soseiden aloitus

Kiinteitähän suositellaan annettavaksi 4kk eteenpäin. Imetys/korvike on vauvan ensisijainen ravinto aina 6kk ikään asti; tosin jokainen lapsi on yksilö, ja ruoantarve vaihtelee. Perunalla, bataatilla, porkkanalla on hyvä aloittaa, myös hedelmäsoseet ok, mutta mä ainakin totutin ekä 'kunnon' ruokiin =)
 
Me alotettiin lastenlääkärin ohjeiden mukaisesti riisillä. Parsakaali, maissi ja kukkakaali on olleet tosi herkkuja koko ajan. Imetän edelleen, poika 9 kk. Pari ekaa kuukautta menee ihan vaan maistellessa ja kiinteisiin ruokiin totutellessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja karina:
Kiinteitähän suositellaan annettavaksi 4kk eteenpäin.

Korjaan tähän että kiinteät ruuat suositellaan aloitettaviksi 6 kk:n iässä. Siihen asti pääasiallisen ravinnon tulisi olla rintamaito (tai äidinmaidonkorvike). On normaalia että rintamaitoa saavalle vauvalle tulee ennen puolen vuoden ikää kausia, jolloin hän syö tiheämmin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että maito olisi riittämätön ruoka vauvalle, vaan vauva tilaa lisää maitoa viihtymällä rinnalla tiheämpään (ns. tiheän imun kausi).

Hyviä aloitussoseita ovat esimerkiksi porkkana, bataatti, päärynä, maissi. Peruna laittaa herkästi vatsan kovalle. Ei kannata arkailla makeiden soseiden kanssa, onhan rintamaitokin makeaa. Kyllä vauva tottuu kaikkiin ruokiin kun niitä hänelle toistuvasti tarjoillaan.
 
Voiko antaa aika alkuvaiheessa esim. perunan, porkkanan jne. jälkiruuaksi jotain makeaa, kuten ruusunmarjaa jne.? Vai onko nämät kaksi makua hyvä eroittaa ettei lapsi opi aina saamaan makeaa jälkkäriksi? Tuntuu, että vieläkin olen niin tumpelo tässä kiinteiden aloittamisessa :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mepa-75:
Voiko antaa aika alkuvaiheessa esim. perunan, porkkanan jne. jälkiruuaksi jotain makeaa, kuten ruusunmarjaa jne.? Vai onko nämät kaksi makua hyvä eroittaa ettei lapsi opi aina saamaan makeaa jälkkäriksi?
Äidinmaitokin on makeaa, sillä se sisältää 7g/dl laktoosia (=maitosokeria). Jo kohdussa vauva tottuu makeaan, sillä lapsivesi on makeaa :)

Joskus vauvat suostuvat syömään muita makuja, kun ne on sekoitettu johonkin makeaan. Makean antamista ei siis tarvitse ollenkaan pelätä.
 
meillä aloitettiin kiinteät ruuat pienokaiselle tasan 3kk:n iässä ERITTÄIN suurien maitomäärien takia.. myös syöttövälit olivat tiheitä.. :)
aloitettiin perunaporkkanalla ja luumua annoin aina ruuan jälkeen pari teelusikallista aluksi ettei pienen vatsa olisi mennyt kovalle uudesta ruuasta.. :) Kyllä mä annan ihan molempia.. kasviksia tms. ja hedelmiä.. ja hyvin menevät molemmat soseet.. :D
 
Kylläpäs aikasin aloitatte kiinteiden syötön. Me ollaan aloitettu nyt uudestaan taas kun poika on 5 kk. Koitin aloitaa 4,5 kk vanhana mutta tuntui ettei vauva ollut vielä valmis siihen, kun alkoi oksentelemaan. Nyt on mennyt paremmin kun olen antanut tosi tosi vähän kerralla. Sitä ei ruokailuksi voi vielä sanoa. Annoin ensin perunaa pari päivää ja sitten peruna-porkkanaa. Itse olen keittänyt kun itsekin syödään ja hienontanut haarukalla ja vastikkeella notkistanut. Poika syö tosiaan vielä niin vähän ettei purnukoita kantsi ostaa.

Mitä hedelmiä ja marjoja olette antaneet ensin, esimerkiksi banaanista tulee tosi helposti ja nopeasti sose, voiko siitä aloittaa? Entäs uuden sadon marjat, mansikat ja muut? Kauanko totutatte yhteen ruoka-aineeseen? Pariviikkoa sitten annoin 5 päivää pelkkää perunaa ja sitten annoin pari päivää peruna-porkkanaa ja siihen tyssäs (vähä omakin innostus). Nyt vähä oikasin ja annoin perunaa yksistään 2 päivää ja sitten siirryin jo peruna-porkkanasoseeseen, mikä onkin vauvan mielestä maistuvampaa.
 
Entäs uuden sadon marjat, mansikat ja muut?
Eikö mansikkaa suositella annettavaksi vasta aikaisintaan vuoden vanhana, kun se on niin allergia herkkä laji?

Kokemusta ei tosin ole, esikoinen vielä masussa, mutta näin muistan kuulleeni. Kokeneemmat valaiskaa te asiaa :) :wave:

Mustikka ja vadelma eivät kai ole niin "pahoja" pienelle, ja niitähän on kaupan valmissoseissakin alkaen 4kk muistaakseni.
 
Meillä aloitettiin kiinteät 5,5kk iässä, siihen asti oli täysimetyksellä =). Vauhdilla edettiin, uutta makua aina joka torstai ja sunnuntai. Sosemääriä lisäsin aika nopsaan myös. Nyt 7kk tyttö syö 5x/pv hyvällä ruokahalulla.

Mansikasta, on allergisoiva ruoka-aine. Muistaakseni Piltillä/Bonalla oli kuitenkin myynnissä alk. 5kk mansikkajälkiruoka. Kannattaa miettiä tapauskohtaisesti uskaltaako antaa, eli onko kuinka allergioita suvussa. Minä en henk.koht. uskalla antaa näin pienelle vielä mansikkaa.
 
Aloitettiin 4kk iässä maissilla, perunalla ja bataatilla.
Alkoi heti syömään kuin linnunpoika suu auki. Ja olin jo lopettanut imetyksen.
mansikka Ensilusikallisia-kirja luettelee mansikan myös aloitusmarjaksi, ja olen antanut tuoreita mansikoita nyt kesällä, poika oli silloin 7kk. (ja sitä bonamansikkaa 5kk ikäsenä)
Ja mitä allergiaan tulee, ei ole syytä odottaa jotain tiettyä ikää jolloin antaa eli jos mansikoista tulee allergiaa, ei ole väliä, aloittaako sen antamisen 5kk vai 10kk.

Niin ja tuore banaani on hyvä mössö ensihedelmäksi, kovettaa vatsaa kyllä.
 
Meijän pojun masu on ollut aika herkkä noille uusille ruoille, joten me aloitettiin kevyemmillä eli hedelmäsoseilla. Ikää oli 4,5 kk. Sitten pikkuhiljaa vasta porkkana ja peruna. Liha tuli vasta 6 kk eikä meinannut sekään onnistua. Puuro tuli kans 6kk. Ja luumua kehiin joka paikkaan niin ei mee vatsa kovalle. =)
 
pripel
Aloitin tämän vauvan kanssa 6kk iässä bataatilla ja imetän edelleen (nyt 10kk). Esikoisen kanssa aloitimme 5kk iässä ja samoin bataatilla.

3kk ikäinen vauva on vielä ihan tissivauva :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja pripel:
Aloitin tämän vauvan kanssa 6kk iässä bataatilla ja imetän edelleen (nyt 10kk). Esikoisen kanssa aloitimme 5kk iässä ja samoin bataatilla.

3kk ikäinen vauva on vielä ihan tissivauva :|

Peesaan!

Meilläkin aloitettiin 6kk iässä ja bataatilla. Nyt toisella viikolla aloitin porkkana-perunasoseen, josta nousi näppyjä kasvoille heti. Sitten kokeilin peruna-bataattisosetta ja siitäkin nousi näppyjä eli jatketaan bataatilla. Parin päivän päästä ajattelin kokeilla hedelmäsoseita.

Kaksi kertaa päivässä olen nyt tarjonnut ja se on ehkä teelusikallinen minkä poika syö, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa. Suotta tässä hoppuilemaan. ;)
Imetän edelleen ja tulen imettämäänkin pitkään. =)
 

Yhteistyössä