V
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Mitähän se maksaa, ihan uutta että kirjautuminen maksaisi!Mutta kaksplussalla kirjautuminen maksaa
Älä usko trolliaMitähän se maksaa, ihan uutta että kirjautuminen maksaisi!
Joo. Ylitti jopa entisen itsensäNyt on Alepalla lopullisesti seonnut pää.
Vai olisiko kuitenkin toisinpäin. Että se pää on seonnut sinulla. Tämän me muut olemme nähneet jo kauan sitten. Samalla myös ihmetellen, kuinka itseään aikaisemmin kovasti kovakuntoiseksi kehuneen ikäihmisen kovakuntoisuus onkin feikkiä. Joku aivan random kirjoittaja pääsi kaivautumaan ihosi läpi ja porautumaan päähäsi sellaisella voimalla, että nykyään olet joka ketjussa paikallaollessasi vain etsimässä tai houkuttelemassa paikalle tätä toista kirjoittajaa. Jotta pääset nälvimään ja muka näyttämään "ylivoimaisuutesi". Koska voittaminen on sinulle tärkeää. Ja oikeassa oleminen. Sekä riidan kylväminen ja sen ylläpitäminen.Nyt on Alepalla lopullisesti seonnut pää.
Vai olisiko kuitenkin toisinpäin. Että se pää on seonnut sinulla. Tämän me muut olemme nähneet jo kauan sitten. Samalla myös ihmetellen, kuinka itseään aikaisemmin kovasti kovakuntoiseksi kehuneen ikäihmisen kovakuntoisuus onkin feikkiä. Joku aivan random kirjoittaja pääsi kaivautumaan ihosi läpi ja porautumaan päähäsi sellaisella voimalla, että nykyään olet joka ketjussa paikallaollessasi vain etsimässä tai houkuttelemassa paikalle tätä toista kirjoittajaa. Jotta pääset nälvimään ja muka näyttämään "ylivoimaisuutesi". Koska voittaminen on sinulle tärkeää. Ja oikeassa oleminen. Sekä riidan kylväminen ja sen ylläpitäminen.
No, nyt et ole oikeassa, vaan väärässä. Etkä edes voittajakaan. Olet vain lapsellinen luuseri eläkelläinen, jolla on liian paljon joutoaikaa ja joka ei osaa hakea apua itselleen mielenterveyden murentuessa . On ihan tervettä tunnustaa itselleen, että on heikko ja voi huonosti. Viisasta on myös hakeutua avun piiriin.
Kaikkea hyvää sinulle.
Ja muistutuksena: Alepaksi kutsuttu henkilö ei ole kaikkien hölmöjen viestiesi kohteena, vaan se on aivan muu ihminen.
Naulan kantaan. Samaa olen aina kirjoittanut.Vai olisiko kuitenkin toisinpäin. Että se pää on seonnut sinulla. Tämän me muut olemme nähneet jo kauan sitten. Samalla myös ihmetellen, kuinka itseään aikaisemmin kovasti kovakuntoiseksi kehuneen ikäihmisen kovakuntoisuus onkin feikkiä. Joku aivan random kirjoittaja pääsi kaivautumaan ihosi läpi ja porautumaan päähäsi sellaisella voimalla, että nykyään olet joka ketjussa paikallaollessasi vain etsimässä tai houkuttelemassa paikalle tätä toista kirjoittajaa. Jotta pääset nälvimään ja muka näyttämään "ylivoimaisuutesi". Koska voittaminen on sinulle tärkeää. Ja oikeassa oleminen. Sekä riidan kylväminen ja sen ylläpitäminen.
No, nyt et ole oikeassa, vaan väärässä. Etkä edes voittajakaan. Olet vain lapsellinen luuseri eläkelläinen, jolla on liian paljon joutoaikaa ja joka ei osaa hakea apua itselleen mielenterveyden murentuessa . On ihan tervettä tunnustaa itselleen, että on heikko ja voi huonosti. Viisasta on myös hakeutua avun piiriin.
Kaikkea hyvää sinulle.
Ja muistutuksena: Alepaksi kutsuttu henkilö ei ole kaikkien hölmöjen viestiesi kohteena, vaan se on aivan muu ihminen.
Ei voi maksaa...Mitähän se maksaa, ihan uutta että kirjautuminen maksaisi!
Ei maksa, rekkautuneena voin vahvistaa aiemmat kommentit.Mutta kaksplussalla kirjautuminen maksaa
No sehän on mun mielestä ollut aina sun mukava lempparinimi. Suomalainen väännösNo ku haukkuvat ”alakoomalsi”, vaikka nikillä ei ole mitään tekemistä minkään kooman kanssa.
Usko jo etten ole Algoma vaan Mika ja koko nimi on Mika Lassi KarvalaNo sehän on mun mielestä ollut aina sun mukava lempparinimi. Suomalainen väännösOon mäkin ollut Ekko.
No ole sitten Mika.Usko jo etten ole Algoma vaan Mika ja koko nimi on Mika Lassi Karvala