Puun ja kuoren välissä

[Binja]

Moi!

Kaipaisin neuvojanne ärsyttävään kriisitilanteeseeni. Noh, raikkan ja parhain ystäväni, sekä hänen poikaystävnsä ovat ajautuneet syvään kriisiin suhteessaan ja tilanne on kesän aikana äitynyt niin pahaksi, että nyt on se viimeinen harkinta-aika menossa (erotaanko vai ei) suhteen kohtalosta. Dedis on ensi viikon pe. Kriisin juuret juontavat, ystäväni ja mahdollisimman objektiivisen kantsontakannankin jälkeen myös minun mielestäni, hänen poikaystävnsä lapselliseen ja naiivin käyttäytymiseen, täydelliseen joustamattomuuten sekä suoranaiseen tunneköyhyteen tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Ikävää ystäväni kannalta, sillä hän kuitenkin rakastaa miestä (jossa, myönnettäköön, on monia erinomaisia, em. seikkoja kompensoivia puolia).

e, mikä tästä jutusta tekee vittumaisen itseni kannalta, on se, että minun ja oman poikaystäväni välit ovat alkaneet rakoilla pahasti ystäväni kriisin seurauksena. Kuluneiden kahden vuoden aikana nimittäin poikkikseni ja parhaan ystäväni poikaystävä ovat ystävystyneet. Syvästi. He ovat nykyään läheisimmät miespuoliset ihmiset toistensa elämissä (ärsyttävä kuvio, tiedetään!)
Niinpä minä ja poikaystäväni olemme luonnollisesti ne läheisimmät henkilöt, joille ystäväpariskuntamme pahaaoloaan ja tilannetta purkavat. Poikaystäväni on ystävnsä puolella 100% ja minä omani.

Luonnollisesti puimme asiaa myös toistemme kanssa ja tämä on johtanut lisäongelmiin niin ystäväpariskuntamme välien selvittelyssä, minun ja parhaan ystäväni, sekä miesten väleissa puhumattakaan parisuhteestamme. Olen ollut mielettömän järkyttynyt siitä, mitä mieltä oma siippani on ystäviemme tilanteesta, syistä, seurauksista, ratkaisuista, kaikesta ja suoraan sanottuna alkanut miettiä, voiko suhteemme toimia, jos hän on yllättäen täysin eri mieltä siitä, mistä tilanteessa on kyse ja miten se tulee hoitaa. hän ei näytä ymmärtävän vaikka rautalangasta vääntäisin miksi ystäväni tuntee, mitä tuntee, vaikka minusta se on päivänselvää! Pelkään, että vastaavassa tilanteessa oma mieheni siis käyttäytysisi yhtä huonosti, enkä halua seurustella ihmisen kanssa, joka tekee samoin kuin ystäväni poikaystävä.

Loppujen lopuksi, koko soppa on sotkenut koko nelikon välit, eikä kukaan enää tiedä mitä tehdä ja mitä asiaa hoitaa kuntoon. Tuntuu, että jos ystäväni ja hänen miehensä eivät saa välejään paikattua, myös minun ja poikaystäväni suhde on ohi. Tai sitten uhraan ystävyyteni parhaaseen ystävääni. En tiedä mitä tehdä. Olemme olleet ystäväni kanssa sielunkumppanit NIIN PITKÄÄN, mutta rakastan myös omaa poikaystävääni. Joku ratkaisu on löydyttävä.

Siispä: kumpi tulee ensin? Rakkaus ja lojaalisuus rakkainta ystävääni vaiko rakastamaani miestä kohtaan?

 

[Ei sinun ongelmiasi]

Jospa yrittäisit rajata mahdollisimman tarkasti omasi ja ystäviesi ongelmat, älä ota toisten ongelmia liikaa itsellesi. He huolehtivat omistaan ja sinä omistasi.
Yritä myös ymmärtää miehen näkökanta, ethän sinä voi olla kaikissa asioissa oikeassa etkä voi olettaa poikaystäväsi ajattelevan kuin sinä. Siis joustoa puolin ja toisin.

Nyt mietit etukäteen, että JOS teille tulisi tämä tilanne niin miten mies toimisi ja tuomitset hänen EHKÄ toimintansa! Menet kovasti asioiden edelle. Sama jos riitelisitte siitä, mitä tekisitte JOS saisitte joskus lottovoiton.

Haetko tiedostamattasi syytä eroon, että olisitte taas kaverisi kanssa kumpikin vapaita sinkkuja?

Ei kaveruus ja parisuhde ole toisiaan poissulkevia.

 

[minä vainen]

Teidän olisi pitänyt pysyä erossa toisten parien ero-/suhdekasvukipuiluista omassa kodissanne. Nyt olette vastakkaisilla puolilla ja olette päästäneet tämän syömään teidän omaakin suhdettanne.

Lojaliteetti tulee, ei poikaystävääsi tai ystävääsi kohtaan ensimmäisena, vaan sinua itseäsi. Et saa palkintoa siitä asetutko nyt poikaystäväsi puolelle (?? miksi ihmeessä pitäisi??) tai ystäväsi puolelle (miksi pitäisi???). Eivätkä ystäväsi ja tämän poikaystävä ole vastuussa sinun parisuhteesi rikkoontumisesta tai yhdessä pysymisestä, siitä olette vastuussa vain sinä ja poikaystäväsi.

Nyt näet miten poikaystäväsi kokee ja ratkaisee ongelmatilainteita, eikä pysty niitä toisen näkökulmasta (sinun, ystäväsi, naisen yleensäkään?) katsomaan tai ymmärtämään millään tavalla. Ei vaikuta lupaavalta silloin, kun sinun parisuhteessasi joskus on tosi kyseessä...

Vai onko hän nyt vain periaatteesta pyörtämättä miesten kesken puhuttuja?

Kenelle ihmeessä parisuhteessa ensin ollaan lojaaleja? Ystäville vai? Eikös sille puoliskolle??? Älä ole kuitenkaan lojaali yksin, jos ei kumppanisikaan sitä ole...Eli ajattele omilla aivoilla miltä tuntuu, älä miltä pitäisi tuntua, kun yhdessä ollaan. Tosielämä ei aina vastaa ihanteita ja ole "niinkuin pitäisi olla".

 

[Niin tuttua!]

Aloittajaa ymmärrän täysin. Noinkin voi käydä. Kyse ei olekaan enää pelkästään muiden ihmisten riidasta vaan siitä kuinka teidän ajatuksenne eriävät siitä kuinka parisuhdetta tulee hoitaa.

Minä mm. loukkaannuin kerran syvästi, kun ystäväni ja hänen miehensä olivat saaneet vauvan ja ystävän mies jäi kiinni jonkinasteisesta pettämisestä ja oli poissa kotoa juuri kun häntä olisi tarvittu vauvan kanssa, ja heille tuli siitä kriisi jota molemmat puivat meidän kanssamme. minun poikaystäväni väläytti siihen tilanteeseen keskustellessamme, että hän ymmärtää ystäväni miestä täysin koska noin hänkin tekisi jos kotona olisi nalkuttava vaimo ja pieni vauva.

Suhteeme ei ole toipunut entiselleen sen jälkeen.

 

[Niin tuttua!]

Kun kritisoin hänen ajatustaan sanoen, että entä jos meillä olisi vauva niin enkä minä saisi enää puhua mitään tai pyytää mieheltä mitään tai muuten hän lähtee vieraisiin.

Hän sanoi, että minun pitää ymmärtää miehistä yksi juttu, ja se on se että mies ei jaksa kuin tiettyyn rajaan asti ja jos nainen ei sitä ymmärrä niin hänelle voidaan toivottaa hyvää yksinhuoltajuutta.

Olemme nyt eron harkinta-ajalla, tämä oli yksi asia mikä siihen vaikutti, ei tosin ainoa.

 

[Heippa vaan]

Ole tyytyväinen, että tuo ominaisuus paljastui ennen kuin teillä on lapsi, "Niin tuttua!"
On tosi outoa, että yhdessä tehdään lapsi ja sitten NAINEN on yksinhuoltaja, jos ei taivu miehen oikkuihin. Voisihan sen lapsen työntää miehellekin ja sanoa samat sanat.
Kyllä tuollaisessa miehessä on muutakin vikaa, sehän on selvä.

Mutta alkuperäiseen aiheeseen:
Oletpa ajanut itsesi kinkkiseen tilanteeseen. Liian syvälle ei kannata mennä kavereiden ongelmiin. Ota pakkia jos mahdollista ja keskustele vakavasti poikaystäväsi kanssa mitä haluatte tulevalta ja mitä ette. Tee sitten päätös jatkosta. Jos tämä riita on jo lyönyt väliinne liian suuren kiilan, teitä on nyt neljä vapaata ihmistä.

 

[tricky one]

Onpa hankala tilanne! Minusta voi toimia tukena ystävälleen, mutta enpä tiedä, onko monellakaan taitoa ryhtyä parisuhdeterapeutiksi ystävälleen varsinkin, jos se tapahtuu oman parisuhteen hyvinvoinnin kustannuksella. Toisaalta niinkuin teidänkin tapauksessa jokaisella on oma katsantokanta ja ehkä vain ulkopuolinen ihminen voisi katsella tilannetta objektiivisesti ilman, että on sydämestään toisen osapuolen tukena.

Koska itselläni on jo ikää jonkun verran ja sinä vaikutat nuorelta, niin nuoruuden piikkiin on laitettava tietynlainen mustavalkoinen ajattelutapa. Voihan nimittäin olla, että kumpikaan ei ole oikeassa, ei ystäväsi eikä hänen miehensä, vaan totuus onkin jossakin puolivälissä. Voi olla, että tuo nainen on erinomainen ystävä, mutta osaako hän myös olla ihanan empaattinen, sovitteleva ja yhteistyökykyinen seurustelukumppanina, emme tiedä sitä. Jos totuus on siinä, että naisen poikaystävä on sitä, mitä sanoit eli totaalisen tunneköyhä ja kyvytön asettumaan toisen tilanteeseen, niin kannattaako silloin jatkaa?

Kannattaa tiedostaa tosiasia eli se, että kukaan ei voi muuttaa toista ihmistä. Jos naisen mies ei halua muuttua eikä hän halua kuunnella naisen ohjeita, niin silloin naisen on itse tehtävä valintansa: a) haluaako hän yrittää sopeutua elämään tuollaisen miehen rinnalla, jolta hän tietää, ettei saa myötätuntoa, tukea eikä arvostusta/kunnioitusta b) erota, jotta voi etsiä sellaista miestä, joka on tunne-elämältään normaalisti kehittynyt.

Kriisit, riidat, erimielisyydet yms. ovat tosi ikäviä, mutta ne opettavat seurustelukumppanista enemmän kuin se, että aina vain ollaan samaa mieltä. Jos on liian kiltti ja tekee asioita vain toisen mieliksi, niin nämä ovat itsellekin niitä kasvunpaikkoja, joissa pitää pystyä puolustamaan omaa näkemystä, jottei käy niin, että mies määräilee, miten asiat tehdään. Olen henkilökohtaisesti kokenut sen, millaista on elää ihmisen kanssa, joka ei osaa ajatella asioita kuin itsensä kannalta. Siinä tilanteessa sain päättää, mitä teen ruoaksi tai millaisia vaatteita ostan, mutta isoissa asioissa en pystynyt koskaan päättämään mitään, vaan mies päätti, minne mennään lomalle, millainen auto ostetaan jne. Yritin sopeutua tilanteeseen, mutta kuten arvata saattaa, niin vuosien vieriessä mitta tuli täyteen enkä nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin erota. Valitettavasti ero oli siinä vaiheessa jo kipeä ja tuskallinen, koska meillä oli jo siinä vaiheessa lapsia ja asuntolainaa.

Ennen kuin sitoudut mieheesi enemmän (muutatte yhteen, suunnittelette naimisiinmenoa, asunnon ostoa jne), niin kannattaa jatkaa hänen ajatuksiinsa tutustumista. Jos miehesi pohjimmiltaan on äärimmäisen itsekäs eikä loppupeleissä välitä pätkääkään siitä, mitä sinä ajattelet tai kuinka sinulle käy, niin kannattaa hankkiutua hänestä nopeasti eroon.

 

[tricky one]

Niin piti vielä sanoa, että ei sinun tarvitse tehdä valintaa sen suhteen, että oletko ystävä tyttöystäväsi kanssa vai valitsetko miesystävän. Elämä ei voi olla niin mustavalkoista. Vai aiotko miehellesikin esittää saman vaihtoehdon, että valitse minut tai ystävyys tuon miehen kanssa? Hyvä parisuhde kestää ystävyydet myös muiden kanssa. Nelistään ei ole pakko olla.

 

[Niin tuttua!]

^totta. Minäkin ajattelin aivan samaa: mitä tekemistä naisen ja miehen keskinäisellä riidalla on lojaalisuuden kanssa.

Tärkeintähän on se että nyt ap näkee oman miehensä ajatukset käytäntöön sovellettuna, mitä mies tekisi ja mitä mieltä hän on suhteen hoitamisesta.

Suhteen kaatumiseen voi vaikuttaa muut ihmiset, mutta niiden päähän sitä ei kannata laittaa loppupeleissä. Minä jätin oman mieheni vaikka minulla ei senjälkeen olisi yhtään ystävää. Parempi kokonaan yksin kuin onneton kaksin.

 

[Binja]

Joo, totta, asia ei todellakaan ole niin mustavalkoinen, mitä ap. viestiin yksinkertaistaen ilmaisin. Tiedän, ettei minun tarvitse valita ystäväni tai poikaystäväni väliltä, mutta suhdettani jompaan kumpaan joudun rajoittamaan (siis sitä, mistä asioista voin puhua toisen kanssa ja mistä en ). Jos ystäväni avautuu tilanteestaan minulle, muissa tapauksissa olisi aivan luonnollista keskustella siitä poikaystävän kanssa, koska hän ns. objektivisena tahona toimisi minun tukenani ja kykenisi asian tarkkailuun ulkopuolisena. Nytpä ei olekaan niin, eli joko a) emme keskustele ystäväni ja hänen miehensä suhteesta ollenkaan (mikä on aika perseestä he kun sattuvat olemaan todella iso osa elämäämme) tai b) en keskustele ystäväni kanssa hänen parisuhteestaan, mikä köyhyttää todella suurelta osin meidän suhdettamme, kun kyseessä on ihminen, jonka kanssa olen vuosia ja vuosia jakanut kaiken ja olemme aina voineet avoimesti kaikesta puhua. ymmärrämme toisiamme melkeimpä täydellisesti. Nyt jutut liittyen riitaan ovat kiertäneet yhdeltä osapuolelta toiselle tässä sairaassa neljän ihmisen suhteessa (ystävältäni minulle, minulta poikaystävälleni, häneltä ystävälleen jne.) ja ongelmien vyyhti sen kuin kasvaa ja välit ystävääni ovat kiristyneet, molempien harmiksi!

Lisäksi, mitä tulee poikaystäväni ja minun erimielisyyksiin ongelman suhteen, olen järkyttynyt siitä, että rakastamani ihmisen arvot (joita olen syvällisten keskustelujen, 2 vuoden tiiviin yhdessäolon, käyttäytymisen, valintojen perusteella olettanut olevan lähellä omiani) ovatkin tyystin, tai ainakin jossain määrin, melko erilaiset omistani. silti hänessä on tuhat asiaa, joita arvostan ja rakastan enemmän kuin voin sanoin kuvata.

 

[Niin tuttua!]

Mielenkiintoinen asia, johon en ole ikinä oikein keksinyt vastausta: Kuinka paljon ystävien asioita todella voi puhua omalle miehelleen.

loukkaannuin omalle kaverilleni, kun sain selville että hän puhuu KAIKEN omalle miehelleen mitä minä sanon hänelle.

Ensinnäkin heräsi kysymys, että miksi hänen miestään kiinnostaisi minun asiat niin paljoa että jokainen keskustelu pitää toistaa. Toiseksi, jos he joskus eroavat niin tämä mies tietää kaiken minusta, ihan kuin olisi seurustellut minunkin kanssani, ja mistä tietää vaikka hän ei loppupeleissä osoittautuisikaan luotettavaksi. Ja ennnekaikkea: Minä en ole uskoutunut ystäväni miehelle, ystäväni mies ei ole minun valintani siitä kenen haluan asioistani tietävän.

se on ainakin osaltaan viilentänyt minun välejäni erääseen ystävääni, että tiedän että kaiken mitä sanon vähänkään sosiaalipornokannalta"mielenkiintoista", niin tämä hänen miehensä tulee tietämään siitä poikkeuksetta. koska ystäväni ei voi ajatella itse vaan tarvitsee miehensä tukea minun ongelmiani puidessaan.

Siinä on se lojaaliusongelma jos jossain, ja myös se ongelma että onko parisuhteessa aivan välttämätöntä puhua kaikesta. Ja jos on, niin onko sellaisessa parisuhteessa sijaa muille luottamussuhteille, voiko yhdellekään ystävälle luvata ettei puhu hänen asioitaan eteenpäin miehelleen.

Mutta se ei välttämättä liity tähän.
Yki puoli kuitenkin on se että jossain vaiheessa minä ainakin olen huomannut sen,että ei mieheltä voi odottaa ystävyyttä. Ei mies ole koskaan naisen paras ystävä, ei edes puoliso.

En tiedä vielä eroanko omasta suhteestani lopullisesti. Ja yksi syy on se että tämä on jo kolmas pitkä suhde ja vaikka joka kerta olen yrittänyt valita miehen huolella arvoihini sopivan, niin silti aina päädytään siihen että mies ei ymmärrä, mies ei kuuntele, eikä mies ole lojaali naiselleen ystäviensä edellä muuta kuin vasta sitten kun hänen ystävänsä pettävät hänet, eikä hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin tukeutua minuun.

Mutta miehen kanssa on kaikki aina jotenkin väliaikaista ja hataraa.

 

[Lörppö?]

Törmäsin samaan ongelmaan järkyttyneenä, kuin sinäkin "Niin tuttua!". Luottamuksellisesti ystävättärelle puhumani asiat olivatkin hänen miehensä tiedossa. Ja mies vielä tyhmyyksissään paljasti asian kysymällä jotain lisäasiaa.

Kun kerroin närkästykseni, ystävättäreni kertoi heillä olevan täysin avoin ja luottamuksellinen avioliitto ilman salaisuuksia. Hän ei VOI olla kertomatta tai tuntisi pettävänsä miehensä. Selvääkin selvempää on, että hänelle eivät enää asiani kuulu.

Itseäni ahdistaisi moinen pakkoavoimuus, täytyy kai sitten kaikki ajatukset, unet ja unelmatkin kertoa.

Ap, tietääkö ystävättäresi, että te vatvotte HEIDÄN asioitaan? Onko se tarpeen kenenkään kannalta? Joskus on vaan pidettävä suu tiukalla vaikka oman mukavuuden uhraten, kuin lörpötellä kaikki kuulemansa eteenpäin.

 

[Niin tuttua!]

KErronpa vielä lisää, tämä nimittäin on mehevää.
Ystäväni oli seurustellut nykyisen miehenä kanssa VIIKON, ja kun soitin hänelle hän jaaritteli kanssani pitkän aikaa, ihan selvästi suoraan puhuen ääneen kaikesta, ja antoi neuvoja ja puhuimme jopa seksistä.

Kunnes hän puoli tuntia puhuttuamme sanoin miehelle jotain, minä kysyin että onko siinä joku vieressä niin "Joo, heikki on tässä ollut jo varttitunnin, voin puhua hänen kuultensa kaikki asiat hän on niin ymmärtäväinen"

 

[maaaaaru]

Ap:lle: Puhu ystäväsi kanssa hänen asioistaan, ole tukena, mutta älä elä hänen elämäänsä, eli älä mene liian syvälle. Ja jätä nämä asiat teidän keskiseksi, et saa laverrella niitä miehellesi. On karmaisevaa pyörittää henk koht asioita ympäriinsä. Myös miehesi osoittaa lapsellisuutta, kun selvittää ja juoruaa kaikki eteenpäin. Olette läheisriippuvaisia koko poppoo ja pahoin pelkään, ettei tuosta tule kuin kaksi eroa.

 

[old fart]

Edustan varmasti ihan eri sukupolvea kuin aiemmat, mutta minusta koko ongelman asettelu kuulostaa kovin jälkipuberteettiselta. Ettekö todellakaan keskustele puolisoittenne kanssa parisuhteen perusteista ja omista elämänarvoistanne etukäteen ennen mitään omia tai ystävienne kriisejä. Nuo miesten reaktiot ovat mielestäni 'karvanoppa'-asteella ja vastaavasti naiset eivät oikein tunnista 'oonksmä Minnan vai Peten kaa'. Ymmärrän, että just parikymppisten seurustelusuhteet ovat mallinnettu kymppikerhosta tai Serranosta, mutta eihän niitäkään kukaan ota vakavasti. Kasvakaa nyt ensin vähän.

 

[JMYOB]

Moi!

Kaipaisin neuvojanne ärsyttävään kriisitilanteeseeni. Noh, raikkan ja parhain ystäväni, sekä hänen poikaystävnsä ovat ajautuneet syvään kriisiin suhteessaan ja tilanne on kesän aikana äitynyt niin pahaksi, että nyt on se viimeinen harkinta-aika menossa (erotaanko vai ei) suhteen kohtalosta. Dedis on ensi viikon pe. Kriisin juuret juontavat, ystäväni ja mahdollisimman objektiivisen kantsontakannankin jälkeen myös minun mielestäni, hänen poikaystävnsä lapselliseen ja naiivin käyttäytymiseen, täydelliseen joustamattomuuten sekä suoranaiseen tunneköyhyteen tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Ikävää ystäväni kannalta, sillä hän kuitenkin rakastaa miestä (jossa, myönnettäköön, on monia erinomaisia, em. seikkoja kompensoivia puolia).

e, mikä tästä jutusta tekee vittumaisen itseni kannalta, on se, että minun ja oman poikaystäväni välit ovat alkaneet rakoilla pahasti ystäväni kriisin seurauksena. Kuluneiden kahden vuoden aikana nimittäin poikkikseni ja parhaan ystäväni poikaystävä ovat ystävystyneet. Syvästi. He ovat nykyään läheisimmät miespuoliset ihmiset toistensa elämissä (ärsyttävä kuvio, tiedetään!)
Niinpä minä ja poikaystäväni olemme luonnollisesti ne läheisimmät henkilöt, joille ystäväpariskuntamme pahaaoloaan ja tilannetta purkavat. Poikaystäväni on ystävnsä puolella 100% ja minä omani.

Luonnollisesti puimme asiaa myös toistemme kanssa ja tämä on johtanut lisäongelmiin niin ystäväpariskuntamme välien selvittelyssä, minun ja parhaan ystäväni, sekä miesten väleissa puhumattakaan parisuhteestamme. Olen ollut mielettömän järkyttynyt siitä, mitä mieltä oma siippani on ystäviemme tilanteesta, syistä, seurauksista, ratkaisuista, kaikesta ja suoraan sanottuna alkanut miettiä, voiko suhteemme toimia, jos hän on yllättäen täysin eri mieltä siitä, mistä tilanteessa on kyse ja miten se tulee hoitaa. hän ei näytä ymmärtävän vaikka rautalangasta vääntäisin miksi ystäväni tuntee, mitä tuntee, vaikka minusta se on päivänselvää! Pelkään, että vastaavassa tilanteessa oma mieheni siis käyttäytysisi yhtä huonosti, enkä halua seurustella ihmisen kanssa, joka tekee samoin kuin ystäväni poikaystävä.

Loppujen lopuksi, koko soppa on sotkenut koko nelikon välit, eikä kukaan enää tiedä mitä tehdä ja mitä asiaa hoitaa kuntoon. Tuntuu, että jos ystäväni ja hänen miehensä eivät saa välejään paikattua, myös minun ja poikaystäväni suhde on ohi. Tai sitten uhraan ystävyyteni parhaaseen ystävääni. En tiedä mitä tehdä. Olemme olleet ystäväni kanssa sielunkumppanit NIIN PITKÄÄN, mutta rakastan myös omaa poikaystävääni. Joku ratkaisu on löydyttävä.

Siispä: kumpi tulee ensin? Rakkaus ja lojaalisuus rakkainta ystävääni vaiko rakastamaani miestä kohtaan?

Just mind your own business. Pidä itsesi poissa asioista, jotka eivät sinulle kuulu. Voit olla läheinen ystävä, mutta sinun ei tarvitse ottaa kantaa ystäväsi ongelmiin eikä valita mitään puolia.

 

[Niin tuttua!]

Kiitos nm. "JMYOB" kun lainasti koko apn tekstin pikku lurautustasi varten.

NO, minä olen sitä mieltä että jos ei ole yhtään mukana missään asioissa, ei ota kantaa mihinkään minding only own busines, niin jää aika yksin. Valitettavasti se että välittää ystävistään ja on empaattinen, monesti johtaa ikäväkyllä ap-n kirjoituksen kaltaisiin suhdesoppatilanteisiin.

Sille ei voi mitään mutta en kyllä suosittele kenellekään sitä että lakkaa kuuntelemasta ja olemalla myös antava osapuoli kaikissa ihmissuhteissaan.
rajat voi laittaa siihen kohtaan milloin itseä alkaa kyllästyttää, mutta sitävarten naapurit ja ystävät on: uteliaita ja harmillisia, mutta ilman niitä saattaa kuolla yksin pihalleen eikä kukaan huomaa.

 

[Täti-ihminen]

Kyllä tässä tosiaan taitaa olla aika lapselliset ihmiset asialla. Epäitsenäiset ja kypsymättömät. Mitä ilmeisimmin molempien parien on aika erota ja aikuistua, itsenäistyä. Kyllä kahden ihmisen symbioosissa on tarpeeksi tekemistä, jotta se kestäisi, mutta neljän kimpassa se ei takuulla onnistu.

Yksi perusasia, joka täytyy tajuta on, että se minkä toine luottamuksella sinulle kertoo, pysyy aina ja joka tilanteessa vain teidän kahden välisenä. Sitä ei kerrota kenellekään.

Toinen perusasia: Kahden ihmisen välisissä asioissa pitää pysyä puolueettomana. Jos kuulee vain toisen osapuolen tarinan, kuulee asiasta vasta puolet. Puolikkaan perusteella ei voi tehdä oikeita johtopäätöksiä.

Kolmas: Ystävyyteen kuuluu luottamus. Luottamus siihen, että ystävä ei kerro eteenpäin asioita, joista on puhuttu. Tässä tapauksessa luottamus on rikottu tullen mennen.

Neljäs: Kuunteleva ystävä voi olla ja antaa toisen purkaa itseään, mutta lietsoa tai kehottaa johonkin ei pidä missään nimessä tehdä. Pitää olla tasapainottava ja rauhoittava. Omia tunteita ei pidä sekoittaa soppaan.

Tämä esimerkkitapaus on sellainen sekametelisoppa, että kukaan ei luota enää kehenkään eikä siihen totisesti ole aihettakaan.

 

[Joku raja]

Sopikaa poikaystävän kanssa että ette enää keskustele ystävienne suhteesta ja tunteista keskenänne. Rajaatte sen ulkopuolelle. Olette sitten vain omille ystävillenne kuulevana korvana. Ei se teille kuitenkaan kuulu NIIN hirveästi.

 

[täti sanita]

Sopikaa poikaystävän kanssa että ette enää keskustele ystävienne suhteesta ja tunteista keskenänne. Rajaatte sen ulkopuolelle. Olette sitten vain omille ystävillenne kuulevana korvana. Ei se teille kuitenkaan kuulu NIIN hirveästi.

taitaa olla tuossa vaiheessa jo myöhäistä.
Kun miehen mielipiteet on kerran selvinneet, niin ei niitä enää sullota takaisin purkkiin.