Suvakit ottavat avosylin vastaan ISIS:n kurkunleikkaajajihadistit

vierailija
Vetää sanattomaksi vaikka tuo olikin tiedossa. Milloin saamme tähän järjettömyyteen lopun? Muualla Euroopassa nämä pidätetään, täällä suvakkipohjolassa otetaan avosylin vastaan terroristit, heidän sekopäiset lapsensa ja kaikki muut jotka tänne haluavat tulla. Lasten koulun perusteella edes ne täällä syntyneet eivät sopeudu eivätkä osaa kunnolla suomea, mitä ihmeen mahdollisuuksia näillä on??
 
vierailija
Olen lievästi järkyttynyt. Miten meidän päättäjät voivat olla näin vieraantuneita todellisuudesta. Ensinnäkin:
- juttussa kerrotaan, että taistelija kotoutetaan takaisin yhteiskuntaan. Eiväthän nämä alunperinkään kotoutuneet tänne. Siksihän he lähtivät sinne taistelujen keskelle, vieden lapsensakin mukanaan.
- jos lähtee vapaaehtoisesti sota-alueelle, ei voi sen jälkeen uskottavasti vaatia turvapaikkaa
- ja jälleen kerran keskustelun yleissävy on sellainen, että syy on suomalaisissa. Lastensuojelu ei muka tunnista väkivaltaisessa kulttuurissa kasvavien lapsien erityistarpeita. Että totta kai tämäkin on sen suomalaisen sossun syy. Ei suinkaan sen, joka lapsensa vaurioittaa. Jos se sossu vaan vähän yrittäisi, niin totta kai hän lempeällä hymyllä ja villasukilla voi katkaista satojen vuosien väkivallan kierteen.
 
vierailija
Kuntavaalit ovat tulossa, ja kunnat päättävät, paljonko turvapaikanhakijoita he ottavat vastaan. Nyt vain jokainen äänestäjä sen verran vaivautuu toreille ja tilaisuuksiin, että voi kysäistä, mikä on ehdokkaiden kanta tähän, montako turvapaikanhakijaa kuntaan aiotaan lähivuosina ottaa. Näiden tarvitsemat resurssit kun on pois muusta kuntien järjestämästä palvelusta. Yksi turvapaikanhakija, joka tarvitsee serkkunsa tulkikseen jokaiseen kauppareisuunkin seuraavan 30 vuoden ajan, kun kuluttaa melko lailla palveluita ja rahaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Järkyttävää ja käsittämätöntä. Kanada ja Australia esimerkiksi yksinkertaisesti lailla kieltävät ketään palaamasta. Kanada peruu myös kansalaisuuden. Tuo on järkevää ja noin Suomenkin pitäisi tehdä.
 
vierailija
Itävalta, Belgia ja Iso-Britannia ovat myös muuttaneet lakejaan niin, että terrorismitoiminnasta menettää kansalaisuutensa. Ja tietenkään maahan ei muutenkaan pääse. Ranska on tekemässä samaa.

Joten miksi ihmeessä Suomi kopioi tässä Ruotsia, vaikka koko maailma on jo todennut, että Ruotsin malli on aivan mielipuolinen ja on jo lähes tuhonnut koko yhteiskunnan siellä???

Samaan aikaan kun kaikki mielipidekyselyt osoittavat, että jopa 96% suomalaisista haluaa lopettaa kaiken maahantulon EU:n ulkopuolisista maista ja eilen julkistettu Sisäministeriön selvitys näytti aivan selvästi, että kantansa ilmaisseista suomalaisista melkein 75% halusi lopettaa kokonaan maahanmuuton muslimimaista.

Miten on mahdollista, että kansainväliset järkevät käytännöt ja suomalaisten enemmistön tahto noin vain sivuutetaan, ja tarkoituksella kopioidaan katastrofaaliseksi todettua Ruotsin mallia???
 
  • Tykkää
Reactions: ..... ja Elena777
vierailija
Suomessahan halutaan koko ajan vedota "kansainvälisiin sopimuksiin" kun halutaan ajaa omaa agendaa.

Mutta tässä(kin) nuo samat tahot jotka jo vuonna 2015 heittivät Geneven sopimuksen ja Dublinin sopimuksen roskiin, rikkovat taas YK:n sopimusta.

The UN Convention on the Reduction of Statelessness prohibits leaving persons stateless. To date, the 1961 convention argues in Article 9, “A Contracting State may not deprive any person or group of persons of their nationality on racial, ethnic, religious or political grounds”, whose intent is likely to protect non-violent persons from persecution. However, should those persons or groups turn violent, and threaten the state, the UN convention allows for in Article 8:
  1. Notwithstanding the provisions of paragraph 1 of this Article, a Contracting State may retain the right to deprive a person of his nationality, if at the time of signature, ratification or accession it specifies its retention of such right on one or more of the following grounds, being grounds existing in its national law at that time:

(a) that, inconsistently with his duty of loyalty to the Contracting State, the person


(i) has, in disregard of an express prohibition by the Contracting State rendered or continued to render services to, or received or continued to receive emoluments from, another State, or


(ii) has conducted himself in a manner seriously prejudicial to the vital interests of the State;


(b) that the person has taken an oath, or made a formal declaration, of allegiance to another State, or given definite evidence of his determination to repudiate his allegiance to the Contracting State.


http://foreignpolicyblogs.com/2016/02/12/islamic-state-fighters-allowed-return-home/
 
Järkyttävää ja käsittämätöntä. Kanada ja Australia esimerkiksi yksinkertaisesti lailla kieltävät ketään palaamasta. Kanada peruu myös kansalaisuuden. Tuo on järkevää ja noin Suomenkin pitäisi tehdä.
No näinhän sitä normaalilla maalaisjärjellä varustettu ihminen tekisi. Mikä helvetti suomen päättäjiä vaivaa?!?
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Uutissuomalainen: Isis-alueilta palaaville valmistellaan kotoutusta - erityishuomio vierastaistelijoiden lapsiin
Tänään klo 05:00
Suomessa valmistaudutaan parhaillaan väkivaltaan ja radikalismiin kasvaneiden vierastaistelijoiden kotouttamiseen takaisin yhteiskuntaan, kertoo Uutissuomalainen.




    • Sisäministeriössä valmisteilla oleva toimintamalli huomioi erityisesti perheidensä mukana Syyriaan ja Irakiin taistelualueille muuttaneet lapset.
    • Suomesta on lähtenyt äärijärjestöihin taistelemaan noin 80 aikuista, joista osa on ottanut perheensä mukaan.
    • Suomessa lastensuojelussa ei tunnisteta väkivaltaiseen aatemaailmaan kasvaneita lapsia, koska tapaukset poikkeavat siitä, mihin on totuttu.

Irakissa ja Syyriassa useat lapset ovat traumatisoituneet taisteluiden keskellä. Sekä taistelijoiden, että taistelujen alta pakenevien lapset ovat todennäköisesti nähneet kauheita asioita. Kuvituskuva. ALL OVER PRESS
Sisäministeriössä valmisteilla oleva toimintamalli huomioi erityisesti perheidensä mukana Syyriaan ja Irakiin taistelualueille muuttaneet lapset, joista osa voi olla pahasti traumatisoituneita.

Suomesta on lähtenyt äärijärjestöihin taistelemaan noin 80 aikuista, pääasiassa terroristijärjestö Isisiin. Lähtijöiden joukossa on ollut kokonaisia perheitä lapsineen, mutta lasten määrästä ei ole tarkkaa tietoa.

Sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen kertoo Uutissuomalaiselle, että Suomessa ollaan hyvissä ajoin liikkeellä toimenpideohjelman hahmottelussa.

Tarkoituksena on vähentää taistelualueelta palaajiin liittyvää väkivallan ja radikalisoitumisen riskiä.

Euroopan mittakaavassa Syyrian ja Irakin taistelualueille on matkustanut kymmeniä tuhansia henkilöitä. Kaikki taistelualueilta palaavat eivät ole syyllistyneet rikoksiin, mutta sisäministeriön raportin mukaan jo pelkkä taistelualueella oleskelu ja raakuuksien näkeminen voi aiheuttaa turvallisuusuhan.

Suomeen on palannut taistelualueilta tähän mennessä parikymmentä henkeä. Ministeriön raportissa todetaan, etteivät aiemmin taistelualueille matkustaneet ole yleensä aiheuttaneet uhkaa, mutta lastensuojelussa ei tunnisteta väkivaltaiseen aatemaailmaan kasvaneita lapsia. Se taas on herättänyt huolen aivopesun uhreiksi joutuneista ja heidän tunnistamisestaan.

Uutissuomalaisen mukaan valmisteilla oleva toimintamalli perustuu viranomaisten ja järjestöjen yhteistyöhön. Suosituksissa esitetään myös islamilaisten järjestöjen ja yhteisöjen taloudellista tukemista ja kouluttamista toimintamallin mukaiseen yhteistyöhön.


Eikä riitä, että rikolliset otetaan avosylin takaisin, vaan myös syydetään rahaa heidän järjestöilleen :confused:

Jotenkin ihan mielipuolista. Nyt oikeasti karisee se pieni tähän saakka vielä säästynyt veronmaksuhalukkuus ja usko siihen, että kyllä järki alkaa pikkuhiljaa typerimpienkin päissä kasvamaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
  • Tykkää
Reactions: .....
Kyllä pässit on viisaampia..nää nykyiset päättäjät ovat sokeita ja jonkinlaisen joukkohurmoksen vallassa. Oikeesti pelottaa miten pahaksi tilanteen täytyy mennä ennenkuin sieltä edes yksi myöntää, että ovat tainneet mennä suvaitsevaisuudessaan liian pitkälle.
Riitäisi, että ymmärtäisivät etteivät kaiken hyväksyminen ja suvaitsevaisuus ole synonyymejä keskenään.
Mutta joo, kyllä jätkillä on homma karannut hanskasta ja pahasti.
 
  • Tykkää
Reactions: ..... ja Elena777
vierailija
Jos ne ovat Supmen kansalaisia niin kai heillä pn oikeus tulla takaisin Suomeen.
Mikä sen parempaa kuin opettaa heidät maan tavoille, erityisesti lapset.

Kukas ne päättäjät valitsi sinne päättäjäpaikoille?
 
Ne on ilmeisesti totaalisia pässejä.
Kyllä oikeasti täytyy olla. Valmistellaan jotain satojen tuhansien toimenpideohjelmaa, ja vielä kehutaan, että "ollaan ajoissa liikkeellä ja hyvin varauduttu".
Vittu olisiko ihan vain helpompi varautua niin, että ei niitä rikollisia päästäisi takaisin maahan? Halvempaakin olisi. Ja toimisi paljon varmemmin, kun joku sössön-sössön-toimenpideohjelma, jossa taataan terapiakäyntejä isis-sotilaiden aivopestyille lapsille ja tukea muslimijärjestöille.
 
vierailija
Kyllä oikeasti täytyy olla. Valmistellaan jotain satojen tuhansien toimenpideohjelmaa, ja vielä kehutaan, että "ollaan ajoissa liikkeellä ja hyvin varauduttu".
Vittu olisiko ihan vain helpompi varautua niin, että ei niitä rikollisia päästäisi takaisin maahan? Halvempaakin olisi. Ja toimisi paljon varmemmin, kun joku sössön-sössön-toimenpideohjelma, jossa taataan terapiakäyntejä isis-sotilaiden aivopestyille lapsille ja tukea muslimijärjestöille.
Kuinka estät silloin jos kyseessä on suomalainen? Kyseessä voi olla ihan syntyperäinen kantasuomalainen (näitäkin on). Suomen laki kun ei tunne kansalaisen karkoitusta, muutoinhan pääsisimme kätevästi rikollisista eroon.
 
Kuinka estät silloin jos kyseessä on suomalainen? Kyseessä voi olla ihan syntyperäinen kantasuomalainen (näitäkin on). Suomen laki kun ei tunne kansalaisen karkoitusta, muutoinhan pääsisimme kätevästi rikollisista eroon.
Suurin ongelmahan tuossa on se, että turvapaikan hakijoille ei tulisi myöntää mitä ikuista kansalaisuutta, vaan nimen omaan se turvapaikka siksi aikaa, kun sitä tarvitaan.
Ja lakimuutoksellahan tuo helposti tehdään mahdolliseksi. Yksi vaihtoehto on määritellä, että terroristisiin sotatoimiin osallistuminen määritellän sen luokan rikokseksi, että vankeutta pamahtaa hetisillään parikymmentä vuotta. En usko, että kovin paljon halukkaita olisi silloin tulossa.

Toinen vaihtoehto on määritellä turvapaikan saamista koskevaan lakiin pykälä, jossa sanotaan, että kansalaisuus voidaan perua, jos osallistuu terroristiseen tmv toimintaan.

Syntyjään suomalaisten osalta, vähimmillään tällaisen perheen lapset tulisi huostaanottaa. Ihan hullua jättää lapset kasvamaan samanlaisiksi sotilaiksi, kun sijoittamalla heidät normaaliin perheeseen, saataisiin paljon parempi lopputulos.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Kyllä oikeasti täytyy olla. Valmistellaan jotain satojen tuhansien toimenpideohjelmaa, ja vielä kehutaan, että "ollaan ajoissa liikkeellä ja hyvin varauduttu".
Vittu olisiko ihan vain helpompi varautua niin, että ei niitä rikollisia päästäisi takaisin maahan? Halvempaakin olisi. Ja toimisi paljon varmemmin, kun joku sössön-sössön-toimenpideohjelma, jossa taataan terapiakäyntejä isis-sotilaiden aivopestyille lapsille ja tukea muslimijärjestöille.
Voishan se olla, mutta kun nä sönköttäjät nyt vaan sattuu kuvittelemaan, että ne rakkaudellaan parantaa paatuneemmankin mielen.
Ihan perus idiootteja.
Harmi, että joku vielä kuuntelee ja uskoo niitä.
 
Suurin ongelmahan tuossa on se, että turvapaikan hakijoille ei tulisi myöntää mitä ikuista kansalaisuutta, vaan nimen omaan se turvapaikka siksi aikaa, kun sitä tarvitaan.
Ja lakimuutoksellahan tuo helposti tehdään mahdolliseksi. Yksi vaihtoehto on määritellä, että terroristisiin sotatoimiin osallistuminen määritellän sen luokan rikokseksi, että vankeutta pamahtaa hetisillään parikymmentä vuotta. En usko, että kovin paljon halukkaita olisi silloin tulossa.

Toinen vaihtoehto on määritellä turvapaikan saamista koskevaan lakiin pykälä, jossa sanotaan, että kansalaisuus voidaan perua, jos osallistuu terroristiseen tmv toimintaan.

Vähimmillään tällaisen perheen lapset tulisi huostaanottaa. Ihan hullua jättää lapset kasvamaan samanlaisiksi sotilaiksi, kun sijoittamalla heidät normaaliin perheeseen, saataisiin paljon parempi lopputulos.
Nä on muuten täysin nurinkurisia juttuja. Jostain syystä, kun kyseessä on turvapaikanhakijat tai maahanmuuttajat, niin mihinkään ei uskalleta puuttua. Ne saa hakata lapsiaan, ympärileikata niitä ja pakkonaittaa ties kenelle ja homma on ihan fine. Julkisesti kerrotaan miten tällaista ei ollenkaan hyväksytä, mutta käytännössä ketään ei koskaan saateta vastuuseen, koska se on niin kovin monimutkaista ja hankalaa.
Nyt tänne saa palata sotimaan lähteneet raiskaajat ja sadistit jatkamaan mielipuuhiaan ja joku saamarin disney- landissä elävä yksilö on vakuuttunut siitä, että me nä ihmiset parannetaan ja kyllä niiden pitää saada pitää lapsensa.
Aivan helvetin sairasta.
 

Yhteistyössä