Suhteettoman suuri mielipaha eriarvoistamisesta...

[Porho]

Pelot, niin kuin tunteetkaan, eivät ole rationaalisia. Ei niitä voi käskeä! Et voi sanoa itsellesi, että nyt olen onnellinen tuon toisen puolesta vaikka hän sai kymmenen lahjaa ja minä en yhtään. En usko, että monikaan oikeasti sitä onnea silloin tuntee.

Aikuisellakin on tunteet, joille ei aina voi mitään, mutta aikuisten tunteet useimmiten lytätään juuri aikuisuuden nimissä. Miksi näin?

Tässä on näkymysero, minusta aikuisen tulee voida tunteilleen jotain. Eli ap:n tapauksessa kiittää anoppia ja niellä kateutensa lahjoista ja epäilynsä eriarvoistamisesta. Työelämässä esimerkiksi liiallinen tunteilu ei toimi, itkupotkuraivarit kuuluvat päiväkotiin.

 

["tohtori"]

Mun mielestä näiden vastausten perusteella suurimalle osalle tekisi tosi hyvää muutama vuosi intensiivistä psykoterapiaa. Tunteet eivät ole tahtojuttu. Toisilla on paremman edellytykset hallita niitä, kuin toisella. Kenenkään ei tarvitse tuntea häpeää tunteistaan, on suorastaan hirvittävää syyllistää toista niistä. Suosittelisin myös ap:lle terapiaa. Se ei ole mikään "hullujen" juttu, erityisen häiriintyneet eivät edes hyödy siitä.

 

[ap.]

Kuten olen ketjussa monta kertaa sanonut: en haluaisi tuntea näitä tunteita, en voi niille mitään ja olen yrittänyt niitä niellä, itseäni psyykata ja käsitellä. Onnistun kyllä olemaan näyttämättä niitä, kiitän lahjoista hymyillen. Mutta mielipaha jyllää silti vaikka kuinka sitä pitäisin sisälläni.

Ammattiapua on moni suositellut ja tiedostan toki itsekin sen tarpeen. Mutta eipä taida tässä kaupungissa mihinkään terapiaan päästä ilman suoranaista itselleen vaarallisuutta. Ei oikein ole varaa maksaa itseäni kipeäksi jotta pääsisin jollekin ulkopuoliselle itkemään asioista. Joskus nuorempana kävin juttelemassa asioista sen hetkisen elämän kriisitilanteen vuoksi ja lapsuuden asioita sivuttiin mutta en kyennyt niistä juurikaan puhumaan kun itkuksi meni enkä sanaa saanut suusta. Samoin on käynyt jos olen yrittänyt puhua jollekin läheiselle suhteestani vanhempiin ja ulkopuolisuuden tunteista joita olen koko elämäni kokenut. Aina saan kuulla vain että nyt aikuisena pitää päästää irti ja pitää pystyä olemaan välittämättä mutta minkäs teet.

Tämä oli kolaus senkin takia koska olen appivanhempien kanssa tullut hyvin toimeen ja jopa ehkä hiljaa mielessäni toivonut että pääsisin siellä rakastavan perheen jäseneksi. Tiesin molempien toisten miniöiden olevan anopille hyvinkin läheisiä joten kai tavoittelin itsellenikin samanlaista asemaa ja erilainen lahja viestitti että siihen en ainakaan vielä ole päässyt. Siksikö lie niin kova paikka.

 

["..."]

No oli koru minkä arvoinen hyvänsä, niin onhan tuo outoa, että kahdelle antaa saman lahjan ja yhdelle erilaisen. Kyllä se vaivaisi ketä tahansa.

 

["vieras"]

Tässä on näkymysero, minusta aikuisen tulee voida tunteilleen jotain. Eli ap:n tapauksessa kiittää anoppia ja niellä kateutensa lahjoista ja epäilynsä eriarvoistamisesta. Työelämässä esimerkiksi liiallinen tunteilu ei toimi, itkupotkuraivarit kuuluvat päiväkotiin.

Itselleni tuli yllätyksenä miten osa aikuisista jatkaa työelämässä tuota "itkupotkuraivari" tyyppistä käytöstään, esimiehiin/naisiin heijastellaan jotain lapsuuden perheen aikaista käyttäytymistä... "isän/äidin" pitäisi sitten selvitellä sotkut... osalla meno on kuin lastentarhassa.

 

["vieras"]

[QUOTE="...";27757399]No oli koru minkä arvoinen hyvänsä, niin onhan tuo outoa, että kahdelle antaa saman lahjan ja yhdelle erilaisen. Kyllä se vaivaisi ketä tahansa.[/QUOTE]

Olen ihan samaa mieltä. Ja sympatiseeraan asiallista ap:tä.

 

["vieras"]

no kyllä mä olisin mielummin ottanutkin ne villasukat ja muumimukin.

 

[?.?]

onneksi on omaa rahaa, jolla ostaa itselleen melkein kaikkeai mikä itseäni miellyttää. Se on vaan yksi vitun joululahja sinun elämässä..move on. Laita vaikka kirpparille ja niillä rahoilla osta jotain mikä sua miellyttää

 

[Wolt]

Mie ymmärrän noi itsetunto fiilikset hyvin ap.
Toisen asian suhteen mulla oli ongelmia ja ne aiheutti vielä aikuisiällä paljolti ongelmia vaikka siitä oli kulunut jo 20vuotta. Vasta viime vuonna sain rohkeutta "heittää kissan pöydälle" ja käsitellä asiaa.
Että jos haluat ap ni rekkaudu ja pistä yv:tä jos haluut keskustelu "psyykkaus" seuraa

 

["vieras"]

[QUOTE="...";27757399]No oli koru minkä arvoinen hyvänsä, niin onhan tuo outoa, että kahdelle antaa saman lahjan ja yhdelle erilaisen. Kyllä se vaivaisi ketä tahansa.[/QUOTE]

Ehkä ap:n lahja on ostettu jo aikaisemmin, kun ap on jo tuttu vieras jouluisin anoppilassa. Kaksi muuta miniää olivat nyt ensimmäistä(?) kertaa mukana ja anoppi sitten ostanut nopeasti jotain yllätysvieraille.