Sinä joka olet, tai olit toinen nainen

Hyvin lähellä oli kerran. perheellinen mies. Itse olin tuolloin 23, mies yli 10v vanhempi. Homma eteni niin että mies osoitti kauan kiinnostustaan, sitten ihastustaan ja jossain vaiheessa huomasin että minullakin oli tunteita. "Suhde" oli oikeastaan aina sellanen kaverillinen vaikka tavatessamme koimme jonkinlaista "paloa" välillämme. Käytiin siis kahvilla, lenkillä, puhuttiin puhelimessa, tekstailtiin lähes päivittäin jne. Vaimokin tiesi olemassa olostani, mutta luonnollisesti ei mistään muusta.
Meni melkein vuosi ennen kuin ymmärsin että meistä ei ikinä voi eikä saa tulla mitään vakampaa joten päätin lopettaa sen pelleilyn ennen kuin mitään vakavaa kehkeytyy. Vaikka lähtökohtaisesti ajattelen että pettäminen on sen parisuhteellisen syy niin itseltäni en olisi voinut hyväksyä asettumista toisen naisen rooliin. Miehestä välitin ja välitän edelleen mutta nykyään viattomammin.

 

Ja sinkuistako ei löydy pelkkää seksiseuraa?

No ei, ne alkaa pikkuhiljaa tunkemaan kamojaan mun kämppään tai muuten haluamaan parisuhdetta tai mun elämää. Ukkomiehistä saa parhaat palat ja ne pysyy muun ajan poissa

 

Kiitos vastausaktiivisuudesta

 

Olen kahdesti ollut ukkomiehen kanssa.

Ensimmäisen kerran olin itsekin naimisissa, ja avioliittoni oli varsin perseellään, mieheni oli kärynnyt pettämisestä jne. Olin sekaisin moraalisesti, ja yrittäessäni antaa anteeksi miehelleni jotenkin eksyin siihen ajatukseen, että eihän se uskottomuus niin kauheata sitten olekaan. Kun sitten tämä yksi ukkomies lähti minua vokottelemaan (siis hän todella piiritti minua, varmaan kuukausia; tapasimme työn merkeissä), niin kerranpa sitten sorruin hänen kanssaan sänkyyn, päissäni. Seuraavana päivänä kauhistuin sekä omaa että hänen tilannetta, lopetin suhteenalun siihen, tunnustin omalle miehelle, mutta en tietenkään tämän äijän vaimolle. Tiettävästi nuo ovat yhdessä edelleen, 15 vuoden kuluttuakin, oma liittoni päättyi eroon 6 vuotta myöhemmin.

Ja toisen kerran olin itse sinkkuna, ja kuvittelin että on totta mitä mies kertoi oman liittonsa loppuhenkosista. En ollut rakastunut, eikä ollut tarkoituskaan mitenkään syventää suhdetta. Mies yritti pitää yhteyttä jonkun aikaa jälkeenpäin, mutta koska vaikutti olevan naimisissa edelleen, en lämmennyt jatkolle.

Muuten olen pitäytynyt ns. moraalisesti hyväksyttäviin parisuhteisiin.

 

No ei, ne alkaa pikkuhiljaa tunkemaan kamojaan mun kämppään tai muuten haluamaan parisuhdetta tai mun elämää. Ukkomiehistä saa parhaat palat ja ne pysyy muun ajan poissa

Olet sitten löytänyt vääränlaisia miehiä. Ihan varmasti löytyy myös kanssasi samoin ajattelevia.

 

Siis on han se tunteita pintaan nostattavaa tämmönen kolmen soppa.Mutta oi että kalskahtaa korvaan se että älä ota toisen omaa.Ei ihmistä voi omistaa!!!!!Kukaan ei omista toista vaikka kuinka olisi naimisissa tai kihloissa.Jos toinen haluaa mennä ja pettää se tekee sen.Ja ikäviä on seuraukset yleensä aina.Mutta sen verran pitäisi olla moraalia että se pettäjä ei satuttaisi tahallaan.Rakastua voi yhtäkkiä johonkin toiseen ihmiseen ja se on menoa silloin.Mutta täytyy osata luopua sitten siitä suhteesta jossa elää.Koska kaikki kärsii jos on kolmen kimppa menossa.Mutta pointti on se että omistaa ei toista voi!!!!Olen toinen nainen ja en ole ylpeä siitä.Kärsin aivan hitosti.Mutta ehkä tällä on jokin tarkoitus jonka ymmärrän myöhemmin.Rakastan miestä aivan suunnattomasti ja vaikea on hänestä luopua.Vaikka en häntä itsellenikään halua.Pelkään että tulee päivä jolloin hän ilmottaa että muuttaa luokseni.En halua pettäjä miestä itselleni saman katon alle asumaan.En luota häneen.Kamala kuvio jota en toivo kenellekkään:-(

 

Kun olin 19, minulla oli suhde minua reilusti yli 10 vuotta vanhempaan mieheen. Hän oli kihloissa ja hänellä oli lapsia. Aloite tuli hänen puoleltaan ja olin siitä immarreltu, koska katsoin jo ennestään tuota miestä ylöspäin. Jotenkin tuntui todella hyvältä, että hän kiinnostui minusta, koska en olisi ikinä sitä uskonut. Hiveli itsetuntoa. Meillä oli muutaman kuukauden kestävä suhde. Oikeasti en hänestä kuitenkaan miestä itselleni halunnut, enkä halunnut kenenkään suhteestamme tietävän, joten lopetin suhteen siinä vaiheessa, kun hän alkoi käyttäytyä välinpitämättömästi meidän kiinnijäämisen suhteen. Muutamia kuukausia myöhemmin tuo mies meni naimisiin kihlattunsa kanssa, saivat lisää lapsia ja lopulta erosivat.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tuo kaikki tuntuu niin vastenmieliseltä, kuvottavalta ja moraalittomalta, että tekee pahaa edes asiaa ajatella. Olin käsittämättömän naivi, lapsellinen, epäempaattinen ja typerä. Miestä en arvosta senkään vertaa; kohteli perhettään sikamaisesti ja käytti hyväksi nuoruuden typeryyttäni. Asiaan liittyy myös muita asiaa pahentavia seikkoja, joita en halua edes tähän kirjoittaa ja koko kuviosta en ole koskaan kenellekään puhunut. Häpeän. Yhä edelleen mies liittyy elämääni etäisesti ja minun tulee joka kerta käsittämättömän paha olo, kun hänet näen. Kun saisinkin kaiken tekemättömäksi

 

..olen toinen nainen ja mikäs olisikaan ikisinkulle parempi vaihtoehto kuin ukkomies? Voi kuoria kermat päältä ja silti olla itsenäinen ja mennä oman mielen mukaan. Äijä ei halua rikkoa perhettään, käy vain tarjoamassa/saamassa uskomatonta seksiä, ei pyöri jaloissa eikä kitise tai vingu vaan säästää ne kotiin. Jos äijä alkaa olla liian riippuvainen tai ehdottelee enemmän kuin mitä on alun alkaen sovittu, saa lähtöpassit.

Tuo on niin totta.
Mukava on saada hyvää seksiä eikä tarvi alkaa äijän kalsareita peseskeleen eikä kattoa ku se makaa sohvalla ja piereskelee Tiedän että näistä kommenteista moni kilahtaa,mutta joo-o olen sitten aivan moraaliton ihminen.Minua on petetty ihan joka ainoassa suhteessa jossa olen ollut.Joten en usko olevan olemassa miehiä jotka ei pettäisi. En ole kostoretkellä,enkä halunnut varattua miestä itselleni alkujaankaan.Olin itsekkin suhteessa kun tapasimme.Itse toki erosin heti miehestäni ja olen ollut tämän varatun oma ainoastaan.Järjetön rakkaus,pelottavan vahva.......en tiedä mihin tämä päättyy..kyyneliin luulisin.Olen ollut jo 2 vuotta tässä tilanteessa.

 

Länkytystä. Turha siitä on viisastella, ettei toista voi omistaa. Jos toinen on luvannut omistautua, niin siihen väliin sotkeva tekee helvetin tyhmästi ja väärin. Ja ahneesti. Eihän ystäviäkään voi omistaa, onko sitten oikein tunkea kahden ystävän väliin? Mikä tekee parisuhteen rikkomisesta niin kevyttä puuhaa, muu kuin sivullisen into mitata omaa arvoaan sillä, kenet pystyy syrjäyttämään?

 

Hain vain piristystä omaan tylsään arkeeni ja lähes seksittömään avioliittoon. Minulla ei ollut tarkoituskaan jatkaa suhdetta syvemmälle ja loputtomiin. Sain vaihtelua ja suhde auttoi jopa parantamaan omaa avioliittoani. Olin huonon omantunnon takia llempeämpi omaa miestä kohtaan, mikä aukaisi jonkin lukon ja seksikin palasi taas kuvioihin.

Varatun kanssa oli hankalampaa löytää tapaamispaikka, joten etsin itselleni uuden vapaan sinkkumiehen. Onneksi kumpikaan ei rakastunut sen syvemmin. Hyvää seksiä sain.

 

Niinhän siinä kävi, äijä meni tyhmyyksissään käryämään ( ei olla käyty missään yhdessä eikä kukaan pysty meitä yhdistämään joten tyhmä oli jos jäi kiinni), eukko uhkailee erolla ja äijä luulee muuttavansa tänne. No way, setviköön sotkunsa ja muuttakoon ihan minne huvittaa, minä en tänne huoli loisimaan. Sitten vielä sanotaan että miehet osaa pitää salaisuuksia..

 

[QUOTE="vieras";27978369]Rinnastat miehen lompakkoon? Tai rahaan? Joka on tahdoton ja sieluton esine? No, sullahan kuulostaa olevan ajattelevainen ja hyvä mies

Ketään ei voi omistaa, aikuinen ihminen pystyy pitämään housut jalassaan jos haluaa pysyä kumppaninsa kanssa yhdessä, vaikka se toinen tulis alasti hajareisin hyppien vastaan.[/QUOTE]

Hän rinnasti sen tilanteeseen, jossa pitää tehdä päätös moraalisesta toiminnasta tuntematonta henkilöä kohtaan. Eettisen päätöksen kohde ei ole lompakko vaan tuntematon ihminen. Mutta, jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia...