Synnytyskertomuksia!

[vinkkuli]

Ajattelin koota tänne tälläisen ketjun jossa voisi jakaa synnytyskokemuksia. Vaikka tällä puolella varmaan enemmän on odottajia... Mutta suurinosa varmaan synnyttänyt aiemminkin. Ja olisi esikoistaan odottaville ja muillekkin vähän osviittaa siitä että minkälaisia synnytyksiä on olemassa. Kaikkihan ne erilaisia on! Itse esikoisen odotusaikana etsin juuri tällaista ketjua jossa olisi muiden tarinoita. Miten synnytys käynnistyi? miten eteni? Mikä puudutus oli vai menitkö luomuna? Ihan kaikki mitä haluat kertoa

 

[nóla]

No mun synnytys alkoi vesien menolla kesäiltana 2009 klo.00.30. Kyseessä siis esikoinen. Synnytys oli antanut merkkejään jo aiemmin supisteluilla ja jomotuksilla. Mentiin sairaalaan n. klo 1.30. Supistukset ei ollu alkanu vielä. Makasin käyrillä 20min ja kohdunsuu auki 4cm, jonka jälkeen nousin ja olin menossa suihkuun. Vaatteita riisuessani tuli eka todella kipeä supistus. Seuraava tuli heti 3min päästä ja sen jälkeen koko ajan 3min välein. Olin yhtäkkiä niin kipeä etten suihkuun päässytkään. Mentiin synnytyssaliin jossa sain ilokaasun ja supistelin siinä sitten seisaaltaan 2h jonka jälkeen sängyssä jatkettiin. Ilokaasu oli mun mielestä tosi tehokas. Kipua ei vienyt pois mutta kärjen suurimmalta kivulta. Avautumisvaihe kesti n. 6h. Aamulla kuudelta sain epiduraalin sekä kohdunkaulan puudutteen. Auttoivat kyllä kovasti! Ponnistelemaan pääsin sitten kahdeksalta (suurinpiirtein). Eka harjoiteltiin niitä ponnistuksia että löytyis se oma asento siihen. En tuntenut ponnistuksen tarvetta suurena joten oli vähän hakusessa. Puudutteiden vaikutus lakkasi siinä sitten ja koitin ponnistella ilman. Ei enään siinä vaiheessa laitettu mitään puudutusta. Kipu oli kova! Huusin ja itkin. En uskonut että lapsi ikinä syntyisi. Vauvan pää oli väärässä asennossa ja otti kiinni häpyluuhun joten piti kutsua lääkäri imukupin kera. Imukupin laiton jälkeen meni vain 3min ja vauva huljahti ulos. Muistan vielä miten kipeää kävi kun istukka tuli ulos ja sitten ne tikitkin. Kun kuulee juttuja että on niin vauvan lumoissa ettei ne satu enään, niin mulla ainakin sattui. Sai itkua vääntää tikkien laiton kanssa. Yhteensä homma kesti 7 ja puolituntia. Paraneminen oli hidasta ja en pystynyt kahteen päivään nostamaan lasta itse syliin. 7päivää meni ennenkuin pystyin istumaan. Haavat parani hyvin kuitenkin ja jälkivuoto lakkasi 5viikon päästä synnytyksestä. Vaikka kokemus oli kova ja vannoin ettei koskaan enään, niin kyllä silti haluaisi uudestaan

Kirjoitelkaahan kokemuksianne!

 

[oh dear god]

Mä oon synnytt'nyt kaksi kertaa, ja voin sanoa suoraan, että synnytys on oikeastaan aivan hirveetä tuskaa. Sen suurempaa kipua en ole koskaan, enkä varmaan tule koskaa kokemaankaan.
Molemmat synnytyksen alakautta ja ainakin kakkonen ihan normaali "by the book" -synnytys. Kivunlievityksinä ilokaasu, ekassa epiduraali ja tokassa spinaali.
Eka käynnistyi rv42+0 supistuksilla, toka rv 40+3.
Eka synnytys kesti 18h, toka 12h. Ekassa ponnistusvaihe 50min, tokassa 14min. Ekasta muistaakseni 4 tikkiä, tokasta kaksi.

Enää en mene synnyttämään, kiitos vaan! mutta lapsiani jumaloin.

 

[ihan hyvä kokemus]

Mulla synnytys käynnistyi 40+4 iltapäivällä, supistukset oli heti säännöllisiä ja tulivat 5 min välein. Odotetltiin kotona jokunen tunti kunnes supisteli 3 min välein. Illallalla klo 19 jälkeen lähdettiin sairaalaan. Synnärillä supistukset vaimenivat ja muuttuivat epäsäännöllisemmiksi, mutta eivät enää laittaneet kotiin. Avautumisvaiheessa olin paljon ammeessa, lämmin vesi helpotti kipuja. Myös jumppapallon päällä istuminen auttoi supistusten aikana. Illalla yökkö antoi minulle suun kautta särkylääkettä ja sanoi, että yritä nukkua. Mies nukkui, minä kärvistelin koko yön, eikä yökkö käynyt kertaakaan katsomassa. Aamulla vaihtui hoitaja ja pääsin taas ammeeseen. Synnytys eteni aika hitaasti ja synnytyssaliin siirryttiin vasta iltapäivän puolella noin klo 14, jossa sain ilokaasua. Kaasu auttoi yltyviin supistuksiin kohtalaisesti. Parin tunnin päästä sain epiduraalin, jonka turvin sain nukuttua pienet torkut. Yöhoitaja tuli vuoroon ja lisäsi saman tien oksitosiinin määrää ja totesi, että eiköhän saateta lapsi maailmaan tämän päivän puolella.

Vähän puolen yön jälkeen sain luvan alkaa ponnistaa ja toinen kätilö tuli avuksi. Ponnistin 20 min. Ponnistusvaiheen alussa kätilö laittoi vielä kohdunkaulanpuudutteen ja teki välilihan leikkauksen. 00:50 syntyi pikkuinen tyttö (40+6) ja kysyin että eihän vaan enää tarvitse ponnistaa. Tikkejä tuli useita, mutta kätilö laittoi puudutus piikkejä ennen ompelemista, enkä huomannut enäää kipua vauva sylissäni. Inhottavaltahan se tuntui, muttei enää sattunut. Synnärillä siis oltiin yli vuorokausi ja kätilöt kehuivatkin miten hyvin jaksoin vielä ponnistaa kaiken sen valvomisen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan synnytys oli minulle hyvä kokemus, vaikka ponnistaessa kipu tuntuikin ylitsepääsemättömältä ja tuntui etten jaksa enää. Lapsen syntymä palkitsi ja keväällä hän menen uudestaan synnyttämään kun tytöstämme tulee isosisko

 

[Alessia*]

Mulla meni lapsivettä ekan kerran rv 40+1 yöllä puoli kahden maissa. Soitin sairaalaan, jonne käskettiin tulla puolen päivän maissa jos supistukset ei pahene sitä ennen. Sain nukuttua koko yön hyvin, vasta aamulla alkoi supistella niin että oli pakko nousta. Soitin aamullakin siaraalaan, mutta supistukset olivat vielä niin lyhyitä, että kiiretä ei ollut. Hoitelin aamutoimet rauhassa.

Miehellä oli toinen kesälomapäivä. Se söi rauhassa lounaan kun mä makoilin jo tuskissani sohvalla. Lähdettiin sairaalaan, jossa mut pantiin puoleksi tunniksi piuhoihin. Sain kuumavesipullon, joka ehkä auttoi vähän. Kaikki oli kunnossa, kohdunsuu 4 cm auki (Olin pelännyt, etä mitän ei ole tapahtunut ja että ne lähettää mut takaisin kotiin!). Siirryttiin synnytyssaliin ja kätilö kysyi mitä kivunlievitystä haluaisin. Pyysin epiduraalin.

Sitä odotellessa oli aika piinallista, ja mua harmittaa, etten tajunnut pyytää ilokaasua. Siinä se olisi ollut tarjolla. Mutta kätilö ei ollut myöskään kovin oma-aloitteinen avun tarjoamisessa. Mies katseli monitoreja ja kertoi aina kun näki supistuksen olevan menossa ohi

Epiduraalin jälkeen helpotti. Kohdunkaula tuntui aukeavan nopeasti. Kätilöllä oli muita kiireitä ja soitin sen paikalle pari kertaa tarkistamaan tilannetta. Pian oli kohdunkaula kokonaan auki ja kätilö käsi alkaa ponnistaa. Siis miten??

Kätilöllä loppui vuoro ja seuraava olikin avuliaampi. En kuitenkaan osannut ponnistaa sängyssä, ja ihan heittona mainittu synnytysjakkara osoittautuikin tosi hyväksi. Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia, minkä kyllä jaksoi just ja just. Raskasta oli. Kätilö joutui hieman leikkaamaan, mutta ei se ollut niin kamalaa kuin olin ajatellut.

Oli helpottavaa kun kätilö käski lakata ponnistamasta. Siinä sitä vaan puuskutti. Lapsella oli pää ulkona, mutta napanuora oli kaksi kierrosta kaulan ympärillä. Se katkaistiin nopeasti, mutta mies sai vielä symbolisesti katkaista sen uudelleen, mikä tuntui ihan pelleilyltä. Mutta ei siltä kyselty, sakset käteen vaan! Syntymäaika oli 16.31, joten oltiin sitä ennen sairaalassa neljä tuntia, mutta aika meni kyllä tosi nopeasti.


Muistan ajatelleeni ponnistusvaiheen aikana, että jos tää ei enää kauaa kestä, niin ei tää niin hirveetä ollut. Eikä kestänyt. Saatoin seuraavana päivänä sanoa vieraille, että olen kyllä valmis tekemään saman uudelleen, mutta en heti

Siitä lapsi rinnalle, se söi tissiä, mies meni pesee sitä kätilön kanssa ja hoitaja auttoi mut suihkuun. Vauva sammahti ja me syötiin välipala ennen siirtymistä perhehuoneeseen.

Odotin, että synnytys olisi tunteikkaampi, että itkisin nyt ainakin. Yllättäen olinkin ihan rauhallinen ja hyväkäytöksinen Ei tuntunut, että maailma olisi pysähtynyt, vaan ihan rationaalisesti siihen lopulta suhtautui.

Mun mielestä ponnitusvaihe ei varsinaisesti sattunut, se vaan oli raskas. Pahinta oli aika ennen epiduraalia. En myöskään tiennyt, että supistukset tuntuvat kuukautiskivuilta

 

[synnyttänyt kerran]

Mulla synnytys käynnistyi viikolla 39+0. Supistukset alkoi kauppareissulla Prisman pihassa. Ihan yhtäkkiä vaan. Noh, siitä kotiin viemään kamoja ja soittelin synnärille kun kellotin suppareita n 6min välein. Tunnin verran vielä niitä kestin ja sit lähdettiin. Kyseessä siis esikoinen. Olin myös yllättynyt että suppari tuntui menkkakivulta potenssiin sata.
Sairaalaan saavuttuamme pääsin tutkittavaksi ja olin 6cm auki jo! Kauhealla hopulla epiduraalia ja ilokaasun sain myös. Kärvistelin suppareitten kanssa kävellen huoneessa. Piti saada vauva laskeutumaan. Kun vauva oli lähtökuopissa niin vedet puhkaistiin pois. Lämmin hulahdus vain kävi. Sitten vasta tosi kipu alkoi. Epiduraalin vaikutusta en huomannut enään ton jälkeen. Kipu oli valtava. Olnkin heti 30min kalvojen puhkaisun jälkeen täysin auki ja eikun ponnistamaan. En tuntenut ponnistamisen tarvetta yhtään joten kätilö ja mies mua avitti kertomalla milloin supistus alkoi joten aloin vaan työntämään, kuin vessassa olisi. Suolihuuhtelua mulle ei tehty ja kävi sitten ikävä yllätys. Kätilö siivosi kuitenkin nopsaan pois eikä yhtään kyllä haitannut että tuli kakkosta... Huusin vain että nyt saattaa tulla muutakin ku vauva
Noh, vauva alkoi tulla alaspäin ja kätilö ohjasi pään tuloa venyttämällä välilihaa. Väliliha leikattiin ja yhtäkkiä sen jälkeen pää oli ulkona. Itse pidin silmiä koko ajan kiinni tiesin että jos nään verta niin heikottaa.... Yhdellä reippaalla ponnistuksella sitten tuli koko vauva ulos huutavana. Oi sitä onnea... Sain poikani rinnan päälle mutta suoraan sitten vietiin siitä happikaappiin. Pisteitä tuli 8. Miinuksena jäntevyys ja väri. Poika painoi arveltua vähemmän, vain 2700g vaikka ultrissa veikattiin lähemmäs 3500g. Hyvä kokemus vaikka parantuminen oli armottoman hidasta! Olin myös todella huonovointinen koko sen päivän synnytyksen jälkeen enkä voinut mennä vessaankaan koska pyörrytti. Mulle laitettiin katetri joka oli vuorokauden ajan. Sängystä en noussut yli 24h... Muuten oli ihmeen nopea toimitus ja mun mielestä sillee "helppokin". Tahdon kyllä uudestaan

 

[Rollepa]

Meidän esikoinen syntyi 40 + 3, lapsivesi meni illalla kotona n. 21 aikaan, sairaalaan lähdettiin aamuneljän aikoihin. Sain ekaks petidiinipiikin, joka ei sopinutkaan mulle ja oksensin seuraavat neljä tuntia... tämän jälkeen pääsin aika voipuneena synnytyssaliin jossa sain epiduraalin (taivaan lahja!!!) ja parin tunnin päästä pääsin ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti ihan järkyttävän kauan, varmaan osin sen takia että voimia oli aika vähän jäljellä. Vauva tuli kuitenkin maailmaan, epsisiotomiaa tarvittiin. Tikkejä tuli paljon ja moneen kerrokseen (joku suonikohju repesi), mutta palautuminen oli yllättävän nopeaa. Ällöin kokemus oli varmaan se, kun pääsin synnytyksen jälkeen suihkuun, niin mun sisältä tippui sellaisia maksapihvin näköisiä ja kokoisia klönttejä useampi lattialle... säikähdin todella että mitä musta tulee ulos! Kätilö(opiskelija) ei ollut vaan kunnolla katsonut että kaikki "jälkeiset" olisi tullut ulos jo siinä sängyllä. No, vaarallistahan tuo ei ollut, vaan säikäytti kyllä. Synnytys oli kaikkiaan upea kokemus - elämäni hienoin päivä varmasti. Odotan jo seuraavaa koitosta!

 

[Hyvä kokemus]

Itselläni ei ollut synnytyksestä mitään odotuksia. En halunnut edes mennä synnytysvalmennukseen. Netistä olin lueskellut tällaisia synnytyskertomuksia joten tiesin, että on avautumisvaihetta ja ponnistusvaihetta ja erilaisia kivunlievityksiä. Päätin ottaa kokemuksen sellaisena vastaan kun se tulee ja luottaa kätilöihin.

Synnytys käynnistyi aamukuudelta juuri noilla "menkkakivuilla". Olin lukenut, että "oikeat" supistukset tuntuvat siltä, sillä harjoitussupistuksia oli tullut koko raskauden ajan ja olivat todella erilaisia! Muuten en olisi tunnistanutkaan. Supistuksia tuli epäsäännöllisesti, eivätkä olleet vielä kovin kivuliaita, joten syötiin rauhassa aamupalaa ja vietettiin päivää ulkona kauniissa auringonpaisteessa. Soitin sairaalaan kun alkoivat olla säännöllisiä, mutta neuvoivat, että kotona saa olla niin kauan kuin "kestää kivut".

Halusin olla kotona mahdollisimman pitkään, joten tehtiin vielä lounasta, mulla ei tosin enää ollut ruokahalua ;-) ja vasta kolmelta iltapäivällä lähdettiin sairaalaan kun halusin kivunlievitystä.

Koska olin avautumisvaiheessa kotona liikkunut paljon, kohdunsuu oli hyvin avautunut ja synnytys eteni mukavan ripeästi. Kymmeneltä oli jo käärö kainalossa. Kivunlievityksenä ilokaasu toimi mulla erittäin hyvin: auttoi hengittämään rauhallisesti ja vei kuilta terän, kuten joku muukin jo totesi. Ihan loppuvaiheessa halusin spinaalin, kun tuntui ettei enää jaksa kipuja. Tunniksi vei kaikki kivut kokonaan (tosin synnytyksen kulkukin pysähtyi...), sain levähtää ja sen jälkeen saatiin taas synnytykseen vauhtia ja päästiin ponnistamaan.

Itse ponnistusvaihe kesti "vain" 15min mutta tuntui loputtomalta. Avautumisvaihe kipuineenkin oli hyvä kokemus, mutta ponnistusvaihe oli järkytys: äkkiä oma keho ei ollut enää yhtään hallinnassa, ponnistustarve oli ihan käsittämättömän raju kokemus. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja onneksi luonto on järjestänyt niin, ettei siitä ponnistusvaiheesta muista juuri mitään ;-)

Sairaalassa 3 päivää, kolmantena kotiin. Olisin ollut itse valmis lähtemään jo toisen päivän iltana, mutta ei ollut enää lastenlääkäriä tekemässä lähtötarkistusta. Palauduin todella nopeasti, sekstailtiinkin jo 5 viikkoa synnytyksestä (vaikkei olisi "saanutkaan") ))

Hieno oli kokemus, vaikka mitään en siltä odottanut.

 

[yks kertomus]

Minulla perätilaraskaus ei käynnistynyt itsestään vaikka olisi ollut mahdollisuus synnyttää myös alateitse, näin päädyttiin suunniteltuun sektioon viikolla 40+3. Ei mennyt ihan kuin olin kuvitellut luonnonmukaisesta synnytyksestä
Menin siis sovittuna päivänä sairaalaan ja pari tuntia siitä vauva oli maailmassa. Yhtäkään supistusta en kokenut. Leikkaus tehtiin spinaalipuudutuksessa, lääkärit ja hoitajat oli ihania ja sain nähdä pienen heti kun se nostettiin mahasta. Puudute poistui tosi nopeasti ja olin takasin osastolla jo alle tunnissa leikkaussalista tulon jälkeen. Toivuin leikkauksesta hyvin ja nopeasti. Täytyy sanoa että niin paljon kuin pelkäsin sekä spinaalipuudustusta että leikkausta, tämä oli kyllä superhelppo tapa synnyttää ja kokemus oli hyvin myönteinen ja lämmin. Toki jäi kokematta oikea synnytys mutta on hyvä raskaana ollessa varautua siihen että asiat ei mene aina ihan suunnitelman mukaan ja tämä oli se vaihtoehto jota en itsekään olisi uskonut Toivottavasti tämä hälventää kuitenkin pelkoja sektiota kohtaan, sillä kokemus voi olla tosi hyväkin.

 

[baaaa]

käynnistettiin 40+4. synnytys käynnistyi toisena päivänä kauhealla veren vuodolla klo 13.(istukan reuna lähellä kohdunsuuta). leikkausvalmiuteen synnytyssaliin sit jouduttiin klo 15. lääkäri puhkaisi kalvot(olin 2cm auki siinä vaiheessa) ja vauvan pää laskeutui ja tukki vuodon. parin tunnin päästä olin auennut vain puoli senttiä ja kätilöt sanoivat että hyvinkin menee ensisynnyttäjällä 15tuntia.. sain kohdunkaulan puudutteen joka toimi loistavasti, tunniksi hävisi supistuskivut ja sen jälkeen tunnin vielä ihan siedettävinä. ilokaasulla olin siihen mennessä pärjännyt tosi hyvin vaikka hurjia suppareita(mulla on tosi korkea kipukynnys).

sitten puudutteen teho hävisi ja alkoi tulla aivan mega supistuksia, ilokaasulla kestin ne silti, vaikka olin aika pihalla. puolen tunnin sisään tuli kolme 10min supistusta jotka eivät oikeastaan ollenkaan missään vaiheessa menneet edes ohi. käyrät huiteli jossain 120 yli. sen jälkeen tuli kakkahätä ja pyysin kätilöopiskelijaa päästämään mua veskiin. meinasi lähteä hakemaan mulle varmuudeksi peräruisketta mutta päätti kuitenkin tarkastaa tilanteen ja olinkin yhtäkkiä auennut kokonaan(ilmeisesti sen puolen tunnin aikana). lääkäri vielä koitti antaa kohdunkaulapuudutusta mutta ei ollut mihin antaa! sitten pitikin alkaa ponnistamaan joka oli kyllä aika epämiellyttävää..eka kokeilin kyljellään mutta ei ollut yhtään mun juttu. joten käännyin selälleen.

missään vaiheessa ponnistuksen tunne ei ollut niin kova että olisi ollut PAKKO ponnistaa. ja vähän arkailinkin aluksi koska pelkäsin repeämistä. sitten kätilö sanoi että vauvalla tulee kohta tukala olo niin pukkasin kolmella työnnöllä sitten ulos pienen.

synnytys kesti vähän vajaa 7h ja ponnistusvaihe 20min. olisin kyllä saanut nopeammin ponnistettua mutta tosiaan arkailin sitä. supistukset olivat oikeastaan aika jänniä, ei ollenkaan kauheita ja tuskaisia vaan enemmänkin tosi erikoinen tunne (varsinkin ilokaasun kanssa). ponnistukseen olis kiva ollut saada puudute mutta ei se loppujen lopuksi niin kauheasti sattunut, vaan enemmänkin oli tosi epämiellyttävää ja psyykkisesti rasittavaa kun pelkäsi että repeää.

eppari leikattiin ja kätilöopiskelija hoiti oikeastaan koko synnytyksen. hän oli tosi mukava ja pätevä. tuloksena uskomattoman ihana pieni tyttö, kuukauden vanha nyt. jälkivuoto loppui kahden viikon jälkeen, samoin eppari parantu nopeasti ja on ihan täydellisesti ommeltu.

todella hyvä kokemus!