Suhteen toivottomuus

[rusinantte]

Olen seurustellut mieheni kanssa melkein vuoden. Hän on 21 ja minä 19, vielä rääpäleitä molemmat. Minulla ei koskaan ole ollut yli 6 kk kestäneitä suhteita, mutta miehellä on pari 1,5 v kestäneitä, todella katkerasti (pettämiseen ym. liittyviä) katkenneita suhteita.
Aluksi mies oli todella sitoutumiskammoinen, sille ei pystynyt sanoa sanaakaan mtn tulevaisuudesta ja yhdessä olemisesta. Hän ei missään nimessä halunnut puhua suhteestamme muille kuin läheisimmille kavereille ja vieläkään iso osa sen kavereista ei edes tiedä meidän olevan yhdessä ei edes sen veljet ja siskot välttämättä (?) ne kyllä asuu kauempana... Minulla ei koskaan ole hänen kanssaan ollut mtn kammoa sitoutua, päinvastoin olen toiveikkaasti ajatellut tulevaisuutta mutta elänyt vain hetkessä että nyt on ihanaa, muttei pidä liian pitkälle miettiä, varsinkaan kun pojan ahdistus on mitä on ja itseäni siinä vain kiduttaisin.
Tähän asti meidän suhde on rullannut aika kivasti eteenpäin, ollaan oltu tosi paljon yhdessä. Minä melkein asun hänen luonaan (huom. mtn tavaroita en sinne voi viedä, koska se olisi liian sitovaa) mutta olen siis siellä todella paljon, kuin vieraana tiestysti. Tämä ärsyttää minua toisinaan, koska ei ole kiva pomppia kokoajan omalla kämpillä hakemassa muutamaa paitaa vaan sen takia ettei tonne voi mtn viedä. No mutta asiaan.
Nyt meillä on alkanut olla riitoja aika paljon, koska poikaa ahdistaa... KAIKKI. Hän purkaa pahanolon minuun huutamalla, haukkumalla ja koittamalla saada mut pahalle tuulelle. Hän ei ole suoranaisesti itse sanonut, että häntä nyt ahdistaa tää tuleva vuoden raja ja se ettei hän ole varma tahtooko olla mun kanssani (?) epäilee että mä haluaisin sitoa sitä kihloilla/yhteenmuutolla tms, mitä en edes halua!
Muutenkin pojan stressin ja paineen ja ärsytyksensieto kyky on jotenkin muuttunut viimeisen kuukauden ajan nollaksi. Jos en esim. vastaa puhelimeen kun se haluaa saattaa se haukkua mut lyttyyn/mököttää. Jos mä esim. en saa vapaata töistä kun se haluisi olla yhdessä oon taas julma narttu.... ja se suuttuu. Sitten kun se suuttuu mä jóudun halimaan, silittämään, puhelemaan kivoja niin pitkään kun herran sopii tulla paremmalle tuulelle. Jos mua taas itkettää/ahdistaa oma elämäni ja kaverini se suuttuu mulle. Se puhuu mulle kaikesta avoimesti, sen tunteista ja sen elämästä/paineista ja ihan mistä tahansa mutta se ei missään nimessä tahdo kuulla kun mä tarvitsisin kuuntelua mun ahdistuksesta, mun vakavasti sairaasta parhaasta ystävästä, rankoista perheriidoista yms. Tuntuu jotenkin että ihan sama mitä mä oon itse kunhan mä miellytän sitä, kuuntelen sitä, tuen sitä, siivoan siellä, laitan ruokaa, hellin ja pidän hyvänä kun mikäkin mamma.
Ja toisekseen... mua ottaa tosi paljon päähän sen oma-aloitteettomuus. sillä oma kämppä, jonka se sotkee tarkoituksella kokoajan joka pv. kaikki roskat/paskat on ympäri taloa niin pitkään kun mä siivoan. tulin sitten töistä vaikka kolmelta yöllä, sinne kun sillä on ikävä on mun siivottava tai elettävä paskassa. Ja sitten... se aliarvioi mua kokoajan. teen töitä puolet pienemmällä palkalla kun herra itse ja joudun maksamaan kaiken itse kun herra itse saa isältään tonneja, silloin tällöin. ja mulle se nauraa miks suostun tekemään 'noin huonolla 9 e tunti' palkalla ylipäätänsä mtn. ja kun mulla ei ole rahaa ostaa jtn se haukkuu taas lyttyyn. Jotenkin kaikki mitä teen on sille kuin että kunhan vaan elän pillin mukaan.
Oon menettänyt yö-uneni täysin, joudun turvautumaan unilääkkeisiin ja kärsin vakavista ahdistus ja paniikkikohtauksista ja kaikki tää on nyt liittynyt meidän tilanteeseen. kaikki sanoo mulle että jätä se sika joka ei sua kunnioita lainkaan. Mutta en vaan voi, rakastan sitä ja haluan olla sen kanssa. Mutta pelkään että jos en saa sitä tajuumaan mitä se mulle tekee vihakohtauksineen joihin kuuluu mm. tavaroiden hajoittamista keskellä yötä, ahdistuskohatuksia, haukkumiskohtauksia yms.
Mutta näin.... en edes tiedä miksi kijoitin tälläisen litanian. ei ole pakko lukea eikä vastata, mutta oli vaan ihan pakko purkaa itseni johonkin. tuntuu et taas hajoo pää.

 

[löydät paremman]

Ei tollasen sian kanssa kannata edes yrittää.

 

[rusinantte]

Toisaalta tiedän että saisin paljon parempaakin, ja ansaitsisin parempaa mutten voi tappaa tunteitani. Toisaalta tunnen vastuuta hänestä ja toisaalta musta tuntuu että mä voisin muuttaa häntä, mutta en tiedä miten toista voi muuttaa. ainakaan kun olen itse liian kiltti että mulla olisi voimaa sanoa asiat suoraan niin et se oikeesti tajuis.

 

[rusinantte]

Toisaalta tiedän että saisin paljon parempaakin, ja ansaitsisin parempaa mutten voi tappaa tunteitani. Toisaalta tunnen vastuuta hänestä ja toisaalta musta tuntuu että mä voisin muuttaa häntä, mutta en tiedä miten toista voi muuttaa. ainakaan kun olen itse liian kiltti että mulla olisi voimaa sanoa asiat suoraan niin et se oikeesti tajuis.

 

[Ryhdistäydy!]

Toisaalta tiedän että saisin paljon parempaakin, ja ansaitsisin parempaa mutten voi tappaa tunteitani. Toisaalta tunnen vastuuta hänestä ja toisaalta musta tuntuu että mä voisin muuttaa häntä, mutta en tiedä miten toista voi muuttaa. ainakaan kun olen itse liian kiltti että mulla olisi voimaa sanoa asiat suoraan niin et se oikeesti tajuis.

Totta kai voit tappaa tunteesi tätä miestä kohtaan. Johan mieskin tekee hyvää työtä sen eteen. Järjestelmällisesti ala kylmentää tunteitasi miestä kohtaan ja kohta huomaat, että oikeasti ansaitset parempaa.

Ja lopeta nyt hyvä ihminen tuo piikana oleminen! Koveta itsesi ja elä paskassa, jos mies ei voi tehdä yhtään mitään. Et ole miehen äiti. Eikä äidinkään tehtäviin tuollainen passaaminen kuulu. Jotain rajaa kynnysmattona olemisessakin!

Jos ja kun jo nyt teet kaiken niin kuin mies haluaa ja päädytte olemaan pidempäänkin yhdessä ja vaikka muuttamaan yhteen, mies EI KOSKAAN tule tekemään yhtään ainoaa kotityötä. Ja silloin olet kyllä itse valinnut tiesi, koska et vaadi mieheltä yhtään mitään.

Vaadi parempaa ja jos mies siksi sinut jättää, anna mennä. Kärsit aikasi, mutta takuulla huomaat, että parempi niin. Ennemmin tai myöhemmin.

 

[varattu käyttäjätunnus]

Ohhoh. Ja sinä haluat jatkaa tuota? Lopun elämääsi kenties? Pahemmaksi se vain muuttuu ajan kanssa, jos jo nyt on tuollaista.

Onhan se rankkaa tuo tutustumisvaihe, sitähän te vielä käytte läpi, mutta toisenlaisen tyypin kanssa tuossa vaiheessa oltaisiin vielä täysin toisen huomioon ottavia molemmin puolin. Aloita alusta jonkun fiksumman kanssa, tutustu ja ala elää. Ihminen ehtii kyllä kärsiä myöhemminkin, jos sitä haluaa, mutta miksi pilata paras aika elämästään, nuoruus, tuollaiseen?

 

[Miikui]

Miksi roikut hänessä?? Ei hän osaa ketään rakastaa...Etsi uusi mies, pääset helposti niin eroon! Ei kukaan voi oikeasti rakastaa tuollaista ääliötä. Nauttii varmaan kun saa kiduttaa sinua.

 

[psykologiaa]

Ap ei osaa rakastaa koska hän on itse jäänyt vaille rakkautta. Siksi hänen on turvallista olla suhteeessa jossa häntä kohdellaan niin kuin hän on tottunut että häntä kohdellaan. Rakkautta vaille jääneet ihmiset valitsevat kumppaneikseen juuri noita ääliöitä.

 

[karo_]

Toisaalta tiedän että saisin paljon parempaakin, ja ansaitsisin parempaa mutten voi tappaa tunteitani. Toisaalta tunnen vastuuta hänestä ja toisaalta musta tuntuu että mä voisin muuttaa häntä, mutta en tiedä miten toista voi muuttaa. ainakaan kun olen itse liian kiltti että mulla olisi voimaa sanoa asiat suoraan niin et se oikeesti tajuis.

Toista ihmistä ei voi muuttaa, se jos mikä on aivan varmaa. Vaikka kuinka rakastaisit poikaystävääsi, rakkautesi ei tule muuttamaan hänen luonnettaan. Älä myöskään suostu enää passaamaan häntä, sillä sitä joudut tekemään lopun ikääsi, jos suhteenne jatkuu. Et ole hänestä minkäänlaisessa vastuussa - päin vastoin, se tekisi hänelle erittäin hyvää, että joutuisi pärjäämään omillaan.

Ongelma on se, että ulkopuolisen on helppo sanoa, että jätä se jne. Silti sinusta tuntuu, että rakastat poikaystävääsi, vaikka hän kohtelisi sinua kuinka huonosti tahansa. En osaa sanoa syytä tällaiseen ristiriitaiseen tilanteeseen, mutta silti yhdyn muiden vastaajien mielipiteeseen. Älä enää siedä tuollaista paskaa, sillä tuskin tuollaiset ihmiset muuttuvat. Koko teidän suhteenne tuntuu pyörivän hänen ehdoillaan. Kun sinulla on jo tuollaisia oireitakin, teet väärin itseäsi kohtaan, kun jatkat suhdetta. Ero sattuu varmasti, kun tunteita on jäljellä, mutta tunteiden vaimentaminen onnistuu kyllä. Kun lopulta pääset erosta yli, ihmettelet, miten ikinä kestit poikaystäväsi käytöstä edes sitä aikaa, jonka ehditte seurustella.

Yritä miettiä ja vaikka tehdä listaa asioista, joita poikaystävässäsi rakastat. Kun tilanteenne on noin kärjistynyt, listasta tuskin tulee kovin pitkä, kun mietit asioita oikein perinpohjaisesti. Pienet hyvät hetket tuskin enää riittävät hyvittämään hänen inhottavaa käytöstään. Ajattele, miten paljon parempaa voisit saada. Sinä ansaitset paljon parempaa.

Osaan eläytyä tilanteeseesi, sillä minulla on vähän samantyyppinen tapaus meneillään. Emme ole varsinaisesti seurustelleet mutta kylläkin tapailleet tiiviisti jo yli puoli vuotta. Kesätyöt veivät meidät eri kaupunkeihin, ja kesäkuun alussa olin vielä todella haikeana siitä, että emme tapaa kesän aikana juuri lainkaan. Etäisyys kuitenkin teki sen, että aloin ymmärtää, miten vahingollinen suhde minulle oikein olikaan. Hän pompotti minua miten sattuu ja menimme aina hänen mielensä mukaan. Niin paljon parempaakin olisi tarjolla. Nyt tunteeni ovat viilenneet niin, että kieltäydyin, kun hän lopulta näytti vihreää valoa seurustelulle.

Toivon siis sinulle rohkeutta tehdä ratkaisu. Se voi sattua, mutta lopulta jäljelle jää helpotuksen tunne. Mieti tarkaan, mikä sinua enää pitelee poikaystäväsi kanssa. Tsemppiä!

 

[Nökkönen]

Kokeilepas aluksi ottaa vähän etäisyyttä poikaan. Aina kun tulee hillitön kiukkukohtaus hänen luonaan, ilmoita että lähden nyt kotiin ja voit ottaa yhteyttä kun olet rauhoittunut. Lopeta se mahdoton hyysääminen ja kokkaaminen HÄNEN kämpillään. Ja jos et kerran asu siellä, älä maksa mitään. Jäin siihen käsitykseen että maksat asumisesta/ruoasta siellä, mikä kuulostaa vähän kummalliselta jos sinulla on omakin kämppä olemassa.

Kun sinulla on paha olla, kerro rauhallisesti että kaipaisit kuuntelijaa. Jos poika kieltäytyy, kerro että tarvitset nyt sellaista kipeästi ja lähdet sellaisen ihmisen seuraan. Ystäviähän sinulla kuitenkin on, onhan?

Kun olet toiminut tällä tavalla jonkin aikaa, katso sitten miten poika on käyttäytynyt ja tunnetko olosi onnelliseksi hänen seurassaan.

Muista omanarvontunto ja terve itsekunnioitus!

 

[Kloppi kuriin ja herran nuhteeseen!]

Tehän olette ihan lapsia vielä! Märkäkorvainen poikanen siinä kokeilee että mitä tyttö mieheltä sietää. Ja sinähän siedät ihan mitä vaan. Lopeta kynnysmattona oleminen, tuolla konstin kukaan mies ei ikinä kunnioita sinua, ei varsinkaan tämä nykyinen.

Etkö tiedä että ne todella tavoittelemisen arvoiset naiset jättävät tuollaiset jumpittelevat juntit kuin nallin kalliolle. Jos et sinä sitä tiedä niin jokainen maailman mies tietää sen selkänahassaan kyllä, ja sinun nöyristelemisesi kertoo jätkälle heti että tuossa ei ainakaan ole kovin tavoiteltava tapaus.

Jos haluat miehen kunnioitusta ja käytöksen muuttuvan, häivy huushollista kun ilkeily alkaa äläkä soittele perään. Missään tapauksessa et siivoa ja mieluiten sanot vielä että sun lääväs on niin siivottomassa kunnossa etten sinne jallallani astu, mennään ulos syömään ennemmin. Ja muista nyt helkarissa että mies sitten maksaa, haluttavat naiset EI maksa ravintolassa omia ruokiaan. Tämä ei ole tasa-arvon paikka.

Kova kuri on se mikä saa miehen käyttäytymään kuin mies eikä kuin pojankloppi. Armeijaa ei turhaan kehuta!

 

[Islamin miekka]

Olen seurustellut mieheni kanssa melkein vuoden. Hän on 21 ja minä 19, vielä rääpäleitä molemmat. Minulla ei koskaan ole ollut yli 6 kk kestäneitä suhteita, mutta miehellä on pari 1,5 v kestäneitä, todella katkerasti (pettämiseen ym. liittyviä) katkenneita suhteita.
Aluksi mies oli todella sitoutumiskammoinen, sille ei pystynyt sanoa sanaakaan mtn tulevaisuudesta ja yhdessä olemisesta. Hän ei missään nimessä halunnut puhua suhteestamme muille kuin läheisimmille kavereille ja vieläkään iso osa sen kavereista ei edes tiedä meidän olevan yhdessä ei edes sen veljet ja siskot välttämättä (?) ne kyllä asuu kauempana... Minulla ei koskaan ole hänen kanssaan ollut mtn kammoa sitoutua, päinvastoin olen toiveikkaasti ajatellut tulevaisuutta mutta elänyt vain hetkessä että nyt on ihanaa, muttei pidä liian pitkälle miettiä, varsinkaan kun pojan ahdistus on mitä on ja itseäni siinä vain kiduttaisin.
Tähän asti meidän suhde on rullannut aika kivasti eteenpäin, ollaan oltu tosi paljon yhdessä. Minä melkein asun hänen luonaan (huom. mtn tavaroita en sinne voi viedä, koska se olisi liian sitovaa) mutta olen siis siellä todella paljon, kuin vieraana tiestysti. Tämä ärsyttää minua toisinaan, koska ei ole kiva pomppia kokoajan omalla kämpillä hakemassa muutamaa paitaa vaan sen takia ettei tonne voi mtn viedä. No mutta asiaan.
Nyt meillä on alkanut olla riitoja aika paljon, koska poikaa ahdistaa... KAIKKI. Hän purkaa pahanolon minuun huutamalla, haukkumalla ja koittamalla saada mut pahalle tuulelle. Hän ei ole suoranaisesti itse sanonut, että häntä nyt ahdistaa tää tuleva vuoden raja ja se ettei hän ole varma tahtooko olla mun kanssani (?) epäilee että mä haluaisin sitoa sitä kihloilla/yhteenmuutolla tms, mitä en edes halua!
Muutenkin pojan stressin ja paineen ja ärsytyksensieto kyky on jotenkin muuttunut viimeisen kuukauden ajan nollaksi. Jos en esim. vastaa puhelimeen kun se haluaa saattaa se haukkua mut lyttyyn/mököttää. Jos mä esim. en saa vapaata töistä kun se haluisi olla yhdessä oon taas julma narttu.... ja se suuttuu. Sitten kun se suuttuu mä jóudun halimaan, silittämään, puhelemaan kivoja niin pitkään kun herran sopii tulla paremmalle tuulelle. Jos mua taas itkettää/ahdistaa oma elämäni ja kaverini se suuttuu mulle. Se puhuu mulle kaikesta avoimesti, sen tunteista ja sen elämästä/paineista ja ihan mistä tahansa mutta se ei missään nimessä tahdo kuulla kun mä tarvitsisin kuuntelua mun ahdistuksesta, mun vakavasti sairaasta parhaasta ystävästä, rankoista perheriidoista yms. Tuntuu jotenkin että ihan sama mitä mä oon itse kunhan mä miellytän sitä, kuuntelen sitä, tuen sitä, siivoan siellä, laitan ruokaa, hellin ja pidän hyvänä kun mikäkin mamma.
Ja toisekseen... mua ottaa tosi paljon päähän sen oma-aloitteettomuus. sillä oma kämppä, jonka se sotkee tarkoituksella kokoajan joka pv. kaikki roskat/paskat on ympäri taloa niin pitkään kun mä siivoan. tulin sitten töistä vaikka kolmelta yöllä, sinne kun sillä on ikävä on mun siivottava tai elettävä paskassa. Ja sitten... se aliarvioi mua kokoajan. teen töitä puolet pienemmällä palkalla kun herra itse ja joudun maksamaan kaiken itse kun herra itse saa isältään tonneja, silloin tällöin. ja mulle se nauraa miks suostun tekemään 'noin huonolla 9 e tunti' palkalla ylipäätänsä mtn. ja kun mulla ei ole rahaa ostaa jtn se haukkuu taas lyttyyn. Jotenkin kaikki mitä teen on sille kuin että kunhan vaan elän pillin mukaan.
Oon menettänyt yö-uneni täysin, joudun turvautumaan unilääkkeisiin ja kärsin vakavista ahdistus ja paniikkikohtauksista ja kaikki tää on nyt liittynyt meidän tilanteeseen. kaikki sanoo mulle että jätä se sika joka ei sua kunnioita lainkaan. Mutta en vaan voi, rakastan sitä ja haluan olla sen kanssa. Mutta pelkään että jos en saa sitä tajuumaan mitä se mulle tekee vihakohtauksineen joihin kuuluu mm. tavaroiden hajoittamista keskellä yötä, ahdistuskohatuksia, haukkumiskohtauksia yms.
Mutta näin.... en edes tiedä miksi kijoitin tälläisen litanian. ei ole pakko lukea eikä vastata, mutta oli vaan ihan pakko purkaa itseni johonkin. tuntuu et taas hajoo pää.

Eikö miehesi edes piekse sinua? Eikä ole ympärileikkauttanut kiimaista, aina märkää rakoasi. Eihän herrasi ole edes kunnon muslami!