syitä,miksi joulu ei tule meille

  • Viestiketjun aloittaja joulu?
  • Ensimmäinen viesti
En tiedä noista 10-vuotiaista, mutta itsellä melkein viisivuotias vanhin tyttö ja hänellä on joka joulu samat toiveet: nukke ja kirja. :) Kyllähän se katselee lelukuvastoja, mutta unohtaa jo seuraavana päivänä, mitä oli miettinyt. En käsitä, miten tuonikäinen olisi jo niin materiakeskeinen, että mankuisi jotakin tiettyä.
 
yksi äiti
asumme maalla ja täälä on selvästi lapsilla vaatimattomampia toiveita. meillä ollaan opetettu perinteitä, leipomiset, siivoamiset, koristelut, kuuset, ruuat ym. Lahjoihin ei olla hukutettu ja he ovat tyytyväisiä pieniinkin lahjoihin. meidän 10 vuotiaalla tytöllä on ihan peruskäänykkä minun vanhani eikä häntä kiinnosta yhtään kännykät, hänellä ei ole mp3 soitinta, ei ole edes pyytänyt sitä. Tyttö tykkää piirellä leikki vielä täysin, vaatteet kiinostavat mutta pienikin nätti vaate tekee tyytyväiseksi ei tarvitse olla merkki vaate. poika 11v. on samanlainen ei isoja vaatimuksia.
ja me kaikki olemme iloisia. meidän lapsilla ei ole edes viikkorahaa ja rahan arvo on heille opetettu. poika on säästänyt saamiaan lahja rahoja vuosia eikä raski niitä käyttää.
elämässä on todellakin muutakin kuin tavara. täälä maalla kaikki on niin simppeliä. voit mennä kouluunkin vähän huonomissa vaatteissa. meillä on loistava kyläkoulu 50 oppilasta jossa on ihana henki, ei kiusaamisia ja kaikki tuntuvat olevan kavereita keskenään. Menemme taas ilolla joulujuhlaan.
 
klkl
Meillä olisi rahaa, mutta lapset (tai aikuisetkaan) eivät todellakaan saa kaikkea mitä haluavat. Tavaramäärä ei tee onnelliseksi, vaan päinvastoin kiittämättömäksi. Lopulta mikään ei tunnu miltään, kun aina saa kaiken mitä haluaa.
Minusta on ihan hyvä periaate, että lapselle kerrotaan että suoraan, että kaikkea toivomaansa ei todellakaan saa. Eikä asiaa tarvitse perustella rahalla, vaan asia nyt on vain niin, että kukaan ei saa kaikkea mitä haluaa.
Yhden tai kaksi toivetta voi hyvin toteuttaa (jos ne sopivat budjettiin ja ovat ovat muuten järkevyyden rajoissa), mutta muut lahjat voivat sitten olla sellaisia, jotka vanhemmat katsovat tarpeellisiksi.
Meillä ovat lapset iloisia niin toteutuneista toiveista kuin myös uusista pyyhkeistä tai kivoista villasukista. :)
 
klkl
Alkuperäinen kirjoittaja klkl:
Meillä olisi rahaa, mutta lapset (tai aikuisetkaan) eivät todellakaan saa kaikkea mitä haluavat. Tavaramäärä ei tee onnelliseksi, vaan päinvastoin kiittämättömäksi. Lopulta mikään ei tunnu miltään, kun aina saa kaiken mitä haluaa.
Minusta on ihan hyvä periaate, että lapselle kerrotaan että suoraan, että kaikkea toivomaansa ei todellakaan saa. Eikä asiaa tarvitse perustella rahalla, vaan asia nyt on vain niin, että kukaan ei saa kaikkea mitä haluaa.
Yhden tai kaksi toivetta voi hyvin toteuttaa (jos ne sopivat budjettiin ja ovat ovat muuten järkevyyden rajoissa), mutta muut lahjat voivat sitten olla sellaisia, jotka vanhemmat katsovat tarpeellisiksi.
Meillä ovat lapset iloisia niin toteutuneista toiveista kuin myös uusista pyyhkeistä tai kivoista villasukista. :)
Näistäkään toiveista, jotka aikoo toteuttaa ei kannata etukäteen luvata mitään, vaan sanoa vain että katsotaan mitä paketeista tulee ja edelleen korostaa, että kaikkea toivottua ei saa.
 
Mun lapseni saneli mulle listan jossa oli 51 toivetta: Eikä ne suinkaan ollut kaikki edes yksittäisiä tavaroita, vaan ihan yleisesti ottaen lelusarjoja, mistä sitten kuulemma toivoo kaikki osat mitä on saatettu keksiä. Mä kuuntelin ja kylmän rauhallisesti kirjoitin ylös ja kun kaikki oli käyty läpi, otettiin oikein keskustelutuokio asiasta. Tajusi kyllä, luulisin, ettei ole oikein realistista eikä kohteliastakaan odottaa kaikkea kerralla, ja lopputulos on ilmeisesti se ettei juuri välitä mitä siltä listalta saa, kunhan saa jotain.

Yritin ensin että ois saanut kirjottaa listaan tyyliin 10 kohtaa: mutta jakeluun ei mennyt, miksi niin vähän. Miksei muutakin. Joten ajattelin, että lähestytään tätä asiaa sitten toista kautta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joulu?:
Alkuperäinen kirjoittaja veden-neito:
Et voisi sitä pleikkari hommata käytettynä? Me ostimme sukulaiselta pojalla pleikkari kakkosen koska tämä sukulaipoika hommasi itselleen uudemman koneen. Toinen vaihtoehto on tietty osamaksulla osto. Tosin en sitä suosittele koska niitä lahjoja on tyhmä maksaa pitkälle seuraavaa vuotta. Itse tilasin viime vuonne netanttilasta pojalle mp3 soittimen kun ei ollut vara muuten sitä hommata. Makselin sitä sitten pikkuhiljaa pois..
Olenkin huutonetistä katsellut. Mitä, jos poika muuttaa taas mielensä???Haluaisin jättää asian hoitamatta, miehen tehtäväksi. Silloin jäisi poika lahjatta. Tässä asiassa mulla on aikasen kylmä mies :(
kuule, sä hommaat lahjat, ja jos ne ei sitten miellytä, niin ei voi mitään. lapsi on selvästi huomannut, että sua pystyy pompottelemaan ja aiheuttamaan pahaa mieltä.

 
kuu taivaalta
Kuule tietyn ikäiset lapset toivoo kaiken mikä lelukirjassa on ja vaikka kuun taivaalta. Onneksi ne unohtaa suurimman osan niistä toiveista.
Meillä kysyttiin ( lasten ollessa pienempiä) mikä näistä sun toiveista on se kaikkein tärkein. Joutuivat siis itse miettimään. Jos olis ollut vaikka hevonen, olisin sanonut silloin, että ei se pukki taida hevosta tuoda, mutta mikä muu olisi sellainen iso ( siis tärkeä) toive.
Nyt kun ovat isompia, sanon paljonko rahaa lahjaan on, eli mitä sillä toivoisit.
 
Tuota kohtaa mä hiukan ihmettelin, ett on otettu asuntolainaa ja muutettu alueelle, jossa naapureilla on mönkijöitä yms. ja sit rutistaan, ettei ole kummoistakaan joulubudjettia... ja ett pleikkari ostettaisiin osarilla!!!! En vaan ymmärrä, ett miten aikuiset ihmiset nykyään ottavat järjettömiä lainoja ettei enää muuhun jää varaa. Meni asian vierestä, mutta vaan alkoi ihmetyttään.... Ja niinkuin edellä jo joku mainitsi, niin kerralla kysyt muksuilta, ett mitä toivotte ja niitä ei todellakaan sit enää muuteta. Kyllä 10 vuotias jo ymmärtää, ett se nyt vaan on näin.
 
Toinenkin onneton äiti
Alkuperäinen kirjoittaja joulu:
Alkuperäinen kirjoittaja veden-neito:
Alkuperäinen kirjoittaja joulu?:
Alkuperäinen kirjoittaja veden-neito:
Et voisi sitä pleikkari hommata käytettynä? Me ostimme sukulaiselta pojalla pleikkari kakkosen koska tämä sukulaipoika hommasi itselleen uudemman koneen. Toinen vaihtoehto on tietty osamaksulla osto. Tosin en sitä suosittele koska niitä lahjoja on tyhmä maksaa pitkälle seuraavaa vuotta. Itse tilasin viime vuonne netanttilasta pojalle mp3 soittimen kun ei ollut vara muuten sitä hommata. Makselin sitä sitten pikkuhiljaa pois..
Olenkin huutonetistä katsellut. Mitä, jos poika muuttaa taas mielensä???Haluaisin jättää asian hoitamatta, miehen tehtäväksi. Silloin jäisi poika lahjatta. Tässä asiassa mulla on aikasen kylmä mies :(
Jos lahja ei pojalle kelpaa niin ei se ole sinun syytä. Pojan pitää vaan tyytyä siihen mitä saa.
Entä jos selität pojalle että taloudellinen tilanne on niin tiukka että saa vain yhden pikkasen arvokkaamman lahjan. Hänhän oli jo 10v joten luulisi hänen jo ymmärtävän asian.
Tiedän, että lapsi haluaa sitä mitä naapurin lapset saavat tai väittävät saaneensa. Meilläkin on käyty näitä keskustluja lhinnä tuon kuopuksen kanssa ja olen selittänyt asian niin kuin se on eli että meillä ei ole varaa siihen ja ettei kaikki kaverit ole välttämättä saaneet sitä mitä sanovat saaneensa.
Yksikin poika kertoi kuinka hänellä on mönkkäri kotona ja saa pian uuden. Kuitenkin kaverikirjaan oli kirjoittanut haaveilevansa mönkkäristä jota hänellä ei ole.. Meidän pojalle ol kova isku huomata, että kaveri valehteli .
selittänyt olen ja aion yhä. Totuus on vain se, että meidän perheessä miehen auton varusteet ovat poikien lahjoja tärkeämpiä, eli pojat eivät koskaan ole saaneet uusinta huutoa leluissa. Miehen ostamiset aina mennyt läpi :(. Siis vuosia jo selitetty pojille ja oikeastaan jotenkin ovat ymmärtäneet, vaikka paha mieli onkin tullut. Nyt naapurin pojat pörräävät mönkijöillään ja mopoillaan, ihan oikeasti, näen itse. Se siis pahentaa tätä tilannetta. Kaikki on niin suhteellista, ehkä oma paha oloni johtuneekin siitä, että perheen rahankäytössä on niin räikeä epäsuhta, ettei kellään!!

Niinkuin aiemmin jo sanoin, ehkä se joulu silti tulee meillekin :)


Älä sure, et ole ainoa joka joutuu kärsimään epäreilusta rahankäytöstä. Olen ollut kuusitoista vuotta aviossa ja yhä joudun pyytämään rahat taloudenhoitoon mieheltäni. Nöyryyttävää. Korostan vielä, etten shoppaile itselleni mitään,paitsi kirppareilta koitan löytää jotakin halpaa.
Nyt kysyin varovasti mikä olisi budjetti joululahjoihin, oli vastaus tylysti "EN TIEDÄ" ja asia jätettiin siihen.
Mies olettaa että mä ruokarahoista mitkä hän antaa laitan omille tenaville (2lasta) ja koko laajalle suvulle lahjat!!
Olen perin uupunut ja väsynyt koko tilanteeseen, koko joulun laitto on mun harteilla ja toinen ei tee muuta kuin piruilee ja vittuilee jatkuvasti.
 
Gluteus maximus
kerrotko lapsille, että he saavat mitä pyytävät. Meillä 3,5v ja 2v eivät osaa edes pyytää mitään. Tykkäävät kyllä lahjoista kun niitä saavat, mutta yksikin paketti olisi varmaan riittävä (valitettavasti sukulaiset ei sitä ymmärrä ) Lahjojen sijasta meillä keskitytään ruokaan ja yhdessäoloon, Joulukuusi on lasten mielestä se ehdoton kohokohta, sen koristelemista odottavat jo kovasti ja siitä on poika puhunut jo kuukausia. Omasta metsästä sen haemme. =) Keskittykää muihin asioihin kuin lahjoihin!
 
Janina83
Kyllä ei kaikkea tarvitse hommata mitä lapset toivoo!!! Itse annoin luvan merkata lelukirjaan kaikkea mitä haluavat mutta kaikkea ei tosiaan tule, muutama toivotuista!!! Ja vaikka on tääläkin toiveet vaihtunu vaikka lahja olis jo paketoituna niin ihan sama, sielä on ja pysyy!!!
 
Keittiönoita
Mä en joulun takia jättäisi asuntolainan lyhennystä maksamatta. Paitsi jos olisi se tilanne, että raha ei tosiaankaan rittäisi yhtään mihinkään, silloin voisin anoa lyhennysvapaata pankilta.

Mä olen ollut tavallaan onnekas siinä, että ollaan aina vietetty joulua suvun kanssa yhdessä. Lapseni ovat oppineet, että lahjojen määrä ja laatu on kiinni myös vanhempien varallisuudesta. Joulupukki voi tuoda serkkupojalle 50 lahjaa ja sinulle 5. Mun lapset ovat oppineet jo kauan sitten sen, että heidän lahjansa eivät ole riippuvasia naapurin lasten lahjoista eikä edes samassa paikassa joulua viettävien muiden lasten lahjoista.
 

Yhteistyössä