?
*
Vieras
Kumma homma. Olen kolmekymppinen nainen. Takana on yksi pitkä suhde, pari lyhyempää ja lukuisia epämääräisiä säätöjä. Olen tässä alkanut pohdiskelemaan, että vaivaako minua sitoutumiskammo vai mikä oikein on, kun asiat tuntuvat etenevän aina samalla kaavalla..
Eli niin kauan kun suhde on vielä sellasta epämääräistä alkuhuumaa, niin olen innolla mukana. Sitten mun mies osoittaakin olevansa ihan tosissansa ja kovatsi rakastunut jne, niin alkaapa ahdistaa tai jotain eikä mies enää olekaan mielestäni niin ihana yms, vaan kohta olenkin jo hankkiutunut eroon koko miehestä. Nuo pidemmät suhteet ovat taas olleet tosi ongelmakeskeisiä, hirveätä ollako vai eikö olla-vääntöä koko ajan. yleensä vielä niin, että mies pähkäilee sitoutumistaan ja minä taas olen vakaasti päättänyt pitää suhteen toimivana ja kasassa. Sitten kun niin oikeasti käykin, että mies toteaa suhteen olevankin juuri sitä mitä hän haluaa ja yhteistä tulevaisuutta voisi alkaa suunnittelemaan, niin sama vanha kaava toistuu. Ja kohta olenkin sinkkutyttönä ihmettelemässä maailman menoa ja murehtimassa että mistähän löytyis joku ihana mies minulle loppuelämäkseni..
Nyt ois sitten oikein kaikinpuolin mainio mies löytynyt. Tarkoitan, että kemiat vaan napsahti ensitapaamisella kohdallensa, minkäänlaita ollakko vai eikö olla-vääntöä ei missään vaiheessa ole käyty vaan kaikki on tuntunut niin itsestäänselvältä. Nyt kun vuosi on yhteistä elämää takana ja suunnitteilla asunnon hankinnat yms, niin mietityttää ihan hirveästi, että joskohan taaskin käy kuten yleensä. Mitenhän sitä osais ihan vaan olla jonkun kanssa sen kummemmin murehtimatta sitä, että jaksaako itse vai jaksaako toinen kuitenkaan pitemmän päälle rakastaa?
Niin, tarkoituksenani ei koskaan ole ollut satuttaa ketään tai leikkiä toisten tunteilla, vaikka siltä saatan tekstini perusteella kuulostaakin. haluaisin ihan tosissani toimivan parisuhteen, perheen jne.
Eli niin kauan kun suhde on vielä sellasta epämääräistä alkuhuumaa, niin olen innolla mukana. Sitten mun mies osoittaakin olevansa ihan tosissansa ja kovatsi rakastunut jne, niin alkaapa ahdistaa tai jotain eikä mies enää olekaan mielestäni niin ihana yms, vaan kohta olenkin jo hankkiutunut eroon koko miehestä. Nuo pidemmät suhteet ovat taas olleet tosi ongelmakeskeisiä, hirveätä ollako vai eikö olla-vääntöä koko ajan. yleensä vielä niin, että mies pähkäilee sitoutumistaan ja minä taas olen vakaasti päättänyt pitää suhteen toimivana ja kasassa. Sitten kun niin oikeasti käykin, että mies toteaa suhteen olevankin juuri sitä mitä hän haluaa ja yhteistä tulevaisuutta voisi alkaa suunnittelemaan, niin sama vanha kaava toistuu. Ja kohta olenkin sinkkutyttönä ihmettelemässä maailman menoa ja murehtimassa että mistähän löytyis joku ihana mies minulle loppuelämäkseni..
Nyt ois sitten oikein kaikinpuolin mainio mies löytynyt. Tarkoitan, että kemiat vaan napsahti ensitapaamisella kohdallensa, minkäänlaita ollakko vai eikö olla-vääntöä ei missään vaiheessa ole käyty vaan kaikki on tuntunut niin itsestäänselvältä. Nyt kun vuosi on yhteistä elämää takana ja suunnitteilla asunnon hankinnat yms, niin mietityttää ihan hirveästi, että joskohan taaskin käy kuten yleensä. Mitenhän sitä osais ihan vaan olla jonkun kanssa sen kummemmin murehtimatta sitä, että jaksaako itse vai jaksaako toinen kuitenkaan pitemmän päälle rakastaa?
Niin, tarkoituksenani ei koskaan ole ollut satuttaa ketään tai leikkiä toisten tunteilla, vaikka siltä saatan tekstini perusteella kuulostaakin. haluaisin ihan tosissani toimivan parisuhteen, perheen jne.