Meillä oli takana 4,5 vuotta yhteiseloa, joista viimeiset 1,5 vuotta oltu jo naimisissakin, kunnes oli pakko ottaa tilaa. Haimme eroa ja muutin pois yhteisestä asunnosta. Halusin kuitenkin pitää välit kunnossa mieheen. Joten yhteyttä pidettiin satunnaisesti. Jossain välissä yhteydenpito tiivistyi ja näimmekin aina välillä. Näillä tapaamisilla löysimme jossain välissä kadonnutta intohimoa ja tapailujen väli lyheni. Reilun puolen vuoden päästä aloimme puhua, että onko meillä vielä mahdollisuutta, voiko sitä enää korjata, joka on hajonnut tai hävinnyt. Puhuimme todella paljon. Totesimme, että pohjimmaisena ollut rakkaus ei ollutkaan kuollut, vaan kaikki muut tulleet ongelmat olivat vieneet voimia niin paljon, että se rakkaus oli vaan painunut syvemmälle, unohduksiin. Ja jatkoimme puhumista. Pohdimme yhdessä, voimmeko saada tilanteen sellaiseksi, että pystymme elämään yhdessä. Niihin aikoihin tulikin sitten pieni takapakki, joka ei silloin edes tuntunut niin pieneltä. Aikana, jolloin olimme erossa, ja vähemmällä yhteydenpidolla mies oli tavannut naisen joka kiinnosti häntä. Tunne ei vaan silloin ollut molemminpuolinen. Nyt myöhemmässä vaiheessa tuo nainen olikin kääntänyt kelkkansa ja olikin loppuviimeksi kiinnostunut miehestä ja kertonut kiinnostuksestaan. Mieheni joutui vaikeaan tilanteeseen. Hän joutui miettimään todella, tahtooko palata yhteen kanssani, tuttuun suhteeseen, jossa on hyvä olla, kun asioista on puhuttu ja ne on saatu toimimaan. Rakastaa ja palata arkeen. Ottaa minut vikoineni ja kestää niitä. Vai lähteäkö uudelle polulle katsomaan miltä siellä näyttää. Ihastumaan, mahdollisesti rakastumaan, opettelemaan tuntemaan uuden ihmisen ja avata itsensä tälle. Tuntea taas se ihastumisen huuma ja ottaa riski, että hän ei olekaan se oikea. Että hänessäkin on vikoja, vaan ovatko ne viat helpompia tai vaikeampia loppuviimeksi kestää, kun minun, jo tutuiksi tuleet vikani. Rakastaa vai rakastua? Kaikki me tiedetään kuinka ihanaa on rakastua ja ihastua ja tuntea ne palavat alkuhuuman tunteet ja toisaalla taas vanha, tuttu ja turvallinen vaihtoehto.
Minä olin tuon vajaan vuoden aikana tajunnut, kuinka paljon mies minulle merkitsee ja että olin vaarassa menettää parhaan asian, joka minulle ikinä tässä elämässä oli vielä tapahtunut. En kuitenkaan halunnut painostaa miestä liikaa, vaikka sydämeni oli murenemassa hänen miettiessä tulevaisuuttaan.
Loppujen lopuksi miehen ujous kallisti vaa'an minun puoleeni. Hän olisi osaksi halunnut valita uuden ihastuksen, mutta ahdistus itsensä avaamisesta ja kaiken paljastamisesta ahdisti sen verran, että oli helpompaa ja mukavampaa valita minut. Hän mietti myös tunteitaan minua kohtaan, niiden syvyyttä ja sitä vaihtoehtoa, että uusi tuttavuus ei ikinä otakkaan tuulta alleen, kuivuu kasaan ja hän jää miettimään, mitä olisi ollut jos olisi valinnut minut.
Nyt olemme vuoden asuneet taas yhdessä vuoden erossa asumisen jälkeen. Eromme astui "tauon" aikana voimaan, mutta se on vaan paperilla. Mikä sen tilanteen muuttaa, meillä on jopa sama sukunimi... =)
Nyt odotamme perheeseen vauvaa.
Meillä on edelleen riitoja ja välillä tuntuu, että pää hajoaa, mutta ehkä nyt hiukan viisaampana taas osaan ajatella, että se kuuluu asiaan. Sovimme myös, että jos joku asia vaivaa, siitä puhutaan. Puhumattomuus oli yksi eroomme johtaneista syistä. Asiat nostetaan pöydälle, kun ne on tuoreita, eikä niitä jätetä homehtumaan, kunnes ovat liian kamalia ottaa esille. Voin vakuuttaa, että viimeajat on vaatinut molemmilta paljon. Raskausaikani on ollut fyysisesti aikalailla oireeton, mutta mielialoihin ja tunteisiini se on vaikuttanut ja mies on se joka ottaa minun äksyilyt ja sekoilut vastaan.
Tahdoin tällä tarinalla osoittaa, että tauon jälkeenkin on elämää, vieläpä saman ihmisen kanssa. Meille se tauko loppuviimeksi osoitti toisen ihmisen merkityksen ja sen kuinka se oli muuttunut niin itsestäänselvyydeksi, että unohtui. Enää en koskaan pidä miestäni itsestäänselvyytenä ja huomioin häntä enemmän ja erilailla kun koskaan. Samoin hän tekee minulle. Tajusimme mitä olimme menettämässä ja loppuviimeksi emme halunneetkaan sitä menettää. Vain ero toisesta, vaikka vaan hetkeksi, pystyy selvittämään ajatuksia...
