Mä en tiedä voitko auttaa kun en edes usko mihinkään rukouksiin. Tai yleensäkin olen hieman hukassa elämäni kanssa, en oikein tiedä mihin uskon ja mihin en.
Mutta mua ahdistaa ja teen mitä vaan että saan oloni paremaksi. Eniten mua ahdistaa yksinäisyyteni ja siihen liittyvät asiat. En uskalla alkaa tutustumaankaan uusiin ihmisiin. Jotain helpotusta haluaisin olooni, ennenkuin katkeroidun. Ystävää minulle ei luultavasti voi edes rukoilla, mutta edes sitä että oppisin hyväksymään asian, elämään niin etten edes kaipaisi ystävää. Toivon myös etten katkeroidu läheisiini, vaan oppisin hyväksymään senkin että jos itse en pidä aktiivisesti yhteyttä, niin minut unohdetaan. Kun se on asia mikä ei tule muuttumaan, se on vain hyväksyttävä.