Surkea äiti

[Kuinka yleistä?]

Onneksi tänne voi kirjoittaa nimettömänä... Tiedän olevani tosi epäonnistunut äiti, haluaisin vain tietää, kuinka yleistä tämmöinen on.

10 kk vauva on heräillyt jo varmaan pari kk ajan tunnin välein yöllä. Olen aamuisin niin poikki ja lopen väsynyt, että olen muutaman kerran menettänyt täysin hermoni ja alkanut itkemään vauvan nähden. Lapsi menee siitä tietysti pois tolaltaan ja saa traumoja, ainakin hän kokee siitä selvästi turvattomuutta ja alkaa siinä itsekin hädissään itkemään.

Tiedän, että tällainen tasapainoton äiti on varmaan toiseksi pahin vaihtoehto päihdeäidin jälkeen. Olenko ainoa tällainen vai onko muilla vastaavia murtumisia ja mitä olette tehneet? Unikouluja on jo yritetty, mutta niistä piti luopua, kun eivät tehonneet ja valvomiset vaan pahenivat. Tilanne on epätoivoinen, kun siihen ei näytä tulevan loppua millään.

 

[muitakin on]

Luin täältä, että joku oli saanut apua yksityisen lääkäriaseman kautta, joka oli pitänyt vauvalle unikoulun siellä lääkäriasemalla. Myöskin yleissairaalat tekevät mielestäni vastaavaa myös. Kannattaa puhua neuvolassa asiasta, että apua on pakko saada, jos äiti ei enää jaksa. Vai olisiko teillä jotain sukulaista, mummoa tai vaaria, joka voisi toteuttaa unikoulun. Onko mahdolliset allergiat poissuljettu?
Itse hermostun myös helposti taaperolleni vaikken enää ole edes väsynyt. Ja sitten myöhemmin harmittaa niin valtavasti. Mutta mielestäni vauvan kuuluu nähdä normaalit mielialan vaihtelut ja nimenomaan sen, että kyllä se äiti sitten vähän ajan päästä on taas normaali itsensä.

 

[JepJep]

Ai että olet päihdeäitien jälkeen maailman huonoin ja epäonnistunein äiti, kun vauvasi on nähnyt sinun itkevän väsyneenä? Ja saa siitä traumoja?
Just...

 

[Miia]

Mutta kuuluuhan lapsienkin oppia että tunteet kuuluuvat elämään ja tunteita saa ilmaista! Et varmasti sen takia ole huono äiti!

 

[masi]

Just joo...mitä vielä?

 

[ninnu]

Kyllä äiti voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi monesta syystä ja on todella surullista, jos et pysty nyt nauttimaan äitiydestä. Minusta sinun kannattaisi kääntyä neuvolan puoleen uniongelmissa. Jos sieltä ei saa apua, niin muu asiantuntija voi auttaa: lääkäri, psykologi tms.

 

[Miss B]

Hei ap,
Karsitkohan synnytyksen jalkeisesta masennuksesta? Jokainen aiti varmastikkin joskus hermostuu vauvalle, mutta jos sita tapahtuu usein ja jos olet itkuinen, karsit ehka masennuksesta. Vasymys tietysti vaikuttaa olotilaasi suuresti. Uskon etta unikoulu oikein ja johdonmukaisesti noudatettuna auttaa. Meilla nykyisin 8kk ikainen vauva heraili noin 1-3h valein yosta toiseen ja ensimmainen unikoulu ei auttanut koska en jaksanut olla taysin johdonmukainen, vasymys kun painoi. Toisen unikoulun aikana olimme 100% johdonmukaisia ja noudatin valitsemani kirjan oppeja kirjaimellisesti, ja niin vain viikossa meilla opittiin nukkumaan yon lapi. Suosittelen unikoulua lampimasti. Jos olet, niinkuin varmasti olet, todella vasynyt etka itse siihen jaksa, niin ehka tosiaan joku sukulainen tai ystava voisi tulla pitamaan sita ja kannattaa myos kysya neuvoloista tai ensi- ja turvakodista, he jarjestavat myos unikouluja. Puhu rohkeasti neuvolassa olostasi. Aitiysloma on niin lyhyt aika elamastasi etta on surullista jos et jaksa siita iloita ja nauttia. Tsemppia ja kaikkea hyvaa sinulle!

 

[Jeps vanhempi]

Eiköhän tuo väsymys ole todella iso osa nykyistä tunnetilaasi. Unikoulu on todella hyvä. Mutta sitä ei jaksa väsyneenä. Kokeile vaikka jonkun järjestämää unikoulua, mutta tärkeää olisi että saisit levättyä ennen kotiinpaluuta. Koska tuota unikoulua joutuu useinkin jatkamaan kotona. Koska vauva oppii, että yhdessä paikassa on eri tavat, ja kotona toiset. Eli olisi tärkeää että jaksaisit viedä unikoulun kotona loppuun.

Mutta unikoulu täytyy toteuttaa pilkulleen, jos joskus luistaa, niin se epäonnistuu.

 

[Aino]

ap, et sinä ole surkea äiti ollenkaan. Jokainen pitkään huonosti nukkunut tietää miten se vaikuttaa omiin ajatuksiin ja jaksamiseen. Olet vaan niin väsynyt että et ajattele ihan realistisesti vaan tunnet olevasi paljon huonompi kuin oletkaan. Minulla oli samanlainen tilanne jonkin aikaa sitten ja ajatusmaailmani oli ihan pimeä. Itkeskelin paljon ja jankutin kaikkea epätoivoista. Sitten kun vauvan unet paranivat niin muutuin entiselleni. Ei minulla ainakaan mitään suurempaa masennusta ollut mutta valvominen teki minut ihan sekopäiseksi.

Unikoulu tuossa vaiheessa kuulostaa niin raskaalta ajatukselta että sitä on vaikea alkaa toteuttaa. Toivottavasti löydät jostain neuvolan/sairaalan/muun järjestämän unikoulun!

 

[Thelma]

Me ollaan useiden kotiunikoulu kokeílujen jälkeen menossa ensi- ja turva kodin järjestämään unikouluun. Ainakin meidän paikkakunnalla tämä taho järjestää unikoulun.

Olen itsekin itkenyt muutaman kerran aikas vuolaasti lapsi sylissäni, päivällä ja illalla. En ole epäonnistuneeksi itseäni kokenut sen vuoksi, mutta surullinen olen ollut asian takia.

 

[ap]

Ehkä ilmaisin itseäni huonosti, kun tuli tuollaisia vastauksia. En tarkoita, että itkeskelisin pikkuisen ja tasaisesti, vaan että välillä tulee ihmeellinen masennuskohtaus, joka suunnilleen vyöryy ylitseni. Silloin tuntuu, etten yksinkertaisesti jaksa, vaan jätän kohta vauvan jonkun ovensuulle. "Kohtaus" menee ohi parissa tunnissa, mutta vauva varmaan säikähtää sitä. Olen itsekin vähän sitä pelästynyt ja tosiaan myös epäillyt, onko kyse masennuksesta. Toisaalta luulisi, että normaali masennus on tasaista ja pysyvää, tuollainen heilahteleva mieliala on mielestäni huolestuttavampaa. Ehkä pitäisi kokeilla masennuslääkkeitä, koska ei tämä nyt ihan normaalia käytöstä ole.

 

[Miss B]

Ap, puhu ihmeessa neuvolassa mielialastasi, paras ystavani karsi synnytyksen jalkeisesta masennuksesta ja kuulosti sinun kaltaiseltasi. Synnytyksen jalkeisessa masennuksessa ei ole mitaan havettavaa, se on yleisempaa kuin uskotkaan. Voithan vaikka soittaa neuvolaan nimettomana?

 

[välillä tympii..]

Mulla on ihan samanlaisia tunteita välillä. Tunteet menee samaan tahtiin kuin vauvan unetkin..jos nukkuu huonosti sekä yöllä että päivällä niin oon niin väsyny, että itkettää vaan. Jos yöt on suht hyviä ja päiväunille menosta ei tarvitse tapella, niin jaksan paremmin eikä tarvitse itkeä. Välillä menee pari viikkoa että vauva on aivan ihana ja rakas..ja välillä tulee taas vaikeina aikoina tosi surullinen olo ja tuntuu että onko tuo mun lapsi ollenkaan. Itseäni syyttelen tuon tuosta ja miehelle pauhaan jos arki ei suju. Oon kyllä pistäny kaikki väsymyksen ja uupumuksen piikkiin. Kohta 6kk oon ollut kotona vauvan kanssa ja yksi yö tästä ajasta erossa. Tietenkään en osannut sitten nukkua kun annettiin mahdollisuus..ikävä oli niin kova. Oon luullu että tällaset ajat ja ajatukset on ihan normaaleja..