N
Nuori poika
Vieras
Olen 19-vuotias poika, ja seurustellut yhteensä neljän tytön kanssa. Aloitin seurustelun varsin aikaisin yläasteen alussa, jolloin tapailin hieman itseäni vanhempaa tyttöä. Seurustelimme alle puoli vuotta, jonka jälkeen tunteeni katosivat kokonaan, ja jätin tytön varsin kylmästi. Myöhemmin aloimme seurustella uudestaan, mutta sama kuvio toistui jälleen. Myöhemmin aloin jälleen ikävöidä tyttöä, mutta hän kertoi tunteidensa kadonneen. Muistan tuolloin tunteneeni erittäin suurta epätoivoa ja itseinhoa, kun olin aiemmin jättänyt tytön.
"Ensirakkauteni" jälkeen seurustelin kahden muun tytön kanssa, yhdeksännellä luokalla sekä lukion ensimmäisellä luokalla. Suhteet eivät kestäneet pitkään, ensimmäinen kariutui neljän kuukauden jälkeen molemminpuoliseen kiinnostuksen puutteeseen, ja toinen viiden kuukauden jälkeen, kun tunnustin valehdelleeni tytölle aiemmasta seksielämästäni. Olin hätävaleena kertonut tytölle olevani neitsyt, vaikka olin harrastanut seksiä edellisen tyttöystäväni kanssa, 16-vuotiaana. Jo 14-vuotiaana ensimmäinen suhteeni oli varsin seksuaalinen, vaikka emme seksiä harrastaneetkaan. Olen tuntenut myöhemmin häpeää seksielämän aloittamisesta niin nuorena. Tutustuin myös kaikkiin tyttöystäviini internetin kautta. Suhteet alkoivat ja loppuivat hyvin nopeasti, ilman sen kummempaa tutustumista. En vieläkään koe, että minulla olisi ollut juurikaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita kenenkään kanssa.
Olen nyt lukion kolmannella luokalla, ja seurustellut kuusi kuukautta nykyisen tyttöystäväni kanssa. Suhteemme alkoi rauhallisesti, ja tutustuimme toisiimme parin kuukauden ajan, ennen kuin aloimme varsinaisesti seurustella. Tutustumisvaiheessa saatoimme istua kahvilassa parhaimmillaan kahdeksan tuntia vain istuen ja jutellen. Meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja arvomme ovat hyvin samankaltaisia. Huumorintajummekin on jokseenkin samanlainen.
Viimeaikoina olen kuitenkin jälleen huomannut tunteideni kaikkoavan. En pysty nauttimaan yhdessäolosta samalla tavalla kuin ennen, ja keskustelumme ovat vähentyneet huomattavasti. Nykyään vietämme aikaa paljon vain yhdessäollen, puhumatta. Se tuntuu mukavalta, mutta pelkään, etten enää osaa nauttia tyttöystäväni seurasta ilman läheisyyttä.
Huomattuani tunteideni vähenemisen aloin saada ahdistuskohtauksia, joista olen puhunut tyttöystävälleni. Olen kertonut hänelle tunteistani, ja hän tahtoo vain saada minut taas kuntoon keinolla millä hyvänsä. Kohtauksien jälkeen tunnen olevani paha ihminen, epärehellinen ja kyyninen valehtelija, joka ei kykene terveeseen ja kestävään suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Kohtauksien jälkeen ahdistus jatkuu muutamasta pävästä viikkoon, jolloin yhdessäolosta kenenkään kanssa nauttiminen on entistä hankalampaa. Tällä hetkellä yritämme tapailla ja pitää yhteyttä harvemmin, jotta liian tiivis yhdessäolo ei tappaisi suhdetta.
Viimeisimmän kohtauksen jälkeinen ahdistukseni on alkanut helpottaa, kunnes viime yönä näin unta ensimmäsiestä tyttöystävästäni. Unessa olin rakastunut häneen, ja herätessäni tunsin taas pahaa oloa siitä, miten en tunne enää yhtä vahvasti tyttöystävääni kohtaan. Tuntuu, etten ole vieläkään päässyt kunnolla yli ensimmäisestä suhteestani, sillä tunnen muutaman kerran vuodessa nostalgista ja epärealistista ikävää ensimmäistä tyttöystävääni kohtaan, vaikka hän onkin nykyään täysin eri ihminen, eikä meillä tuolloinkaan ollut juuri mitään yhteistä. Tunteeni ensirakkaudessani olivat hyvin vahvoja.
Pidän nykyistä tyttöystävääni ihanana, ja haluan hänelle pelkkää hyvää. Aiemmissa suhteissani tunteet katosivat kokonaan. Olen ottanut suhteen ensimmäistä kertaa vakavasti, ja haluan päästä ahdistuksestani yli jotta voisin olla hyvä poikaystävä tyttöystävälleni. Pelkään kuitenkin olevani kykenemätön mihinkään parisuhteeseen, sillä tunteeni eivät koskaan tunnu kestävän. Olen myös epäillyt olevani jollain tapaa tunnevammainen, ja se on yksi ahdistuksen syistä. Olen harkinnut käyntiä psykologilla, mutta viime kertainen hoitosuhteeni oli niin etäinen, etten kokenut siitä olevan juurikaan apua.
En ole varma tunteistani ja epäilen itseäni tunnevammaiseksi. Onko tämä sitä, vaiko masennusta tai normaali osa nuoruutta? Haluaisin kyetä normaaliin parisuhteeseen, mutta se tuntuu olevan hyvin vaikeaa. Olen myös pohtinut, onko oikea vaihtoehto psykologi vaiko parisuhdeneuvoja?
"Ensirakkauteni" jälkeen seurustelin kahden muun tytön kanssa, yhdeksännellä luokalla sekä lukion ensimmäisellä luokalla. Suhteet eivät kestäneet pitkään, ensimmäinen kariutui neljän kuukauden jälkeen molemminpuoliseen kiinnostuksen puutteeseen, ja toinen viiden kuukauden jälkeen, kun tunnustin valehdelleeni tytölle aiemmasta seksielämästäni. Olin hätävaleena kertonut tytölle olevani neitsyt, vaikka olin harrastanut seksiä edellisen tyttöystäväni kanssa, 16-vuotiaana. Jo 14-vuotiaana ensimmäinen suhteeni oli varsin seksuaalinen, vaikka emme seksiä harrastaneetkaan. Olen tuntenut myöhemmin häpeää seksielämän aloittamisesta niin nuorena. Tutustuin myös kaikkiin tyttöystäviini internetin kautta. Suhteet alkoivat ja loppuivat hyvin nopeasti, ilman sen kummempaa tutustumista. En vieläkään koe, että minulla olisi ollut juurikaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita kenenkään kanssa.
Olen nyt lukion kolmannella luokalla, ja seurustellut kuusi kuukautta nykyisen tyttöystäväni kanssa. Suhteemme alkoi rauhallisesti, ja tutustuimme toisiimme parin kuukauden ajan, ennen kuin aloimme varsinaisesti seurustella. Tutustumisvaiheessa saatoimme istua kahvilassa parhaimmillaan kahdeksan tuntia vain istuen ja jutellen. Meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja arvomme ovat hyvin samankaltaisia. Huumorintajummekin on jokseenkin samanlainen.
Viimeaikoina olen kuitenkin jälleen huomannut tunteideni kaikkoavan. En pysty nauttimaan yhdessäolosta samalla tavalla kuin ennen, ja keskustelumme ovat vähentyneet huomattavasti. Nykyään vietämme aikaa paljon vain yhdessäollen, puhumatta. Se tuntuu mukavalta, mutta pelkään, etten enää osaa nauttia tyttöystäväni seurasta ilman läheisyyttä.
Huomattuani tunteideni vähenemisen aloin saada ahdistuskohtauksia, joista olen puhunut tyttöystävälleni. Olen kertonut hänelle tunteistani, ja hän tahtoo vain saada minut taas kuntoon keinolla millä hyvänsä. Kohtauksien jälkeen tunnen olevani paha ihminen, epärehellinen ja kyyninen valehtelija, joka ei kykene terveeseen ja kestävään suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Kohtauksien jälkeen ahdistus jatkuu muutamasta pävästä viikkoon, jolloin yhdessäolosta kenenkään kanssa nauttiminen on entistä hankalampaa. Tällä hetkellä yritämme tapailla ja pitää yhteyttä harvemmin, jotta liian tiivis yhdessäolo ei tappaisi suhdetta.
Viimeisimmän kohtauksen jälkeinen ahdistukseni on alkanut helpottaa, kunnes viime yönä näin unta ensimmäsiestä tyttöystävästäni. Unessa olin rakastunut häneen, ja herätessäni tunsin taas pahaa oloa siitä, miten en tunne enää yhtä vahvasti tyttöystävääni kohtaan. Tuntuu, etten ole vieläkään päässyt kunnolla yli ensimmäisestä suhteestani, sillä tunnen muutaman kerran vuodessa nostalgista ja epärealistista ikävää ensimmäistä tyttöystävääni kohtaan, vaikka hän onkin nykyään täysin eri ihminen, eikä meillä tuolloinkaan ollut juuri mitään yhteistä. Tunteeni ensirakkaudessani olivat hyvin vahvoja.
Pidän nykyistä tyttöystävääni ihanana, ja haluan hänelle pelkkää hyvää. Aiemmissa suhteissani tunteet katosivat kokonaan. Olen ottanut suhteen ensimmäistä kertaa vakavasti, ja haluan päästä ahdistuksestani yli jotta voisin olla hyvä poikaystävä tyttöystävälleni. Pelkään kuitenkin olevani kykenemätön mihinkään parisuhteeseen, sillä tunteeni eivät koskaan tunnu kestävän. Olen myös epäillyt olevani jollain tapaa tunnevammainen, ja se on yksi ahdistuksen syistä. Olen harkinnut käyntiä psykologilla, mutta viime kertainen hoitosuhteeni oli niin etäinen, etten kokenut siitä olevan juurikaan apua.
En ole varma tunteistani ja epäilen itseäni tunnevammaiseksi. Onko tämä sitä, vaiko masennusta tai normaali osa nuoruutta? Haluaisin kyetä normaaliin parisuhteeseen, mutta se tuntuu olevan hyvin vaikeaa. Olen myös pohtinut, onko oikea vaihtoehto psykologi vaiko parisuhdeneuvoja?