Meillä olisi rahaa, mutta lapset (tai aikuisetkaan) eivät todellakaan saa kaikkea mitä haluavat. Tavaramäärä ei tee onnelliseksi, vaan päinvastoin kiittämättömäksi. Lopulta mikään ei tunnu miltään, kun aina saa kaiken mitä haluaa.
Minusta on ihan hyvä periaate, että lapselle kerrotaan että suoraan, että kaikkea toivomaansa ei todellakaan saa. Eikä asiaa tarvitse perustella rahalla, vaan asia nyt on vain niin, että kukaan ei saa kaikkea mitä haluaa.
Yhden tai kaksi toivetta voi hyvin toteuttaa (jos ne sopivat budjettiin ja ovat ovat muuten järkevyyden rajoissa), mutta muut lahjat voivat sitten olla sellaisia, jotka vanhemmat katsovat tarpeellisiksi.
Meillä ovat lapset iloisia niin toteutuneista toiveista kuin myös uusista pyyhkeistä tai kivoista villasukista.