Syksyn 2009 IVF/ICSI/PAS-hoitolaisia pinoon :)

Kiitos kaikille viesteistänne :flower:! On tällainen palsta vain korvaamaton.

Etenkin kiitos Amelie80, kun jaksat meitä kaikkia aina kannustaa.

Paa-pu, sanoisin kyllä että ilmakupla on aina hyvä poistaa. Tämä lienee myös lääkkeiden-/pistosohjeissa sanottuna. Tosin en ole alan ammattilainen, mutta itse tein aina niin.

Jannaliina, koskien sulatetun alkion uudelleenpakastamista, niin meidän klinikalla kerrottiin (kun eilen tiedustelin mitä tuleva PAS tulee sisältämään), että jos he sulattavat kahden alkion oljen ja totevat molempien olevan hyvälaatuisia, niin he siirtävät vain yhden, ja uudelleenpakastavat toisen. Jos yksi tai molemmat näistä ovat hieman heikompia, eli ei kestäisi uudelleenpakastamisen, siirretään kaksi alkiota. Mitään ei siis heitetä pois. Meillä on kolme alkiota pakkasessa, joten he tulevat ensin sulattamaan sen yksin pakastetun alkion, ja jos se ei selviä, he sulattavat kahden alkion oljen, joista siirretään mahdollisuuksien mukaan yksi tai kaksi. Näin siis toimintatapa meidän klinikalla.
 
Paa-pu Ilmakuplia suositellaan tyhjennettäväksi. Joskus kuitenkin lääkeainetta on ampullassa enemmän kuin valmistaja ilmoittaa ja lääkäri määrää myös ylijäämän käytettäväksi. Kun tyhjentää ilmakuplia, silloin myös lääkeainetta menee hukkaan eli silloin saatetaan jättää tyhjentämättä. Ilmakuplat pitäisi tyhjentää aina neulanvaihdon yhteydessä. Kotioloissa ei ole niin vaarallista, jos käytät samaa neulaa pariin kertaan. Ilmakupla on silloin vaarallinen, jos se joutuu verenkiertoon. Ihon alle pistettäessä (niinkuin yleensä nämä lääkkeet ovat) tämä vaara on hyvin pieni.
 
"Soitin klinikalla ja pistetään ilmoineen, jotta syntyy ilmatasku josta lääke pääse imeytymään ilmalukon pitäessä huolen siitä ettei lääkettä tule ulos."

Tämä sai siis epäilemään, että olenko tehnyt väärin, kun olen tuosta jarrupiikistä poistanut kaikki ilmat. Aikoinaan hoitoalan koulun käynyt ja opetettu että ilmat pois aina, mutten ollut varma jos tän orgalutranin kanssa olisi eri käytäntö.

Kiitos vastauksista, poistelen ilmat jatkossakin! =)
 
Täällä on niin vilkasta! Tervetuloa uusille ja paljon peukutuksia piinailijoille!

Tänään ekassa ultrassa. Suprecur on tehnyt tehtävänsä ja tästä lähdetään muniksia kasvattamaan. Joitain pieniä alkuja näkyi, joista voi tulla jotain. Ekan Menopur-annoksen piikitin illalla. Sujui jo melkein rutiinilla. Viimeksi olin ihan paniikissa, kun ampulleja aamuisin sekoittelin..
 
Kävin eilen 2. ICSIä edeltävässä ultrassa. Muniksi on kasvamassa 15-20 kpl, toivottavasti ei laadun kustannuksella. Lekuri varoitteli jo hyperistä ja siitä, että ensi viikko on syytä levätä ja kirjoittaa mulle koko ensi viikon saikkua ensin meinatun 3 päivän sijasta. Tosin todennäköisin punktiopäivä on nyt tiistai. Varmistui myös, että punktio tehdään nukutuksessa kkun tuo vasen puoli on niin hankala. Tietysti tuo ensi viikko jännittää, mutta pelään nyt jo ihan hirvittävästi sitä pettymystä, jos tämä ei tulosta tuokaan. Tsi järkevää ja positiivista!
Kuten joku muukin kirjoitteli, että maailma tosiaan pyörii siinä oman navan ympärillä eikä jaksa kiinnostaa mikään muu. Koen itsenikin jotenkin vieraaksi itselleni. Vaikea selittää, mutta en koe olevani oma itseni. Näytänkin ihan omituiselta, vanhalta ja kuluneelta. No, ehkä ne on ne hormonit ja kaikki tämä muu.
Täällä on jo tosi paljon porukkaa, joten kaikille yhteisesti tsemppiä ja aurinkoista keskiviikkoa!
 
paa-pu ja muut orgalutranin ilmakuplakeskustelijat, minulle juuri eilen klinikalla hoitaja ohjeisti nimenomaan tämän piikin kanssa niin, että ilmakuplaa ei poisteta (ja puhui juuri tuosta ilmataskusta jne). aamulla pistin niin ja hyvin meni. ei varmaan haittaa vaikka olisi ilman poistanutkin jos aine on sisuksiin kuitenkin mennyt. itse en ole orgalutranista mitään kirjallista ohjetta saanut, joten tällä neuvonnalla aion toimia jatkossakin.
 
huomenia! Kylläpä tällä on aktiivinen keskustelu:)

ilmoittaudun joskusalussa mukaan, ja mun kohtaan olin vahingossa ilmoittanu 1.IVF:n kolmas PAS, vaikka piti olla 1.IVF 2.PAS. Sen saapi korjata vaikkas.

Terveiset Rosetalle ja dreamille, ootte tuttuja muualtakin!
 
Komppaan eenan saamia ohjeitaorgalutranin suhteen, koska ne on tavallaan jarruna siiinä, ettei lääke tule pois. Ja juuri tuollaiset ohjeet minäkin sain. Olen myös sitä mieltä että jos ilmat on poistanut, ei varmasti ole mitään peruuttamatonta tapahtunut! Joten olkaa ihan rauhallisilla mielillä.
 
Mukana menossa 19.8.2009




Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS, siirto 11.8., PP 8

Silja-Leena : 1. ICSI:n 1. PAS, siirto 11.8., PP 8

Tirlittan1968 : 2. IVF, punktio 11.8, siirto 14.8, pitkä kaava, PP 5

Pikku-Tintti : 2.ICSI, punktio 14.8, siirto 17.8., lyhyt kaava PP 2

Isis : 2. IVF:n 2.PAS, vko 34, PP-

viksi : 1 IVF, punktio 18.8., siirtolyhyt kaava, PP-

paa-pu : 1. ICSI, punktio 24.8., siirto , lyhyt kaava, PP-

astrid : 1. IVF, punktio 24.8., siirto , PP -

wattu : 1. ICSI, punktio 25.8, siirto , pitkä kaava, PP-

Nipsu74 : 1. IVF:n 1.PAS, VKO 35, PP-

minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS, vk 34, PP-

tiki-71 : 3. IVF, vko 36, lyhyt kaava, PP-

eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS, vko 36-37?, PP-

Eena : 1IVF, vko 35, lyhyt kaava, PP-

Peppiina78 : 1. IVF, vko 36, pitkä kaava, PP-

Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI, vko 32, pitkä kaava, PP-

Electra : 4. ICSI, vko 36, pitkä kaava, PP-

Nele : 1. IVF, vko 36, pitkä kaava, PP-

Plamsu75 : 2. IVF, heinä-elokuu, PP-

Jannika07 : 2. IVF:n 1.PAS, elokuu, PP-

dream09 : 3.IVF, vko 35, PP-

dreamer78 : 1. ICSI:n 1. PAS, siirto vko 34/35, PP-

Minni79 : 1. IVF, punktio 18/19.8, lyhyt kaava, PP-

Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS, elo-syyskuu, PP-

onnenkukka : 2. ICSI, elo-syyskyy, PP-

JäsenJ :1. ICSI, elo-syyskuu, PP-

Miimi78 4. ICSI, vko 37-38, pitkä kaava, PP-

vaana : 1. IVF, syyskyy, PP-

Tytti82 : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

Rosetta : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

aurin-ko : 1. IVF:n 2. PAS, syyskuu, PP-

sininata : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

anna1979 : 1. IVF, syyskuu, PP-

Kaneli-07 : 2.ICSI, syyskuu, PP-

Sannuli-81 : 3. IVF, syyskuu, pitkä kaava, PP-

Ripe72 : 1. IVF, syksy, PP-

Sharlin : 1. ICSI, syys-lokakuu, PP-

idaliina : 2. ICSI, syys-lokakuu, PP-

Inia : 1. IVF, syyskuu-lokakuu, PP-

pirpana74 : 1. IVF:n 1. PAS, lokakuu, PP-

Äititär : 1. IVF, marraskuu, PP-

Kristiina76 : 4. IVF:n 1. PAS, syksy, PP-

aitiliini83 : 1. ICSI, syksy, PP-

Linnia : 1. IVF, syksy, PP-

Tao74 : 3. IVF, syksy, PP-

hemu80 : 1. IVF, vko 43, pitkä kaava PP-

Elenia : 1. IVF, VKO 40, PP-

Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-

Pohtijatar : 2. IVF, syyskyy, pitkä kaava, PP-

annamaria83 : 2ICSI, syksy, PP-

Piiuli-74 : 1. IVF, marraskuu, lyhyt kaava, PP-


Plussanneet

Taikapapu Luomu :heart:

Myöhemmin onnistuvat :hug:

sade83 1.IVF

shenda81 1.IVF:n 1. PAS

Nalle76 1.ICSI
 
Eilen oli sitten se ultrapäivä :)
Kohdun limakalvo näytti lääkärin mukaan hyvältä, oikealla oli 12 mm follikkeli (kp 11), lääkäri neuvoi aloittamaan oviksen tikuttamisen perjantaina.. Kaapissa odottaakin nyt sitten Clearbluen digitaalinen testi...
Seuraavasta hoidostakin kyselin, jonot on kuulema n. 6 kk ja lääkäri suositteli meille seuraavaksi hoidoksi isciä, koska meillä ekassa ivf:ssä hedelmöittyi 11 munasolusta vaan kaksi.
Toivon ettei seuraavaa hoitoa tarvita, että meidän pikkuinen selviää sulatuksesta :hug:

Joten nyt sitten vaan ovista bongaamaan :)
 
Ultrassa tänään näkyi 15 follia kasvamassa =) Tällä tietoa punktio on maanantaina.

Tuohon orgalutrankeskusteluun, mulle hoitaja ohjeisti, että ilmakuplaa ei tarvitse poistaa.
Mutta ei kai luulisi olevan mitään haittaa jos sen on poistanut.
 
Onpas täällä taas tapahtunut! Ensimmäiseksi pahoittelut Nallelle! Kurja tilanne teillä!
Sitten täytyy taas vaivata konkareita: eli mulla tiputtelee edelleen jotain ihme vuotoa ja huomenna tulee 2vk siitä kun aloitin Synarelan. Tiputteluvuotoa jatkunut siis menkoista lähtien. Mietin vaan, onko vaarallista. Eilen tuli vertakin - en tiedä, ärsyttikö seksi tai jotain. Nyt vuoto sellaista rusehtavaa tiputtelua. Sori ällö kuvaus, mutta mietityttää vaan...Olisin kiitollinen, jos joku osaisi jotain sanoa. Tosiaan tänään vielä illalla aloitan Puregonit ja aamulla puolitin jo Synarela -annostuksen.
 
Täällä taas kohtalon tuulet kaarnalaivaa keinuttaa... Löytyi viime ultrassa virtsarakosta jotain epätyypillistä, ilmeisesti polyyppeja. Lääkäri kielsi olemasta huolissaan, mutta pisti kuitenkin urologille ultrakuvat rakosta. Sanoi, että jonot niin pitkät, joten ei vaikuta hoitoihin.

Nytpä tulikin kutsu ensi maanantaiksi virtsarakon tähystykseen kirurgiselle. Eli ei se tainnutkaan olla "tuskin mitään"-juttu. Nyt odotellaan kauhulla tuomiota IVF:än suhteen. Mä oon aivan rikki. Mutta positiivisena asiana on, että TAYSin erittäin asiantunteva lapsettomuuslääkärimme otti "valitukseni" tosissaan ja löysi syyn! Kuinka lie olisi käynyt... :(

Tulen päivittämään kuulumiset, jos meidän matka vanhemmiksi jäi nyt tähän. :/
 
Liityn joukkoonne kevään huhti-toukokuun pinosta. Keväisen mielipiteeni muuttaneena lähdimme vielä yhteen yritykseen. Tänään 3.IVF hoidon aloituspistos ja tällä kertaa lyhyellä kaavalla mennään eli siirto suunnitteilla viikolle 36.

Tässä pinossahan näyttää olevan paljon jo ennestään tuttuja....koitetaan jaksaa tsempata toisiamme entiseen malliin! :wave: :wave:
 
Tirlittan Ei kulu munkaan aika. :( En tiedä olenko jo liian hätäinen, mutta kyllä testaan jo huomenna. On noita testejä sitten kaapissa lisää jatkoa varten. Ja toivottavasti ei mene loppuviikko pilalle kun se näyttää negaa. Mun alkoi viimeksi menkat PP12. Mutta mutta, aika ristiriitaisia tuntemuksia on ollut tänään. Toisaalta ei kannattais testailla, mutta toisaalta haluais jo. Viisainta olis kai odottaa vielä, mutta oiret kiusaa ja sen takia polttelee testi jo melkein käsillä.

tiki-71 Tervetuloa mukaan ja nyt vaan plussatuulia sinnekin päin :)

Elenia Kyllä osaa taas kohtalo tai mikä lie pistää sormensa peliin. Nyt toivotaan kuitenkin, että se on ohimenevää ja pääsette jatkamaan suunnitelmalla, joka Teillä jo on ja matka vanhemmuuteen jatkuu. :hug:
 
Tirlittan1968
Amelie80 no sullahan on huomena jo PP9 niin testaa vaan. Mulla on vaan yksi testi kaapissa se jäi ekasta hoidosta kun ne menkat alkoi jo niin aikaisessa vaiheessa. Toivottavasti pääsen käyttämään sen ensiviikolla.
 
Amelie Tiedän tunteen! Mä en tosin ollut noin kärsivällinen, mä en millään jaka odottaa perjantaita jollon mun menkkojen kuuluis alkaa. Mä menin ja tein jo yhden testin. Johon tuli jo, aika haalea tosin, mutta pieni sininen +. Tee vaan aamulla se testi.

Mulla on koko ajan ollut tästä tosi hyvä fiilis ja kaikki tuntuu menevän ihan niin kuin pitää ja ihan erilainen olo kun edellisen siirron jälkeen. Työkiireet on ainoa mikä enään pitää mua maanpinnalla ja ajatuksia poissa omasta navasta. Töissä aika kuluu niin siivillä ja sitte nää vaparit on yhtä taistelua etten painu apeekkiin ostaan lisää testejä. Jos se viiva siitä vaikka vielä tummuis.

Amelie, Tirlittan ja Pikku-Tintti tällä on peukut pystyssä ja varpaat ristissä että nyt onnistutaan!
 
Kiitos teille ihanat palstakaverit! Te tsemppaatte niin kivasti. :heart: Mua jännittää ihan hirveästi! Ja mä en pysty töissäkään enää keskittymään..

Silja-Leena Vautsi vau!!! Ihana uutinen! Jeeee! Paljon onnea!
:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: Uskallanko siirtää sut plussanneisiin vai vasta kun saadaan sulle kunnon plussa? Voisin laittaa listaan "haamun saaneet"?

Tirlittan ja Pikku-Tintti teille kans hirmusesti tsemppiä!!!!
 
Kiitos Amelie.

Kyllä mä oon niin taikauskonen että odotan mielelläni vielä ainakin siihaen menkojen alkuun. En oikeen meinaa itekkään uskoa tätä vielä todeksi ja olenkin päättänyt säästää juhlimisen siihen tiistaiseen verikokeeseen asti. Toivottavasti sitten saat siirtää mut plussanneisiin. Jos vaikka pari päivää olisin haamuilja. Taikauskoa...

En oo edes miehelle uskaltanut kertoa tosta testistä. Ettei herää turhia toiveita ja sitten joudun taas pettämään sen odotukset jos olenkin väärässä.

Koska sulla Amelie on verikoe? Mulla on tosissaan vasta tiistaina pp14. Sullahan on tosi jännät päivät jo huomenna kun eikös sun menkkojen pitäis alkaa? Peukkuja huomiseen. Mulla se päivä on perjantai ja sitä jännäätään kovasti. Ne ei saa alkaa! Ne ei ala! Ei kummallakaan! Oot mun ajatuksissani kyllä koko huomisen kun täällä jänskätään niin kovati teidän kaikkien kohtalotovereiden puolesta.
 
Silja-Leena onnea!! =) Mistä olit ajatellut, että nyt tärppäsi, mitkä oireet erityisesti oli outoja? Montako päivää on nyt punktiosta jos tänään saita haalean plussan? Kiitos jos viitsit vastata =) Mullakin on veritesti ensi tiistaina, mutta mulla on silloin vasta pp11, siirrettiin kolmipäiväinen eli punktiosta on veritestipäivänä 14 päivää.

Vadelmaunelma: tuhruttelu synarelan kanssa on ihan normaalia. Se tyhjentää kohdun oikein kunnolla vanhasta verestä ja tuhruttelu lakkaa yleensä vasta kun uusi kierto on kunnolla alkanut - ja se ei ala ennen kuin olet ainakin muutaman päivän pistänyt FSH:ta.
 
Jannaliini Mulla ei tälä kertaa tehty punktiota lainkkan vaan siirrettiin pakkasesta yksi alkio. Muistan edellisestä raskaudesta sellasen useemman päivän kestäneen vatsakivun ennen kun kuuksutisten piti alkaa jonka jälkikäteen tulkitsin kiinnittymiseksi. Nyt on ollut ihan samanlaista kipua ja nippailua mahassa. Mulla on nyt siis menossa pp8 ja tänään tein sen testin. Testi lupailee kerrasn tuloksia "jo jopa 4 päivää ennen kuukautistesi odotettua alkamispäivä" En vaan malttanut odotta.

Ja sitten se sama paha maku on palannut suuhun. Edellisessä raskaudessa( joka kesti vain rv19 asti :'( ) kärsin ihan mielettömästä pahoinvoinnista joka alkoi tällasella samanlaisella pahalla metallinmaulla suussa. Tätä osaa raskaudesta en todellakaan odota lämmöllä.
 
Silja-Leena toivotaan parasta! :heart:

Pahoittelut Nalle76 :hug: ...

Kyllä tuota pelonsekaisin ajatuksin jo miettii, etttä jos ei onnistu nyt hoito niin kuinka kovaa tullaan alas... Jotenkin toivon kuitenkin paljon enemmän tältä ivf/icsiltä kuin insseiltä, joissa mahdollisuudet on huonommat alun alkaen ainakin prosenttien mukaan. Meillä tuo lapsettomuus juhtuu tosiaan miehen vähäisestä siittiömäärästä, joten siksikin toiveet tältä hoidolta on korkeammalla. :(

wattu meillä mennään aika samalla aikataululla jos sulla on punktio suunniteltu tiistaille (mulla suun. maanantaille) =)

Elenia voimia tulevaan!
 

Yhteistyössä