Miksi se on niiiiiin vaikeaa?

[vaaleat nahkasovat]

Ymmärrän kyllä nimim. uusioelämää pointin, mutta jotenkin alkoi tuntua että tässä on nyt luettu uuden suhteen syyksi paljon sellaistakin, mikä kuuluu inhimilliseen elämään joka tapauksessa.

Ok, uusi nainen tuo oman sisustusmakunsa mukanaan, mutta voiko se oikeasti olla niin vakavaa? Tunnen monia ns. ehjiä perheitä, joissa koti on sisustettu niin, ettei lasten sovi niissä käyttäytyä miten tahansa. Tunnenpa pari miestäkin, jotka vaativat kotonaan, ettei lasten elämä saa näkyä juuri mitenkään kodin arjessa, ja nämä ovat sentään lastensa isiä. Myös eroamattomissa perheissä lapset voivat joutua varomaan sinne tänne sijoiteltuja herkkiä koriste-esineitä tai vaaleita nahkasohvia tai liian hienoja mattoja. Toisaalta myös uusioperheissä elää (uskokaa pois) naisia, jotka piut paut välittävät hienoista tavaroista, joten mielestäni tässä asiassa ei voi tehdä jakoa uusioperheellisten ja muiden välillä. Toki lapsettomalla naisella saattaa kestää hetki ennen kuin hän pystyy muuttamaan sisustusmakuaan hieman lapsiystävällisempään suuntaan, sillä hänellä ei ole ollut aiempaa omaa kokemusta 'täystuhoista'.

Avioerolapset oirehtivat varmasti, mutta niin tekevät monet avioliitossa elävät lapsetkin. Käsi pystyyn kuka ei ole koskaan kuullut lasten/nuorten valittavan että jompi kumpi vanhemmista on outo, tekee jotain älytöntä tai on esim. keksinyt kotiin jotain järjettömiä sääntöjä, joita pitää noudattaa. Ja tätä tapahtuu päivittäin myös ns. ehjissä perheissä. Omien vanhempien omituisuudet ovat kyllä lapsille tutumpia, mutta eivät välttämättä yhtään sen järkevämpiä tai parempia kuin vieraiden aikuistenkaan. Näin ollen ei kannata tehdä kärpäsestä härkästä tässäkään asiassa.

Noh, tämä nyt oli melko off topic, mutta pakko pistää lusikkani tähänkin soppaan.

 

[Jorma J]

Hei,
kiitos kaikille näkemyksistänne. No tilanne on taas asteen parempi, kun olimme kaikki yhdessä hetken aikaa. Luulen, että Nie Wiederin näkemys on aika lähellä ja tavallaan helpottava ajatusmalli. Toisaalta välillä tunnen iteseni toisenluokan kansalaiseksi.

Avopuolisoni on minua nuorempi, mutta hän on suvaitsevainen ja haluaa, että olen lasten kanssa. Meille kaikille tämä on opettelua ja kaikki pitää ensiksi tehdä ja mokata ja sitten vasta oppia. Ei taida olla oikotietä onneen.

Emme muuttaneet heti yhteen, vaan seurustelimme reilun vuoden.

Minulla on erinomaiset välit lapsiini ja ok välit lasten äitiin. Olen varma, että kaikki lähtee sujumaan.

Viikonloppu toi toivoa ja toivon, että kaikki jatkuu hyvin .

Laittakaa toki vielä kommentteja tulemaan.

 

[luonnevikainen neitokainen]

Jos aletaan suhteeseen ukkomiehen kanssa, pitää varautua siihen, että miehen kanssa tulee suhteeseen myös hänen lapsensa.

Pitäis vaan muistaa, että miehellä on ollut ne lapset ennen minua ja he ovat myös hänellä minun jälkeeni.

Lapsista ei voi erota, mutta epäsopivasta kumppanista kylläkin.

Pistä naisesi sen tosiasian eteen, että hän joko hyväksyy tosiasiat tai sitten ei.
Eihän tommonen mateleminen ole mistään kotoisin.

Ihmiset käyttäytyvät niin, kuin heidän annetaan käyttäytyä piste

 

[Jormalle]

Kirjoitit, että tyttöystäväsi haluaa, että olet lasten kanssa.

Ei riitä, kyllä hänen itsensäkin täytyy niiden kanssa olla. Nimenomaan.

 

[Jormalle]

Valitettavasti kirjoitukseni lähti ennen aikojaan. Joten jatkan vielä.

Lapsillesi tilanne, jossa isän uusi vaimo häipyy aina kun he tulevat isälle, on epäterve. Heille muodostuu käsitys, että kaikki heidän elämäänsä liittyvät aikaihmiset eivät halua heistä huolehtia. Ja juuri sitä he kuitenkin tarvitsevat, kummankin aikuisen läsnäoloa, tukea, huolenpitoa ja hoitoa.

Mikä on muuten tilanne exäsi luona? Onko exälläsi mahdollisesti uusi mies? Jos ei ole, niin kuvittele, että olisi. Miten heidän sinun mielestäsi pitäisi elämisensä järjestää? Olisiko sinusta se oikea muoto, että tämä uusi mies olisi aina silloin poissa jossakin, kun lapset asuvat kotonaan, ja tulisi sinne vain lasten ollessa sinun luonasi? Mitä sellainen mielestäsi kertoisi?

Avopuolisosi oikuttelee sillä, kuinka hän nyt niin haluaisi olla muualla silloin, kun lapset ovat teillä. Joku muukin täällä esitti, että tällainen järjestely olisi hyvä. Kantimena se, että lapsen ja isän väliset suhteet pääsisivät paremmin kehittymään.

Mitenkähän tuota olisi pitänyt soveltaa minun tapauksessani. Minulla oli 6-vuotias poika, kun nykyinen mieheni muutti luoksemme asumaan. Ei hän vain missään vaiheessa esittänyt, että lapsen ja äidin suhde kehittyisi paremmin, jos hän asuisi muualla. Kyllä hän tuli meidän kummankin elämäämme, ja erittäin hyvin tulikin. Pojalla ja isäpuolella on nykyisinkin tosi hyvät välit, mikä noin yleensäkin ottaen helpottaa elämän sujumista kovasti.

Tämmöisillä oikuttelemisilla päin vastoin vaikeutetaan kaikkea, mikä ap:nkin kirjoituksesta hyvin ilmenee.

Avopuolisosi ei suinkaan aja takaa mitään isän ja lasten välisiä suhteita. Tätä hän ajaa takaa (onko tuttua?): Hyvä on, lapset käykööt täällä niin paljon kuin haluat, minä en estä, mutta MINÄ en ole silloin täällä, muista se.

Eli tee valintasi, lapset tai minä.

Olet narri, jos et tätä tajua.

 

[Oho :D]

Lisäksi tyttöystäväni ei kuulemma halua nähdä äitiäni koskaan ja ei halua kanssani lapsia ja jos haluaa niin sitten hän hankkii lapsen itse ilman mua esim. keinohedelmöityksellä.

Siis en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa . Kuulostaa TODELLA lapselliselta käytökseltä!!! Kuinka vanha tyttöystäväsi oikein on, varmaan 20v korkeintaan? Jos hän oikeasti tuollaisia kommentteja latelee niin aikuistuminen voipi viedä vielä pitkään. Voi Jorma parkaa...