muistan että äiti ilmoitti aina etukäteen että ei saada lahjoja. se tuntui tosi pahalta vaikka olin jo 13v. ja se tuntui vielä kamalammalta kun oli vielä kaksi pikkusisarusta.
en voinut hyväksyä että mun vanhemmat ei osanneet hoitaa raha-asioitaan. meillä asui samassa taloudessa mummo joka minun mielestä kyllä sai eläkettä, en tiiä mihin hän ne rahat pisti mutta sekin ilmoitti jopa sukulaisille että meille ei tule joulua. sekin tuntui kamalalta.
ihmettelen setääni joka kuuli tämän, oisin minä antanut lahjan jokaiselle, heillä kuitenkin oli työpaikat. mutta ei. se vaan katto. sedän täysi-ikäinen lapsi oli ostanut meille paketit. olin yllättynyt.
mietin jälkikäteen missä on ihmisten lähimmäisestä huolehtiminen, en tarkoita nyt lahjomista. mutta lapselle se lahja on tärkeä. itse pelkäsin jouluna että en saa paketteja niin etsin niitä salaa kaapeista. kun llöysin sieltä lahja olin onnellinen, ehkä sitten saankin jotain,
nyt kun äitini sanoo että jouluksi ei osteta mitään niin sanoin sille että lapseni kuuullen et sitä sano,
kun lapseni kysyy saako hän paketteja sanon että tulee niitä ja ilmoitan että vaikka ei kysykkään
Siis sikäli, etten saanut niitä lahjoja mitä olin toivonut. Vanhemmat osti aina jotakin käytännöllistä, puseron, sukkia. Sukukin oli köyhä, niiltäkään ei tullut juuri mitään lahjoja. 
Ehkä ei äidilläsi ollut kaikki ihan hyvin tuolloin, eikä itsekään tajunnut asiaa. Itsellä on jäänyt taas mieleen kun omat isovanhemmat alkoi vanhuuden höppänyyttään ostelemaan outoja lahjoja, eikä oma isä älynnyt niihin vielä puuttua. Aluksi kun olin jotain alle 10v. en sitä vielä ymmärtänyt, mutta aikaa myöten kyllä. Itkeä tihrustin kun sain niiltä jonkun nuken, vaikka en ollut aikoihin enää nukeilla leikkinyt ja perinteisen 300 mummon markan kuoresta löytyikin joku 50mk. Olihan se shokki tällaiselle hyvään tottuneelle. Joka ikinen joulu äiti on kuitenkin muistanut toitottaa (edelleenkin), että tänä jouluna ei sitten tule paljoa lahjoja kun ei ole varaa.
