Synnytyksen jälkeinen masennus???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja itku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

itku

Vieras
Poikamme syntyi vajaa 3 viikkoa sitten ja synnytys oli todella hankala, repesin pahasti ja imukupilla jouduttiin auttamaan. Ensimmäiset 3 päivää en päässyt hoitamaan vauvaa, koska se joutui toiselle osastolle tarkkailtavaksi kun veriarvoissa oli jotain häikkäää... Kaikki oli kuitenkin lopulta hyvin vauvalla. Kun pääsimme kotiin, sain kohtutulehduksen.

Eli mitenkään helposti ei kyllä alkanut, mutta nyt on kaikki hyvin. Nyt mietin että enkai vaan ole saanut jotain synnytyksen jälkeistä masennusta vai onko tämä vaan normaalia väsymystä yms?

Itken melkein joka päivä jostain syystä, välillä vauva on minusta ärsyttävä vaikka rakastankin sitä. Mutta jotenkin kuvittelin että on erilaista.. Että tuntisi pelkästään hirveästi iloa ja rakkautta vauvaa kohtaan. Mutta monesti kun se itkee kauan tai herää yöllä heti uudestaan kun olen saanut sen nukkumaan, niin meinaan hermostua. En siis tosiaankaan tekisi mitään vauvalle mutta saatan itsekseni esim päästää jonkun ruman sanan kun menen hakemaan vauvan syliin takaisin sängystään ja minua alkaa ärsyttää.

Oma lapsuuteni ennen vanhempien eroa oli sellaista, että jouduin kuuntelemaan heidän riitelyään. Sitä en ikinä vauvalle haluaisi, mutta kerran korotin ääntäni miehelleni vauvan ollessa samassa huoneessa. En huutanut, mutta vihaisesti sanoin jotain. Koko ajan tuntuu hermot kiristyvän ja väsyttää. Aina kun vauva päivälläkin herää, toivoisin että se rupeaisi pian nukkumaan uudestaan, pelkään että teen jotain väärin sen kanssa tai että se rupeaa itkemään enkä osaa auttaa. Kun se nukkuu, tiedän että se on tyytyväinen. Imetyskään ei suju kovin hyvin kun ei tule tarpeeksi maitoa. Mies toki myös hoitaa vauvaa jonkin verran, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin minä, ja kohta palaa takaisin töihin. Ja mielestäni hän olisi voinut vähän enemmän osallistua kotitöihin.. Yöllä se olen enimmäkseen minä joka hoidan vauvaa.

On jotenkin sellainen olo että olen huono äiti. Onko tämä ihan normaalia?
 
onko kyseessä esikoinen? mulla oli esikoisen syntymän jälkeen tuollaista, en millään pystynyt ymmärtämään sitä kun puhutaan että vauvan saanti on niin ihanaa ja se on niin onnellista aikaa kun itse koin vauvan lähinnä ahdistavana taakkana. Meillä vauva oli vielä tosi huono nukkumaan ja mulla ihan hillittömät univelat, vaikka mies auttoikin paljon vauvanhoidossa. Tollasta fiilistä oli 6 viikkoa vauvan syntymän jälkeen, sitte eräänä yönä kun imetin vauvaa niin kun makasin sängyssä ja tuijotin sitä niin rakkaus vaan leimahti kertarysäyksellä ja fiilikset muuttui täysin. En osaa selittää miten se tollee yhtäkkiä tuli, mut se vaan tuli. Ja tokan ja kolmannen lapsen aikana sit olin ihan ikionnellinen jo heti vauvan syntymästä asti. Ei mulla mitään masennusta ainakaan ollu, mulle sanottii vaan et joskus esikoisen kohdalla se äidinrakkauden ja onnentunteen syttyminen vie aikaa. Mutta kannattaa puhua neuvolassa tuosta asiasta.
 
Mulla samoin,ekan kanssa alku oli juuri tuollaista kuin kuvailit,tokan kanssa se "äidinrakkaus" leimahti heti ekana yönä synnärillä enkä vauvasta ärsyyntynyt koskaan :) Tsemppiä,et oo ainut ja sun tunteet on ihan luonnollisia.
 
kiitos vastauksesta. joo ensimmäinen on...

uskoisin että paljon vaikuttaa se kun on eka lapsi, elämä muuttuu NIIN tosi paljon siinä vaiheessa. Meillä toinen ja kolmas kun on syntyneet nii ne on ollu ihan erilaisia, eivät oo enää muuttaneet elämää niin perusteellisesti kuin ensimmäinen lapsi teki. Mulla oli kans eka synnytys imukuppisynnytys, ponnistusvaihe kesti 2,5h ja repesin niin etten pystynyt istumaan 2 viikkoon.
Kyllä sun noista tuntemuksista kannattaa neuvolassa puhua, joskin voi olla että sullakin on vain kyse siitä, että se äidinrakkauden syttyminen vie aikaa, kuten mullakin teki, ja muutenkin sopeutuminen uuteen elämään voi viedä voimia.
 
Ihan samanlaiset fiilikset oli minulla. Ihmettelin missä se suuri ja kaikkivoipa rakkaus on, kun lähinnä tuntui, että elämä on lopullisesti ohi, ja haikailin vain aikoja ennen vauvaa. Itkeskelin todella paljon muutaman viikon. Helpotti, kun kun luin, että tuntemukset ovat täysin tavallisia. Mitään "simsalabim" -rakkautta yhdellä rysäyksellä en kokenut, vaan tunne kasvoi pikku hiljaa äitiyden kokemusten myötä. Ja baby blues hellitti aikanaan - varsinaista masennusta ei tullut, vaikka pelkäsin sitä ihan tosissaan. Minulla kun on vähän taipumusta.
 
no hyvä jos on normaalia :) huh..

Voi se olla synnytyksen jälkeistä masennustakin. Jos ei parissa viikossa hellitä, hakeudu lääkäriin. Mä kävin oman synnytyksen jälkeisen masennuksen kourissa perheneuvolassakin juttelemassa, kun vauva oli 2 kk. En tuntenut lainkaan rakkautta vauvaa kohtaan ja halusin vain antaa sen pois. Perheneuvolassa sanottiin vain, että aivan normaalia, ei vauvaa voikaan vielä rakastaa, kun se vasta niin lyhyen aikaa on siinä ollut. Neljä päivää perheneuvolassa käynnin jälkeen rupesin näkemään näkyjä lapsen tappamisesta, päädyin psykiatrian pkl:n päivystykseen, jossa minun todettiin olevan lähes sairaalakunnossa. Minulle aloitettiin lääkitys ja jo viikko lääkityksen aloittamisesta tuli ensimmäiset rakkaudentunteet vauvaa kohtaan :)
 

Yhteistyössä