J
Janna
Vieras
Seurustelen elämäni miehen kanssa, siitä ei ole epäilystäkään. Yhteinen puoli vuotta on ollut kuin unelmaa ja rakastamme molemmat päivän selvästi toisiamme.
Luottamus on meillä ollut ongelma. Mieheni luulee välillä, että hän ei riitä minulle. Kehuu minua niin kauniiksi, että pelkää minun kyllästyvän häneen. Olen niin äärettömän kaunis vain hänen silmissään
Tätä tapahtuu yleensä vain humalassa. Itsekin olen silloin tällöin epäilyksiä hänen suhteen saanut. Tuntuu vain, että rakastamme toisiamme niin paljon, että toisen menettäminen on pahin pelko maailmassa.
Eilen kävi kuitenkin näin: Kerroin hänelle löytäneeni netistä tissi-sivustot, jonne naiset voi laittaa rintansa arvosteltavaksi. Sivut ovat tehty huumorilla ja nauroimme niille yhdessä. Poikaystäväni jopa vitsaili, että miks et laittas omia rintojas sinne? Nauroimme yhdessä ja keksimme minkälaisia kommentteja saisin.
Koska siellä ei näy naama, eikä nimi tai mitään henkilöllisyyteen viittaavaa, ajattelin repäistä ja laittaa oman kuvan sinne, ihan niinkuin vitsinä että näkisin mitä kommentteja saisin. Soitin poikaystävälleni, joka kysyi heti että et kai sä oikeesti sitä tehnyt? Otin sen pois heti, eikä sitä kukaan ehtinyt nähdä, mutta poikaystävä pettyi minuun niin pahasti, että ei tiedä pystyykö ikinä enää luottamaan minuun. Nyt hän ei suostu puhumaan kanssani. Olin vanhempieni luona ja ajoin 100 kilsaa poikaystävää tapaamaan. Hän oli niin vihainen, ettei pystynyt enää edes katsomaan minuun. Hän kyseli koko ajan, että jos olen hetken mielijohteesta valmis esittelemään itseäni internetissä, hän ei voi ikinä olla varma mitä muuta olen valmis tekemään hetken mielijohteesta.
Nyt ymmärrän, että ei kukaan halua tyttöystävänsä esittelevän sulojaan internetissä. Onkohan luottamus lopullisesti mennyttä? En osannut arvata tämän olevan poikaystävälleni niin iso asia, mikä viittaa siihen, etten tunne häntä kovinkaan hyvin, eikä hän minua. Nyt kuitenkin tuntuu kuin sydän riistettäisiin rinnastani kun poikaystäväni miettii suhteemme kohtaloa. Ehkä hän ei minua rakasta jos jättää minut tämän takia. Ei kyllä ole minun tapaistani mitään tuollaista tehdä, joten ymmärrän että hänestä tuntuu etten olekaan se sama henkilö johon hän on rakastunut.
Onko kellään aikakonetta, että voisin korjata virheeni?