Suhde tauolle - mitä nyt??

[Kunpa kaikki järjestyisi...]

Olen juuri pistänyt yli puolitoista vuotta kestänyt suhteeni tauolle. Olen miettinyt meitä jo niin kauan etten voi enää vaan jatkaa miettimistä ja epävarmuutta. Hän on tärkeä minulle ja pidän hänestä, mutten tiedä millä tavalla. Ajattelin, että tauko saattaisi kirkastaa ajatukseni ja näyttää, mitä oikein haluan. Olen itkenyt jo niin paljon, en oikeastaan ikävästä vaan ahdistuksesta. Pärjään kyllä yksin, kun on ystävät ja vanhemmat kenen kanssa voin puhua koko ajan, ja heidän avullaan voi välillä yrittää ajatella muuta kun juuri tätä suhdetta. Suhteen ajatteleminen saa minut nimittäin aivan hulluksi, on 1000 syytä jäädä suhteeseen ja 1000 syytä lähteä. En oikein tiedä mitä tunnen, tuntuu että olen miettinyt niin paljon että luonnolliset tunteeni ovat "mietitty rikki".

Muutaman päivän jälkeen mies soitti ja sanoi vain haluavansa jatkaa eikä pärjää ilman minua on niin ikävä. Itse olen vain hakenut vastausta, en ole oikeastaan ikävöinyt luulisin. Pitäisikö ikävöidä, vai onko luonnollista että tauon alussa on enemmänkin sekava itkuinen olo kun ei tiedä miten sen vastauksen löytää, että jatketaanko vai ei?

Onko teillä kokemusta tauoista, ovatko auttaneet? Entä mitä olette tauon aikana tehneet, yritittekö elää ja tehdä muita asioita, jotta vastaus tulisi eteen, vai mietittekö yöt ja päivät että miten pitäisi tehdä? Ja mitä jos vastausta ei tule? Miten pitkiä taukoja olette viettäneet ennen kuin ajatukset ovat kirkastuneet jompaankumpaan suuntaan? Haluaisin kuulla miten muilla tauot ovat sujuneet ja millaisin tuloksin.

 

[Miksi tauolle?]

En nyt oikein ymmärrä minkä takia suhde pitää pistää "tauolle". Mikä on syy minkä takia tunsit että tarvitset taukoa? Mitkä ovat ne 1000 syytä jäädä suhteeseen ja mennä pois? Onko teillä erimielisyyksiä tai muita asioita jotka ovat vaikuttaneet ajatteluusi? Entä oletko ajatellut käydä kokonaan ulkopuolisen tahon kanssa juttelemassa, esimerkiksi parisuhdeterapeutin luona? Puhumisesta voisi olla apua, hyvin toimivaa suhdetta ei kannata lopettaa sen vuoksi että haluaa pitää taukoa. Sen sijaan kannattaa miettiä muita keinoja ettet tuntisi itseäsi ahdistuneeksi.

 

[YX KOKENUT]

Jos on noin monta syytä lähteä, niin antaa palaa...
Kyllä mielestäni niitä pitäs olla huomattavasti vähemmän.

 

[-Witchie]

Hölmö vastaus:

"hyvin toimivaa suhdetta ei kannata lopettaa sen vuoksi että haluaa pitää taukoa."

Taukoa ei haluta pitää, jos on hyvin toimiva parisuhde!

Ennemmin kannattaisi kyselijän kysyä itseltään kannattaako enää tauon jälkeen jatkaa. Jos pidät taukoa näyttääksesi jotain, kannattaa taukoa jatkaa loputtomiin. Jos pidät taukoa selvittääksesi itsellesi jotain, kannattaa taukoa jatkaa niin kauan kuin olet selvittänyt itsellesi jotain. Jos mies ottaa sinut takaisin, ei kannata mennä, sillä mies on surkimus. Jos ei ota, kannattaisi mennä, muttet pääse.

 

[a p]

No ehkä tolla 1000:lla syyllä tarkoitin enemmänkin että tiedostan hänet huonommat puolensa, on riitoja, muutamat asiat hänessä voivat ärsyttää minua, ja samalla pidän hänestä, meillä on hyvä olla yhdessä (useimmiten), hän on kaikin puolin hyvä ihminen. Jos nyt mietin asiaa niin hyviä puolia on tietysti paljon enemmän kuin huonoja, mutta epävarmuus tuhoaa kaiken. Suurin ongelma on oikeastaan vain se, etten tiedä onko tässä nyt kaikki mitä haluan? En ole ehtinyt kokeillä pidempiä suhteita muiden kanssa, mietin joskus pitäisikö, vaikken oikeastaan halua toista miestä, en ainakaan "vielä". Mutta se epävarmuus saa minut miettimään kaikkea enkä pysty tuntemaan onnea ja rakkautta vaan kuljen pää harmaassa ukkospilvessä miettien onko kaikki hyvin. Ja sittenhän ärsyynnyn kaikesta ja voin huonosti.

Joku sanoo heti että sitten kaikki ei ole hyvin, erotkaa, mutta sekään ei tunnu oikealta, mietin, mietinkö vain liikaa suhdetta. Siksi pidämme siis tauon, jotta näkisin, rakastanko häntä mutta ajattelen tätä vain liikaa, niin kuin naiset kuulemma usein tekevät, vai mietinkö koska en tunne tarpeeksi miestäni kohtaan tai jotain vastaavaa. Jotenkin on vain tosi vaikea tietää kumminpäin asiat ovat. Eli miten tämän tauon aikana nyt oiken kannattaisi olla, ajattelematta vai juuri toisinpäin? Millaisia kokemuksia teillä on?

 

[Käy terapiassa]

No ehkä tolla 1000:lla syyllä tarkoitin enemmänkin että tiedostan hänet huonommat puolensa, on riitoja, muutamat asiat hänessä voivat ärsyttää minua, ja samalla pidän hänestä, meillä on hyvä olla yhdessä (useimmiten), hän on kaikin puolin hyvä ihminen. Jos nyt mietin asiaa niin hyviä puolia on tietysti paljon enemmän kuin huonoja, mutta epävarmuus tuhoaa kaiken.

Mistä epävarmuutesi johtuu? Onko sinulla stressaava elämäntilanne vai onko ollut vaikea lapsuus? On yleistä että ihmiset kiinnittävät huomionsa vain huonoihin asioihin. Älä tee sitä virhettä mitä monet tekevät vaan kiinnitä huomiosi hyviin asioihin. Niitä on todennäköisesti paljon enemmän kuin huonoja asioita. Tärkeintä varmaankin on se että miehesi välittää sinusta ja olisin itse onnellinen jos olisin siinä tilanteessa ja tietäisin että toinen välittää minusta epävarmuudestani huolimatta.

Suurin ongelma on oikeastaan vain se, etten tiedä onko tässä nyt kaikki mitä haluan? En ole ehtinyt kokeillä pidempiä suhteita muiden kanssa, mietin joskus pitäisikö, vaikken oikeastaan halua toista miestä, en ainakaan "vielä". Mutta se epävarmuus saa minut miettimään kaikkea enkä pysty tuntemaan onnea ja rakkautta vaan kuljen pää harmaassa ukkospilvessä miettien onko kaikki hyvin. Ja sittenhän ärsyynnyn kaikesta ja voin huonosti.

Taidat tietää vastauksen itsekin. Jos rakastat miestäsi et varmaankaan halua kokeilla muita miehiä. Mistä semmoinen ajatus edes on tullut päähäsi että useita suhteita pitäisi olla? On kovin ikävää kun mediassa ja lööpeissä annetaan kuva että mitä enemmän kokemuksia on niin sitä paremmin asiat menevät. Oman kokemukseni perusteella tiedän että mitä vähemmän suhteita niin sitä paremmin pystyy tutustumaan omaan kumppaniinsa. Vaikka kyseessä ei olisikaan avioliitto niin naimsiin mentäessä kysytään "HALUATKO rakastaa toistaa myötä- ja vastoinkäymisissä". Kyse on nimenomaan TAHDOSTA.

Joku sanoo heti että sitten kaikki ei ole hyvin, erotkaa, mutta sekään ei tunnu oikealta, mietin, mietinkö vain liikaa suhdetta. Siksi pidämme siis tauon, jotta näkisin, rakastanko häntä mutta ajattelen tätä vain liikaa, niin kuin naiset kuulemma usein tekevät, vai mietinkö koska en tunne tarpeeksi miestäni kohtaan tai jotain vastaavaa. Jotenkin on vain tosi vaikea tietää kumminpäin asiat ovat. Eli miten tämän tauon aikana nyt oiken kannattaisi olla, ajattelematta vai juuri toisinpäin? Millaisia kokemuksia teillä on?

Eroaminen ei ole mikään ratkaisu tuossa tilanteessa. Monet tuputtavat eroamista ratkaisuna vain sen takia koska eivät osaa olla parisuhteessa. Parisuhteessa täytyy aina tehdä kompromisseja eikä siinä koskaan voi yksin saada pelkästään omaa tahtoa lävitse. Jos on hyvä kumppani kannattaa eroajatusten sijaan pyrkiä etsimään ratkaisua ongelmaan. Rakkaus ei myöskään ole samanlaista jatkuvasti. Jos tarkoitat rakastamisella ihastumisen tunnetta joka on alussa niin voin sanoa että jokaisessa parisuhteessa tulee arki vastaan. Ihmettelen myös sitä että minkä takia nykyään ihmiset kaipaavat vain tuota alkuhuuman tunnetta joka kuitenkin hiipuu? Jos ja kun se tunne hiipuu pitää itse tehdä työtä itsensä kanssa että saa liekin jälleen syttymään. On itsekästä ajattelua että on toisen kanssa vain niin kauan kuin liekki palaa jos ei itse ole valmis tekemään mitään suhteen eteen.

 

[Käy terapiassa]

Kerroit että tunteesi on "mietitty rikki". Et kai kärsi masennuksesta tai vastaavasta? Masennus on aika yleistä, mutta valitettavasti sitä ei aina tunnisteta ajoissa. Käy ihmeessä juttelemassa ammatti-ihmisten kanssa ennen kuin teet päätöksiä huonoon suuntaan, apua on saatavilla eikä ole mikään häpeä ottaa sitä vastaan. Monet ihmiset kärsivät sen vuoksi etteivät häpeän pelossa uskalla hakea apua ongelmiinsa. Häpeän tunteet menevät kuitenkin aina ohitse joten niistä ei kannata välittää.

 

[a p]

Kiitos "Käy terapiassa" vastauksestasi. Olenkin huomenna varaamassa psykologille aikaa, mutta hän ei voi päättää puolestani. (Ja jono on pitkä..) Epävarmuuteni luulen johtuvan ensinnäkin siitä, että olen epävarma ihminen, ja toiseksi siitä, etten tunne suuria rakkauden tunteita. Pidänhän minä miehestä, mutta vaikea sanoa millä tavalla, kun ei voi vertailla mihinkään, enkä "tiedä mitä rakkaus on" näin klichénä. Jotenkin luulen, että sen pitäisi tuntua enemmän.

Pelkään, että teen virheen jos jään ensimmäiseen suhteeseen, vaikka kaikki ei tunnu hyvältä. (Ja toisaalta mietin, eikö tunnu hyvältä KOSKA pelkään...) Jos toisen miehenkin kanssa tuntuisi tällaiselta tietäisin, että minä toimin näin enkä rakastaisi ketään sokeasti. Tiedän että alkuhuuma häviää, mutta sen pidemmälle en myöskään tiedä, eikö sen tilalle pitäisi tulla rakkautta, varmuutta, lämpimiä tunteita? Onhan niitä tunteita joo, mutta jotenkin kuvittelin, että niitä olisi enemmän. Vaikea selittää. Mutta moni sanoo että jos jokin tuntuu olevan pielessä niin jokin myös on. Onhan se ihan mahdollista etten rakasta tarpeeksi vaikka hän on hyvä mies ja vaikka minä ajattelen asioita liikaa. Haluan tietää onko näin mutten tiedä.

Eli tässä taas syyni taukoon... En voi miettiä loppuelämäni se ahdistaa ja saa minut voimaan tosi huonosti, siksi otin time outin, ja mietin mitä nyt teen, jotta oikea vastaus tulisi eteeni...

 

[_Janssu]

Olen itse ollut myös suhteessa, joka oli ihan jees, mutta itselläni oli kamala tunne siitä, että suhteesta puuttuu tunnepuolelta tosi paljon asioita. Lopulta päädyimmekin eroon, mutta sitä ennen ehdimme saada lapsia jne. Itse pidin muutaman kuukauden miettimistauon miehestä. Palasimme yhteen ja olin järjettömän ahdistunut ja tajusin heti, että yhteenpalaaminen oli virhe. Oli kamalaa tuottaa erotuska miehelle ja lapsille, mutta kärsimyksestä huolimatta ero oli hyvä ratkaisu. Olisi vain aikaisemmin pitänyt olla rohkeampi ja lähteä, sillä mitä pidempään pysyy yhdessä, sitä vaikeampaa on palata.

Tiedän erään pariskunnan ystäväni kautta, jotka olivat erossa vuoden. He sopivat, että turvaseksi toisten kanssa on sallittua, mutta tauko on tarkoitettu nimenomaan omien tunteitten miettimiseen ja läpikäymiseen eikä vain villiin sinkkuelämään. Käsittääkseni he eivät juuri pitäneet yhteyttä toisiinsa tuon vuoden aikana, mitä nty välillä kävivät kahvilla puimassa parisuhdeongelmia, mutta seksielämä oli jäissä. Heille vuoden tauko tarkoitti sitä, että ajatukset kirkastuivat ja he halusivat toisensa tuon vuoden tauon jälkeen. Toki pitkässä tauossa on aina se riski, että toinen ehtii löytää uuden kumppanin, mutta eihän se niinkään voi olla, että vain itse saisi mennä vapaasti, mutta toisen pitäisi siveellisesti istua kotona jalat ristissä odottamassa.

 

[puolellasi]

Minulle ystäväni sanoivat, että vain itse voin tehdä itseni onnelliseksi. Eli en voi ladata kaikkia onnellisuuspaineitani poikaystäväni niskaan. Kukaan muu ihminen ei ole vastuussa sinun onnellisuudestasi.

On kamalaa, kun on kerran saanut päähänsä ajatuksen siitä, että ehkä ei rakastakaan kumppaniaan tarpeeksi. Ajatus ei lähde pois millään, se vain palaa takaisin, vaikka sille perustelisi tuhansia kertoja rakkauden riittävän. Ja koska se tulee aina takaisin, niin sille on varmasti oltava joku syy. vai onko?

Minulla on hetkiä, jolloin kaikki tuntuu täydelliseltä ja sitten ikään kuin pakonomaisena ajatuksena päähäni pompahtaa "mutta tuntuuko nyt tarpeeksi täydelliseltä, tätäkö se muka on?". Yritä siinä sitten enää nauttia mistään.

Olen kelannut mielessäni läpi kaikenlaisia vaihtoehtoja mitä tämän asian suhteen tekisin. Ero tuntuisi helpoimmalta vaihtoehdolta. Voisi juosta pakoon, selvitellä asioita itsekseen ja loukata toista vain hetkellisesti. Voisi taas vajota siihen maailmaan, missä elämä perustuu "sen oikean" odottamiseen ja toivomiseen. On helppo elää kun on toivoa ja vaikeimmat päivät pääsee yli runsaalla itsesäälillä. Mutta kannattaako tuollaiseen palata? Jos kerran annetaan mahdollisuus aitoon oikeaan kypsään parisuhteeseen niin kuka hullu ei tarttuisi siihen?

Rakkaus on siinä mielessä outo tunne, etteihän kukaan voi tietää, millaista sen kuuluu olla.. Rakastumisen/ihastumisen monet osaavat selittää, mutta rakkaus...."sen vaan tietää".. tietääkö?
Suoraan sanottuna olen kadottanut itsestäni sen romantikon, joka olin vielä pari vuotta sitten.. En enää usko, kun ihmiset sanovat "joo, ollaan jo 20 vuotta oltu naimisissa ja vieläki joka aamu herään suureen onnellisuuden tunteeseen, että juuri HÄN on vierelläni".

Tiedän, että tämä viestini ei varmastikaan auta sinua.. enhän itsekään oikein tiedä mitä ajatella yhtään mistään. Siksi viestini taitaakin olla hyvin sekava..

Jos itse pitäisin tauon suhteestamme haluaisin, että yrittäisin löytää vastauksia. Joten. Yritä löytää vastauksia. Kirjoita tuntemuksistasi, lue aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Tee joka päivä vähintään yksi asia, jonka teet vain ja ainoastaan itseäsi varten. Yritä miettiä mitä haluat elämältäsi, oikeasti... ja mieti rehellisesti. Älä huijaa itseäsi polulle, jonne haluaisit haluta mennä vaan mene sinne jonne oikeasti haluat mennä.. Ja tosiaan, älä mieti pelkästään parisuhdetta vaan ylipäätänsä elämääsi, mihin olet tyytyväinen ja mihin et.

 

[Monimutkaista]

Enpä minäkään omassa suhteessani koe mitään kovaa tunteen paloa. Ja mieheni on ainoa pidempi suhde joka minulla on koskaan ollut joten ei ole vertailukohtia täälläkään. En kuitenkaan odotakaan mitään prinsessasatua, elämä on kuitenkin suurelta osin arkea, ei se voi olla koko ajan pelkkää intohimoa. Mieheni ja minun tunteet toisiamme kohtaan tulevat lähinnä esiin arkipäivässä pieninä kosketuksina, silloin tällöin annettuina suukkoina ja pieninä asioina joita teemme toisillemme. Lämpöä ja läheisyyttä, välittämistä.

Toisaalta tunnustan että olen miettinyt joskus eroa. En tosin haluaisi ketään toistakaan miestä. Ainoa syy miksi pohdin eroa on se että siinä missä mieheni saa minut tuntemaan itseni onnelliseksi hän myös onnistuu toisinaan loukkaamaan tai saamaan minut pettymään itseensä. Mietinkin lähinnä tätä tasapainoa, kuinka paljon hyviä asioita on verrattuna huonoihin. Huomion kiinnittäminen positiivisiin asioihin onkin tärkeää kuten joku jo mainitsikin. Itse olen perusnegatiivinen joten katson asioita useimmiten negatiivisesta näkökulmasta jolloin huonot asiat saavat suuremman painon. Yritän opetella tästä tavasta koko ajan pois.

Tilanteeseesi on hankala antaa neuvoa, ihmiset ja suhteet kun ovat erilaisia. Taukoakaan minä en ole koskaan suhteessa ottanut, mieheni ei edes usko niihin. Sanoo että tauko johtaa kuitenkin eroon. Jos siis joskus päätän lähteä niin siitä on oltava sitten varma, onhan se epäreiluakin jos olettaisin mieheni odottavan kun minä venkoilisin edestakaisin osaamatta päättää.

Toivonkin että vaikka kuuntelet täällä esitettyjä näkemyksiä teet ratkaisusi itse. "Neuvoja" saat kuitenkin sekä sen puolesta että sinun kannattaisi erota että sen puolesta että sinun kannattaisi jäädä. Hyvä että aiot puhua psykologille, ehkä sekin auttaa selvittämään ajatuksia. Mutta ota myös huomioon miehesi ja miten hän kokee tilanteen. Miten sinä suhtautuisit jos seurustelisit jonkun kanssa joka jatkuvasti sanoisi ettei tiedä haluaako seurustella kanssasi, rakastaako sinua tai haluaisi pitää taukoja ja odottaisi sinun suostuvan kaikkeen? Täytyy olla aika tossun alla tuolloin, ja varmasti surkea olo.

Sen voin kuitenkin varmuudella sanoa että ketään sellaista ei kukaan voi löytää joka olisi täysin ilman huonoja puolia tai ei koskaan loukkaisi.

 

[a p]

Minä ajattelen juuri niin kuin "puolellasi", kiitos vastauksestasi. Ja niin kuin näkyy, toinen on tilanteestani suurinpiirtein sitä mieltä että mikään ei ole täydellistä, ja toinen on itse eronnut epävarmojen ajatusten seurauksena. Nämä juuri ovat ongelmat, joko kaikki on hyvin ja tartun vain negatiivisiin asioihin, tai sitten en hän ei ole oikea mies minulle. En itse tiedä mitä ajatella. Tietenkään mikään suhde ei ole täydellinen, mutta missä se raja kulkee, että pitäisi kuitenkin lähteä ja toivoa että jossain tulee joku vastaan joka on vielä täydellisempi kun se nykyinen?? Entäpä jos joka suhteessa tuntuu siltä että joo meillä on kivaa, mutta tässäkö se on, eikö meillä pitäisi olla VIELÄ kivempaa? Olisipa ihanaa olla sellainen varma ihminen joka tietää aina että nyt olen oikeassa työssä ja nyt on oikea mies, minä olen juuri päin vastoin.

Vastauksiahan minä haen tällä tauolla. Mietin vain, että tulisivatkohan ne paremmin esille jos vain rauhoitun ja "olen", enkä vatvo asioita samalla lailla kuin ennen taukoa, jolloin en löytänyt vastausta vaikka mietin monta kuukautta. Onko joku saanut psykologilta apua tällaisiin parisuhdeasioihin?

 

[n22]

Tauot parisuhteissani ovat aina johtaneet eroon, kylläkin onnistuneisiin sellaisiin. Omasta puolestani voin siis vain todeta, että tauon paikka ennakoi hyvällä todennäköisyydellä eroa. Toisaalta, yksikään suhde ei ole vielä kestänyt, eikä syynä ole taukoilu sinänsä. Ehkä sekavuus kielii epävarmuudesta, joka taas johtuu sen yksinkertaisen asian oivaltamisesta, ettei tämä ole minua varten.. Näin minulla ainakin.

Ja sitten on niitä, jotka menevät uudelleen naimisiin saman ihmisen kanssa, eli sääntöä ei tähän löytyne.

 

[nainen 30+]

Niin asioita on moneksi. Mutta jos tuntuu että haluat taukoa, ja tunnet että jotain puuttuu niin.. Jos tietäisit, että haluat jatkaa suhteessa niin et mitään taukoja miettisi. Osa eroista aiheutuu myös siitä, ettei toinen toinen osapuoli anna riittävästi huomiota ja aikaa. Silloin elämäntilanteen muututtua, voi yhteenpalaaminen olla todennäköisempää. Riippuu niistä syistä, miksi eroon lopulta ajaudutaan.

Mutta tuo, että tunnet jotain puuttuvan ja mietit taukoja jne. Kertoo kyllä siitä, ettet halua ko. ihmisen kanssa suhdetta.

 

[puolellasi]

En tiedä puhunko nyt ap:lle vai itselleni, mutta..
Monet sanovat, että jos epäilee tunteidensa riittävyyttä ja miettii taukoa, niin silloin se tarkoittaa, että kannattaa lopettaa suhde. Tavallaan totta. Ja itsekin olisin varmaan sanonut noin vielä puoli vuotta sitten. Mutta jotenkin nyt tuntuu, että tämä ongelma ei välttämättä johdukaan poikaystävästäni ja suhteestamme, vaan kuuluu luonteeseeni ja tulisi vainoamaan minua tulevaisuudessakin. Lähinnä sitä onkin vain vihainen itselleen, että miksei pysty olemaan aidosti onnellinen kun kaikki kuitenkin on hyvin. Miksi omat ajatukset jäävät vainoamaan?

Olen myös miettinyt, että johtuuko omat epävarman ajatukset siitä, että suhteesta on tullut varma. Alussa, kun vielä tutustutaan on ihanaa epävarmuutta ja silloin keskittyy kovasti siihen, että yrittää saada toisen pitämään itsestään. Sitten yrittää saada toisen rakastumaan itseensä. Mutta sitten kun toinen jo rakastaa, niin alkaa miettimään omia tuntemuksiaan. Kaikki tuntuukin niin uudelta, kun aiemmin on keskittynyt toisen tunteisiin ja yhtäkkiä pitäisikin kohdata omat tunteensa. Uusi tilanne ja kasvun paikka. Miten elää tilanteessa, jossa on jo saavuttanut haluamansa ja nyt pitäisi alkaa nauttimaan siitä.. Äh, olen varmaan joku luonnevikainen..
Tän kaiken vatvomisen keskellä tulee aina välillä sellainen olo, että elämä on niin pitkä.. miten kukaan oikein selviää siitä? Huh.

Minä aion taistella, enimmäkseen itseäni ja pelkuruuttani vastaan. Rakastan poikaystävääni aivan tajuttomasti. Ja aion yrittää saada sen riittämään, vaikka ajatukseni jäisivätkin kiusaamaan minua. Tiedän syvällä sisimmässäni, että hän on juuri minunlaiseni mies, vikoineenkin. En usko, että olisin onnellisempi yksin. Silloin tietäisin vain etten ainakaan satuttaisi toista..

Mene ihmeessä ap juttelemaan ammattilaiselle. Ja mene yksityiselle, jos muualla on pitkät jonot. Tämä asia on varmasti sen arvoista. Oikeasti.



Jos mi

 

[A p]

Ajatuksesi kuulostavat aivan minulta "puolellasi". Kyllä minäkin syyllistyn siihen, etten osaa nauttia vaan ajattelen kaikkea ihan liikaa. Ja olenkin miettinyt sitä, että kun taisteli toisen huomiosta ei ajatellut omia tunteita niinkään paljon, ja nyt kun toinen turvallisesti rakastaa, on minun aikani epäillä omia tunteita. Sinä ainakin tiedät rakastavasi aivan tajuttomasti. Minä en oikein tiedä mitä tunnen, voisi tämä olla rakkauttakin, tai syvää ystävyyttä, mistä minä tiedän. Olen melko varma että olen luonnevikainen, muut olisivat osanneet tehdä ratkaisunsa jo kauan sitten.

Mutta siis tähään päivään... On ihanaa olla yksin niin että voi miettiä kotona yksin eikä tarvitse pähkäillä poikaystävän selän takana onko hän nyt tarpeeksi kiva...mutta kaipaanhan minä kaikkia meidän juttuja, tukea, syliä... Useimmat päivät ovat menneet itkien, enkä saa itseäni niskasta kiinni. En tiedä mitä tämä tauko voisi tehdä. Jatkan pähkäilyä ihan samalla tavalla kuin aiemmin, paitsi että nyt olen yksin. Jos en ole löytänyt vastausta moneen kuukauteen, miten tekisin sen nyt parissa viikossa...? Tavallaan olisi helpompi erota ja yrittää päästä siitä yli, aikahan parantaa...mutta en halua heittää tätä hyvää suhdetta pois vain sen takia, että on helpompi surra kuin olla miettimättä liikaa ja keskittyä rakastamaan eikä löytämään vikoja... En tiedä mitä täältä hain, kokemuksia tauoista.. En tiedä miten toimia, mistä se vastaus tulisi?

 

[puolellasi]

Mistä voi tietää rakastavansa tajuttomasti? Olen vain päättänyt, että sitä sen varmaan täytyy olla, kun joka kerta kun ajattelen eroa sattuu suunnattomasti. Aina kun analysoin suhdettamme tuntuu pahalta katsoa häneen, koska tiedän ajatuksieni satuttavan. Kun ajattelen, millaisen miehen haluan, ajattelen hänen ominaisuuksiaan. Jne.. Kyse ei siis ole mistään sellaisesta, että hän saa sydämeni tykyttämään joka kerta kun astuu näköpiiriini, vaan hyvinkin paljon vähemmän romanttisista asioista.

Minäkään en siis todellakaan tiedä varmasti rakastanko oikeasti aivan tajuttomasti, mutta järkeilemällä olen tähän päätynyt. Sillä mitä muuta se kaikki välittäminen, huolehtiminen ja ihailu voisi muka olla. Ystävyyttäkö? En ole kyllä koskaan sitten kokenut vastaavanlaista ystävyyttä ja mielestäni minulla on hyviä ystäviä. Sitäpaitsi kumppanin tulisikin olla myös läheinen ystävä.

Oikeastaan luulen, että minun tapauksessani kyseessä on se, että tämä mies astui elämääni liian aikaisin. Jos olisin nyt kolmekymppinen, pari pitkää suhdetta takana ja myös runsaasti sinkkuaikaa takana olisin valmiimpi olemaan kypsässä suhteessa. Nyt taas, hän on ensimmäinen oikea seurustelukumppanini enkä tiedä miten käyttäytyisin jonkun toisen kanssa samanlaisessa tilanteessa..Just tämä, että ei voi tietää, johtuuko epävarmuus juuri tästä kumppanista vai omasta luonteesta.. Kaikkea ei voi saada, joten valintoja on tehtävä.

Rohkeutta ja varmuutta sinulle!

 

[A p]

Lohduttavaa tekstiä "puolellasi" Minäkin olen miettinyt että 10 vuoden päästä tämä tilanne ehkä tuntuisi erilaiselta kuin nyt "nuorena ja kokemattomana". Vanhemmat ihmiset sanovatkin minulle että rakkaus ei ole niin helppoa, älä anna periksi. Nuoremmat kehottavat eroamaan ja kokeilemaan muita miehiä... Joka toinen päivä päätän että ei kannata erota hyvästä suhteesta vain siksi, että ehkä joskus voisi tulla joku jonka kanssa sydän tykyttäisi vielä vuoden jälkeen ja jota tietäisi heti rakastavansa... Ja joka toinen päivä mietin että pitäisikö silti kokeilla muita vielä, odottaa suurempia tunteita. Ehkä me kyyniset ihmiset emme tunne sellaista varmaa rakkautta niin helposti. Tai sitten meillä on silti vain väärä mies... Selviääköhän se nyt parissa viikossa kun ollaan erossa...? Ajattelen häntä jatkuvasti ja haluaisin että voisimme jatkaa rakastuneina yhdessä, mutta toisaalta mietin pitäisikö pistää poikki nyt ja elää yksin, jotta ehkä sitten joskus (usean pidemmän suhteen jälkeen) tietäisi mitä haluaa. Mutta hinta tuntuisi kyllä liian kovalta... Vaikea tilanne, koko ajan paha olla..

 

[vanha ja viisas elli]

Miksi olette miehen kanssa alunperin? Mitä näit hänessä?

Minä vuosikausia parisuhte(i)ssa olleena voin todeta että tunnetta tärkeämpi on lopulta käytännön elämä. Rakkaus ylitsevuotavana tunteena menee ohi parissa vuodessa. Mistä onnellisuus todella koostuu: että kuuluu sellaiseen "tiimiin" jossa ollaan rehellisiä, avoimia, huomioon ottavia ja myös seksuaalisesti yhteensopivia-uskollisiakin, luottamuksen arvoisia toiselle.

Myös elämän katsomus on aika tärkeä, ja jos se poikkeaa kovasti niin suvaitsevaisuus taas on 100% suuremmassa osassa. Myös se tapa miten toinen käyttäytyy riidellessä: onko epäreilu tai ilkeä jne. on aika iso osa sitä miten suhde toimii nimenomaan kantavana voimana, tukikohtana ja kotipesänä elämässä.

Paha juttu varsinaisessa rakastumisessa on se, kun silloin näkee toisen niin yli-ihanana ihmisenä. Ei edes kiinnitä huomiota jos kumppanilla on vaikkapa jokin täysin kummallinen elämänkatsomuksellinen käsitys, josta ei sitten myöhemmin koskaan päästä yksimielisyyteen, vaikkapa esim. itse olet luontoihminen ja mies ei piittaa paskaakaan, toinen haluaa kirkkohäät ja toinen ei halua jne. Tämmöisistä ollaan aina rakastuessa ns"yhtä mieltä", mutta käytäntö on monesti eri.

Toinen on rehellisyys. Minusta te jotka harkitsette eroanne oikeastaan ilman mitään kummempaa syytä, ette oikein ole rehdissä suhteessa. Ette edes tajua, että avioeroa voi verrata stressitasoltaan läheisen ihmisen kuolemaan: sitä ei kannata tyhjästä alkaa jauhamaan.

Sitä rakkaudeksi kutsuttua tunnetta on turha odottaa kenenkään kanssa, jos asenne on se että pitäisi kellojen kumista ja sateenkaarten avautua taivaalle joka helvetin kerta kun katsoo toisen kurppaista naamaa.

Minusta tuo tunteen puuttuminen on vain sitä,kun varsinainen äkkirakastuminen on haihtunut luulette että se tunne merkitsee jotain "tähtiin kirjoitettua" kohtaloa, vaikka todellisuudessa kumppanin valinta on myös järkikysymys. Päätä mitä haluat elämältä ja katso onko sitä tarjolla suhteessa. Jätä laskuista pois sellaiset asiat, jotka ovat ohimeneviiä kuten rakastuminen. eihän kukaan halua elämältä "paljon karkkia ja sulkaata"- no, sitä on rakastuminen, mielihyvähormonien invaasio ivoihin, sen voi saada muualtakin. Ostakaa tärysauva niin vastaavanlainen nautinto on aina käden ulottuvilla.

 

[A p]

Vanha ja viisas elli, kiitän näkökulmastasi! Juttu on juuri se, että mies on kaikin puolin hyvä, luotettava, kotitöitä tekevä, hellä, herkkä ja haluaa sitoutua ja satsata suhteeseemme. Eli kaikenhan pitäisi olla hyvin. Mutta kun omassa päässä jokin ei ole. Mielestäni kyse ei ole vain siitä että olen pudonnut vaaleanpunaiselta pilveltä ja näen kaikki virheet. Ei kellojen aina tarvitse soida kun näen hänet, luulin vain että jokin sellainen erikoisen iloinen fiilis tulisi aina. Ja jokinhan tulee mutta...äh vaikea selittää! Olen alusta asti ollut kriittinen ja tiedostanut virheet, joskin vähemmän silloin kun perhoset lentelivät vatsassa kun tavattiin ihan alussa. Ruvettiin seurustelemaan aika nopeasti koska kaikki tuntui hyvältä, hän oli hyvännäköinen ja aito, meillä oli samanlaisia ajatuksia ja hauskaa yhdessä. Mutta melko nopeasti rupesin pelkäämään onko kaikki niin kuin pitäisi, se alkuhuuma laski melko nopeasti, vaikka olikin tosi hyvä olla muuten. Epävarmana ihmisenä tulkitsin sen ongelmana ja rupesin miettimään kaikkea, enkä ole vielä lakannut... Kyse on tosiaankin vain 1,5 vuotta kestäneestä suhteesta, minulle ensimmäinen, ja moni nuorihan sanoo että haloo, olet nuori, lähde katsomaan mitä muuta löytyy, jos rakastaisit, niin tietäisit kyllä, lähde!! Mutta jos lähden menetän hänet, enkä halua. Mikä umpikuja...

Viikonlopun riennoissa olen saanut paljon huomiota parilta mieheltä, hyvännäköisiä ja kivoja, mutta mikään ei ole syttynyt minussa, aiemmin varmasti olisi. En halua muita miehiä. Mutta ehkä pitäisi olla yksin. Toisaalta miten se nyt auttaisi, menettäisin vain tämän hyvän miehen, on hän sitten paras ystäväni vai rakastettuni... Kuten saattaa paistaa läpi, en osaa tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen, tauko vain pitenee.

 

[vanha ja harmaa elli]

Olet ehkä huomionhakuinen. Keksit ongelmia joihin ei ole vastausta, koska haluat tuntea olevasti jotain erityistä.
Et osaa päättää mitään yksin, vaan kysyt kavereilta kuinka nuorena on hyvä seurustella ja vakiintua. Jos kaverit ei jaksa aina kommentoida, kysyt vaikkapa netistä neuvoa.
Sulla pitäisi olla sellainen mies joka vaikkapa juoksentelee naisissa, saisit oikean ongelman. Tai sitten pitäisi syttyä sota tai jotain pahoja vaikeuksia, saisit käyttää luovuuttasi. Nyt se mene ihan hukkaan kun ei ole oikein kunnon ongelmia, mieskin on liian mukava.

 

[elli taas]

Taidan lakata kommentoimasta ja lukemasta tätä ketjua. Jos järjellä ajattelee, niin jos joku on jopa yli vuoden miettinyt jotain ongelmaa, eikä ole edes neuvoa kysyttyään saanut ratkaisua asiaansa, niin taitaa olla jo avun ulottumattomissa. silloin täytyy todeta, että ei kannettu vesi kaivossa pysy.

 

[mielipide]

Tuo mies ei ole sinulle se oikea; Jos olisi, tietäisit sen kyllä, etkä haluaisi taukoa. Olet kuitenkin ehtinyt kiintyä häneen niin kovin, että ero tuntuu vaikealta. Pelkäät myös, että tämä mies on parasta, mitä sinulle ikinä tarjoutuu, joten et uskalla päästää irti ja lähteä etsimään todellista rakkautta. Olet nuori, sinulla on elämä edessäsi ja kenties vielä monia suhteita edessäsi ennen sen pysyvämmän elämänkumppanin löytymistä. Haluat erota, koska sisimmässäsi tunnet, että tämä ei ole se oikea, mutta pelkäät jääväsi yksin... Nyt sinun täytyy päättää, kuunteletko vaistoasi vai pelkoasi? Vaisto käskee lähtemään, pelko jäämään. Kumpi perustelee itsensä uskottavammin; Vaisto vai pelko?

 

[-]

Taas vaikuttaa siltä, että rakastat häntä jos kerta muut komeat miehet eivät kiinnosta. Olet kokematon ja siksi pelkäät, että onko oikein sitoutua yhtee nmieheen vuosiksi tai lopun elämää. Ei se vaihtamalla parane kuin hetkeksi. Ja jos tunnet jotenkin seksuaalista vetovoimaa, niin ei ole hätää.

 

[Tee päätös]

Mielestäni sinun pitäisi nyt tehdä päätös että jatkat miehesi kanssa ja kerrot ettei hänellä ole syytä huoleen. Hyviä kumppaneita on harvassa ja kun semmoisen löytää ei kannata päästää menemään!