Suuri kaipaus jää,elämä tuntuu niin epäreilulta! :'(

Otan osaa. Enoni menetti viime vuonna pienen 2kk ikäisen pojan, oli sydänvika jota rutiinileikkauksella korjattiin, mutta pieni ei koskaan herännyt nukutuksesta. Heillä on ollut todella raskas vuosi. Nyt vuoden kuluttua elämä alkaa kuitenkin voittaa, vaikka suru ei lakkaakaan, se muuttaa muotoaan.

Olen todella pahoillani puolestanne.

 

Saako Röppö kysyä mikä meni vikaan..?Luin ketjua missä pienen piti päästä kotiin pian..

 

[QUOTE="siis";26673624]Kummalle et siis antaisi anteeksi? Kumpikin on loukannut toista![/QUOTE]

mä en antais ikinä anteeksi olisimpa kumpi hyvänsä.

 

Osanottoni suureen suruusi :hug:

 

Tämä palsta ei petä näköjään koskaan!!! Muka äidit suoltaa lapsensa menettäneelle täyttä sontaa, olevinaan ollaan sitten hyviä äitejä.

Voimia röppö käsittämättömän suureen suruun!

 

:hug: Lämmin halaus, surunne ja kaipaus on varmasti suunnaton, osanottoni.

 

Voi ei :'(
Osanottoni ja voimia :hug:

 

mä en antais ikinä anteeksi olisimpa kumpi hyvänsä.

Oisko sillä mitään merkitystä sille, kelle olet katkera, koska sehän on vaan palstahahmo`?

 

mä en antais ikinä anteeksi olisimpa kumpi hyvänsä.

Raskasta elää elämää, jos sisälleen kasaa sellaista kuormaa.
Jos vanhaksi elää, on aikamoisen katkeruuden kerennyt itseensä varastoida.

 

Osanottoni suureen suruusi ja voimia tulevaan!!<3

Keväällä läheiseni menette lapsensa, vaikka kaiken piti olla hyvin. Se tuska joka iski päin kasvoja hänen puolestaan oli niin suuri, mut miten suuri onkaan äidin tuska ja kaipaus. .Sitä ei kukaan voi tietää taikka arvostella!

 

 

Paljon voimia Räppö, koko perheelle... :hug:
Edit. siis tietenkin Röppö :heart:

 

:hug:

 

Otanosaa suureen suruunne. Lapsen kuolema on pahinta mitä ihminen voi kokea.

Tiedän mikä tuska, ahdistus ja suru sulla tällä hetkellä on.
Meidän pieni lähti enkeleiden matkaan 5kk sitten, kätkytkuolema.
Mulle sanottiin, että hetki hetkeltä, päivä päivältä auttaa jaksamaan. Mä voin sanoa, että suru ja tuska ei ole haihtunut, itken joka päivä ikävää, mielessä on pikkuisemme. Isommat lapset "pakotti" jatkamaan arkea ja elämää.

Sanotaan, että suru muuttaa muotoaan, aika auttaa. Teidän menetyksestä on vielä niin pieni hetki ettei varmaan asia tunnu todelta, mulla ensimmäinen päivä meni sumussa. Vasta hautajaisissa mulla iski todella rajusti tajuntaan "meidän pieni on pois, eikä tule koskaan takaisin".

Käpy Ry on hyvä ryhmä, siellä saa vertaistukea. Voi aloittaa facebookin ryhmästä, sinne tosin tarvitsee kutsun.

Jos haluat niin laita yv:tä kun jaksat ja pystyt.

 

Uskomatonta mitä sontaa ihmiset suoltaa toisen suruun.

Hävetkää.

Ketju suljetaan.