K
Kattis
Vieras
Meillä on 5kk tenava ja mies menee omia menojaan kuten ennenkin, ei mitenkään useesti ole "edustustehtäviä" ja kaveritapaamisia, ehkä 2-3 krt kuukaudessa. Se kuitenkin ollaan sovittu, että enää ei mies "unohdu" baanalle, eli jos sanoo tulevansa ysiltä kotiin niin tulee kanssa, eikä puoli viideltä yöllä.
No, nyt tulikin sit siihen aikaan kun lupasikin eli puoli ysiltä, sellaisessa pikkuhumalassa. Olin just laittaas pikkuista nukkuun ja menin imettämään häntä makkariin, jonka jälkeen nukutin vauvan sänkyynsä.
Kun tulin makkarista niin huomasin että mies vaikutti jotenkin enemmän humalaiselta. Kysyin, onko ottanut lisää täällä himassa, ja ihan pokkana valehteli että ei ole ottanut. Kysyin uudelleen, ja sit myönsi että no joo, tais hän vähän giniä huitasta naamaan, kun teki niin mieli. Ja että valehteli siksi kun hävetti.
Mua harmitti sen käytös ihan suunnattomasti, siis ennen kaikkea se valehtelu!!! Tuntuu tosi pahalta kun ihan pokkana valehtelee päin naamaa. Ja totta kai ottaa päähän että pitää näin keskellä viikkoa naukkailla vielä lisää viinaa kotona baaritissuttelun päätteeksi. Tuli sit riita aiheesta...