Mietin aikoinaan minäkin serilisaatiota. Olin 30 v, lapsia 2. Mieskin oli, just menty naimisiin ja mietitty miehen kanssa ettei haluta enää lapsia, miehellä ei ollut omia lapsia eikä hän halunnut. En minäkään, omat lapset kun oli jo isoja koululaisia.
Kävin yksityisellä. Naislääkäri oli mielestäni epäasillinen ja tirkuva. Kyseli, että olenko varman: entäs jos vielä kohtaat miehen ja haluat hänen kanssaan lapsia.
Vastasin tympääntyneenä että olen juuri mennyt naimisiin , siis kohdannut sen miehen, enkä halua lapsia.
Lähete kirjotettiin.
Varauduin pitkään jonotukseen.
Ei mennyt kuin hujaus, kun sain kirjeen sairaalasta: olin saanut ajan , en itse toimenpidettä varten vaan jotain alkututkimusta, mutta siis sterilisiaatio häämötti ihan parin kuukauden sisällä tapahtuvaksi.
Mietin muutaman päivän.
Peruin ajan.
Totesin, etten ole vielä sittenkään valmis niin totaaliseen toimenpiteeseen. Se olisi niin lopullista. Uunituoreelle siipalle sanoin, että meistä kahdesta sinä olet se, joka ehdottomasti ei halua lasta; mene itse sterilisaatioon, minä en siihen valmis vielä ole. Lapsia en silti halunnut, ei ollut siis mitään vauvahaavetta.
Miehen kanssa ei tästä ikinä enää puhuttu, mies ei ottanut tätä sen koommin puheeksi.
Kului noin 7 vuotta.
Erosimme.
Meni muutama aika, vuosi tai kaksi tai jotain.
Tapasin "uuden" miehen.
Juteltiin: meillä molemmilla on lapsia aiemmasta liitosta, mitään kotileikkiä ei ole tarve leikkiä jsa lapsia alkaa väsäämään, ikääkin kun jo mukavasti.
Jotakin napsahti "vanhan " päässä - kummallakin siis - ja kas niin tuolla touhuaa iloinen puuhakas iltatähti
:heart: =)
Ei kaduta yhtään, että tuli ero, sterilisaatio jäi tekemättä ja tämän upean miehen tapasin ja tenava tuli tehtyä.
:heart: :wave: