Pohdiskelua parisuhteesta

[naturell]

Hei!

Elämänviisaat vastaukset tervetulleita seuraavan pohdiskeluun!

Tavattiin tyttöystävän kanssa puoli vuotta sitten ja rakastuttiin
toisiimme silmittömästi. Viisi viikkoa sitten muutettiin yhteen asumaan
ja elämä saman katon alla on lähteny kivasti liikkeelle. Pieniä riitoja
on ollut pienistä asioista mutta ne on keskusteltu ja sovittu.
Nyt minusta kuitenkin tuntuu että jotain on tapahtumassa.

Tässäpä taustaa. Olen 27-vuotias mies akateemisella koulutuksella.
Porukat eronneet ja uus perhe tilalle kun äiti uusiin namisiin kun olin 9.
(isäpuoli hyvä tyyppi ollut ja melkeen kuin oikea isä).
Opiskeluaikoina olin masentunut(kävin pari kertaa asiantuntijalla puhumassa
mutta mitään sairausta ei todettu) mikä jätti arpensa minuun.
Silloin tällöin ollut pientä masennusta, mutta ei kertaakaan sen jälkeen kun tapasin
tyttöystänäni! Lopetin myös tupakanpolton syksyllä ja alkoholin käyttö on myös vähentynyt.

Minulla takana lyhyempiä suhteita+yksi pidempi kaukosuhde+villiä sinkkuelämää.
Olen ollut aikasemmissa suhteissa epärehellinen, (tai sanotaanko että olen jättänyt usein koko totuuden kertomatta)
mutta kun tapasin kultani päätin alusta alkaen olla rehellinen ihan kaikessa
ja niin olen tehnyt. Tunnen itseni ja tiedän että suhde ei voi toimia jos jompukumpi on epärehellinen.
Suhteessamme kommunukoimme paljon ja rakasteluelämä toimii.

Rakastan tyttöystävääni ja hän on minulle tärkein ihminen maailmassa
enkä koskaan voisi loukata häntä. Jotenkin nyt vain tuntuu että minut on tarkoitettu
elämään elämäni yksin vai onko tunteeni vain laimentuneet, mikä uskoakseni on normaalia.

Onko tämä nyt sitä eroa mistä olen joskus lukenut että rakastuminen/rakastaminen on erinäistä??

Toisaalta tämä on ensimmäinen kerta kun asun avoliitossa saman katon alla ja olen tottunut tekemään
päätökset aina itsenäiseti. Taloudellisesti olen paljon paremmassa asemassa kuin tyttöystäväni, mutta
haluaisin ajatella taloutta yhtenäisenä....se vain ei ole helppoa kun olen tottunu suunnitelemaan
talouteni omien tulojeni/menojeni mukaan. Maksan suurimman osan menoistamme mutta olen huomannut että olen ollut
tyttöystävälleni välillä ilkeä tätä asiaa koskien. Tyyliin ravintolaa valittaessa sanoin
"okei mennään vaan sinne jos sinä maksat". Vaikka tiedän että hänellä ei ole varaa.
En ole luonteeltani ilkeä ja tuntuu pahalta kun satutan toista tuommoisella lausahduksella.
Tyttöystäväni on kultaisin persoona maanpäällä eikä koskaan ole ilkeä minulle.

Olen huomaavainen persoona ja tyttöystäni omistuhaluinen(hyvä niin!!!)
mutta toisaalta ulospäinsuuntaunut joten tilaisuuksissa
on joskus vaikea pitää paketti kasassa. Siis huomioida tyttöystävä & sosialisoitua.
Olen elänyt kauan yksin joten onko ehkä tunnen vain vapauden kaipuuta...

Tämä pohdiskeluni on ainoa asia mistä en ole keskustellut kultani kanssa sillä hän on herkkä enkä en halua pelästyttää häntä
ajatuksella että olisimme eroamassa. Ja eroaminen rakkaastani on viimeinen asia minkä haluan tehdä.

Kiitos jos jollakin oli mielenkiintoa lukea posti loppuun.
Varsinaisestihan en kysy mitään sillä itsehän nämä asiat pitää lopulta tietää.
Mutta neuvot erittäin tervetulleita.

 

[neuvontaneuvos]

[viesti moderoitu]

 

[Sitähän]

varten palstat ovat. Anna teille aikaa, elä hättäile! Ei syksyä kevääksi hetkessä muuteta.

 

[Kokenut-73]

Muistan hyvin kun olin itse aika lailla samassa tilanteessa reilut kymmenen vuotta sitten. Olin silloin muuttanut yhteen tyttöystäväni kanssa ensimmäisessä todella vakavassa suhteessani. Etenimme aika nopeasti ja muutimme yhteen jo neljän kuukauden seurustelun jälkeen. Kaikki sujui ihan mukavasti ja melko kitkattomasti mutta vajaan vuoden päästä seurustelun aloituksesta tuli myös muunlaisia tunteita. Hyvin elävästi muistan hetken jolloin ensimmäisen kerran huomasin että kun tyttöystäväni oli useita päiviä poissa, en enää ikävöinyt häntä mitenkään erityisesti. Oli oikeastaan helpompaa olla yksin ja hoitaa kaikki niin kuin halusi. Toisaalta myös tajusin että suhde oli etenemässä uuteen vaiheeseen. Alun ihastuminen oli menossa ohi ja arki oli tullut kuvaan.
Siitä oli sitten vain pakko miettiä, mitä suhteelta oikeasti halusi. Haluaako aina vapautta ja huumaa vai turvallisuutta ja pysyvyyttä. Minä valitsin turvallisuuden ja laitoin suhteen kehittymisen eteenpäin. Menimme siis kihloihin ja siitä vuoden päästä naimisiin. Nyt olemme olleet naimisissa jo kymmenen vuotta ja edelleen menee mukavasti, ratkaisu siis taisi olla oikea...
SInun pitää nyt vain todella miettiä mitä haluat suhteeltasi. Jos haluat vapautta ja helppoa elämää, on sinkkuus ainoa oikea vaihtoehto. Jos taas haluat suhteen ja kaiken sen hyvän ja kauniin mitä se tuo mukanaan, sinun on otettava se myös kaikkine huonoine puolineen. Sinun on otettava tyttöystäväsi elämääsi juuri sellaisena kuin hän on. Toinen ei vuosien myötä yleensä paljon muutu, etkä muutu sinäkään. Siihen on vain sopeuduttava ja elettävä yhteiselämä sellaisena kuin se teidän, kahden erilaisen ihmisen, välille muodostuu.

 

[Onnea matkaan]

mutta kun tapasin kultani päätin alusta alkaen olla rehellinen ihan kaikessa
ja niin olen tehnyt. Tunnen itseni ja tiedän että suhde ei voi toimia jos jompukumpi on epärehellinen.
Suhteessamme kommunukoimme paljon ja rakasteluelämä toimii.

Hyvä päätös!

Rakastan tyttöystävääni ja hän on minulle tärkein ihminen maailmassa
enkä koskaan voisi loukata häntä. Jotenkin nyt vain tuntuu että minut on tarkoitettu
elämään elämäni yksin vai onko tunteeni vain laimentuneet, mikä uskoakseni on normaalia.

Onko tämä nyt sitä eroa mistä olen joskus lukenut että rakastuminen/rakastaminen on erinäistä??

Ethän "rakasta häntä liikaa"? Muista, että sinun pitää rakastaa myös itseäsi ja ottaa itsellesi aikaa. Ehkä olette siinä vaiheessa, että olette palaamassa normaaliin elämään ihastumisvaiheen jälkeen. Nyt teidän on opeteltava elämään arkea yhdessä ja erikseen.

Taloudellisesti olen paljon paremmassa asemassa kuin tyttöystäväni, mutta
haluaisin ajatella taloutta yhtenäisenä....se vain ei ole helppoa kun olen tottunu suunnitelemaan
talouteni omien tulojeni/menojeni mukaan. Maksan suurimman osan menoistamme mutta olen huomannut että olen ollut
tyttöystävälleni välillä ilkeä tätä asiaa koskien. Tyyliin ravintolaa valittaessa sanoin
"okei mennään vaan sinne jos sinä maksat". Vaikka tiedän että hänellä ei ole varaa.

Hmm, ymmärsinkö, että tyttöystäväsi haluaa, että menette syömään ravintoloihin joihin hänellä itsellään ei olisi varaa...? ! Ei kuulosta oikein reilulta, varsinkin jos maksat nyt jo suurimman osan elämisestä. Ja sanoisin myös, että vaikka sinulla onkin enemmän varallisuutta, niin ei sinun tarvitse ottaa maksajan roolia... Käykää sellaisissa paikoissa syömässä mihin molemmilla on varaa. Suhteuttakaa menot niin että molemmilla on varaa elää... Keskustelkaa raha-asiat, ettei myöhemmin ala häiritsemään.

Ja koska joku varmasti puuttuu aiheeseen, "parisuhteen yhteiset rahat" en nyt todellakaan tarkoita sitä, että jos ollaan yhdessä niin pitää elää erillistaloutta. Itseni on vaan kauhean vaikeaa ajatella, että eläisin "toisen rahoilla". Esim. en todellakaan haluaisi käydä - tai saatikka ehdottaisin käymistä - sellaisissa ravintoloissa joihin itselläni ei olisi varaa. Toki jos toisella on enemmän rahaa ja erikoisjuttuna minulle illallisen haluaa tarjosta, niin silloin se on ok ja kiitän kauniisti huomaavaisuudesta. Mutta tämä nyt on tämän ketjun osalta sivujuonne.

Olen huomaavainen persoona ja tyttöystäni omistuhaluinen(hyvä niin!!!)
mutta toisaalta ulospäinsuuntaunut joten tilaisuuksissa
on joskus vaikea pitää paketti kasassa. Siis huomioida tyttöystävä & sosialisoitua.
Olen elänyt kauan yksin joten onko ehkä tunnen vain vapauden kaipuuta...

Luottamus, omistushaluisuus ja mustasukkaisuuden - rajat ovat veteenpiirrettyjä viivoja. Jos sosiaalisissa tilaisuuksissa et jätä tyttöystävääsi ulkopuolelle vaan niin ongelmaa ei kai pitäisi tulla. Kyllä minullakin iskisi vapauden kaipuu, jos poikaystäväni roikkuisi koko ajan kiinni ja ehkä jopa paheksuisi muiden kanssa sosialisointia ja vaatisi keskittymään vaan häneen. Oman suhteeni alkuaikoina tein selväksi, että minulla on tuttuja (molempia sukupuolia) ja niistä on turha olla mustasukkainen. Muista, että sinullakin on oikeus edellyttää joustoa ja sopeutumista.

Onnea matkaan! Kuulostat fiksulta kaverilta! Muista kuitenkin, että parisuhde on kahden kauppa jossa myötäillään molempien toiveiden ja tarpeiden mukaan!

 

[Rakastuminen/rakastaminen]

on niillä eroa paljonkin. Rakastuminen on kuin huumaa, kumppanin ja suhteen näkee vaaleanpunaisten lasien läpi, toinen nostetaan potenssiin eli hänestä nähdään vain parhaat puolet. Se vaihe kestää n. puoli vuotta, yhdessä asuen ei välttämättä aina sitäkään. Kokonaisuudessaan seurusteluineenkin sen kesto on max 2 vuotta, vaikka oltaisiin eri osoitteista.

Teille on tullut arki. Rakastaminen on sitä, että ollaan kumppaneita ja pidetään yhtä silloinkin. Silloin riidellään, ollaan eri mieltä, pestään kalsareita ja poimitaan sukkia lattialta, siivotaan ja ollaan marttyyreita, kun toinen ei huomioi. Väitellään tulisestikin. Puhutaan arvoista ja periaatteista. Mietitään, mihin rahat riittävät ja onko tuo sittenkään niin tärkeä, että siihen tuhlataan.
Käydään omien kavereiden luona, harrastetaan omiammekin, käydään sukulaisissa (jotka eivät välttämättä meitä miellytä), haistaan joskus ja ollaan väsyneitä. Rakastaminen kestää nämä tylsyydet. Rakastaessa pyritään tekemään elo ja olo toiselle mukavaksi, ei ajatella pelkästään itseä. Joustetaan omasta mielihalusta siihen suuntaan, että molemmat voivat olla tyytyväisiä.

Elämä on enimmäkseen arkea ja aika tylsää. Juhlahetket ovat pyhiä eikä kukaan meistä jaksaisi ainaista pyhäpäivää. Rinnasta nämä kaksi asiaa rakastumiseen ja rakkauteen. Siinä on niiden ero.

 

[Tuosta aiheesta]

on olemassa muuten ihan yliopistotutkimuksiakin, kaikkialle nekin jo kerkiävät. Lapin Yliopiston professori Kaarina Määttä on ainakin kirjoittanut aiheesta kirjoja, mutta muutama metri muitakin lienee. Mutta kahden vuoden kieppeillä ainakin muistelen olevan jonkinlaisen vaiheen vaihtumisen, unelmasta todellisuuteen, rakastumisesta rakkauteen. Siis noin keskimääräisesti tietysti vaan, riippuuhan se ihan ihmisistä taustoineen ja seurustelun olosuhteista.