Sulkeutunut ja ujo lapsi. Vinkkejä?

[älä pakota]

Olin lapsena hiljainen ja aikuisena vieläkin hiljaisempi. Olen hyvin sosiaalinen tuttujen kanssa mutta vieraiden kanssa mielummin vetäännyn kuin puhun. Se on mun tapani ottaa toisesta ihmisestä selvän, punnita tilanteita, tulkita toisia ihmisiä.

 

[Jellonainen]

juuri tuollaiset jellonaisen tyyliset huomauttelut nakertavat lapsen itsetuntoa. yleensa taustalla on aidin oma huono itsetunto, jonka vuoksi lapsen "kouluttaminen" menee temperamentin ohi. oikeasti kasi sydamelle, missa olette tavanneet mukavia ujoja ihmisia, jotka eivat osaa aikuisena kayttaytya. lapsuudessa vammautettuja ujoja tulee varmaan enemman mieleen. niita, joiden ilmeet muuttuvat salamannopeasti muuksi, jos pelkaavat tulevansa torjutuiksi tai kayttaytyvansa vaarin tai jotka inhoavat temperamenttiaan.

Minä itse tiedän millaista on, kun kotona ei opetettu käytöstapoja. Niiden opettelu aikuisiällä vasta onkin hirveää, monta noloa hetkeä on koettu. Eikä se helppoa ollut aikuisenakaan mennä esim. kättelemään muita juhliin saapuessa, mutta ajan myötä se on käynyt luontevammaksi. Saman voi kyllä oppia jo lapsena.

Olen myös niin kamala äiti, että pakotin esikoisen harrastukseen. Hän varmaankin olisi hirveän tyytyväinen ollessaan vain kotona, tai kavereiden kanssa silloin kun kaveri pyytää - oman aloitteen tekeminen on niin vaikeaa. En tässäKÄÄN anna lapsen vetäytyä kuoreensa, sillä uskon vetäytymisen olevan askel syrjäytymiseen. Harrastukset ja sosiaaliset suhteet ovat suojaava tekijä lapsen psyykkisessä kehityksessä.

Olen siis muuttanut katsantokantaani vuosien varrella huomatessani, ettei sitä paljonpuhuttua reipastumista itsestään tapahdu. Jos antaa lapselle luvan olla hiljaa, niin varmasti hän on, koska se on helpompaa.

 

["mielipide"]

Samanlainen olin pienenä, mutta minulta vaadittiin peruskäytöstapoja kuten tervehtimistä ja kiittämistä. Koskaan en myöskään saanut erityiskohtelua vaan minua tuupattiin tilanteisiin, jossa suu oli vain saatava auki. Opinkin hoitamaan asioita nuorena, onneksi, sillä menetin vanhempani varhain.

Minusta lapsen luonne pitää hyväksyä eikä saa pyrkiä muuttamaan häntä toisenlaiseksi (tai usein kyseessä on se että vanhempi haluaa lapsen olevan kuten hän itse on). Tulos on tosi huono jos lapsi huomaa, ettei vanhempi hyväksy häntä sellaisena kuin on. Mutta käytöstavat pitää vaatia vaikka olisi ujo.

Samaa mieltä. Mielestäni se, että lapsi ei tervehdi hänelle HYVIN TUTTUJA ihmisiä (aikuisia tai lapsia) oman vanhemman läsnäollessa, on vain ja ainoastaan huonoa käytöstä eikä todellakaan mene minkään ujouden piikkiin.

 

["aapee"]

Kiva kuulla kokemuksia, ja että ujoudesta voi "parantua" ja olla vähemmän ujo aikuisena. Todellakin uskon kouluttamiseen, koska minkä tahansa muunkin asian voi oppia, niin miksei tervehtimisen ilman että menee lukkoon. Ujous ei saa olla syy sallia huonoa käytöstä. Tänään lapseni yllätti minut ja käyttäytyi paremmin ja tervehti niin kovaa että äitikin kuuli. Eli toivoa on

 

["Elina"]

Keltikangas-Järvinen:

http://www.skooppi.fi/uploads/Lehdistötiedote_UJOUS (3).pdf

 

["Elina"]

"Ujous on usein yhteydessä huonoon itsetuntoon. Ujoudella ja itsetunnolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä keskenään, vaan huono itsetunto on seurausta siitä, että ihminen on pienestä pitäen saanut kuulla olevansa vääränlainen. Häntä on kehotettu olemaan yhtä reipas ja rohkea kuin muutkin."

Joskus vanhempien on vaikea ymmärtää ja hyväksyä lapsensa erilaisuutta suhteessa itseen. Voi olla itsetunnolle hyvinkin tuhoisaa yrittää "kasvattaa" lasta omien reippauskäsitysten mukaiseksi.

 

["V ieras"]

[QUOTE="aapee";29477527]Kiva kuulla kokemuksia, ja että ujoudesta voi "parantua" ja olla vähemmän ujo aikuisena. Todellakin uskon kouluttamiseen, koska minkä tahansa muunkin asian voi oppia, niin miksei tervehtimisen ilman että menee lukkoon. Ujous ei saa olla syy sallia huonoa käytöstä. Tänään lapseni yllätti minut ja käyttäytyi paremmin ja tervehti niin kovaa että äitikin kuuli. Eli toivoa on [/QUOTE]

Mua ei pienenä koulutettu (hyi hitto miltä jo kuulostaakin, koiria koulutetaan) ujoudesta pois. Sain olla juuri niin ujo kuin olin.
Nyt aikuisena ujoudesta ei ole jäljellä kuin rippeet. Enkä koe mitenkään parantuneeni, koska ei ole ollut mitään, mistä parantua.

 

[leijona76]

[QUOTE="Nenna";29474903]Persoona- ja temperamenttikysymys. Pahennat asiaa pakottamalla ja lapsi saattaa jopa sulkeutua entisestään jos kokee painostusta ulkopuolelta. Anna tilaa, kehu ja kannusta.[/QUOTE]

Näin. Omani on alkanut jo puhuakin vieraille ja hoidossa tulee ne heipat jne. Eli tavat kyllä osaa mutta aikaisemmin on ollut todella ujo ja arka. Ei se vieläkään suupaltti ole mutta edistyy. Pahimmillaan meni piiloon jos joku aikunen puhutteli. Minäkin olin lapsena todella ujo, mutta iän myötä olen rohkaistunut ja pärjään vallan.

 

[Jellonainen]

Näin. Omani on alkanut jo puhuakin vieraille ja hoidossa tulee ne heipat jne. Eli tavat kyllä osaa mutta aikaisemmin on ollut todella ujo ja arka. Ei se vieläkään suupaltti ole mutta edistyy. Pahimmillaan meni piiloon jos joku aikunen puhutteli. Minäkin olin lapsena todella ujo, mutta iän myötä olen rohkaistunut ja pärjään vallan.

Minä sanoisin, että jos lapsi on vielä päiväkoti-ikäinen ja on alkanut oma-aloitteisesti tervehtiä, kyseessä on ihan normaali ujous. Mutta minä olen tosiaan esikoisen (10v) antanut olla "oma itsensä", en ole painostanut enkä vaatinut, niin vieläkään sitä heippaa ei vain tule. Sen ikäisellä tervehtimättömyys tulkitaan jo epäkohteliaisuudeksi ja käytöstapojen puutteeksi, vaikka kuinka olisi ujous taustalla. Minä siis todella tiedän millainen on hyvin ujo lapsi, ja juuri siksi en anna kuopuksen vetäytyä samalla tavalla kuoreensa. Toiston kautta asia helpottuu, niin lapsella kuin aikuisella. Joskus ujous voi olla niin äärimmäistä, että se haittaa jo normaalia elämää, ja silloin minusta on väärin jättää lapsi omilleen sen asian kanssa.