa tikattavana ja nousin ite sängyltä ja menin suihkuun. Huom! Menin ite. Mä olisin voinu vaikka pomppia, juosta, ihan mitä vaan. Se oli todella helppo synnytys ja ihan toisenlainen kun pojan synnytys. Tollasia vois tehä vaikka joka päivä. Synnytys kesti reilu 6h.

Kätilöt oli molemmilla kerroilla aivan ihania ja kannustavia. Saa nähdä tuleeko vielä kolmas kerta.

 

:wave: nostoo :wave: joskos joku vielä kirjoittelisi ihania tai kamalia kokemuksiaan

 

Esikoisen synnytys alkoi rv39+6. Aamulla heräsin kun vatsassa oli outo menkkamainen kipu. Päivän mittaan ajattelin niiden olevan mahdollisia supistuksia sillä kipu alkoi aaltoilemaan ja vatsa kovettui muutaman kerran tunnissa. Iltapäivällä wc.ssä pyyhkiessä tuli paperiin veristä limaa
ja soitin neuvolaan jossa sanottiin sen olevan limatulppa, mutta ei välttämättä kerro synnytyksen käynnistymisestä vielä.
Sen jälkeen alkoi vatsa mennä sekaisin ja peräpää laulamaan, vessassa sain ravata muutamaan otteeseen kunnes suoli alkoi olla tyhjä.
Iltaan mennessä olotila pysyi aika samanlaisena. Illalla nukkumaan mennessä olo oli ihan hyvä mutta heräsin tunnin jälkeen siihen että supistukset alkoivat selkeästi olla kivuliaita. Siinä vaiheessa otin kellon käteen ja aloin laskea niiden väliä, supistuksia tuli n kerran 10min.
Ajattelin että ei tässä mitään hätää, odotan ihan rauhassa kun olin lukenut että ensisynnyttäjät menee aina liian aikaisin sairaalaan ja sitten joutuu takaisin kotiin..
No kello alkoi olla puoli yksi yksi yöllä kun en voinut enää sängyssä maata ja herätin miehen. Mies otti ihan rauhallisesti mutta hiukan hermostuksissaan huomasi että alkoi tupakat loppua joten päätti lähteä huoltoasemalle hakemaan sitä kaikelta varalta. Jäin kotiin kärvistelemään ja se aika alkoi tunyua ikuisuudelta sillä supistukset vaan koveni ja muuttui säännöllisimmäksi. Kun mies ilmestyi ulkoovelle olin jo kengät jalassa menossa..
Autossa en enää voinut istua, vaan vääntelin itseäni etupenkillä eri asennoissa ja valitin että nopeempaa sattuu. No matka ei kesränyt kauan ja sairaalan pihalla olin jo kivusta kaksinkerroin ja aloin olla kiukkunen sillä en tajunnut että supistukset muuttuu äkkiä niiin kivuliaiksi.
Pimpotettiin päivystyksen ovikelloa ja melkein heittäydyin ovea tulleen naisen syliin että auta mua.
Pääsin juuri ja juuri itse kävellen äitipolille vaihtamaan vaatteita vaikka jouduin aina välillä pysähtymään kun supistus tuli, voivottelin käytävällä miehelle että kohta joudut kantamaan mut ettei pysty enää kävellä.
Huoneessa kätilö tutki minut samantien ja totesi että juu kuule täällä on jo kohdunsuu 7cm auki! Samantien vaan synnytyssaliin, olin tietty siinä vaiheessa iloinen ettei tarvinnu enää kotiin lähteä..
Kello oli jotain kahden kolmen aikaan yöllä kun lääkäri tuli käymään ja ilmoitti mulle kylmästi että valitettavasti ei voida enää antaa mitään puudutteita olet jo sen verran auki.
En voi kuvailla sitä kivun ja tuskan määrää millä voimalla supistukset tulivat, ne meinas viedä joka kerta tajun niin paljon sattui. Kätilö yritti kysellä haluanko kylpyyn, suihkuun mä huusin vaan että ettekö ymmärrä mä en voi tehdä mitään sattuu niin paljon. pahinta oli se kun piti vaan odottaa että kohdunsuu olisi täysin auki. Siinä vaiheessa taas kätilö tutki ja sanoi että tämä ei ole juurikaan enää avautunut että yritä olla rennosti äläkä pane vastaan.. Ei sitä vonut, koko ajan mennään kohti kipua, se on niin kamala paikka ku yleensä luulisi että mennään kivusta poispäin niin synnytys pahenee koko ajan.. Mies yritti mun kasvoja jollain rätillä ja mä huusin että vie se helv.... ttiin, kun sä et voi auttaa mua!
ilokaasut pisti pään niin sekaisin että naamarit lensi kanssa pitkin huonetta ja tulin entistä pahemmalle tuulelle.
Lopuksi kipu oli niin pahaa että supistus ei enää hellittänyt vaan tuntui kipuna ihan koko ajan eikä saanut tehdä mitään, kukaan ei auttanut kaikki vaan odotti, kätilö odotti ja katsoi avuttomana vierestä kun mä huusin tuskasta.
No aamun tullessa ja siinä voimani loppuun kuluttaneena olin monta kertaa tajunnan rajamailla, tuli vihdoinkin lupa alkaa itse synnyttämään.
No siitä se riemu vasta repesi kun mulla ei ollut enää voimia ponnistaa.
Toisekseen mitään mitään ponnistamisen tunnetta ei koskaan tullut ja tuntui siltä että yrittää työntää jotain ulos mikä ei ikuna sieltä päästä mahdu.
Kätilö huusi mulle että kuules nainen, naiset ovat synnyttäneet saaatoja vuosia kyllä sinäkin synnytät! Ja mä olin kuolla.
No siinä pakerrettiin ja vauvan sydänäänet alkoi heiketä, tuli tosi kyseeseen henki ja elämä. Mä tajusin jotenkin että nyt on niin pakko yrittää vaikka ite kuolisin vauvan en anna kuolla.
Ei tullut mitään vauva ei yksinkertaisesti tullut vaan enempää ulos vaikka kuinka yritin ponnistaa. Lääkärit tuli paikalle ja sanoivat että kohta on sektioon meno ja kuulin kuinka suhina alkoi käydä huoneessa. ihmiset selvästi alkoivat hätääntyä. Se vaikutti tietenkin muhun ja mä itkin, pelkäsin, ponnistin minkä ikinä jaksoin. Kaiken lisäksi näin kuinka kätilö pyyhki kakkaa pöydältä ja se sai mut entistä enemmän voimaan pahoin.
Imukuppia otettiin kehiin ja silläkään ei saatu otetta vauvan päästä kun mitään ei vielä näkynyt. No sitten kätilö huusi että nyt näkyy tukka, tumma tukka paljon hiuksia! Mä sain jostain eläimen voimat sillon!
Sitten ponnistin ja kätilöt leikkasivat välilihan auki auttaakseen vauvan ulos. Tyttö syntyi terveenä ja sain hänet heti syliin, itkin vaan helpotuksesta ja tyttö oli suloinen kun taivas. 52cm 3880kg.
Toisen tytön syntymä on sitten taas tarina erikseen..
Kolmas syntyy sektiolla! ( nyt rv 24)

 

8.8. menin aamulla käynnistykseen, puoli kymmeneltä sain tabletin ja yhden aikaan alkoi supistelemaan. Tulivatkin sitten koko ajan 5-10 minuutin välein, ja olivat heti semmoisia ettei niiltä saanut nukuttua. Ilta kahdeksalta laitoin miehen kotiin nukkumaan, lupasi tulla salamana jos soitan, että tarvitsen sitä. Ite valvoin koko yön, pieniä torkkuja tosin sain kaurapussin kanssa otettua. 9.8. klo 10 sanoivat että ruvetaan soittelemaan sulle salipaikkaa. Mutta oyssissa oli koko ajan niin kova ruuhka, että paikkaa ei meinannut vapautua. Toki olisin päässyt heti jos olisi tullut sellainen tilanne, mutta toistaiseksi aina joku kiilasi minun edelle. Sain jossain vaiheessa piikin joka lievitti supistusten kipuhuippua ja nukuttiin miehen kanssa sairaalan pedillä tunteroinen, minä melko katkonaisesti, mut levätä sain kuitenkin. Saliin pääsin vasta klo 23 eli kolmetoista tuntia jouduin odottamaan ja olin jo TODELLA kipeä kun pääsin sinne. Supistusten tullessa itkin ja huusin.. yhdesti kävi jo hoitaja katsomassa minua huoneessani, kun luuli et aloin synnyttää... Salissa puhkaistiin kalvot ja laitettiin epiduraali joka toi taivaan, ja nukuin kaksi tuntia. Ponnistamaan pääsin aamulla klo puoli 6, ja poika syntyi 10.8. klo 6.07. Taival oli pitkä ja tuskainen, mutta ei jäänyt mitään traumoja! Miehelle kuuluu suuri kiitos, yksinään en olisi siellä pärjännyt....

 

Esikoisen tarina, syntyi 02/2005 TAYSissa, toista odottelen rv 36+3.

Vedet meni aamuyöllä kotona ja luulin ensin vähän vaan pissaa lorahtaneen. Ei siis tullut mitenkään lorinalla koko satsia.Pari tuntia odottelin, en raaskinut miestä turhaan herätellä. Kuuden aikoihin soitin synnärille ja käskivät tulla heti. Supistuksia ei tuntunut ollenkaan.

Sairaalassa käyrällä näkyi säännöllisiä supistuksia n.5min välein, mutta itse en niitä juurikaan tuntenut. Ajattelinpa vaan, että onhan tämä nyt harvinaisen helppoa hommaa. Aamupäivä meni siinä sitten synnytysvastaanoton käytävällä kierrellessä ja ihmetellessä muiden kipeitä supistuksia. Käyrällä jossain vaiheessa sitten näkyi vauvan sydänäänten heikkenemistä ja lääkäri tuli tutkimaan tilannetta. Käsky synnytyssaliin ja jatkuvalle käyrälle oli edessä. Edelleenkään ei säännöllisistä supistuksista huolimatta tuntunut missään. Siinä sitten pelailtiin miehen kanssa korttia ja jotain iltapalaakin mulle tuotiin saliin ja naureskeltiin, että tämmöistäkö tämä nyt sitten on...

Yöksi eivät päästäneet kotiin, kun oli se yksi sydänäänten romahdus takana, joten menin osastolle odottelemaan aamua ja mahdollista käynnistystä... mies kotiin "lepäilemään". Yö meni jonkun tabun avulla nukkuessa ja aamulla sitten sain käynnistystä varten pienen murun lääkettä ja edelleen siis kivuttomia mutta säännöllisiä supistuksia...

Sitten alkoikin kunnon supistukset ja pian lähdettiin saliin. Ilokaasulla pärjäilin ensin ja sitten pyysin vähän tuhdimpaa kivunlievitystä. Tuntikausia siinä meni ja ei meinannut synnytys millään edistyä. Tippa oli kiinni ja kun en päässyt vessaankaan, niin laitettiin katetri. Sängyssä siis olin jumissa. Ekan epiduraalin vaikutuksen lakattua pyysin toista annosta. Kätilö oli kiireinen toisen synnytyksen kanssa, mutta saatiin lääkäri kuitenkin sitä laittamaan. Kun lääkäri laittoi sen selkään, kysyin että valuuko selkääni pitkin jotain. Ei kuulemma valunut. Edellinen puudute toimi pian ja hyvin, mutta tämä ei tuntunut vaikuttavan ollenkaan.Mies siinä sitten soitteli kelloa ja kätilöä paikalle, kun olin niin kipeä, etten voinut mitään itse tehdä. Oven suusta kävi useampikin kätilö katsomassa ja totesi, että kohta tulee oma kätilö kun vaan ehtii... eivät ottaneet kipua kovin tosissaan kun oli justiinsa se epiduraalikin laitettu. Piiiitkältä tuntuvan ajan kuluttua sitten tuli oma kätilö ja totesi, että jotain pitäisi tehdä. Kävi ilmi, että anestesialääkäriä oli haettu jo useampaan otteeseen, mutta ei kuulunut eikä näkynyt herraa missään. sitten saatiin lopulta toinen lääkäri (gynekologi käsittääkseni), joka laittoi kohdunkaulapuudutuksen. Siitä ei ollut mitään apua ja tuska jatkui todella hirveänä. Lopulta paikalle saatiin anestesialääkäri, joka totesi vaan puudutuksen menneen jonnekin ihan muualle kun piti ja kiroili samalla toimimatonta puhelintaan (jota ei siis haut olleet tavoittaneet). Kohdunsuulla ei vieläkään suurta edistystä ja näin ollen sain toisen epiduraalin. Siinä sitten pari tuntia meni lepäillessä, mutta aina supistukset katosivat puudutteen myötä, joten tippaa lisättiin. Kolmas annos vielä illalla epiduraalia ja sitten olikin "jo" 9cm auki.Siitä ei sitten enempää auennutkaan ja epiduraalin vaikutus loppui. Mitään kivunlievitystä ei enää annettu, vaan kehotettiin ponnistamaan vaikkei ihan kunnolla auki ollutkaan vielä.

Ei ponnistuttanut ollenkaan ja kivut olivat kamalat. Oli tosi vaikea ponnistaa oikeaan suuntaan, kun ei tuntunut ollenkaan siltä että olisi tarve. Huusin ja kirosin kovaan ääneen ja välillä yritettiin minua nostaa ylöskin, että vauva laskeutuisi. Piiitkän ponnistamisen jälkeen lopulta haettiin lääkäri, joka otti imukupin käyttöön. Yhtäkkiä sali olikin täynnä porukkaa ja melkoinen hässäkkä käynnissä. Vauva oli avonaisessa tarjonnassa ja siitä syystä (sekä kokonsa takia) ei tullut ulos edes imukupilla kiskoen (kätilö makasi mahani päällä ja yritti auttaa sitä kautta ja itse ponnistin minkä jaksoin). Tässä vaiheessa leikattiin tietysti alapää auki. Huusin vaan, että leikatkaa se ulos. Muutenkin huusin suoraa huutoa koko ajan ja kätilö yritti rauhoitella ja saada minua keskittymään ponnistukseen, mutta turhaan. Lääkärikin kävi välillä sanomassa huonolla suomella, että "sinä ei pysty ponnistamaan, jos sinä huutaa...". Olisi saanut potkun päähänsä, jos olisin jaksanut tai jos en olisi tiennyt että hän päättää leikkauksesta... jota siis toivoin enemmän kun mitään. Lopulta lääkäri totesi, että leikkaukseen vaan (kiireellinen sektio, vaikka anelinkin nukutusta). Minulle annettiin spinaalipuudutus, joka aiheutti oksentamisen. Kivut loppuivat, mutta väsymys ja paha olo veivät voiton. Mies ei enää kyennyt tulemaan leikkaukseen mukaan vaan jäi käytävään odottamaan... itselle ei ollut enää mitään väliä tuleeko mukaan vai ei, olin ihan puhki ja ainoa toive oli saada vaan vauva ulos keinolla millä hyvänsä.

Leikkaus sujui hyvin. Heti kun saatiin poika ulos, hänet kiidätettiin tutkittavaksi, enkä kuullut edes ensimmäistä parkaisua. Siinä tuli sitten iso hätä, että mitäs nyt. Hoitaja lohdutti, että oli kuulevinaan toisesta huoneesta parkaisun ja kertoi, että poika syntyi. En uskonut asiaa todeksi ja piiitkältä tuntuneen ajan kuluttua poika tuotiin näytille ja siitä suoraan pesulle ja mittauksiin isän kanssa. Heräämöön päästyäni siellä olikin sitten tuore isi antamassa tuttipullolla ruokaa isolle pojalle (4710g, 57cm) ja sain hänet viereeni.

Parin vuorokauden tuskan jälkeen pääsin osastolle ja sain pojan vierihoitoon. Leikkaushaava oli todella kipeä ja minulle nousi korkea kuume sekä tulehdusarvot huitelivat yli 200. Tipassa olo jatkui siis vielä osastollakin. Seuraavana aamuna kysyin hoitajalta, että saiskos jotain kivunlievitystä, kun on kovasti kipuja. Hän oli sitä mieltä, että koska minulla oli vielä epiduraalipiuha selässä ja sitä kautta meni kipulääkettä, en tarvitse/saa muuta. Kivut kuitenkin kovenivat ja lopulta toinen hoitaja vilkaisi selkääni, että piuha oli irronnut ja taas olin kärvistellyt ilman kipulääkettä. No, sitten sain suun kautta lääkitystä, joka auttoi vähän.

Reilut 4 päivää oltiin osastolla (remonttiäänien keskellä) ja vihdoin päästiin kotiin!

Nyt kauhun sekaisin tuntein odottelen seuraavaa synnytystä ja toivon, että ei voi kahta kertaa käydä yhtä huono tuuri... Iso vauva on taas tulossa ja sairaala sama (ei tunnettu sektioistaan vaan keinolla millä tahansa alakautta!).

 

Tässä olisi kaksi tarinaa lisää.....

Esikoinen:LA oli elokuun alussa ja viikkoa ennen juhannusta neuvolakäynnillä sitten todettiin että 2 cm kohdunsuu auki....voi syntyä vaikka heti....apua. No päivät kului ja viikotkin meni ei mitään oireita... LA koitti ja toi tullessaan hirveän siivous puuskan joten tuumasta toimeen... siivosin ja siivosin ja edelleen siivoin ei meillä varmaan koskaan ennen ollutkaan näin puhdasta. Välillä aina selkää vihlo ikävästi mutta ei sen kummempaa. Mies oli töissä ja koti oli puhdas niin ajattelin lähteä koiran kanssa lenkille. Tein koiran kanssa yleensä tosi pitkä lenkkejä mutta jotenkin oli sellainen olo että tänään lyhennän vähän lenkkiä oikaisin tieltä kuitenkin metsään. Ja sitten se tapahtui.. niin hirveä supistus että jalat meni alta ja putosin siihen polvilleni.Tottakai puhelin kotona ja sitten vaan keräilin siinä itseäni ja pääsin lähtemään kotiin päin.Supistuksia tuli vähän väliä mutta hissunkissun kotiin päästiin. Onneksi mies oli tällävälin tullut kotiin ja todettiin että taitaa olla lähtö edessä. Menin suihkuun jolloin supistukset lähes kokonaan loppuivat ja suihkusta tullessani mies jo melkein kengät jalassa hoputti että mennään mennään johon totesin että syödään nyt ensin jotain. Supistukset jatkuivat taas ja lähdettiin liikkeelle. Autossa tuli taas sellainen olo että ei mennä suoraan vaan ajellaan vähän ettei vaan mennä sairaalaan asti turhaan. Vähän matkaa päästiin kun sanoin että sittenkin sairaalaan.Hyvä niin koska autosta sairaalan ovelle oli jo tosi tuskaista. Kätilö tutki heti koska sairaalassa oli tosi hiljaista jatotesi että saliin vaan 5 cm auki. Salissa supistukset jatkuivat hyvin ja melkein heti sain epiduraaalin. Kivut hävisi ja aika kului yllättävän nopeasti. Seuraavan kerran kun kätilö tuli käymään niin hän totesi että alahan ponnistellä ja minä tein töitä käskettyä tyttö syntyi 11 min. ponnistuksen jälkeen. isot repeämät tuli vaikka tyttöoli 3500g ja 51cm ja pipo 35cm niitsitten tikattiin ja tikattiin mutta jotenkin oli vaan niinonnellinen olo että ei se silloin tuntunut.Mutta seuraavana päivänä tarvittiin buranaa ja paljon. Viikkoon en istunut, mutta voi maaten ja seistenkin olla onnellinen. toisen tarinan kirjoitan vähän myöhemmin, se oli 1v5kk myöhemmin kaksossynnytys

 

voi että,mä täällä ihan kyynel silmässä luen niitä..pakko mennä kattomaan omaa kääröö makkariin :heart: :heart:

 

on ihana huomata, kuinka paljon erilaisia kokemuksia täällä on ollut.

Minun tarinani on tälläinen. Edellisenä iltana jo olin huomannut että alapäästä hulahteli vähänväliä kirkasta limaa, tosin ihan pieniä määriä. Seuraavana päivänä alkoi tulla rusehtavan punaista limaa housuihin. Kuitenkaan mitään supistuksia ei vielä tuntunut. Oli kulunut tasan viikko siitä kun limatulppa irtosi ja yleensä menee max viikko synnytykseen limatulpan irtoamisen jälkeen. Touhotin koko päivän kuten ennenkin, kävin äitini kanssa keskustassa ostoksilla, ja siellä huomasin kuinka vaikeata oli liikkua, kauheasti otti vatsaan. ilta saapui ja mitään limavuotoa enempää ei ollut tapahtunut.Suljin television ja päätin mennä nukkumaan, mieheni oli mennyt jo nukkumaan pari tuntia aiemmin.
Nousin sohvalta ja yhtäkkiä tuntui, että tuli housuun jotakin, katsoin ja näkyi veristä limaa.Herätin mieheni ja sanoin, että lähdetään käymään sairaalassa, että kyseessä saattaa olla kyllä väärä hälytys, mutta luulen että lorahti lapsivettä.
Koko ajomatkan aikana 60 km ei tullut juurikaan supistuksia, kello oli varmaan jotain lähemmäs puoltayötä kun olimme jo lähellä sairaalaa. Pyysin miestäni ajamaan keskustan kautta, että saan nostettua rahaa, jos sattuu että reissu onkin turha, voimme maksaa samantien.
Sairaalan pihaan päästyämme ei supistellut juurikaan, muutama ihan pieni vaan. Mieheni jäi autoon torkkuun siksi aikaa kun minä kävelin edestakaisin sairaalan pihaa, että supistukset rupeisivat tuntumaan. Lopulta minulle tuli niin kova pissa hätä, että oli pakko mennä ilmottautumaan.
Meidät vastaan otti mukava nuori kätilö.Minut laitettiin käyrille ja tutkittiin kohdunsuun tilanne, en muista olinko vielä auki, mutta veristä limaa tuli paljon ja vauvan pää oli hirveän alhaalla.Minut passitettin suihkuun ja puettiin sairaala vaatteet päälle. Siinä vaiheessa kello taisi olla jo lähemmäs kahta.
Salissa rupesi supistuksia tulemaan harvakseltaan, ja puoli neljältä ne alkoivat tulla säännöllisesti ja saavuttivat heti täyden kipuisuuden, niitä sateli viiden minuutin välein. Sain avukseni kauratyynyn, joka helpotti hetken oloani.
Sen jälkeen pääsin kylpyyn, joka auttoikin ihanasti, tunutui kuin supistukset olisivat hävinneet kokonaan.
HEtken kuluttua oloni muutui jälleen kurjaksi ja palasimme saliin. Sitten ruvettiin kiskomaan ilokaasua kaksinkäsin, mikä tekikin aika ihanan tunteen. Mies välillä yritti toppuutella minua :kieh: Minä ärisin takaisin vaan että muhun täs sattuu. Lopulta en enää pysynyt tolpillani vaan siirryin sänkyyn ja siemailin kaasua.
Sitten päätettiin antaa epiduraalin koska kivut olivat jo melkoiset luultavasti sen takia, että vauva oli kovin alhaalla. Ensin lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot ja supparit vaan yltyivät. tunnin päästä noin puoli kahdeksan aamulla sain selkääni epiduraalipumpun, mikä tekikin oloni autuaaksi.
kahdeksalta vaihtui kätilö, joka osoittautui olevaksi erittäin ilkeäksi. avautuminen tapahtui noin sentin tunnissa 5 cm asti ja ehdin jo mielessäni hurrata, että ihanaa, ehdin saada vielä toisen kätilön, mutta eiiiiiiiii. Läsnä oli myös kätilöharjoittelija, jonka läsnäoloon ei minulta kysytty mitään... :attn: Onnekseni hän kuitenkin oli paikalla, koska hän oli ainoa tukeni, joka osasi kannustaa minua oikein...
viimeiset 5 cm aukesi tunnissa ja sitten tuli sellainen hassu paineen tunne pepun päälle ja kätilö katsoi että nyt olis paikat melkein auki, että sais ruveta ähkiin vauvaa alaspäin....
siitä se tuska sitten alkoikin; ponnistin ja ponnistin ähisin ja huusin, kätilö huutaa takaisin, että älä huuda. minä takaisin, että kun sattuu ja hän siihen, että me tiedetää.... puolen tunnin puskemisen jälkeen ja sen jälkeen kun olin monta kertaa saanut kuulla kuinka olen väärässä asennossa kokoajan, ja valun, ja kuinka ne haarat olis oltavan leveemmällä, ja kuinka se vauva ei mahdu tuleen, kun ei oo kintut tarpeeks harallaan, tuli lasten lääkäri katsomaan vauvan sydänkäyriä, ja totesi että hyviltä noi vielä näyttää... Siis tosi rohkaisevaa...
Kohta paikalle pyydettiinkin synnytyslääkäri, jonka piti vähän "auttaa" että saadaan lapsi ulos :x Joo tosi ihanaa, se tuli imukupin kans ja toi mukanaan lisää harjoittelijoita, minulta lupaa kysymättä, muistaakseni 3-5 henkilöä lisää, pyysin saada ottaa ilokaasua sen aikaa kun imukuppia laitettiin, mutta ei saanut ottaa... :kieh: Imukuppi irtosi kaksi kertaa ja minä huusin ja kiemurtelin kun sitä laitetta runnottiin edestakaisin....
Sitten ponnistin oikein urakalla, kun oli jo sen kupinkin kanssa 15 minuuttia häärätty. ja tulihan se lopulta sieltä, terve tyttö pistein 8-8-8. Syy pitkään ponnitusvaiheeseen (55 min) oli vauvan virhetarjonta ja ahtaat paikat....
tikit ei sillain sattuneet vaikka osittain jouduttiin tikkaan ilman puudutusta... ja vielä neulontavaiheessa kätilö sai pahoitettua mieleni tiuskimalla...
sen jälkeen viikkoon en pystynyt muuta kuin kyljellä makoilemaan, kun häntäluulle kävi jotain siinä synnytyksessä, ja kävelin viikon parin kuin aku ankka..
tyttö syntyi 40 + 6 3590g ja 52 cm pitkä pipo 35 cm.... pieni kammo jäi synnytykseen kätilön takia, tunsin itseni huonoksi synnyttäjäksi :/

 

ups tulipa pitkä stoori vaiks koko kesto olikin vaan 10h 45 min :ashamed:

 

:attn:

 

supistukset alkoivat klo2 yöllä ja viikoja takana 39+4
hörpin kahvit ja kampasin hiukseni ponnarille(joka roikkui parin hiuksen varassa sitten) mut pitäähän vähän laittaa itseään kuosiin
kuiteskin soitettiin taksi 4aikaan ja pääästiin sairalaan siellä olin vasta auki 3cm ja antoivat sitten perä ruiskeen jonka seurauksena juoksin vessaan miehekkäillä äänillä ilmoitin olevani asialla mies ja hänen siskonsa nauroivat kuin pahamaiset kakarat oven ulkopuolella! no itelläkin oli hymy herkässä
päästiin odottaa huoneeseen joka oli jokin näköinen tutkimushuone, joten mie lueskelin kansioita mm.sydämen toiminnasta jne. ajankuluksi.
7aikaan meidät häädetiin huoneesta kun työpäivä alkoi. päästiin sitten perhehuoneeseen kun se oli ainoo vapaana oleva paikka.
makoilin sängyssä kun jotain lämmintä ja vihreää lorahti housuun mutisin vain et nyt taisi jotain tulla vaikkakin en mä pissi housuuni :ashamed:
hävetti vaikkakin se oli lapsivesi. hoitsut antoivat hehtaari siteen mulle haarojen väliin ja pingviini taaperusta kohti synnytyssalia.Oli varmaan hehkeen näköistä :snotty:
lääkäri sitten tutki ja mutisi jotain 4cm johon kätilö sano eihän täs vielä kiire ole! lääkäri toisti että siis 7cm auki! sitten tuli vipinää ja sain pelastavan enkelin eli ilokaasun joka vei minut taivaisiin tai siis olin ihan sekaisin, jonka takia se vietiin vartin päästä pois :'( laittoivat kohdunkaulapuudutuksen ja tekivät epparin.
sitten sain luvan ponnistaa 20min myöhemmin nostettiin mahalleni vihreänliman peitossa oleva vauva muuten niin ihana!
kätilö siinä onnitelee pojan johdosta johon toinen se on kylläkin tyttö...
ai niinpäs onkin! rääpäle oli päivän ainut tyttö siin sairaalas joten kätilö oli tottunut sanomaan poikaa..elikkä 3330kg ja 48cm pieni tyttö saapui maailmaan 11.34.

sitten reilun 2vuoden päästä
pikkukakkonen syntyi rv.40tasan.

klo2 alkoi supistukset mies oli just käynyt nukkuu, kun työvuoro venyi pitkäksi. Join taas kahvit ja soitin äidille että saa tulla vahtimaan esikoista.
herätin miehen ja lähdettiin sairaalaan. Siellä tutki olin auki 7cm jo ja 5min myöhemmin kuului ja tuntui kova poks! kun vauva laskeutui ja lapsi vedet lirahti tällä kertaa sitä ei ollu niin paljon ja se oli kirkasta.
hoitsu tokas et ei tässä ehditä ruiskeita antamaan saliin vain!
no minähän taapersin 1min välein haukkaamaan hetkeksi happee.
Salissa tein tutkimuskieroksen ja kysyin puudutuksen perään sanoivat että kerkee vielä. toivat ilokaasun ja vedin ekat hönkäykset, olin kaatua selälleni onneksi mies oli ottamassa vastaan!
mutisin et kiipeenpä sängylle..katoin samalla kelloa se oli tasan 6.
tokasin et tässä menee sinne 11:taa kuten ennenkin
äkkiä tuli kova tarve ponnistaa ja mies rynkyttää nappia hullupäiden.
oli just vuoron vaihto sen takia kesti kätilön tulla.
sitten kun se tuli käski miehen ottaa ilokaasun pois multa kun taisin olla hieman sekaisin :ashamed:
kysyin vielä puudutusta, mutta sanoi ei tässä enää ehdi! Apua ajattelin en kyllä selviä tästä!! hetken meni ennen kuin rauhoituin ja aloin ponnistaa eniten sattui kun pää tuli sen jälkeen sujui kuin itsestään.
kova ääninen poika 3840kg ja 49cm tupsahti maailmaan 6.21 elikkä reilu 4h meni.
ei tullut kuin pari nirhamaa! hassua seuraava varmaan tulee 2h vai? jaa-a saas nähä..

 

:wave: nostellaampa joskos löytys lisää kertomuksia :wave:

 

Mä voin kirjoittaa toisen tytön synnytystarinan.
Oli Toukoikuinen viikonloppu, lauantai ilta, viikko ennen laskettua aikaa.
Telkkarista tuli lätkän mm-loppuottelu ja istuttiin kotona miehen ja
1v.7kk tytön kanssa. Illalla oli tarkoitus mennä käymään naapurin rva.n luona istumassa tyttöjen iltaa, jossa oli alusvaatemyyjä paikalla.
Ilta meni hauskasti, laitoin itteni oikeen kauniiksi ja jätin tytön isän kanssa kotiin ja hipsin naapuriin. Siellä kaikki joivat siideriä ja laittoivat itseään bilekuntoon, paitsi minä. Tytöt heittivät vitsiä että kun me lähdetään baariin niin sinä lähdet sitten synnyttämään.

Menin illalla hyvissä ajoin nukkumaan, ei ollut mitään synnytykseen
viittavia oireita. Yöllä heräsin klo.02.00 supistukseen ja tunteeseen että jalkojen välissä on jotain märkää. Menin vessaan, huomasin vaaleanpunaista limaa valuvan pönttöön aika reilusti joten taas synnytys
oli alkanut ja vielä samalla tavalla eli lima tulpan irtoamisella ku ekalla kerralla.
Herätin miehen, soitettiin n. 200m päässä asuvalle mummille että alkaa tulemaan meille hoitamaan tyttöä että nyt lähdetään sairaalaan,
hyvissä ajoin!
Mies oli illalla ottanut muutaman oluen jääkiekon parissa mutta todettiin anopin kanssa sen olevan ihan kunnossa. Pihasta kurvattiin ja vilkaisin vielä että naapuri rva.kaan ei ollut vielä tullut baarista kotiin ja hymyilin
itsekseni että mistä hitosta ne arvasivat että mä lähden tänään synnyttämään!
Sairaalassa puuskutin heti ensimmäisenä ovea avaamaan tulleelle kätilölle että mä haluan sitten epiduraalin, kaikki puudutukset mitä mahdollista! Kätilö hymyili. Viimeksihän menin liian myöhään sairaalaan ja synnytys
kärsittiiin ihan luomuna.
Kätilö otti mut vastaanottohuoneeseen , tutki kohdunsuun tilanteen, ja sanoi että joo-o synnytys on alkanut, lähdetään tästä pikkuhiljaa
synnytyssaliin. Vaihdoin sairaalan vaatteet ja hymyilin itsekseni onnesta että ei mene kauaa kun nään toisen lapsemme. Supistukset alkoivat taas piiskata kovaa, ja helpotin oloani kuumalla suihkulla, keinutuolissa kiikkumalla.. Aloin hätääntyä kun epiduraalin saamisessa alkoi kestää ja kivut alkoivat olla taas kamalia. Vihdoinkin anestesia lääkäri tuli paikalle ja sain sen toivomani epiduraalipuudutuksen. Sen antaminen tuntui aika ikävältä kun se raksui selkäytimessä asti, mutta ei kauaakaan kun alkoi helpottamaan. Olo oli taivaallinen ja supistukset hellittivät ihan uskomattoman paljon, mietin vaan herranjumala mikä taivas tämä on ja ekalla kerralla kärsin ihan turhaan niin paljon.
Nukahdettiin miehen kanssa, saimme olla ihan kahdestaan huoneessa, kätilö pyysi soittamaan nappia heti kun alkaa tulla sellainen olo että vauva alkaa syntyä. Mä olin ihan ihmeissäni että seelvä! Supistukset ei oikeesti tuntunut enää missään ja ainoastaan monitorilta näin millon oli supistus! Miestäkin nauratti, miten helppoa se sitten onkaan..
Kätilö tuli myöhemmin huoneeseen kun meistä ei alkanut kuulua mitään ja tutki mun kohdusuun ja totesi että supistukset alkaa olla niin heikkoja että on parempi puhkaista kalvot että saadaan synnytys etenemään. Sain toisen epiduraalin, mulle oltiin jätetty kanyyli selkään siltä varalta että sitä voidaan lisätä mutta siihen toiseen annokseen liittyy aina riski siitä että en tunne ponnistamisen tarvetta.
No näin pääsi sitten käymään ja kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset voimistuivat ja oli aika alkáa ponnistamaan, mutta mitään ponnistamisen tarvetta ei taaskaan ollut. Voi herranjumala se oli vaikeeta kun mulla ei ollut mitään tuntoa lantion seudulla, sama kun
ponnistaisit ulos jotain mitä ei itse edes tunne. Väkisin siinä pusersin ja aloin itkemään pettymyksestä että tää ei nyt mennytkään taaskaan hyvin, ja kätilö vaan pakotti ponnistamaan. Kertoi että vauva ei saa jäädä hapettomaan tilaan puristuksiin vaan se täytyy saada ulos.
Aikani siinä itkin ja ponnistin kunnes taas sanottiin että hyvä, hiukset alkaa näkyä, vielä vähän, vielä vähän ja sitten se alkoikin sattua!
Vauva oli siinä synnytyskanavassa enkä saanut ponnistettua sitä kunnolla ulos ja se tuntui kun se repisi koko lantion kahtia se kipu.
Onneksi oli voimia jäljellä ja mä päätin että nyt lähtee, periksi en anna, tällä kertaa ei imukuppeja eikä puutarhasaksia tarvita!
Kätilö oli yksin ihan pinteessä mun kanssa ja yritti soittaa apua, miehen silmissä oli rohkaiseva katse ja se sanoi että kyllä mä siihen pystyn, älä mene paniikkkiin. Sairaalassa oli kuitenkin muitakin synnytyksiä samaan aikaan joten apua ei tullut. Mies siinä auttoi kätilöä minkä pystyi. Kätilö aikansa siinä hikoiltuaan sai otteen lapsen päästä ja sai autettua vauvan ulos, ensin tuli pää sitten toinen olkapää ja lopuksi koko vauva, kipu hellititti. Sitten kuulin pelkkää hiljaisuutta ja menin paniikkiin kun vauva ei parkaissut ollenkaan.
Kätilö leikkasi nopeasti napanuoran poikki ja vei kiireesti ja kylmästi mun vauvan pois. Selvisi että lapsivesi joka tuli vauvan jälkeen oli vihreää, eli se tarkoitti sitä että vauva oli tehnyt hätäkakat lapsiveteen ja sen keuhkot oli lähdetty imemään tyhjäksi. Tilanne oli pelottava.
Sen muutaman minuutin mitä kätilö ja vauva oli poissa oli ihan kamalaa, itkin ja kysyin vaan mieheltä että mitä nyt? En todellakaan tiennyt mistä oli kyse. Hetken päästä kätilö toi vauvan mun rinnalle ja sanoi että tyttö, ole hyvä sinun tyttösi on siinä, ja mä olin ihan kauhusta sekaisin ja kysyin siinä hädissäni mieheltä että onko se Down? Varmana vastauksesta että on,.
Miehen silmiin tuli sellainen lämmin hymy ja se sanoi että ei, ei todellakaan ole. Ja minä sain vihdoin helpotuksen tunteen, otin tytön syliini ja itkin onnesta. Voiko samalle ihmiselle sattua kaksi kertaa tällainen onni, ajattelin. Meille syntyi ihana, terve, suloinen tummatukkainen pikkusisko, sunnuntai lapsi, niinkuin minäkin.
Painoa ja pituutta 3600G ja 51cm

 

meillä tyttö päätti syntyä Rv39 17.10.06, ensin meni lapsivettä vähän klo5.26 ja samantien alkoivat supistukset 2-12min välein siellä sitten sohvalla kärvistelin ja kävelin sohvaa ympyrää, hih.. klo 7 meni taas lapsivettä ja supistukset koveni, soitin kättärille että mitäs tehdään, ja sanoivat että viimeistään klo 12 voisit tulla tarkastukselle kun lapsivettäkin mennyt.. no yhdeltätoista ukko lähti mua sinne viemään ja joutui mennä vähäksi aikaan töihin, no eipä siellä mitään vielä tapahtunutkaan, opiskelija piti mulle seuraa vähän väliä, siellä istuskelin keinutuolissa, mutta en voinut rentoutua siinä kun pelkäsin kaatuvani taaksepäin koko ajan, hih.. sitten siinä aikani kärvistellessäni sain ilokaasua ja petidiiniä.. 2cm auki vasta, sitten vähän lepuuttelin ja kävin suihkussa, suihkussa viihdyin vain hetken koska olen tottunut säästämään vettä kotona, hih hih.. =) no sitten alkoi olla todella tuskaista, 5cm auki ja sainkin epiduraalin pienen odottamisen jälkeen ja sen lisäksi oksitosiinia. tunninpäästä tyttö syntyikin puolentunnin ponnistamisen jälkeen ilman ponnistamisen tarvetta tai supistuksen tunnetta, huoh.. ainut vaihe missä oli ihan hirveetä oli kun tuli ponnistamisen tarve 8-9cm paikkeilla seisoessa (vessareissun yhteydessä) kun makaamaan pääsin takaisin niin kaikki ne tunnot katosi???

 

onko nykyään tavallista että kaksosia synnytetään alateitse vai milläperusteella kaksosia sektioidaan? Kertokaa tietämättömälle. kiitos jo etukäteen.

 

Herään aikaisin aamulla puoli 5 aikaan siihen, kun en saa hyvää asentoa millään, vaikka miten kääntyilisin. Nouseen ylös, alaselkä tuntuu jotenkin oudolta, sitä sillain jomottaa. Taahaan hetken kaksiomme huoneita ympäri. Mieskin herää, ja kysyy mikä on. Minä vain tuumin, että alaselkä on ihan ihmeellinen, olenkohan nukkunut jotenkin huonosti. Menee hetki, kun alkaa alaselkää jomottaan oikeen kunnolla... sitten koen "ahaa-elämyksen", onkohan synnytys nyt käynnissä... Menen sohvalle ja koitan saada edes jonkinlaista asentoa, missä pystyy oleen. Alaselkäjomotus senkuin pahenee ja alkaa tuntuun että kipu tulee sillain aaltomaisesti. Ja minulla on huono olo. Mies syö aamupalaa, minä en pysty. Sitten soitan synnärille. Siellä sanovat, että on aika harvinaista että vauva syntyy juuri laskettuna aikana. Ja käskevät seurata omaa oloani, ainakin muutaman tunnin vielä saisi olla kotona ihan rauhassa ja sitten jos vielä supistaa, niin sitten pikkuhiljaa rauhassa voi lähteä ajeleen sairaalalle päin. Ja käskevät seurailla omaa oloa. Kun matkaa kuitenkin on vajaa 90km. Että pystyy sen sitten autossa oleen. No, menee vajaa puoli tuntia, kun sitten menen vessaan, siellä tulee limatulppa. (Minä vaan katsoin hädissäni että mikä sieltä oikein tupsahti, kunnes tajusin että se on se limatulppa... ) Olen jo sen verran kipeä, että päätetään lähteä sairaalallepäin ajeleen. Mies soittaa matkalla töihin, että saattaa vauva syntyä, että on ainakin tänään pois, tulee sitten huomenna töihin, jos ei synnykkään. Ja minä soitan matkalla äidilleni. Siinä loppumatkasta alkaa jo oleen oikein sellaisia polttavia supistuksia, mitkä tuntuu jo mahan puolellakin ihan selvästi. Sairaalassa tehdään sisätutkimus, ja se (ah, niin "ihana" ) suolentyhjennys. Ja siitä sitten sairaalan vaatteet päälle ja synnytyssaliin. Siellä sitten seuraillaan vähän aikaa supistuksia ja vauvan sydänääniä. On muuten ihan hiljaista, mies pitää minua kädestä kiinni ja kätilö touhuilee siinä vierellä. (Minä ja mies oltiin niin jännittyneitä, että kumpikaan ei siinä vaiheessa juuri mitään sanonut. ) Sitten alkaa tuleen niin kauheita supistuksia, että en enää pysty oleen vain hiljaa. Siinä irvistelen ja tuskailen ja voivottelen. Kätilö ehdottaa epiduraalia, ja minä annoin luvan laittaa. Lääkäri tulee laittamaan sitä, mutta toteaakin, että ei pysty laittaan enää, kun kohta saa alkaa ponnistaa. Mies ja minä oltiin ihmeissään, että joko se syntyy, vastahan me tänne päästiin. Koitan siinä muutaman henkäyksen ilokaasua, mistä ei ole kertakaikkiaan mitään hyötyä. Joten annan olla. Pian kätilö puhkaisee kalvot, ja lapsivesi on vihreää. (Minä ihan ihmeissäni, kun tuntui että sitä lapsivettä tuli litratolkulla sieltä.) Supistukset on kamalia ja sanonkin siinä, että mies saa synnyttää seuraavan . Sitten saankin alkaa ponnistaan. Paikalle kutsutaan lääkäri kun ponnistusvaihe alkaa, että hän sitten saa puhdistaa vauvan keuhkot kakkaisesta lapsivedestä. Minä ponnistan ja tuskailen. Ja kamalalta tuntuu kun jalat laitetaan niihin telineisiin. Tuntuu että halkean ja jalatkin remmeillä telineissä kiinni. Mies on koko ajan vierellä, mikä tuntuu niin ihanalta ja turvalliselta. Ponnistusvaihe kesti n. 20min ja klo 9:02 syntyy maailman kaunein vauva. Kätilö nostaa vauvan ylös, samalla katsoo poispäin ja sanoo, että isä saa ensin nähdä sukupuolen. Mies huudahtaa että "se on tyttö!" Ja minä kysyn: "Tyttö?" Minä koko raskauden ajan väitin, että tyttö tulee, ja kaikki sanoi, että poika se on varmasti, kun oli sen mallinen maha. Siksi olin niin ihmeissäni että se tyttö sieltä tuli kuin tulikin. Tyttö lasketaan rinnalleni ja saamme jäädä miehen kanssa ihastelemaan ja ihmettelemään pientä prinsessaamme. :heart: (Tyttö syntyi perjantaina 13 pv.) Synnytys kesti 4,5h.

 

:wave: hiiop jos löytys uusia kertomuksia :wave:

 

Meillä käynnistyi synnytys rv 40+5 supistuksilla. Kuuden aikaan illalla kaupassa alkoi tuntua erilaisia supistuksia kuin ennen. Muutenkin oli ollut koko päivän olo, että tänään se syntyy. Sanoin miehelle, että nyt se alkaa. Kokoajan ne vain koveni. Kävin siinä suihkussa ja söin ja pakkailin vielä vähän laukkua. Soittelin synnytysvastaanottoon ja siellä sanottiin että voi tulla kun siltä tuntuu. Olimme sairaalassa sitten yhdentoista aikaan illalla. Kohdunsuu oli auki 3 cm. Siirryimme yhden aikaan synnytyssaliin, kun kohdunsuu oli auki 4 cm. Oli jo niin kipeä olo, ei auttanut suihku tai lämpöpussit mitään. Sain amme huoneen, mutta en ehtinyt ammeeseen, koska tarvitsin jotain vahvempaa. Sain siis kohdunkaulanpuudutuksen. Sen laitto sattui, eikä auttanut mitään. Sitten hetkenpäästä sain epiduraalin, joka vei supistukset täysin pois ja olo ihana olo. :heart: Kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen. Olinkin auennut tunnissa kymmeneen senttiin, sain siis alkaa ponnistamaan. Ponnistaminen meni äkkiä, vaikka kesti 32 min. Tuntui ihan muutamalta minuutilta. Kipu oli tuskallista, mutta unohtui heti kun lapsi oli maailmassa. Ja kun sillä kivulla oli tarkoitus, tiesin että kohta tämä kaikki on ohi. Pintanaarmu tuli emättimeen, sain neljä tikkiä ihan vain sen takia, ettei naarmu vuotaisi verta. Välilihan leikkausta ei tehty. Poika oli 3950 g ja 52 cm. Kaikinpuolin jäi kiva olo, elämäni ihanin kokemus. En halua vielä toista lasta (poika nyt 2,5kk) mutta haluaisin uudelleen synnyttämään. Synnytyksen kestoksi laskettiin 10 h ja 10 min, mutta sairaalassa olin vain 5 h, sillä poika syntyi 04.02. Kävely, istuminen, vessassa käynti ym, kaikki onnistui heti.

 

jouluntähden 06 syntymä.
oli torstai illalla alkui vaisusti supisteleen ja 10 illalla tuli kovia yli kymmen minuutin välein.. menin nukkumaan.. satunnaisesti tuli. seuraavana päivänä tuli satunnaisesti supistuksia mutta kovia.. perjantai illalla käytiin vks:ssä.. lyhyt sorminen kätilö yritti tunnustella paikkoja ja sanoi ettei ollu mitään tapahtunu.,.voi prkl.. noh sitte tuli onneks lääkäri tutkimaan että kaula oli hävinnyt ja 2 sormelle auki.. noh mentiin kotio... yö taas meni samalla lailla.. aamulla aamupalalla huomasin kellosta että viiden minuutin välein.. 12 aikaan mentiin sairaalaan sisälle. auki 4cm. siinä si parin tunnin päästä tuli pidettyä riisipussia liian kauan et meinasi tulla kauhiat rakkulat (syynä kätilöiden vaihto) joskus viiden aikaa 6cm auki..sen jälkeen vähä ilokaasua,josta tuli huono olo.. taas kärvisteltiin ja seisokeltiin ja jossain vaihees heitti pari piikkiä pepulle.. kuuden-seittemän aikaa halusin jotain helpotusta. anestisia lääkäri tuli katsomaan että 7cm auki ei voi enää laittaa--puhkaisi kalvot.. ja kipu yltyi.. noh siitä nopiaa ku 9cm.. mutta oli joku ihmee reuna viel.. sit rupesi ponnistuttamaan.. eikä saanu. voi sitä kauhuutta.. kätilö sai työnnettyä reunan pois ja hups 10cm auki.. jee ponnistamaan vihdoin.. siinä sitä ponnisteltiin ja toinen kätilö pomppii mahan päälle. 44min. sitten syntyi ihana ruskeahiuksinen tyttö 23.12.klo 20.49
48cm, 2915g ja 34pipo.. semmonen ilman kivunlievitystä..

 

Esikoisen synnytys rv 38
lapsivedet oli menneet 3 päivää aikasemmin, odoteltiin et itsestään lähtisi syntymään. Osastolla siis olin. Puolen yön aikaan pääsin saliin jossa mua odotti ihana kätilö. Koko synnytystä en muista tarkkaan koska joskus 3 aikaan mulla nousi kuume lähemmäs 39 ja aloittivat mulle antibiottitipan. Lapsen sydän äänet välillä laskivat ja nousivat. Sain epiduraalin, kohdunkaulan puudutuksen ja mitähän muuta mömmöä.
Jotain 5 kertaa lääkäri otti lapsen päästä mikronäytteen et tarviiko lähetä sektioon. kerran lukema oli et ois pitänyt lähteä mut lääkäri halusi ottaa viel yhen varmuusnäytteen ja sillo ei tarvinnutkaan lähteä. Joskus 7 aikaan aloittettiin valmistelemaan ponnistamista, 2 kertaa kokeiltiin imukuppia mut joka kerralla irtosi ja tyttö syntyi huone täynnä henkilökuntaa (huone vielä tosi pieni) 8.12 ja painoa 3600 ja 51 pitkä. Suoraan vietiin teholle koska lapsikin oli saanut infektion koska lapsiveden menosta niin kauan. Mua tikattiin jotain toista tuntia, kätilö vaan sanoi ettei näitä kannata alkaa laskemaan kammo jäi aikamoinen, varsinkin synnytyksen kulusta, kun ite en muista kaikkea, lapsen sairastumisesta ja 2 vkon synnytyksen jälkeen pääsi tyttö vasta kotiin teholta.Ja ite viel tipassa vkon synnytyksen jälkeen.

Tästä viel lyhyesti kun tyttö vietiin teholle niin lastenlääkäri tuli kohta sanomaan et on kärsinyt happeenpuutteesta ja jotain oli sanonut aivoista(ite en muista mut mies valasi myöhemmin asiaa). Kätilöt mua rauhoitteli ettei mitään hapeenpuutetta ole ollut. ja ei ollutkaan ollut. tein kyseiseä lääkäristä valituksen myöhemmin.


o kuopuksen synnytys rv 36+4
Lähti taas käyntiin lapsivesien menolla, mut mitään ei taaskaan tapahtunut. menin lauantaina osastolle ja sunnuntaina antoivat käynnistystabuja mut niillä ei mitään vaikutusta. Itkin vielä illalla tympeälle kätilölle etten halua samanlaista synnytystä kuin esikoisesta, mut se vaan tokasi jotain ilkeästi ettei asialle nyt maheta mitään. itellä oli kauhea huoli pojasta.
seuraavana aamuna pääsin osaston lääkärille ja sanoin et nyt haluan pojan ulos ja jos mahollista niin vaikka sitte sektiolla ettei käy niinkuin eka synnytyksessä. Päästiin sitte saliin oksitosiini tipalle, helpostus oli mulle, koska tiesin et ainakin tän päivän aikana pitäisi pojan syntyä. Puolen 11 aikaan sain tipan ja jotain 12 aikaan kuulu mahasta poksahdus ja vedet valu.
vedet oli ilmeisesti aikasemmin menneet ylempää. siinä sitte alko mahottomat supistukset säännöllisesti parin minsan välein. kokeilin ilo kaasua mut siitä tuli niin kauhea olo etten voinut sitä käyttää. Sitte sain sen pistoksen (en muista enää sen nimeä) ja pää kyllä leijaili mut kivut ei paljon helpottuneet. Pyysin epiduraalia,mut lääkärillä kesti niin kauan tulo et kun lopulta sai sen niin olin melkein täysin auki. Tässä kohtaa on pakko mainostaa sitä "satula" tuolia, miten hyvä mun oli siinä vastaanottaa suppareita :wave:
kun ei voinut kivuilta maata eikä seisoa. jotain 16 jälkeen alettiin ponnistamaan ja poika syntyi 16.24. painoa 3140g ja pituutta 49cm. vähän aikaan sai rinnalla olla pesun jälkeen mut sitte vietiin taas teholle. siellä joutu olemaan 3 päivää sokeritipassa ja sinivalossa. yhteensä oltiin sairaalassa9 pv. mut "parempi" synnytys oli pojan synnytys vaikka kivut oli rajumpia, mut synnytys oli nopeampi. miehelle sanoin pojan synnytyksen aikana et jos joskus puhun vielä et haluan vauvan niin muistuta mua tästä synnytyksestä, noh nyt valtava vauvakuume...

 

TÄssä olis mun synnytystarina:

Laskettu aika oli 21.6.2007 mutta synnytys tapahtui 27.6
Yöllä noin 02.00 alkoi tuntumaan kivuliaita supistuksia alavatsalla.Ensimmöinen raskaus niin mietin että onkohan tämä nyt sitä..kivut kasvoi ja tajusin että niitähän tämä nyt on. Herätin mieheni ja kerroin että vähän supistelee että keitän teetä ja sanoin että jatkaa vain uniaan. Koitin nukkua mutta ei tullut mitään aina kun olin nukahtamassa niin supisti joten valvoin kokoyön.aamulla kymmenen aikaan sanoin miehelleni että nyt soitan neuvolaan (olis ollu aika just sinäpäivänä) ja kerron etten tule kun vissiin lähden synnärille. Neuvolan nainen sanoi kun soitin että lähdeppäs pikkuhiljaa valumaan sairaalaan päin kun oli niin pitkän jo supistellut 5min välein. Lähdimme sitten sairaalaa PHKS ja siellä hoitsu tuli vastaa kerroin asiani ja otti mut käyrille. Kertoi että supistaa mutta näillä ei kyllä vielä mitään synnytetä, tosi väsyneen oloinen hoitaja jota ei olisi voinut pätkääkään mun väsymys ja kipu kiinnostaa. Siirsi meidät perhehuoneeseen seuraamaan tilannetta. Käskettiin kävellä paljon. Lähdimme sitten kahvioon mieheni kanssa ja kivut voimistui ja voimistui niin oli nopeesti joutava ja tultava takasin ylös. No käyrää kateltiin voimakkaat on supistukset mutta ihan epäsäännölliset eikä vedetkään ollut mennyt. Koitin katsella telkkaa mutta ei tullut mitään..oltiin koko päivä siellä ja yö..yöllä kivut voimistui ja lääkäri tuli katsomaan onko paikat yhtään auennut tai homma edennyt..vastaus oli kolme kertaa sama ei mitään edistystä.kivut kasvoi ja oli pakko saada lääkettä..seuraavalla kerralla kun pyysin en enää saanut vaan jouduin kärvistelemään kivuissa. Yöllä sitten sain kuitenkin mennä altaaseen lämpimään veteen. Mieheni ei nukkunut myöskään kokoyönä kun hypin kokoajan ympäri huonetta kivuissani. välillä katseltiin käyrää kun supistus voimistu voimistui ja helpotti..yhdessä katsottiin vauvan sykettä ja mieheni tsemppasi jaksamaan. Seuraavana aamuna tuli toinen lekuri joka kysyi vointiani joka oli silloin jo todella kivulias ja heikko. Joten siirsivät saliin kun mitään ei ollut alhaalla tapahtunut. Kalvot puhkaistiin että saatiin vähän asiaa eteenpäin. Silloin ne kivut vasta räjähtikin..voi luoja..onneksi on ystävämme ilokaasu jota imin hullunlailla niin etten muista synnytyksestä kaikkea vaan mieheni täytti nämä puuttuvat aukot ja kertoi. Sain epiduraalin kahteenotteeseen ja sitten alkoikin ponnistuttamaan..se oli kauheeta..siis tuntui että vauva on tulossa mutta siis ei millään sitä saa ulos..se oli outo tunne. no punnasin ja punnasin kun kätilö huusi että pää näkyy että viimenen työntö..mutta 37tunnin avausvaiheen jälkeen olin niin poikki etten jaksanut enää punnata ja piti hakea imukuppi jolla tyttö avitettiin maailmaan kun tytön sydänäänet alkoivat heiketä. Sain 3asteen repeämät (tyttö tuli kädet levällään) ja sulkijalihas meni poikki joka ommeltiin/korjattiin leikkaussalissa sitten heti. siis oli pitkä ja vaikea synnytys mutta tämänkin kokemuksen jälkeen voin sanoa että varmasti teen sen uudelleen. Tyttö syntyi siis 27.6.2007 synnytyksen kesto 38h..koko 3890g 51,5cm

 

Esikoista odottaessani jouduin osastolle makaamaan 37+0 korkean verenpaineen vuoksi. Makasin siellä viikon, kunnes 38+0 lääkäri päätti että aletaan käynnistämään synnytys... Se oli aamulla noin 10 aikaan kun minulle annettiin peräruiske, vietiin saliin ja puhkaistiin kalvot, oisinko ollu noin sormelle auki siinä vaiheessa. Kalvojen puhkaisu ei käynnistänyt synnytystä, joten seuraavaksi laitettiin oksitosiinitippa.. Sen määrää nostettiin välillä. Supistuksia ei siis ollu ennen ku tippa laitettiin. Siinä ne sitte koveni ja otin ilokaasua, se helpotti mukavasti. Kellon aikaa en muista, mutta joskus iltapäivällä sain epiduraalin. Se vaikutti hetkessä. Yhtäkkiä tuli kauhea vessahätä.. Kätilö tarkisti tilanteen ja sano vauvan tulevan jo.. Ei tarvinnutkaan vessaan, vaan sai alkaa ponnistamaan.. 24 minuuttia kesti ponnistusvaihe. 8h30min kesti synnytys ja sieltä synty ihana poika klo 18.29 3360g ja 50 cm, päänympärys 34cm. Sen jälkeen kun suihkussa oli käynyt, tuntu kun ei mitään olis tehnytkään.. oli vaan jonkin verran keveämpi olo..

Toinen raskaus eteni 41+5 asti. Parin päivän päästä olis ollu käynnistykseen lähete. Supistuksia ei ollu aamuun mennessä tuntunu vielä ollenkaan.. 11.45 ne sitte alko korkeintaan5 minuutin välein. Pari tuntia kotona ollessa aloimme miettiä sairaalaan lähtöä, esikoinenkin piti viedä hoitoon.. Kävin suihkussa ja sitte lähettiin.. Mennessä vietiin poika tädillensä hoitoon. Noin 14.30 olimme sairaalassa. Kätilö otti meidät vastaanottohuoneeseen, sanoi minun olevan 6cm auki (ajattelin, että ihana, ku jo noin paljon). Sain peräruiskeen. Sen jälkeen mentiin saliin. Ensin lääkäri puhkaisi kalvot. Sain kohdunkaulakanavanpuudutuksen (muista sai kuulemma enää haaveilla tuossa tilanteessa). Se jonku verran helpotti. Ei kauaa mennyt ku alko ponnistuttamaan. Miehen käskin soittaa kätilön. Kätilö tuli ja lupasi alkaa ponnistaa, olin 10 cm auki. 4 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen syntyi tyttö, vähän isompi kun esikoinen klo 15.55. 5075g ja 55cm päänympärys 37cm.
Oli vähän yllätys kaikille tuo vauvan koko. Yhtä hyvin kai se sieltä tuli, kun isoveljensäkki.. Enkä revennytkään ollenkaan..

Seuraava syntyy kai parin kuukauden sisällä. Mielenkiinnolla ootetaan onko yhtä iso vauva tulossa ku oli tuo toinen lapsemme.. Kummastakaan synnytyksestä ei oo jääny traumoja.. kätilöt sattunu ihan mukavia ja itekkään ei oo ollu kipeä..

Mukavia synnytyshetkiä kaikille! koittakaa pärjätä..