Kaikki tavallaan, mua ei häiritse jos joku ei tarjoa sokeria lapselleen. Tai vaikka päiväkoti/koulu olisi sokeriton, ok mulle, kotonaanhan voi syödä mitä haluaa. Mutta. Mä tiedän kaksi "sokeritonta" lasta. Eikä mun mielestä sokerittomuus ole erityisen hyväksi heille. Toinen (pienempi) oli isovanhemmillaan kylässä, heillä oli sopimus että siellä saa syödä mummulan säännöillä. Mummulan säännöt oli mun mielestä ihan järkevät - herkkuja kohtuudella. Mutta kun lapsi sai niitä makeita herkkuja, niin mikään kohtuus ei häntä pidätellyt. Söi kerralla kaiken minkä näki ja kärtti lisää koko ajan. Oli kuin narkkari huumeensa perässä. Meidän "normaalisokeriset" lapset ei ollut lainkaan noin maanisesti karkkikipolla, kuin tuo lapsi.
Ja toinen (isompi) tapaus, lapseni kaveri. Meillä käydessään käy salaa kaapilla tyhjentämässä keksit ja karkit... taas kerran, omani eivät tuohon syyllisty. Ja joo, tiedän kyllä että juuri tämä lapsi on siihen syyllinen. Kerran kävi jääkaapilla omin luvin ja joi kolme pillimehua, ennenkuin huomasin mitä touhuaa. Ei vaan pysty hillitsemään itseään, vaan kun vanhemmat ei ole vahtimassa, niin syö salaa vaikka tietää jäävänsä kiinni, mutta ei voi itselleen mitään.
Näiden kahden lapsen kanssa sokerittomuus on johtanut mun mielestä jotenkin sairaalloiseen suhtautumiseen ruokaan. En silti sano etteikö se olisi terveellistä ja hyvästä, mutta mitenhän lapsilla sen saisi toimimaan vääristämättä heidän suhtautumistaan "herkkuihin". Itse olen sitä mieltä, että kohtuus on sittenkin parempi vaihtoehto kuin täydellinen kieltäminen.