Alotetaan nyt ihan alusta sitten, niin on helpompi nähdä kokonaiskuva.
Esikoinen syntynyt -07, itse tuolloin 20v eli parhaassa synnytys iässä. Raskaus tuli ilmi niinkin ikävissä merkeissä kuin onnettomuus. Lyhyesti : jäin pakettiauton ja puun väliin lantionalueelta puristuksiin ja pelkona oli halvaus, näin ei kuitenkaan käynyt, selvisin kovilla ruhjeilla ja hiusmurtumilla. Muistoksi jäi satunnaiset lanneselänkivut, jo valmiin pahan notkoselän kaveriksi.
Raskaus sujui muuten peloitta, toki jännitti aina välillä mahdolliset seuraamukset onnettomuudesta + suht pieni kokoni (152cm ja 49kg)
No laskettupv oli 14.10 ja synnytys oli käynnistynyt epäsäännöllisillä supistuksilla jo 13 pv huomaamattani (lapsivesi mennyt suihkussa ollessani) 13 ja 14 päivän välisenä yönä (jona ei nukuttu silmäystäkään) supistukset tiheentyivät ja alkoivat aamulla olla jo aika säännöllisiä. Siinä sitten vitkasteltiin kotona, mutta väli pysyi 6minuutissa eikä siitä enää tiheentynyt. Kättärille sitten kirjauduttiin klo.15 ja tuolloin kätilön ensitutkimuksessa havaittiin, että olin jo kuitenkin 4cm auki ja lapsivedet oli menneet jo aikoija sitten (=tulehdusriski) Verenpaineet olivat kuulemma todella korkeat ja kätilö hakikin useamman verenpainemittarin kun ei uskonut alkuun lukemia (synnytyskertomukseen kirjattu lukema 149/98)
Synnytys siinä sitten eteni normaaliin ensisynnyttäjän tapaan hitaasti, mutta varmasti. Kivut olivat odotetusti kovat ja niihin sitten ilokaasua jonka havaitsin hyväksi ja sitten epiduraali kun kätilö sitä suositteli. Kalvot puhkaistiin klo. 17.30 ja oksitosiinitippa laitettiin.
Ponnistusvaihe alkaa klo. 22 kun olin 10cm auki, kivut olivat kovat ja epiduraali heikentynyt/hävinnyt kokonaan, olin sekava ilokaasun useiden tuntien käytöstä ja tietysti väsymyksestä (olinhan jo edellisen yön valvonut kokonaan)
Ponnistan ja ponnistan tuloksetta kunnes lääkäri toteaa, että lapsi on tarjontavirheessä (sikiön pään epätäydellisestä kiertymisestä johtuva synnytys este) eli lapsi oli tulossa naama edellä, joka hankaloitti ponnistamista huomattavasti. Sitten seuraavaksi todettiin supistusten heikkous + väsymys kun ponnistusvaihetta oli kestänyt 30min, lisätään oksitosiinia. Väliliha leikataan (episiotomia) ja vauvan sykkeen jonkin verran heikentyessä satunnaisesti lääkäri kutsuu kollegan konsultoimaan kera imukupin.
Itse en juuri tapahtumia muista, mutta synnytyskertomus ja lapsen isä niistä on kirjaa pitänyt. Leikkaussali oli kuulemma jo valmiina. Vedetään kuitenkin imukupilla, neljä kertaa ja kerran kuppi irtoaa. Väliliha repeää 2/4.
Poika syntyi kuin syntyikin alakautta klo. 22.50 (Ponnistusvaihe siis 50min) ja synnytys luokitellaan keskivaikeaksi.
Usein olen kuullut kerrottavan, että kun vauva on saatu ulos, kivut ja tuskat helpottavat/häviävät kokonaan, äidin valtaa euforia ja kaikki on ihanaa. Näin ei kuitenkaan käynyt minun kohdallani, kivut senkun yltyivät ja lääkärit ja kätilöt olivat ihmeissään "ei enää pitäisi sattua jne..." Tuntui siltä kun alapääni olisi hetkenä minä hyvänsä kirjaimellisesti räjähtänyt.
Lääkäri tekee nopean diagnoosin Hematoomasta, terve poikavauvani otetaan pois rinnalta samantien ja minut kiidätetään leikkaussaliin. Pulssi oli toista sataa ja anestesia lääkäri oli huolissaan, antoi rauhoittavia suoraan suoneen ja laittoi leikkaus epiduraalin, äkkiä olin rinnoista alas täysin tunnoton jolloin kipukin hävisi. Rauhoittavat vaikuttivat niin, että taju meni.
Aivan tiedottomana kaikesta pääsen heräämöstä osastolle 15.10 klo. 05.00
Isä tietysti huolesta kankeena vastasyntyneen lapsen kanssa odottamassa ja kertoo, että mitään Hematoomaa ei kaikesta huolimatta kuitenkaan löydetty. Tapaus jää arvoitukseksi!
Jalkeille pääsen vasta 16 pv ja silloin poistetaan virtsakatetri (tuntuu inhottavalta)
Istuminen ei tule KUULOONKAAN, mutta vauvaa pystyin imettämään makuultaan. Kotiudutaan vasta viiden päivän kuluttua omasta pyynnöstäni.
Toipuminen vei todella kauan, särkylääkkeiden voimalla ja miehen avustuksella selvisin ensimmäisistä viikoista auttavasti. Ulostuslääkkeitä käytin kuukauden päivät ja istuminen oli vaikeaa vielä useiden kuukausien ajan (noin puoli vuotta)
Siinä nyt taisi ollakkin minun ensimmäinen synnytykseni!
Vannoin pitkälle yli toista vuotta, että lapsia en enää uskalla tehdä.
Nyt vuosien jälkeen uskaltauduin uudelleen raskaaksi, koska niin kovasti lasta kuitenkin toivoimme.
Heti alkuun sanoin neuvolassa, että tämä lapsi ei alakautta maailmaan tule. Sain lähetteen kättärille pelkopolille viikoille 26 ja kävimme kätilön kanssa aikaisemman synnytykseni läpi. Kätilö oli ymmärtäväinen vaikkakin puhui myös alatiesynnytyksen puolesta, koska olenhan perusterve 24-vuotias nuorinainen. Sanoi kuitenkin, että ei voi missään nimessä luvata, että alatiesynnytys menisi varmasti hyvin niin kuin toisilla synnytyksillä on yleensä tapana mennä, koska taustalla on onnettomuus josta ei ole varmuutta vaikuttiko/vaikuttaako tähän synnytykseen + ei tietoa aikaisemmasta Hematooma epäilystä, ja siitä tulisiko sama mahdollisesti toistumaan. Varasi ajan synnytyslääkärille viikoille 36 joka on nyt 27.4.2011, eli kolmen viikon päästä (nyt rv 33+1) Tehdään perinteinen synnytystapa arvio ja sovitaan sitten leikkauspäivä. Kätilö sanoi, että näillä tiedoilla lääkäri todennäköisesti on suopea leikkaukselle, mutta ei voi luvata mitään. Eli jää nyt nähtäväksi minkälainen synnytyslääkäri on kyseessä ja mitä mieltä hän on asiasta, mutta minä en hevin periksi anna!
Toivottavasti tästä saa jotenkin selvää ja mielelläni tulen kertomaan tuon "tuomion" jos ketään vaan kiinnostaa?
.