Sofi Oksasella ei ole kaikki palikat oikeilla kohdilla.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja hahaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Fefe:
Alkuperäinen kirjoittaja hahaa:
Ylimielinen, ehkä sisimmissään katkera muka-lahjakas nainen. Aika karkeaa yleistystä, sillä juuri puhuttiin miehen kanssa ettei meistä kumpikaan tiedä ketään alkoholistia miestä, joka hakkaisi naistaan. Voi olla että kulissien takana tapahtuu, mutta silloin voi nainenkin katsoa peiliin: hakkaavan miehen kanssa ei tarvitse olla.

Mä tiedän useammankin hakkaavan miehen, jotkut heistä juo ja jotkut ei. Sitten on taas miehiä jotka eivät hakkaa, mutta omalla juomisellaan sairastuttaa koko perheen. Enkä puhu nyt mistään saunakaljoista yms. vaan siitä kun juodaan aamusta yöhön kaksi viikkoa putkeen. Juomisella saadaan aikaan sekin, että menee työpaikka toisensa jälkeen.

No jo on sulla tuttavat. Suosittelen vaihtamaan kaveripiirin vähän fiksumpaan ja toisia kunnioittavampaan.

Sanoinko heidän olevan tuttaviani ja mun kaveripiiriäni? Näitä ihmisiä nyt vain näkee ja jutut kulkevat. Työn puolesta olen nähnyt erittäin karua todellisuutta jonka te muut haluatte vaieta. Asioiden peitteleminen ei tuo apua kenellekään eikä ongelmat katoa hyssyttelemällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fefe:
Aika moni maailman mielipiteistä on jo joku lausunut ääneen.

Totta. Siksi onkin turhaa, kun joku lässyttää siitä "ettei aina saa kaikkea mitä haluaa", "me kaikki olemme erilaisia" ja "suomalaiset miehet ovat väkivaltaisia alkoholisteja". Tiedämme jo kaiken tuon. Paljon virkistävämpää, kun joku esittää noista kliseistä poikkeavan ajatuksen. Joka luultavasti on vähemmän käytetty ja kulutettu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Blume:
Alkuperäinen kirjoittaja hahaa:
Ylimielinen, ehkä sisimmissään katkera muka-lahjakas nainen. Aika karkeaa yleistystä, sillä juuri puhuttiin miehen kanssa ettei meistä kumpikaan tiedä ketään alkoholistia miestä, joka hakkaisi naistaan. Voi olla että kulissien takana tapahtuu, mutta silloin voi nainenkin katsoa peiliin: hakkaavan miehen kanssa ei tarvitse olla.

Tämmöisen käsityksen minäkin olen Oksasesta saanut. Lisäksi hän ei ole koskaan esittänyt yhtäkään todellista omaa mielipidettä; kaikki on jo kuultua ja jo sanottua.

Mikäs hyvänmielen suurlähettiläs Sofi nyt teille on, kun käy kritisoimassa kotimaatanne ulkomailla asti? Ei sillä, toki epäkohtiin on kiinnitettävä huomiota, mutta tuo nyt on jo pelleilyä. Ja keksisi jotain uutta. Ei se Suomi noin mustavalkoinen ole, Sofi-rakas.

Ja Sofi voisi tutustua tilastoihin vähän tarkemmin, mm. naiset pahoinpitelevät lapsiaan enemmän kuin miehet, ja myös naisten käyttämä väkivalta on yleistymään päin. Miksei Sofi vaahtoa suomalaisille teinitytöille joista 40% on sitä mieltä että poikaystävää saa löydä.
 
Juurihan oli tutkimus, jossa oli, että puolet teini-ikäisistä TYTÖISTÄ käyttää VÄKIVALTAA. Ihme miesten mustamaalasta taas. En tunne yhtäkään hakkaavaa miestä(en kyllä naistakaan) Onko Oksanen telaketjufemmari?
 
Ei Sofi Oksanen tuossa kyllä ihan väärässäkään ollut, vaikka ehkä kärjisti ja yleistikin asioita.
En tunne ko. ihmistä, mutta jonkinlaisessa järjestyksessä (vaikkei ehkä viivasuorassa) pitää mielestäni palikoitten olla, jos ihmisellä on niinkin suuria kirjallisia ansioita kuin Oksasella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja uskomatonta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä siellä virossa akka saa tuplasti turpaansa ja henkensä menettää kännisen miehen takia huomattavasti useammin kuin täällä. Toivotan hyvää matkaa Sofille takaisin sinne naisten onnelaan :D

Mitä sitä Viroa nyt tähän vetämään? Nyt oli puhe Suomesta!

No tää on niin palstaa: jos ulkomaalainen tai "ulkomaalainen" (kaksoiskansalainen, ulkosuomalainen, tms) sanoo jotain negatiivista Suomesta, kritisoi jotain epäkohtaa ihan aiheesta, niin heti toivotetaan tervemenneeksi sinne mistä tulikin (tms).
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Juurihan oli tutkimus, jossa oli, että puolet teini-ikäisistä TYTÖISTÄ käyttää VÄKIVALTAA. Ihme miesten mustamaalasta taas. En tunne yhtäkään hakkaavaa miestä(en kyllä naistakaan) Onko Oksanen telaketjufemmari?

Niin, miksei Oksanen maininnut tätä tutkimusta? :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Juurihan oli tutkimus, jossa oli, että puolet teini-ikäisistä TYTÖISTÄ käyttää VÄKIVALTAA. Ihme miesten mustamaalasta taas. En tunne yhtäkään hakkaavaa miestä(en kyllä naistakaan) Onko Oksanen telaketjufemmari?

Se oli että hyväksyy (poikaystävän) lyömisen. On eri asia käyttää väkivaltaa kuin hyväksyä se. Pitäisi osata hieman tulkita näitä "tutkimuksia".
 
Alkuperäinen kirjoittaja hahaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Blume:
Alkuperäinen kirjoittaja hahaa:
Ylimielinen, ehkä sisimmissään katkera muka-lahjakas nainen. Aika karkeaa yleistystä, sillä juuri puhuttiin miehen kanssa ettei meistä kumpikaan tiedä ketään alkoholistia miestä, joka hakkaisi naistaan. Voi olla että kulissien takana tapahtuu, mutta silloin voi nainenkin katsoa peiliin: hakkaavan miehen kanssa ei tarvitse olla.

Tämmöisen käsityksen minäkin olen Oksasesta saanut. Lisäksi hän ei ole koskaan esittänyt yhtäkään todellista omaa mielipidettä; kaikki on jo kuultua ja jo sanottua.

Mikäs hyvänmielen suurlähettiläs Sofi nyt teille on, kun käy kritisoimassa kotimaatanne ulkomailla asti? Ei sillä, toki epäkohtiin on kiinnitettävä huomiota, mutta tuo nyt on jo pelleilyä. Ja keksisi jotain uutta. Ei se Suomi noin mustavalkoinen ole, Sofi-rakas.

Ja Sofi voisi tutustua tilastoihin vähän tarkemmin, mm. naiset pahoinpitelevät lapsiaan enemmän kuin miehet, ja myös naisten käyttämä väkivalta on yleistymään päin. Miksei Sofi vaahtoa suomalaisille teinitytöille joista 40% on sitä mieltä että poikaystävää saa löydä.

PEESI
 
No, minusta Oksanen on melko oikealla asialla, mutta tietenkin kärjistää: eihän tätäkään keskustelua muuten olisi olemassa. Mitä pahaa siinä on, että joku haluaa vaimonhakkaajille pidempiä tuomioita?

Ja Oksanen on, kiistatta, yksi maamme lahjakkaimpia nuoria kirjailijoita. Hämmästyttävän kypsä ja erittäin eläytymiskykyinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja uskomatonta jatkaa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Juurihan oli tutkimus, jossa oli, että puolet teini-ikäisistä TYTÖISTÄ käyttää VÄKIVALTAA. Ihme miesten mustamaalasta taas. En tunne yhtäkään hakkaavaa miestä(en kyllä naistakaan) Onko Oksanen telaketjufemmari?

Se oli että hyväksyy (poikaystävän) lyömisen. On eri asia käyttää väkivaltaa kuin hyväksyä se. Pitäisi osata hieman tulkita näitä "tutkimuksia".

Hyväksymisestä ei ole pitkä matka itse väkivaltaan, uskomatonta että täällä vähätellään tällaista tutkimusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja uskomatonta jatkaa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Juurihan oli tutkimus, jossa oli, että puolet teini-ikäisistä TYTÖISTÄ käyttää VÄKIVALTAA. Ihme miesten mustamaalasta taas. En tunne yhtäkään hakkaavaa miestä(en kyllä naistakaan) Onko Oksanen telaketjufemmari?

Se oli että hyväksyy (poikaystävän) lyömisen. On eri asia käyttää väkivaltaa kuin hyväksyä se. Pitäisi osata hieman tulkita näitä "tutkimuksia".

Joka tapauksessa kertoo jotakin...
 
Sais mennä sinne Viroon koko akka huutelemasta yhtään mitään.
Menkööt sinne minne kuuluukin, paitsi eihän se sinne mene kun olis vain yks kärpäsen paska muiden joukossa siellä.
Ihan turha julkkis ja täysin turhanpäiväinen turvan aukoja.
 
Suomalaisena täällä Tanskassa hävetti :( Siis tuo kuva, minkä kyseinen henkilö antaa Suomesta tanskalaisille. Minusta on noloa ja surullista päästää ääneen ihminen, jolla on noin huono kuva omasta kotimaastaan. Ehkäpä olisi Sohvin aika häïpyä Suomesta, kun on kerran niin paska maa :(

Pikkasen pitäisi miettiä, mitä sanoo... Hyviä puolia Suomesta kun ei tää henkilö tainnut pahemmin mainita. Paska maa, paskat ihmiset, joilla on paska elämä. Siinä Sohvin antama kuva Suomesta ja suomalaisista :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja uskomatonta jatkaa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Juurihan oli tutkimus, jossa oli, että puolet teini-ikäisistä TYTÖISTÄ käyttää VÄKIVALTAA. Ihme miesten mustamaalasta taas. En tunne yhtäkään hakkaavaa miestä(en kyllä naistakaan) Onko Oksanen telaketjufemmari?

Se oli että hyväksyy (poikaystävän) lyömisen. On eri asia käyttää väkivaltaa kuin hyväksyä se. Pitäisi osata hieman tulkita näitä "tutkimuksia".

Joka tapauksessa kertoo jotakin...

Niin mutta asiahan muuttuu siinätapauksessa aivan täysin.
 
No jo on sulla tuttavat. Suosittelen vaihtamaan kaveripiirin vähän fiksumpaan ja toisia kunnioittavampaan.[/quote]

Ja asiaa puhuu minunkin mielestä ,jos kärkevästi ymmärrän senkin kun hän on kirjailija. Kirjajailijan kuuluukin hertellä ihmisiä- siinähän on selvästikin onnistunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kirjallisuusope:
No, minusta Oksanen on melko oikealla asialla, mutta tietenkin kärjistää: eihän tätäkään keskustelua muuten olisi olemassa. Mitä pahaa siinä on, että joku haluaa vaimonhakkaajille pidempiä tuomioita?

Ja Oksanen on, kiistatta, yksi maamme lahjakkaimpia nuoria kirjailijoita. Hämmästyttävän kypsä ja erittäin eläytymiskykyinen.

Hämmästyttävän hyvä keksimään asioita ja käyttämään muiden muilipiteitä ja tehtyä työtä hyväkseen :D En sanoisi häntä lahjakkaaksi muutaman sepostuksen perusteella, olkoonkin että yksi niistä voitti Finlandia-palkinnon. Se vuosi oli muuten surkea vuosi tasoltaa :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Juurihan oli tutkimus, jossa oli, että puolet teini-ikäisistä TYTÖISTÄ käyttää VÄKIVALTAA. Ihme miesten mustamaalasta taas. En tunne yhtäkään hakkaavaa miestä(en kyllä naistakaan) Onko Oksanen telaketjufemmari?

Niin ja miksi hän ei puuttunut häkkikanaloihin ja vanhushoidon tilaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Sofi on harvinaisen täyspäinen nainen. Ja tuo kaikki, mitä hän sanoi, on totta.

No miksi mua ei ole hakattu koskaan, eikä käytetty seksuaalisesti hyväksi? Miksi en tunne väkivaltaisia tai viinaan meneviä miehiä? Suvussani ei ole sellaisia, mieheni ei ole sellainen eikä yksikään ystäväni tai tuttavani?

Ei kannata sanoa että "kaikki on jotain", siinä menee uskottavuus itseltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :

ja miksi sinä et?
 
sinusta kans
 
Sanoiko Sofi Oksanen vai, että sua on hakattu?
 
Yhteistyössä