Suurpiirteinen ja pikkumainen yhteen -helvetti?

[Sottatyttö]

Mitä tulee yhteiselosta kun toinen on todella pikkutarkka ja toinen suurten lintojen tyyppi?
Mua mietityttää, sillä poikaystäväni arvostelee jo nykyään mun asunnossani tapaani siivota, neuvoo miten tiskataan oikein jne.

Kun puhuimme yhteiselosta, hän totesi että onneksi on aika nopea opetella siistiksi. Minusta kuulosti pelottavalta, eli että meidän yhteiseloa olisi sitä että hän opettaisi ja minä olisin siinä koulutettavana.. Totesi myös, että ei voi sietää jos kaurapuurorasiat avataan väärin tai hammastahnaa puristetaan virheellisesti. Minusta taas on sietämätöntä, jos noin pieniin asioihin takerrutaan. Kaverit pitävät mua jopa siistinä, en voisi elää missään sikolätissä. Mutta poikaystävääni ahdistaa jos kotona on lehtipino lattialla ja kaksi näkyvää roskaa, hän on siis todella tarkka. Minua tökkii eniten, että hän näkee tapani toimia jotenkin huonompana, eikä käsitä että se on vain erilaisuutta. Osaisin tarvittaessa vaikka nuolla lattiat, jos näkisin sen tarpeelliseksi...

Miten tällaisten yhteiselo toimii? Kai tällaisia pariskuntia muitakin, eikä tuo nyt voi totaalisesti yhteisasumista estää..? Mä sekoaisin jos pitää elellä nalkuttamisen keskellä.

 

[ou yes]

Niinpä. Käännetään asia toisinpäin, katsotaan miehen näkökulmasta. Mies olisi todennäköisesti se, joka siivoaa, puunaa, huolehtii joka hemmetin asian. Mitä enemmän yhteisiä vuosia saavuttaisitte, sitä enemmän vastuu kaikesta kaatuu miehen käsiin. Loppujen lopuksi huomaa, että perheen ja hankittujen lasten lisäksi vastuulla on myös kissa ja aikuinen nainen, joka ei eväänsä liikauta.

Yleensä näitä asioita pohditaan vasta, kun avioliitto on kestänyt pitempään, lapset koululaisia, asuntolainaa taivaaseen saakka. Tulee tukala olo,kuin ketulla nalkissa.

 

[Ilona]

No siitä ei tule kerrassaan mitään, jos et kuuroudu tai kasvana norsunnahkaa ja ole kuulematta ja näkemättä miehen kommentteja.
Olet jatkuvasti alakynnessä ja huono, mikään tekemäsi ei kelpaa.

Perfektionistin kanssa voi elää vai toinen samanlainen onnellisesti. Tai sitten pitää olla kyllin tyhmä ollakseen ymmärtämättä hänen sanomisiaan. Jos valittaa sotkuista, sanoa että siivoa jos häiritsee yms. Mutta se tilanne voi käydä täydellisyyden tavoittelijalle ylivoimaiseksi eikä hän halua elää "sottapytyn" kanssa.

Miksi joku sitten vaatii täydellistä siisteyttä ja pituusjärjetykseen aseteltuja kyniä tms? Ei hänenkään ajatusmaailmansa ihan kohdallaan ole, mutta sen korjaaminen vaatisi pitkällisempää terapiaa. Hän ei ehkä ole tullut hyväksytyksi tai tuntee turvattomuutta, jos kaikki ei ole hallinnassa.
Mutta kun elämää ei voi täydellisesti hallita kuitenkaan, tietty joustavuus on välttämätöntä, jos aikoo täysissä järjissä selvitä.

 

[Jen]

Olen itse ollut vähän vastaavassa tilanteessa. Mies oli (ja on varmaan vieläkin) todella pedantti. Kun oli päätetty, että tiettynä päivänä siivotaan, niin sitten kanssa siivottiin. Jos oli väsynyt, kuumeinen tai olisi ollut muuta menoa, niin aina siivottiin ja täsmälleen samalla tavalla. Vaikka olisi satanut kaatamalla, niin silti piti käyttää edes pikaisesti petivaatteet ulkona, koska niin kuuluu tehdä.

Ainakin hänellä oli jonkinlaista turvattomuuden tunnetta, jota hän käytöksellään haki. Hän myös takertui paikkoihin, rutiineihin yms. Hän koki olonsa kiusalliseksi ja epämukavaksi, jos olisi pitänyt irrotella ja rikkoa rutiineja.

Jännä juttu muuten se, että moni tuttavani kadehti todella sitä, että itselläni oli kotitöitä tekevä mies. Toisaalta he eivät myöskään nähneet sitä kääntöpuolta, mitä paikkojen kunnossapitäminen vaati.

Eron jälkeen olen tarkoituksella hakenut omaa tapaani tehdä asioita. Esimerkiksi viikonloppuna kävin lasten kanssa uimassa, vaikka olisi pitänyt siivota. Siirsin siivoamista sitten vähän myöhäisempään ajankohtaan. Exän kanssa olisi taas pidetty kiinni kiinteästä siivousajankohdasta ja jätetty menemättä uimaan. Seuraavana päivänä olisi sitten mahdollisesti menty uimaan ellei hänellä olisi ollut jotakin muuta pakollista hommaa hoidettavana (ikkunoiden pesu, lattioiden vahaus, auton pesu jne).

TYkkään kyllä itsekin, että on perussiistiä, mutta minusta ihmiset menevät siivouksen ohi. Jos kaverini tulee kylään siivouspäivänä, otan hänet ilman muuta vastaan. Siivota kun voi jonakin muunakin päivänä.

Pariskunnalla siivous pitäisi olla yksi niistä asioista, joista tehdään kompromisseja. Jos kumpikin väkisin yrittää pitää kiinni omasta näkemyksestään ja pakottaa toisen omaan näkemykseensä, niin pidemmän päälle siitä tuskin tulee mitään. Minusta toisen tahdon nujertaminen ei ole toisen huomioimista.

 

[Sottatyttö]

Nimimerkille Ou yes. Tätä olen juuri miettinyt, mitä sitten kun lapsia. Jos nykyään olemme lähdössä jonnekin, laitan valmiiksi omat juttuni, meikkaan, syön, huolehdin kymmenestä kodin jutusta - siinä ajassa poikaystävä ehtii vain syödä ja seisoo sitten aluskalsareissaan että mitä hän laittaa päälle. Mä odotan ulkovaatteissani että lähdettäisiinkö. Jos mä en sano mitä hänen kannattaa pakata laukkuun, on häneltä puolet jäänyt. Eli hän nyhvertää omissa pikkujutuissaan eivätkä isot linjat pelaa ollenkaan. Jos tuossa olisi lapsia, kumpi heidät hoitaisi kuntoon - minäpä tietenkin..

Ja mun asuntoni on yleissiisti. Mutta en todellakaan välitä miten kaurapuuropurkki on avattu, mutta pidän yleislinjan kunnossa koska en kestä olla sotkuisessa kämpässä kauaa. Mutta tosiaan mulla voi olla hiekkaa lattialla pari päivää, sitten vasta siivoan. Tässä voisin tosiaan olla tarkempi.

 

[Mari-muori]

Tällä elämänkokemuksella en suunnittelisi tulevaisuuttani kuvailemasi miehen kanssa, mutta enhän ole sinä.

Ymmärrän oikein hyvin tilanteesi, kun itse koin saman nuorena. Onneksi erosimme ennen kuin ehdimme saada lapsia. Mies on eronnut jo kahdesta muusta naisesta minun jälkeeni vai ovatko naiset eronneet, sitä en tiedä.

 

[ihmettelee hän..]

Mari-muori, mutta tuntuu hullulta jos näin "pieni" juttu voi olla esteenä yhteiselolle? Siis tokihan arjen sujuvuus tärkeää, mutta kyse ei ole mistään alkoholismista tms.. eikö tuollaista saa mitenkään opittua yhdessä? Keskusteltua ja sitä kautta toimivaksi?

 

[Mari-muori]

Keskustelulla ei voi muuttaa kuin itseään, jos sitäkään. Pienistä puroista voi tulla iso virta. Joka kestää jatkuvaa kidutusta, niin siitä vain, onhan näitä kotimarttyyrejä nähty ja tullaan vastakin näkemään.

Löytyi minulle normaali mies, jonka kanssa olen taivaltanut jo monet kymmenet vuodet.

 

[Ilona]

Erilainen siisteyskäsitys ei ole todellakaan mikään pikkujuttu.
Jompi kumpi kärsii siinä ja tasapainon löytäminen voi olla mahdotonta.

Tässä tapauksessa näyttäisi olevan kysymyksessä vielä jotain muutakin kuin siisteys.
Kovalla ja yhteisellä työllä voisi onnistua, mutta vaatii paljon kummaltakin. Ja silti lopputulos on epäselvä. Ap. päättää onko mies sen väärti.

 

[mää vaan]

Harkitse ny tarkkaan. Jos joku asia jo seurusteluvaiheessa tökkii, niin mieti jos menette naimisiin, ei se ainakaan vähemmän töki. Ihan kokemuksesta puhun. Jos mies on kova arvostelemaan se arvostelee aina. Jos muutat käytöstäsi ja korjaat yhden asian se löytää toisen jossa voisit olla parempi ja sopivampi ja oikeampi. Itsekkin jo olet ajatellut että mies yrittää asettua sinun yläpuolellesi, tiedät vaistolla asian olevan niin mutta järki yrittää vielä selitellä että jos silti...usko vaistoasi. Se on aina oikeassa. Olisin itse säästynyt paljolta paskalta jos olisin uskonut vaistoani. Jokin sisällä sanoi että ei tämän tällaista pitäisi olla mutta kun mies oli kaikkien mielestä niin hyvä...tottakai oli, minähän sen paskan nielin, hyvä siinä on sitten esittää muulle maailmalle erinomaista. Jo tuo että sanoo että voit vielä opetella siistiksi...kyllä miehen pitää olla sellainen että se ottaa sinut karvoineen päivineen eikä luettele että kun tuon asian muutat vielä itsessäsi niin sitten rakastan kyllä...jonkun mielestä kyse voi olla mitättömästä asiasta, mutta tuollainen käytös mieheltä on OIRE siitä että hän haluaa hallita.

 

[kati]

Mulla meni hermo kun toinen vain sotki, sotki ja sotki. En jaksanut nalkuttaa mutten myöskään enää jossain vaiheessa siivota toisen jälkiä, yli 4 vuotta yritin. Arvaapa miksi on ex..?

 

[Vähän kuin meillä]

Tosin mieheni ei onneksi ole ihan yhtä pikkutarkka. Minuakin kaverit pitää siistinä enkä ole ollenkaan siivoton, pidän siitä, että asiat on paikoillaan. Mieheni taas tekee kaiken siivoukseen liittyvän tosi tarkasti ja ajan kanssa. Imurointikin kestää varmaan kaksi kertaa niin kauan kuin minulla. No, on toki puhdasta, mutta ei munkaan imuroinnista roskia ja pölyä jäänyt. Meillä minä en koskaan pyyhi keittiön pöytiä, koska mieheni on niistä jotenkin ylitarkka. Minä en pyyhi siksi, että varsin tempperamenttisena ihmisenä raivoan, kun mieheni pyyhkii pöydän uudestaan minun jäljiltäni. Tosin puolin ja toisin olemme tulleet toisiamme vastaan tässä siivousasiassa. Mieheni yrittää olla "korjaamatta" minun jälkiäni ja minä yritän olla raivoamatta, kun mieheni niin kuitenkin jossain vaiheessa tekee. Ehkäpä muutaman vuoden päästä olemme kumpikin tyytyväisiä

Tähän muuten täytyy kertoa vielä yksi vähän ehkä huvittavakin esimerkki. Isäni on pessyt pyykit lapsuudenkodissani siitä asti, kun minä reilut 31 vuotta sitten tulin maailmaan (näin minulle on kerrottu). Äitini ei ole pessyt pyykkiä varmaan viittä kertaa sen jälkeen. Tähän on yksi syy. Jos joku muu kuin isäni ripustaa pyykit, ne menevät (väkisinkin!) väärään järjestykseen, jolloin isä järjestelee niitä uudelleen. Esim. sukkapari on aina vierekkäin ja AINA samanvärisillä pyykkipojilla ripustettu. Ei kai kukaan viitsisi katsella sitä, että pyykit järjestellään aina uudelleen kuivamaan, kun olet homman jo ihan hyvin hoitanut. Siis hoitakoon se, jolle asia on tärkeämpi.

Ap:lle sanoisin, että toivottavasti pystytte miehesi kanssa jonkinlaiseen kompromissiin, jotta voitte sietää elämäänne toistenne kanssa. On vain tehtävä jotenkin molempia tyydyttävä työnjakoratkaisu, jotta molemmille tärkeät asiat tulee hoidettua molempia tyydyttävällä tavalla. Ehkäpä minunkin mieheni vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin hoitaa meillä pöytien pyyhkimiset aivan kuin isäni pyykinpesun ja -ripustuksen

 

[juu]

onpas mies, todella varvinaista, todella...
ja vaikeaa

miksi naiset eivät siivoa peiliä

 

[ouyes]

Itse en jaksa ymmärtää ihmistä, joka tiskaa vain omat astiansa. Jos laitan ruokaa perheelle, tulee kattiloita, vuokia... puhumattakaan astioista. Mies voi tyynen rauhallisesti pestä oman lautasen, lasin ja ruokailuvälineet. Jättää kattilat sinne, missä ne onkin. Pitäisikö vaimon vihjeenä laittaa ruokaa vain lapsille ja itselleen?

 

[Idotea]

Kodin siisteydestä ja kotitöistä on saatava aikaan kompromissi. Minä olisin tyytyväinen, jos mies olisi vähän siistimpi kuin minä, koska silloin pitäisi itse skarpata ja kämppä pysyisi siistinä (asun nyt yksin). Mutta mitään pyykkipoikien väriä tai kynien pituusjärjestystä en jaksa ymmärtää.

 

[Ihanalila]

Kyllä kompromisseja pitää tehdä ja asiat pitää nostaa esille. Itse olen suostunut tekemään enemmän miehen ehdoilla. Onhan suuri lahja, että mies näkee miten paljon kivamman näköistä on kun sukat ovat järjestyksessä ja pyykkipojatkin samaa paria. Kunnioitan hänen toiveitaan ja muutan itseäni mielelläni ja paljon oppia olenkin saanut. Olen huomannut itseni huolimattomaksi hutilukseksi. Nautinto sekin kun kaikki naiset kadehtivat siistin mieheni vuoksi. Moni nainen antaisi silmät päästään kun saisi tämän kodinrakastajan parikseen, mutta minä en anna.

Kotitöitten huono jakaminen on yleisin ongelma perheessä.

 

[nainen 30+]

Niin. Riippuu myös paljon miehen luonteesta muissa asioissa. Itse pidin siitä, että auto oli aina todella siisti (auto oli miehen vastuulla). Miehen tavaroita, ei koskaan "lojunut" missään, sanomattakin selvää että mies myös pesi omat vaatteensa.

Se on totta, että kaikki mitä mies teki siinä kesti tuplasti aikaa, verrattuna itseeni. Mutta meillä oli selkeä työnjako, mies imuroi+pyyhki pölyt jne. omalla pikkutarkkuudellaan. Minä taas siivosin keittiön+vessan. Ja muuten mies piti mölyt mahassaan. Joten meillä toimi, ehkä siksi että en sietänyt mieheltä "naputusta". Mies tiesi, että jos alkaa valitus esim. imuroimisesta tai mistä vain, vastauksena oli "että tiedät missä on imuri". Mutta uusavuton mies ei ollut, pakkasi aina omat tavaransa, koskaan ei mitään hävittänyt/kadottanut jne.

Sanoisin, että riippuu miehen muista luonteenpiirteistä. Jos mies alkaa "opettamaan" sinua omille tavoilleen tai nalkuttamaan. Silloin ei hommasta tule mitään. Itselleni ei todellakaan ollut merkitystä, olivatko kengät viivasuorasti aseteltu jos muuten on siistiä. Nuo olivat miehen ominaisuuksia ja toisaalta, ei järjestänytkään minun kenkiäni. Siinä ne olivat eteisessä, miehen kengät viivasuorassa rivissä ja omani vain suht oikeilla paikoillaan.

 

[alkuperäinen]

Mua just tökkii se, että hän kommentoi, opastaa, kouluttaa mua.. sitten jos mä kommentoin että voisitkos nyt pitää kiirettä kun myöhästytään, niin ei mitään reaktiota. Jos valitan, toteaa että "tää on mun tapa". Silti, koko ajan pitää naputtaa mulle jostain - mulla ei saisi olla omia tapoja toimia kuten hänellä! Inhottaa kun hän näkee mut silmissään jonain koulutettavana kakarana ja kehtaa tulla omaan kotiini määräilemään, vaikka olen asunut vuosia yksin ja osaan kyllä oikein hyvin pitää asuntoni ja asiani kunnossa. Jos olemme jossain, hän on se jolta on tavaraa unohtunut matkasta, en todellakaan minä.

 

[ffffff]

Pistä rajasi pystyyn. Sano, että joko nalkutus ja koulutus loppuu tai voi mennä etsimään uuden koiran koulutettavakseen. Jos menee, taitaa olla parempi niin.

 

[Stop naputtajalle]

Siis että te asutte sun siistissä kodissasi ja annat räksyttää tyhjänpäiväisestä? Haepas kirjastosta teos, jossa käsitellään yltiöpäistä siivousta ja järjestyksenpitoa psykologisesta kulmasta. Anna se kaverille luettavaksi.

Kohtuus kaikessa, siivoamisessakin, vaikka toki siisti koti on viihtyisä, mutta ei raivosiisteys hyve ole. Eikä varsinkaan jatkuva naputus ja komentelu.

Ihan samaa mieltä kuin ffff, jos ei kelpaa, niin ulkona on tilaa!