Synnytyksen jälkeinen masennus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja häpeästä harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

häpeästä harmaana

Vieras
Mitä tapahtuu jos sairastaa masennusta ja sen jättää hoitamatta? Ei mulla ole tuota todettu, mut epäilen että voiskohan olla sitä. Oon väsynyt (on tosin univelkaakin "kiitettävästi", mut en saa aina nukuttuakaan) kiukkuinen ja ärsyynnyn helposti, tuntuu että pienikin vastoinkäyminen saa purskahtamaan itkuun. Synnytyksestä nyt vajaa 2kk, koko ajan ollu tämmöstä.
Onhan toki neuvolassa kyselty omasta jaksamisesta ja voinnista jne. mut oon vaan aina sanonu että hyvin menee vaikka pikkasen väsyttääkin. En vaan "ilkiä" sanoa etten jaksa, että välillä tekis mieli lähteä eikä tulla ikinä takaisin. :ashamed: Ja tuntuu että niillä on aina sen verran kiire, etten viiti omilla ongelmillani alkaa kuormittamaan enempää.
Jaksan kyllä hoitaa lapset ja kodin, ei noitten tarvii nälässä olla eikä paskoissaan pyöriä, mut tosiaan semmosia ajatuksiakin on että kunpa vois vaan sulkea oven takanaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Ellei masennsuta hoideta se saattaa muuttua vain pahemmaksi.

Enkä tosiaan tarkoita että kaikkien olisi syötävä lääkkeitä, mutta puhua asiasta pitää.

Mitä se asian ääneen mainitseminen auttaa? *kunhan mietin* Ei se tilannetta muuta kuitenkaan suuntaan eikä toiseen. Mutta odotan siihen asti kun joku huomaa, ennen en aio mainita mitään.
 
Kerro rohkeasti neuvolassa. Minut ainakin ohjattiin neuvolapsykologille. Helpottaa, kun saa jutella jonkun ulkopuolisen kanssa asioista, jolla on kuuntelemiseen aikaa, kokemusta ja koulutusta.
 
Se jää päälle ja muuttuu ajan kanssa osaksi persoonaa,sittenpä sitä onkin vaikea hoitaa. Mut sinä itse olet se jonka on apua haettava,ei ne siellä neuvolassa mitään ajatustenlukijoita ole vaikka ihmiset monesti sitä tuntuu odottavan.. Valitan, mutta kaikki lähtee nyt susta itsestäs eikä itsesääli auta mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Se jää päälle ja muuttuu ajan kanssa osaksi persoonaa,sittenpä sitä onkin vaikea hoitaa. Mut sinä itse olet se jonka on apua haettava,ei ne siellä neuvolassa mitään ajatustenlukijoita ole vaikka ihmiset monesti sitä tuntuu odottavan.. Valitan, mutta kaikki lähtee nyt susta itsestäs eikä itsesääli auta mitään.

Mulla on sellainen tausta, että joskus 9-10 vuotta sitten todettiin lievä masennus. Olisin saanu lääkityksen, mut en halunnu. Kävin psykologin luona muutamia kertoja.
Mistä sen tietää vaikka tuo masennus oiskin osa miun persoonaa jo nyt? Kun oon jo niin tottunu näihin ajatuksiin etten osaa paremmasta toivoakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mutta odotan siihen asti kun joku huomaa, ennen en aio mainita mitään.

Sitä kun ei huomaa ketään, jos ei siitä itse puhu. Kuka sen huomaisi ja miten?
Kun tekee kaikkensa salatakseen pahaa oloaan, ajautuu vaan hulluuden partaalle tekemään moraalinsa vastaisia asioita siinä toivossa, että joku huomais jotain ja toimittais apua. Apua ei voida antaa, ennen kuin itse nöyrtyy myöntämään sen tarpeen ja on valmis vastaanottamaan sen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Niin ja lisään vielä että luulishan nyt jonkun ulkopuolisen kiinnittävän huomiota jos miulla oikeesti tuota masennusta olis. Eihän sitä pysty piilottamaan?

Masennukseen kuuluu salaaminen ja kieltäminen, sitä ei tosiaan huomaa ennen kuin ollaan itsetuhoisessa vaiheessa tai pahimmassa tapauksessa se tuhoisuus kohdistuu lapsiin, tuntuu että niilläkin olis parempi kuolleensa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Niin ja lisään vielä että luulishan nyt jonkun ulkopuolisen kiinnittävän huomiota jos miulla oikeesti tuota masennusta olis. Eihän sitä pysty piilottamaan?

Masennukseen kuuluu salaaminen ja kieltäminen, sitä ei tosiaan huomaa ennen kuin ollaan itsetuhoisessa vaiheessa tai pahimmassa tapauksessa se tuhoisuus kohdistuu lapsiin, tuntuu että niilläkin olis parempi kuolleensa.

Lapsiani en pystyis satuttamaan, itseäni kyllä.
 
Jossain määrin tuollaiset tuntemukset ovat normaaleja synnytyksen jälkeisenä aikana, olet ehkä kuullutkin "babybluesista". Tähän vaikuttaa osaltaan se, että elimistösi on käynyt juuri läpi aikamoisen hormonimyrskyn, joka jo itsessään aiheuttaa mielialamuutoksia nimenomaan jonkin aikaa synnytyksen jälkeen, puhumattakaan sitten univajeesta, joka vetää myös mielen matalaksi.

Puhu asiasta avoimesti jollekin luottohenkilöllesi. Ja voin vannoa, että et ole yksin asiasi kanssa, joten pois turha häpeä! Sekin että toteat väsymyksen ja sallit kielteisetkin tunteet itsellesi, voi jo auttaa. Usein ajatellaan, että lapsen saamisen PITÄISI olla yhtä juhlaa, eikä kielteisiä tunteita saa olla. Tottakai äitiyteen kuuluu myös ahdistusta, turhautumista ja väsymystä jne. Vastuun kantaminen toisesta ei ole mikään kevyt homma. Yritä muistaa, että täysin avuttomasta ja sinusta riippuvaisesta vauvasta huolehtiminen on kuitenkin vain hetkellinen vaihe, joka on joskus ohi. Pian muistelet tuota aikaa ja mietit miten lapsesi on kasvanut isoksi niin nopeasti.

Jos sinusta tuntuu, ettet pysty enää nauttimaan tai saamaan mielihyvää lainkaan äitiydestäsi, ota ihmeessä yhteyttä neuvolaan tai esim. tk-psykologiin. Sitä varten ne neuvolan ihmiset ovat että voisivat neuvoa ja auttaa sinua ei vain lapsesi vaan myös itsesi hyvinvoinnissa! Ja sitä paitsi sinä maksat siitä palvelusta heille palkkaa! Sinun hyvinvointisi on vähintään yhtä tärkeää kuin lastesikin hyvinvointi ja se myös heijastuu suoraan heihin.

Toivottavasti tästä oli jotain apua ja toivottavasti en sortunut liikaa saarnaamaan. Voimia!
 
Minusta taas nykyään unohdetaan, että yliväsynyt ihminen tarvitsee ensi sijassa lepoa ja jotain positiivista virkistystä kun vähän tokenee. Nykyään kaikista tehdään "masentuneita". En mistään hinnasta esimerkiksi alkaisi syömään masennuslääkkeitä, jos olisin vastuussa pienestä vauvasta. Jos on tunne, että haluaisi jättää hetkeksi koko paskan taakseen, se on vain merkki siitä, että ei ole tyytyväinen tilanteeseensa. Ei mielestäni masennuksen merkki...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Niin ja lisään vielä että luulishan nyt jonkun ulkopuolisen kiinnittävän huomiota jos miulla oikeesti tuota masennusta olis. Eihän sitä pysty piilottamaan?

Jotkut kyllä pystyy, ylikierroksilla meneminen voi olla myös masennuksen oire. Ja sitäpaitsi harvassa on ne ihmiset jotka oikeasti kehtaa puuttua vaikka huomaisivatkin. Se on vaan edelleen aika tabu asia meille, toisen mielenterveys. Saa olla asiat tosi huonosti ja silti ajatellaan, että kait se itse parhaiten tietää.
 

Yhteistyössä