sitoutuminen lapseen

["hidas"]

mulla ei esikoisenkaan kanssa sellainen syvempi äidin rakkaus alkanu kehittyy ku jossain 3kk iässä, siis hoivasin ja rakastin kyllä mut sellanen syvempi juttu alko tapahtuu vast noilla main. Esikoinen ei viihtynyt YHTÄÄN itekseen vuos ja 2kk meni ihan kiinni mussa ja sitten yht äkkiä sille tuli sellasta kuten ei saa koske vaikkapa nukuttaessa kun silitin niin laittoi käteni pois. Siis olleen tosi läheisiä oltu mut tuosta asi neiti on ollu tosi tarkka kaikesta että hän esim päättää milloin ja mistä silitetään, se on vähän outoa musta mut oon sit aatellu et yritän kunnioittaa hänen omia rajojaan ja annan aina ymmärtää et äiti on tässä vieressä heti kun haluat.

Nyt sitten olen jotenkin huolissani tän kuopuksen kanssa kun vasta 5kk kohdalla alko kehittyy sellasia kunnollisia tunteita. Hän kyllä pärjäilee hyvin itekseenkin ja oon kovasti koittanu aina myös häälle tarjota kaiken tarvitsemansa. Kuitenkin kun tuo 2v tuossa on kokoajan niin helposti kun kuopus hakee huomiaa ja sitä hälle annan ja sitte 2v varastaa huomion jää pikkunen taas omiin oloihinsa. Mua huolettaa että pikkunen ei saa tarpeeksi läheisyyttä, että jos hälle jää jotenkin sellanen perus turvattomuus.

Hirveen vaikeelta tuntuu tää kun oon jotenkin niin emotionaalisesti hidas ja lapset elää niin yhtä hetkee vaan. Mitenköhän mä voisin jotenkin terävöityä tässä. Sama pätee esim kun esikoisella oli uhmaa niin mä jouduin niitten episodien jälkeen aina keräilee itteeni niin kauan et vaikka tyttö yritti jotenkin "korjata/pahoitella" niin multa meni ne hetket ihan ohi . Mä haluaisin niin kovasti antaa lapsilleni hyvän ja turvallisen lapsuuden.

 

["Toinen"]

Älä suotta murehdi, varmasti oot antanu hyvän lapsuuden niille, en mä usko et niin pieni ees vaistoo et tunnetko äidinrakkautta vai vaan rakkautta. Ja jos tuntee niin sit tääl on toinen jonka pitäis tuntee huonoa omaatuntoa ku mulla heräs vast lähes vuoden kuluttua kunnolla..tosin ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen tapahtu elämäs paljon muutoksia ja ihmisten poistumisiä ja kaikkea huolehdittavaa että oletan tän olevan siitä johtuvaa..

 

[Naisen raivo]

Pääasia että rakastat ja huolehdit lapsesta, anna nyt vähän armoa itsellesi.

 

["an-nikki"]

Älä ole ainakaan liian ankara itsellesi ja moiti itseäsi turhan takia. Pääasia kuitenkin on, että lapsilla on rakastava äiti joka pitää huolta heistä. Ilmeisesti pienempi tuntee olonsa turvalliseksi ja tyytyväiseksi jos kerran ei aloita kamalaa äläkkää vaikka jäisikin hetkeksi omiin puuhiinsa.

Isompi tietysti hakee erityishuomiota, koska on tottunut olemaan "se yksi ja ainoa". Mulla on suunnilleen samalla ikäerolla nyt n. 8kk ja 2,5v ja alkavat tulla tosi kivasti juttuun jo keskenäänkin. Isompi pitää kovasti huolta pienestä ja pienempi peesailee isompaa sisarustaan ihan innoissaan.

Mä vaan yritän aina kun mahdollista huomioida molempia yhtäaikaa, esim. muovaillaan, lauletaan, leikitään, jahdataan toisiamme, ollaan piilosilla, puetaan, kylvetään vannassa... pienempi on mukana apinana sylissä ja osallistuu taitojensa mukaan.

Sitten on jaksoja, kun jompikumpi tai molemmat haluaa hommailla omia juttujaan ihan rauhassa. Silloin en mene tunkemaan seuraan, koska selkeästi tykkäävät leikkiä joko ihan itsekseen tai yhdessä. Ja molemmat tuppaavat peppunsa kyllä heti äidin syliin kun "privaattia" hellyyttä, huomiota ja huolenpitoa kaipaavat

Uhmaikäisen tempaukset ovat sitten ihan toinen tarina, mutta niistäkin ollaan selvitty, vaikkakin mamman hermoa välillä kiristää kovastikin...

 

[Starbucks]

mä ajattelisin niin, että sitä jotenkin kasvaa ja myöhemmin lujittuu se rakkaus siihen lapseen. pikkuhiljaa. antaen itselleen armoa ja sitä kautta oppii ja käsittää sitä rakkautta. en tiedä onko ymmärrettävää tekstiä.