Suvaitsevainen, miksi kannatat kuolemantuomiota aviorikkojille ja homoille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja liig
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798292:
Miksi sitten kysyit, mitä siihen kokonaiskuvaan kuuluu, jos et halunnut sitä kuulla? Minä puhuin tuossa ihmisten äänestyspäätöksistä. Suurin osa kansasta ei pitänyt tätä maahanmuuttoäänestyksenä, vaan eduskuntavaaleina ja ajattelivat kokonaiskuvaa.

Juu mutta sun teksteistä saa semmoisen kuvan että otetaan kokonaiskuva huomioon (juu kaikista leikataan) mutta maahanmuuton leikkaamisesta ei saisi puhua. Ja luulet että mamutukseen kriittisesti suhtautuvat eivät aja muita asioita.

Pakolaisten tulo on vaan semmoinen ajankohtainen asia, että näinä vuosina luodaan sille raamit, jonka mukaan toimitaan. Sitä pitää järkeistää, tarjota vaan pakollinen toimeentulo, koulutus ja terveydenhoito (uskontoa ja kulttuuria pystyvät harjoittamaan omissa piireissäänkin) ja siinäkin on jo paljon. Ei katkota kauloja jos pakolaiset eivät hylkää kulttuuria ja uskontoaan eikä vainota heitä, mutta ei aleta heidän meininkiään rahoittamaankaan.

Ja entistä enemmän pitää miettiä sitä, että ei lähdetä kotouttamaan, koska se on kallista. Tosin turvapaikanhakumenettelyt ja päätösten saantiajat on pitkät ja siinä ajassa turvapaikanhakija on ehtinyt pyöriä Suomessa jo pitkään, mikä rassaa varsinkin lapsipakolaisia.
 
Viimeksi muokattu:

Lue koko ketju, niin ymmärrät, miksi puhun kokonaiskuvasta. Ja keitä tarkoitan niillä, jotka eivät ajattele muita asioita.
 
Kovasti silti tunnut neuvovan muita...

Niin, neuvon ajattelemaan, miten vaikeasta ongelmasta on kysymys ja ettei vastaus ole ihan niin helppo, kun jotkut kuvittelevat. Miksi minun pitäisi itse tietää ratkaisu, jos vain kerron, että on kyse vähän suuremmasta asiasta? Minä en ole kertonut, että tiedän ratkaisun. Olen vain sanonut, että tämä ehdotus ei ole täydellinen ratkaisu. Ymmärrätkö näiden eron, vai pitääkö vääntää rautalangasta?
 
Echo ei nyt ihan ymmärrä, että maahanmuuttajien kotouttaminen on koko Suomen ja suomalaisten etu. Siitä ei tule mitään muuta kun ongelmia, jos he eivät tänne sopeudu ja kotiudu ja heidän kulttuurissaan on monia erityispiirteitä, joita ilmeisesti et tiedä (?).
 
  • Tykkää
Reactions: Mörköäiti
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798324:
Niin, neuvon ajattelemaan, miten vaikeasta ongelmasta on kysymys ja ettei vastaus ole ihan niin helppo, kun jotkut kuvittelevat. Miksi minun pitäisi itse tietää ratkaisu, jos vain kerron, että on kyse vähän suuremmasta asiasta? Minä en ole kertonut, että tiedän ratkaisun. Olen vain sanonut, että tämä ehdotus ei ole täydellinen ratkaisu. Ymmärrätkö näiden eron, vai pitääkö vääntää rautalangasta?
Ei talouden hoitaminen ole vaikeaa: eletään suu säkkiä myöden (koskee myös julkista sektoria).

Joten jos et tiedä tästä aiheesta yhtään mitään, niin ole sitten hiljaa.
 
Echo ei nyt ihan ymmärrä, että maahanmuuttajien kotouttaminen on koko Suomen ja suomalaisten etu. Siitä ei tule mitään muuta kun ongelmia, jos he eivät tänne sopeudu ja kotiudu ja heidän kulttuurissaan on monia erityispiirteitä, joita ilmeisesti et tiedä (?).

Suomalainen kotoutussysteemi ei ole kotouttava, vaan hyysäävä, ja siksi nykyinen maahanmuuttopolitiikka tuhoaa Suomen: lapsemme kiroavat meidät.
 
Ei talouden hoitaminen ole vaikeaa: eletään suu säkkiä myöden (koskee myös julkista sektoria).

Joten jos et tiedä tästä aiheesta yhtään mitään, niin ole sitten hiljaa.

Niin eihän se ole ollenkaan vaikeaa. Eihän mikään vaikuta mihinkään toiseen asiaan ja leikkaukset ja veronkorotukset ovat aina helppoja. Kyllä ihmettelen, miten Suomen talous on tässä jamassa, kun täällähän meillä on asiantuntijoita pilvin pimein, jotka tietävät miten hommat pitää hoitaa. :D
 
Echo ei nyt ihan ymmärrä, että maahanmuuttajien kotouttaminen on koko Suomen ja suomalaisten etu. Siitä ei tule mitään muuta kun ongelmia, jos he eivät tänne sopeudu ja kotiudu ja heidän kulttuurissaan on monia erityispiirteitä, joita ilmeisesti et tiedä (?).

Miksi siitä tulee ongelmia?
Jos mä menisin pakolaiseksi johonkin maahan, jossa saisin olla kristitty ja harrastaa suomalaisia omituisuuksiani kodissani ja yhteisössäni (Maamme-laulu, vappusiman teko, itsensä höyrystäminen lauantai-iltaisin ja jollain palmunlehvistä kootulla vihdalla vihtominen), niin olisin ihan siitä kiitollinen.
Ehkä naapurin minareetista tuleva pääuskonnon loilotus särkisi korvia ja paikallisesta kaupasta ei löytyisi ruisleipää ja salmiakkia, mutta jos mulle kuitenkin olisi kustannettu kallis terveydenhoito, koulutus ja toimeentulo ja saisin elää ilman vainoa ja toteuttaa uskontoani kokoontumalla ystävieni kanssa, niin se riittäisi mulle.

En alkaisi mellakoida, jos mun kulttuuria tai uskontoa ei tuettaisi valtion taholta.

Se on eri asia jos paikalliset innostuisivat saunakulttuuristani ja vappusimasta, mut se on ihmisten välistä eikä veroveroin tuettua.
 
:headwall: Sä et nyt käsitä, että heillä uskonto on yhtäkuin kulttuuri. Huomaa, ettet tunne muslimeita, muuten et kyseenalaistaisi tätä.

Ja mitäkö ongelmia siitä seuraa jos osa porukkaa jää ns. "rannalle"? Tulisiko siitä vaikka ongelmia koulussa, työpaikoilla jne, josta taas kustannuksia yhteiskunnalle sekä vastakkainasettelua valtaväestön ja heidän kesken. Vähän niin kun me ja muut, eikä kumpikaan osapuoli ymmärrä toisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798354:
Niin eihän se ole ollenkaan vaikeaa. Eihän mikään vaikuta mihinkään toiseen asiaan ja leikkaukset ja veronkorotukset ovat aina helppoja. Kyllä ihmettelen, miten Suomen talous on tässä jamassa, kun täällähän meillä on asiantuntijoita pilvin pimein, jotka tietävät miten hommat pitää hoitaa. :D

Kai sä tajuat sen, että kyllä poliitikotkin, ainakin suurin osa heistä, tajuavat miten talous saadaan tasapainoon, mutta he eivät tiedä sitä miten tulisivat sen jälkeen uudelleen valituksi eduskuntaan tai kunnanvaltuustoon, koska tulonsiirtojen varassa elävää porukkaa on aivan liian paljon.
 
Niin, no jos tälle linjalle lähdetään, niin juu. Ihan hyvä idea ajaa alas vaikka koulutus-ja terveydenhuoltojärjestelmätkin. Maksakoon kukin itse kulunsa. Sehän olisi kyllä helppoa. Siinä tulee sitten vain vähän toisenlaisia ongelmia, mutta eihän niillä ole väliä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798367:
Niin, no jos tälle linjalle lähdetään, niin juu. Ihan hyvä idea ajaa alas vaikka koulutus-ja terveydenhuoltojärjestelmätkin. Maksakoon kukin itse kulunsa. Sehän olisi kyllä helppoa. Siinä tulee sitten vain vähän toisenlaisia ongelmia, mutta eihän niillä ole väliä.

Nyt mä sitten myönnän sen mitä mä olen jo jonkin aikaa epäillyt: sinä olet idiootti ja toivoton tapaus joka ensimmäisenä säästäisi koulutuksesta ja terveydenhuoltojärjestelmästä.
 
:headwall: Sä et nyt käsitä, että heillä uskonto on yhtäkuin kulttuuri. Huomaa, ettet tunne muslimeita, muuten et kyseenalaistaisi tätä.

Ja mitäkö ongelmia siitä seuraa jos osa porukkaa jää ns. "rannalle"? Tulisiko siitä vaikka ongelmia koulussa, työpaikoilla jne, josta taas kustannuksia yhteiskunnalle sekä vastakkainasettelua valtaväestön ja heidän kesken. Vähän niin kun me ja muut, eikä kumpikaan osapuoli ymmärrä toisia.

Mä olen tässä keskustelussa yrittänyt pitää uskonnon ja kulttuurin erillään, mutta sä sen paljastit mikä on usein muslimeilla: uskonto ja kulttuuri ovat usein yksi ja sama asia.

Eli sitä suuremmalla syyllä: jos me tuemme heidän kulttuuriaan, tuemme samalla heidän uskontoaan. Haluammeko tukea heidän uskontoaan?

Näitä asioita pitää ennakoida 20-30 vuoden päähän. Tällä hetkellä on herttaista että on joku mamu-muslimi vaikka eduskunnassa. Mutta.
Mulla oli vain kahdeksikko matikassa mutta jos ajatellaan että muslimiperheet ovat isoja ja suomalaisperheet ei, niin niistä muslimeista tulee iso porukka ->enemmän päättäjiä eduskunnassa.
Kommentoisiko joku tuohon edelliseen lauseeseen edes jossain vaiheessa?
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen tässä keskustelussa yrittänyt pitää uskonnon ja kulttuurin erillään, mutta sä sen paljastit mikä on usein muslimeilla: ne 2 ovat usein yksi ja sama asia.

Eli sitä suuremmalla syyllä: jos me tuemme heidän kulttuuriaan, tuemme samalla heidän uskontoaan. Haluammeko tukea heidän uskontoaan?

Näitä asioita pitää ennakoida 20-30 vuoden päähän. Tällä hetkellä on herttaista että on joku mamu-muslimi vaikka eduskunnassa. Mulla oli vain kahdeksikko matikassa mutta jos ajatellaan että muslimiperheet ovat isoja ja suomalaisperheet ei, niin niistä muslimeista tulee iso porukka ->enemmän päättäjiä eduskunnassa.
Kommentoisiko joku tuohon edelliseen lauseeseen edes jossain vaiheessa?

Ei muslimien tarvitse edes olla eduskunnassa, koska suvikset tekevät myyrä työn heidän puolesta.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Nyt mä sitten myönnän sen mitä mä olen jo jonkin aikaa epäillyt: sinä olet idiootti ja toivoton tapaus joka ensimmäisenä säästäisi koulutuksesta ja terveydenhuoltojärjestelmästä.

Missä sanoin, että säästäisin näistä ensimmäisenä? Sinä sanoit, että asia on helppo ja tuohonhan se pidemmän päälle johtaisi. Vai luuletko, että terveydenhuolto ja koulutus on ilmaista tai edes halpaa?

Eikö se olekaan niin helppoa kuin väität, kun noin älähdit?
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798393:
Missä sanoin, että säästäisin näistä ensimmäisenä? Sinä sanoit, että asia on helppo ja tuohonhan se pidemmän päälle johtaisi. Vai luuletko, että terveydenhuolto ja koulutus on ilmaista tai edes halpaa?

Eikö se olekaan niin helppoa kuin väität, kun noin älähdit?

Jos säästetään ulkomaille hassattavasta rahasta niin sitten suomalainen koulutus ja terveydenhuolto romahtaisi?:D
 
Juu mutta sun teksteistä saa semmoisen kuvan että otetaan kokonaiskuva huomioon (juu kaikista leikataan) mutta maahanmuuton leikkaamisesta ei saisi puhua. Ja luulet että mamutukseen kriittisesti suhtautuvat eivät aja muita asioita.

Pakolaisten tulo on vaan semmoinen ajankohtainen asia, että näinä vuosina luodaan sille raamit, jonka mukaan toimitaan. Sitä pitää järkeistää, tarjota vaan pakollinen toimeentulo, koulutus ja terveydenhoito (uskontoa ja kulttuuria pystyvät harjoittamaan omissa piireissäänkin) ja siinäkin on jo paljon. Ei katkota kauloja jos pakolaiset eivät hylkää kulttuuria ja uskontoaan eikä vainota heitä, mutta ei aleta heidän meininkiään rahoittamaankaan.

Ja entistä enemmän pitää miettiä sitä, että ei lähdetä kotouttamaan, koska se on kallista. Tosin turvapaikanhakumenettelyt ja päätösten saantiajat on pitkät ja siinä ajassa turvapaikanhakija on ehtinyt pyöriä Suomessa jo pitkään, mikä rassaa varsinkin lapsipakolaisia.

Mutta just tuo kotouttaminenhan on sitä varten, että ihmisistä tulisi osa tätä yhteiskuntaa - se hyödyttää myös Suomea - eikä niin, että he jäisivät johonkin välitilaan. Mitä tarkoitat, ettei saa rahoittaa "heidän meininkiään"? Millaista rahoittamista siis tarkoitat, mistä pitäisi luopua?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30798442:

Mustalaiset ovat yrittäneet kotoutua työelämään noin 500 vuoden ajan...
 
Jos säästetään ulkomaille hassattavasta rahasta niin sitten suomalainen koulutus ja terveydenhuolto romahtaisi?:D

Eli sinä et ole ollenkaan ymmärtänyt, mitä minä tässä olen sanonut. Se olit sinä, joka sanoi, että taloudenpito on helppoa ja eletään vain suu säkkiä myöden. Jos aina vaan leikataan ja leikataan, niin miten sinä kuvittelet säilyttäväsi koulutus- ja terveydenhuoltosysteemit ennallaan. Eihän tämä liity enää mitenkään niihin ulkomaille hassattaviin rahoihin, nehän leikattiin ensimmäisenä, mutta vielä pitää leikata lisää. Ja lisää. Ja lisää. Ja lisää.
 
Miksi siitä tulee ongelmia?
Jos mä menisin pakolaiseksi johonkin maahan, jossa saisin olla kristitty ja harrastaa suomalaisia omituisuuksiani kodissani ja yhteisössäni (Maamme-laulu, vappusiman teko, itsensä höyrystäminen lauantai-iltaisin ja jollain palmunlehvistä kootulla vihdalla vihtominen), niin olisin ihan siitä kiitollinen.
Ehkä naapurin minareetista tuleva pääuskonnon loilotus särkisi korvia ja paikallisesta kaupasta ei löytyisi ruisleipää ja salmiakkia, mutta jos mulle kuitenkin olisi kustannettu kallis terveydenhoito, koulutus ja toimeentulo ja saisin elää ilman vainoa ja toteuttaa uskontoani kokoontumalla ystävieni kanssa, niin se riittäisi mulle.

En alkaisi mellakoida, jos mun kulttuuria tai uskontoa ei tuettaisi valtion taholta.

Se on eri asia jos paikalliset innostuisivat saunakulttuuristani ja vappusimasta, mut se on ihmisten välistä eikä veroveroin tuettua.

Onko meillä ollut mellakoita sen vuoksi, että jonkun ryhmän uskontoa tai kulttuuria ei ole tuettu valtion taholta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30798442:
Mutta just tuo kotouttaminenhan on sitä varten, että ihmisistä tulisi osa tätä yhteiskuntaa - se hyödyttää myös Suomea - eikä niin, että he jäisivät johonkin välitilaan. Mitä tarkoitat, ettei saa rahoittaa "heidän meininkiään"? Millaista rahoittamista siis tarkoitat, mistä pitäisi luopua?

Esim. nämä. Osassa näistä on ihan hyvää ja tarpeellista neuvontaa Suomen oloista, mutta kaikki puhtaasti kulttuurilliset jutut ei ole ihan tarpeellista. Rasismin vastainenkin työ on tärkeää, siitä en leikkaisi.

Caisa - Caisan esittely
Mimosassa tapahtuu - Mimosa ry
Apurahat ja avustukset - www.taike.fi
https://www.google.fi/search?q=moni...&oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=FAc9VZbmMcm-ygPRxICAAw

Valtionapuja meni vuonna 2013 mm.näille yhdistyksille, listassa ainakin 40 tahoa, otin listasta selkeästi muslimitaustaiset. Eri mamu-kulttuuriprojektien hintoja en löytänyt, ne on vielä erikseen.

OKM - Monikulttuurisuuden tukeminen ja rasismin vastainen työ

"Äs-sänääbil" arabilaisen kulttuurin yhdistys Toiminta-avustus 2 000
Africans and African-Europeans Association AFAES ry Pikku-Afrikka/tapahtuma-avustukset 3 000
Albaaniyhdistys Bashkimi ry Albaniyhdistys Bashkimi ry:n kulttuuri ja tiedotustoiminta v.2013
5 600
Jyväskylän Iranilaisten kulttuuriyhdistys ry Toiminta-avustus 4 000
Pirkanmaan Somali yhdistys ry Toiminta-avustus 2 000
Rural Development and Relief Agency RDA ry Somalinkielen kirjallisuusmessut ja kulttuuri-ilta
3 700
Varsinais-Suomen afganilaisten kulttuuriseura ry Kulttuuri- ja tiedotustoiminta 1 600
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä